vammautuneille. "Terveille" polkupyörä on myös apuväline kulkeminen paikasta toiseen, mutta tuskimpa kukaan sisällä istuu pyöränsä päällä. Omaa vammautumista ei tarvitse hyväksy mutta sen kanssa täytyy tulla toimeen. Itse en ymmärrä miksi pyörätuolissa pitäisi istua jos pystyy istumaan vaikka mukavalla pehmustetulla tuolilla, ja niitä tuolia pitäisi valmistaa vammautuneille jos niitä ei vielä ole tehty. Pyörätuolissa istuvilta edellytetään että he istuvat niissä jolloin "terveet" voivat todeta että henkilö on hyväksynyt oman kohtalonsa. Tv:ssä näkee joskus toimittajan joka istuu pyörätuolissa. Toki on vamma-asteesta riippuen helpompaa istua aina ja vain pyörätuolissa ja muuta mahdollisuutta ei ole yksinäiselle ihmiselle. Itse näen että pyörätuoli on vain apuvälinen liikkuminen paikasta toiseen.
Pyörätuoli on apuväline...
2
1381
Vastaukset
- Osma74
Jollekin voi olla vain liikkumisväline, jos vaikka jaloissa on jonkin verran toimintakykyä. Joku toinen ei sitten ehkä enää pääsekään itse pois siitä mukavasta lepotuolista, jos siihen pääseekin pyörätuolista siirtymään.
Mielestäni kyseessä on samantapainen asia, kuin vaikeavammainen ja vaatteet. Työskentelin joskus hoitajana kehitysvammalaitoksessa. Vaatteiden pukeminen oli monesti hankalaa, ja etenkin joustamattomat talviulkoiluvaatteet olivat mahdottomia. Vammaisille suunniteltuja erikoisvaatteita ei suosittu, koska piti pyrkiä normaaliuteen. Itse en sitä ymmärtänyt. Asukkaat näyttävät yhtä vaikeavammaisilta, kuin ovat, vaatteista huolimatta. Käytännölliset vaatteet eivät olisi olleet vammaa korostavia, vaan hoitoa ja ehkä asukkaan oloakin helpottava asia, ja nekin olisivat voineet olla nättejä. Mutta ei, on pyrittävä normaaliuteen. (Nykyään tuskin on enää rahaa viedä vaikeavammaisia asukkaita ulos, joten ongelma on sillä selvä.)
Minulle polkupyörä ei ole apuväline. Olen tervejalkainen, ja kävelen. Sen sijaan silmälasit ovat apuväline, ja käytän niitä, paitsi unet näen ilman. Jos henkilöllä on kuulolaite, hän käyttää sitä, eikä yritä näyttää kuulovammattomalta. Tästä tulikin mieleeni, että jos sinulla olisi jalkaproteesi, käyttäisitkö sitä? Itse en, jos onnistuisin liikkumaan pelkillä kyynärsauvoilla. Eli tässä tapauksessa kieltäytyisin apuvälineestä. Entä itse? Jos haluat piilotella pyörätuolia, miten suhtaudut proteeseihin? Nehän antava ymmärtää, että jotain on mitä ei oikeasti ole.- Sikermän Idiopää
Niin, mikähän siinä on, ettei se sovellu Svoliin? Mikähän siinä on, ettei sillä tule toimeen? Miksi näissä pyörätuoleissa saa ihmiset aiheuttaa hämmästystä ja kummastusta? Miksi ms-potilaalla ei ole lapsia? Onko hän aina holhottava pieni lapsonen, jolle saa keskustella äänestä? Oletko kiinnstunut pyörätuolipotilaan omasta ajatuksesta. TIedätkö jo mikä on Fairy Tale, no mun mielestä pyörätuoli. Saahan siinä, ihan jokaikinen painonvartija osallistua mielessään paraolympialaisiin... Miksei heille muuten ole sellaisia? Miksi paino ei ole vamma? Koska pyörätuolissa on hankala liikkua painolla.
P.S Mä haluaisin yhden sukulaiseni takaisin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi772578On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512570Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.682513Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732422Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl391947Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051769Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve111277Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko271267Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411065Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71064