Onko teillä muilla ollut samoja ongelmia, vai olenko ainoa?
Olen jo niin läpeensä kyllästynyt suomalaisten nettikauppojen toimintaan, että en aio enää ikinä tilata niistä. Ulkomailta voin tilata, koska ongelmia ei ole ikinä ollut. Esimerkiksi Sayila helmikauppa osaa aina pakata tilaukset oikein, mutta ei yksikään suomalainen helmikauppa. Milloin on väärän värinen helmilanka, yksi tärkeä osa puuttuu, helmessä ei ole reikää...
Muissa käsityökaupoissa sama vika, puuttuu yksi lanka, väärän värinen lanka, tilasin kalleimman ripustimen ja sainkin kaikista pienimmän ja halvimman...
Niin, voihan niistä toki valittaa, mutta mielestäni aiheuttaa kohtuuttomasti vaivaa, jos soitan tai lähetän sähköpostia ja sovin menettelystä miten saan oikean tuotteen, sitten pakkaan väärän tuotteen ja menen postiin, odottelen milloin saan oikean tuotteen ja menen postiin taas noutamaan sen, jos ei mahdu postiluukusta... ihan liikaa vaivaa. Minulla loppui tilaamiset nyt.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Lähinnä olen käyttänyt suomalaisia helmikauppoja enkä muistaakseni ole koskaan saanut väärää tavaraa (toisin kuin esim. Elloksen vaatekaupasta) ja toimitusaika on aina ollut lyhyt, viikon tai alle. Samanlaisissa pehmopusseissa ne tavarat ovat tulleet kuin Sayilastakin, kuplamuovissa ja minigripissä - mikä tietysti onkin järkevin tapa paketoida tuollaisia pikkuesineitä. Tunnustan kyllä joskus tilanneeni hölmöjä, mutta se taas on oma moka, jos ei viitsi katsoa viivottimesta, kuinka pieni tai iso se 6 mm on (en jaksanut palauttaa, kun kyse oli parin euron virheestä, joten en tiedä palautuksen toimivuudesta). Niin ja joskus pakettien merkinnät ovat olleet vähän epämääräiset, joten on pitänyt lähetteen kanssa arpoa ihan tosissaan, mikä tilatuista tuotteista on missäkin pussissa. Onkohan se HelmiQ, joka laittaa noihin minigrippeihin usein sellaisen pienen lappusen, josta selviää minigripin sisältö? Sellaista toivoisi muiltakin firmoilta...
Reiättömiä helmiä olen itse asiassa saanut Sayilan budjettipusseista, mutta se kai kuuluu asiaan, jos paketin nimi on "budget pack"; silloin on pakko olettaa, että prosentti tai kaksi pakkauksen sisällöstä voi olla sekundaa.
Tietty mitä isompi tuote, sen helpommin se myös hajoaa postin käsittelyssä. Useimmat helmikaupoista tilattavat lähetykset mahtuvat kuitenkin kirjeen mittoihin eli tulevat postiluukusta sisään - noissa pakettikokoisissa on varmasti enemmän sellaista, joka voi hajota (esittelyalustat esimerkiksi). Silloin tietysti ottaa tuplasti päähänkin, kun pitää tosiaan mennä postiin palauttaamaan tuotetta, joten ymmärrän harmistumisesi hyvin!
Askartelukaupoista ei taida olla kokemusta kuin Sinellistä ja se toimi ihan asiallisesti, joskin vähän hitaammin. Ruotsalaiselta Slöjd-Detaljerilta tuli niin huonosti pakattu lähetys kaikenlaista askartelutarviketta, että sisältö oli hajonnut matkalla (painavat esineet olivat liikkuneet ja runnoneet hennompiaan), joten siinä piti vähän harrastaa tuota postitusjumppaa. Mutta vaihto ja/tai rahojen palautus toimi kyllä niidenkin kanssa.
Muutaman vaate- ja kirjakaupan kanssa on ollut vähän vaikeampaa... Vaatteita nyt tietysti joutuu palauttelemaan välillä, kun koko tulee arvottua väärin, mutta osalla palautuksen tekeminen on vaikeampaa kuin toisilla. Virheitä sattuu kaikille, mutta virheen tehneen firman suhtautuminen asiaan vaihtelee, toisten kanssa pääsee vähemmällä (ja voi esim. saada alennusta seuraavasta tilauksesta), toisten kanssa joutuu taistelemaan pidempään...