Olen ollut todella laaja-alaisissa tutkimuksissa ensin korkean sykkeen vuoksi ja älyttömän väsymyksen ja lihaksiston voimattomuuden vuoksi. Ensin luultiin, että uupumukseni johtuu sydämestä ja todella tarkkaan sydän on tutkittu ja todettu terveeksi. Sitten tässä epäiltiin lihasheikkous tautia joka nyt on poissuljettu juttu. Nyt olen Endokrinologian puolella tutkimuksissa Addisonin taudin epäilyjen vuoksi. Juuri eilen endon polilla kävin ja lääkäri ei nyt vielä poissulje tuota Addissonia tai yleensä lisämunuaisen jonkin asteista ongelmaa. Lisää testejä tulossa ja sitten sen näkee...
Mutta, mutta lääkäri kiinnitti huomiota alhaiseen D-vitamiiniarvooni, se on siis 23. Kuulema lihaksiston jaksamisen kannalta D-vitamiiniarvon tulisi olla 100 luokkaa. Noh helpotushan se olisi jos kaikki oireeni johtuisivat vain tuosta vitamiinin puutteesta.
Nyt siis tässä vain mietin, että voisikohan mahdollisesti D-vitamiinin puutos aiheuttaa mm. lisälyöntejä (muljahteluja) ? Mulla on ollut niitä nyt lähes joka päivä (ja lääkäri aikoinaan todennut ne vaarattomiksi) Tänään muljuja on ollut ÄLYTTÖMÄSTI. No ei siinä, jos kerran vaarattomia ovat, mutta sen jälkeinen olotila on TODELLA epämiellyttävä.... Tälläinen asia vain juolahti tässä muljujen keskellä mieleen... Olen yrittänyt googlettaa, mutta suoraa yhteyttä en muljujen ja puutoksen väliltä löytänyt. Jos joku osaisi sanoa jotain olisin siitä erittäin kiitollinen!
Mutta, mutta lääkäri kiinnitti huomiota alhaiseen D-vitamiiniarvooni, se on siis 23. Kuulema lihaksiston jaksamisen kannalta D-vitamiiniarvon tulisi olla 100 luokkaa. Noh helpotushan se olisi jos kaikki oireeni johtuisivat vain tuosta vitamiinin puutteesta.
Nyt siis tässä vain mietin, että voisikohan mahdollisesti D-vitamiinin puutos aiheuttaa mm. lisälyöntejä (muljahteluja) ? Mulla on ollut niitä nyt lähes joka päivä (ja lääkäri aikoinaan todennut ne vaarattomiksi) Tänään muljuja on ollut ÄLYTTÖMÄSTI. No ei siinä, jos kerran vaarattomia ovat, mutta sen jälkeinen olotila on TODELLA epämiellyttävä.... Tälläinen asia vain juolahti tässä muljujen keskellä mieleen... Olen yrittänyt googlettaa, mutta suoraa yhteyttä en muljujen ja puutoksen väliltä löytänyt. Jos joku osaisi sanoa jotain olisin siitä erittäin kiitollinen!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitä se lekuri sanoi D-vitamiinista, pitääkö sitä lisätä ja onko se sillä selvä vai odotellaanko tuloksia?
Muljahteluista en tiedä muuta kuin etä itsellänikin niitä on, välillä enempi ja välillä vähempi. Voi mennä viikkojakin ettei kertaakaan muljahda ja en tiedä mistä johtuu. Ilmoitele mitä se lekuri sanoo kun tulokset on tullu.
Joku viisaampi osaa varmaan neuvoa jos tietää mutta jos sulla on vielä tapaaminen niin kysy siltä lekurilta.....
Eli lähinnä kun tuon kamalan lihasheikkouden ja väsymyksen vuoksi olen lääkärissä tätänykyä rempannut niin sanoi vain, että alhainen D-vitamiini arvo saattaa olla syy lihaksiston nopeaan uupumiseen/heikkouteen. Ei muuten puhunut sen vaikutuksista. Ensi tiistain jälkeen otettavien testien jälkeen käski aloittaa apteekista käsikauppatavarana saataavan vahvimman D-vitamiini "kuurin" 2tbl/päivä. Jos mitään muuta syytä ei löydy kuin tuo alhainen D-vitamiini arvo niin antavat sitten kuulema polilla n. 1000mg (vai mikä tuo yksikkö nyt sitten onkaan tuossa vitamiinissa) kertatujaus annoksen ja ylläpitokuurina/lääkityksenä d-vitamiinia jatkossa... sitä en tiedä kuinka paljon ja kuinka kauan. Tosiaan 8.1 asioita mahdollisesti selviää ja varmaan jos kyse tuosta vitamiinin puutoksesta saan lisää infoa/ohjeistusta asian suhteen. Täytyypä sitten lääkäriltä kysyä, että voiko muljut johtua tuosta vitamiininpuutoksesta. En älynnyt kysyä vastaanotolla kun ei asia kuitenkaan sitten sitä koskenut.
