Apua!

Tilanne on seuraava: Mieheni on ollut nyt lähes 4 viikkoa vangittuna esitutkinnan takia. Ensi perjantaina olisi seuraava mahdollisuus päästä vapaaksi, tutkinnanjohtaja vastustaa vapauttamista. Välillä on mennyt päiväkausia ettei miestä ole kuulusteltu, ja hänelle on annettu ymmärtää, että asia alkaa olla selvä. Lapsemme oireilevat kovasti, ja itselläni on tulossa syöpätutkimukset piakkoin. Ja tietysti se joulu. Kysymyksessä ei ole väkivalta-tai huumerikos, muuta en sitten tiedäkään. Itse olen aivan tavallinen äiti ja nainen, joka ei edes juo, ja jolla on aivan tavalliset sosiaaliset ympyrät. Kertokaa hyvät ihmiset, voiko/kannattaako vangitsemisoikeudenkäyntiin kirjoittaa jokin lausunto, jossa ilmaisen huoleni, vai miten ihmeessä voin asiaan vaikuttaa. Poliisin mukaan oikeuteen ei kannata puhelemaan tulla, vaan se on tietenkin lakimiehen homma. Miksei matkustuskielto esim. perhetilanteen tai lapsen sairauden vuoksi voisi tulla kysymykseen?? Kiitos vastauksista.
2179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Matkustuskielto ei oikeasti estä menemistä, elämmehän aika rajattomassa Euroopassa.

Perusteita vangitsemisen jatkumiselle voivat olla esimerkiksi: rikoksen jälkien peittely, paremman alibin kehittely, yhteistyön jatkaminen rikoskumppanien kanssa, rikoksella saadun rahan tai muun hyödyn kätkeminen viranomaisten ulottumattomiin... Esim talousrikollinen pystyy tekemään vapaalla sitä sun tätä, mikä ei ole mahdollista sellissä... Antamillasi tiedoilla ei voi kuin arvailla.

Äänestä
  • myös se, onko miehesi yhteistyöhaluinen, eli halukas selvittämään asiat poliisin kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voimatvähissä kirjoitti:

Tilanne on seuraava: Mieheni on ollut nyt lähes 4 viikkoa vangittuna esitutkinnan takia. Ensi perjantaina olisi seuraava mahdollisuus päästä vapaaksi, tutkinnanjohtaja vastustaa vapauttamista. Välillä on mennyt päiväkausia ettei miestä ole kuulusteltu, ja hänelle on annettu ymmärtää, että asia alkaa olla selvä. Lapsemme oireilevat kovasti, ja itselläni on tulossa syöpätutkimukset piakkoin. Ja tietysti se joulu. Kysymyksessä ei ole väkivalta-tai huumerikos, muuta en sitten tiedäkään. Itse olen aivan tavallinen äiti ja nainen, joka ei edes juo, ja jolla on aivan tavalliset sosiaaliset ympyrät. Kertokaa hyvät ihmiset, voiko/kannattaako vangitsemisoikeudenkäyntiin kirjoittaa jokin lausunto, jossa ilmaisen huoleni, vai miten ihmeessä voin asiaan vaikuttaa. Poliisin mukaan oikeuteen ei kannata puhelemaan tulla, vaan se on tietenkin lakimiehen homma. Miksei matkustuskielto esim. perhetilanteen tai lapsen sairauden vuoksi voisi tulla kysymykseen?? Kiitos vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu