Kuulin viikonloppuna kaksi erilaista tarinaa Vanajan kirkosta ja tahtoisin tietää onko kellään tietoa niiden totuuden mukaisuudesta.
1. Tarinan mukaan kun Vanajan kirkon ympäri juoksee yöllä seitsemän kierrosta vastapäivään niin kovaa kuin jaksaa, niin seitsemännen kierroksen jälkeen pääoven ohi juostesta seuraavan kulman takaa ilmestyy piru sinua vastaan.
2. Toisen tarinan mukaan kun Vanajan kirkon keskiyön aikaan kiertää kolmetoista kertaa vastapäivään pääovelta aloittaen ja siihen lopettaen, ja sen jälkeen koputtaa pääoveen kolme kertaa voimakkaasti, piru tulee avaamaan oven sinulle.
Teidän, että nämä kuullostavat täysin keksityiltä ja toki on mahdollistakin, että ne on täysin keksittyjä, mutta tahtoisin tietää onko joku kuullut samanlaisia juttuja? Onko joku mahdollisesti kokeillut kiertää Vanajan kirkkoa ja kokenut jotain yliluonnollista siellä?
Olen todella utelias asian suhteen !!
Ja niille kaikille skeptisille ihmiselle jotka aikovat tulla vastaamaan viestiini kommentein ; 'Tyhmää taikauskoa!' 'Ei tuollaista kukaan usko!' 'Mene toki kokeilemaan, sillä se selviää!' yms. voin sanoa jo etukäteen, että turha vaivautua edes kirjottamaan sellaisia!
Kiitos jos joku vaivautuu vastaamaan asiallisesti mieltäni vaivaavaan kysymykseen ...!
Vanajan kirkko, Hämeenlinna
3
709
Vastaukset
- Mursunorsu
En halua vinoilla tai muutenkaan aiheuttaa pahaa mieltä, mutta ihmettelen, että jos asia kiinnostaa niin mikset ota selvää, ja mene juoksemaan kirkon ympäri? Voin toki ymmärtää, että on aika noloa jos joku sattuu tulemaan vastaan kesken kaiken...
- Uteliass2
Kavereitten kanssa käytiinkin testaamassa tota toista tarinaa, käveltiin kirkon ympäri kolmetoista kertaa ja koputettiin, mitään ei tapahtunut ! Siksi halusinkin tietää, että onko sille joku lisäjuttu. Esim. , että se pitäisi suorittaa täysikuulla tai joku muu vastaava !!
- vapaa ajattelin
kun vapaa ajattelevien päämajan ympäri juoksee 10 kertaa,
voi nähdä viimeisellä kerralla ...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai898283Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki424728Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414381Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit452595Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.981468- 401296
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441246Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391150Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641142Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1671090