Lähdin salille harjoituksiin ja ulkona oli kova pakkanen niin johan siellä tuli aika epämiellyttävät muljaukset/välilyönnit. Mietin jo että uskaltaako salille mennä ollenkaan mutta menin kuitenkin. Olihan tässä ollut taas useampi päivä ettei mitään muljuja ollut. Olisiko ollut pakkasen syytä, en tiedä mutta totta tosiaan se on erittäin pelottava tunne.
Lääkärini on myös aikoinaan sanonut että se on vaaraton, eikä siitä kannata huolestua muta mutta.....
D-vitamiinia olen ottanut nyt 100ug muutaman viikon kun täällä on niin pimeä ettei sitä saa mistään.
Juttele lääkärien kanssa, älä vain usko juttuja täällä, pian joku sanoo ota 150ug deetä ja paranet...
En toki, kokemuksia ja yhteyksiä lähinnä kyselen... Lääkärin ohjeistuksen mukaan menen=O)
Itselläni on korkea syke
kilpirauhasen vajaatoiminta
verenpaine
väsymys
alhainen D-vitamiini
korkeat tumavasta-aine lukemat(S-ANA 5000 värjätymiskuvio homogeeninen)
kalkkeumia selässä
apua en ole saanut sykkeeseen. Monessa paikoin vastaan tulee että D-vitamiini voisi alentaa sykettä, -verenpainetta, auttaa väsymykseen.
Olen menossa yksityiselle reumalääkärille, mutta olen alkanut syödä 60µg D-vit päivittäin.
Kalsiumarvot seerumissa korjaantuneet, muusta en vielä osaa sanoa. Lääkäreitä ei kiinnosta korkea syke.
Osta luontaistuotekaupasta taikka suuren Citymarkerin luontaistuotehyllystä ölkykapselissa D-vitamiinia.
Älä osta apteekin lisäaineellisia ja ylihinnoiteltuja lääketehtaan D-vitamiineja, vaikka lääkärisi niitä mainostaa.
Sinulla on todella vaarallisen alhainen D-vitamiinin taso.
1 µg D-vitamiinia nostaa keskimäärin 1 nmol/l veren D-vitamiinipitoisuutta.
Eli siitä laskemaan, mitä tarviit 100 nmol/l.
n. 80µg.
Mutta aloita varovaisesti eli syö ensin pari viikkoa 25µg ja sitten tuplaat sen ja taas 2 viikon kuluttua syöt 3 kapselia.
Kalliiksi tulee suomen hinnoilla, mutta tilaa jenkeistä, koska joudut syömään kaikkien muiden suomalaisten tavoin D-vitamiinia purkista koko loppuelämäsi läpi vuoden.
Suosittelen lukemaan alla olevan lehden. Löytyy valitettavasti vain lehtipisteistä. Mutta kannattaa kuitenkin katsoa oman paikkakunnan kirjastojen tarjonta vaikka netistä, jospa vaikka löytyisi sieltä.
http://www.kuntolehti.com/main.php?id=1&uusin_lehti
http://personal.inet.fi/koti/remeli/D3.htm
P.S
Itselläni on joskus ollut sydämmen muljahteluja ja ne ovat kuuleemma ihan normaaleja kaiken ikäisillä.
Lisäisin vielä, että kun olet v'hintään 3kk syönyt säännöllistä D-vitamiiniannosta, niin kannattaa uudestaan mittauttaa veren D-vitamiinipitoisuus ja kalsiumarvot.
Kalsiumia on hyvä saada n. 800-1000 mg per päivä ja ainakaan kalkkipillereillä ei kannata sitä ylittää.
Itse tilasin D-vitamiinit jenkeistä, koska suomessa myytävissä purkeissä D-vitamiinia on mielestäni liian pienet annokset. Hinnat esimerkiksi iHerb.comissä ovat täysin eri luokkaa kuin Suomessa.
http://www.iherb.com/Now-Foods-Vitamin-D-3-2-000-IU-240-Softgels/16272?at=0 tuollaisia purkkeja tilasin muutaman kappaleen.
Koodilla VES333 saa vieläpä 5 dollaria pois hinnasta ensimmäistä kertaa tilatessa.