cultur café

pistän tähän jutun

Nuori elää tietokoneaikaa
Neuvoja vanhemmille ja nuorille
Älä anna henkilötietojasi!

Ewa Thorslund: Nuoret, netti ja mobiili, Karisto2009

Ennen vanhaan, ns. ”hyvinä aikoina”, vietettiin vapaa aikaa naapurin lasten kanssa. Tavallisia harrasteita olivat
pallopelit ja pihalla pelattavat pelit. Nykyisin nuorilla on
mahdollisuus seurustella koko maailman nuorten kanssa.
Jos nuori kuuluu vaikka skeittareitten sakkiin, niin hän
voi keskustella alan harrastajien kanssa netillä. Usein kaverit ovat ihan samanlaisia kuin naapurin lapset, mutta
on niitäkin, jotka yrittävät hyötyä nuoren kustannuksella.
Niinpä on syytä muistaa, että netille ei kannata antaa henkilötietojaan ja jos keskustelee jonkun kanssa, ei pidä
paljastaa tärkeitä asioitaan. Niitä voidaan käyttää esim.
nettikiusaamiseen, kun entinen kaveri jostakin syystä haluaa kostaa. Lukuisat nuoret kokevat nettikiusaamista
lähetettyään kuvansa vaikkapa Irc-galleriaan, jossa se on
kaikkien arvosteltavana.
Kirja on asiallinen paketti tietoa netin käytöstä ja myös
vaaroista jota siihen sisältyy. Niinpä tavallinen viesti työpaikalta, jossa henkilö ilmoittaa olevansa matkoilla ja palaavansa vaikka viikon päästä, jättäen myös puhelinnumeron, saattaa päätyä huijareille, jotka onkivat
osoitetiedot esille ja tekevät ”keikan” tyhjään kotiin.
Kirja käsittelee myös pelien maailmaa, seksisivuja,
chattailua tuntemattomien kanssa, kännykän käyttöä, jne.
Luulisin, että tällainen teos antaa järkevää virikettä keskusteluun nuorten kanssa. Myös nuoret itse voivat siihen tutustua välttyäkseen netin vaaroilta.
2116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tiedän kaiken tuon ilman, että etsisin tietoa mainostamastasi kirjasta. Paras opettaja on kokemus ; ) Niin lapsenikin sanovat kun pidän heille joskus "palautekeskustelua". Nuorisoni tietää netin syövereistä paljon enemmän kuin minä siis minä, joka kuvittelen tietäväni paljon.

Äänestä

että se karkoittaa lastenlapsemme todellisuudesta. Istuttaa heitä tunti tunnilta edessään, palvoen. Ryhti lysmy, kyfoottinen, mieli matalalla, jos ei saa olla netissä.

Elämää, ei virtuaalia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maria... kirjoitti:

pistän tähän jutun

Nuori elää tietokoneaikaa
Neuvoja vanhemmille ja nuorille
Älä anna henkilötietojasi!

Ewa Thorslund: Nuoret, netti ja mobiili, Karisto2009

Ennen vanhaan, ns. ”hyvinä aikoina”, vietettiin vapaa aikaa naapurin lasten kanssa. Tavallisia harrasteita olivat
pallopelit ja pihalla pelattavat pelit. Nykyisin nuorilla on
mahdollisuus seurustella koko maailman nuorten kanssa.
Jos nuori kuuluu vaikka skeittareitten sakkiin, niin hän
voi keskustella alan harrastajien kanssa netillä. Usein kaverit ovat ihan samanlaisia kuin naapurin lapset, mutta
on niitäkin, jotka yrittävät hyötyä nuoren kustannuksella.
Niinpä on syytä muistaa, että netille ei kannata antaa henkilötietojaan ja jos keskustelee jonkun kanssa, ei pidä
paljastaa tärkeitä asioitaan. Niitä voidaan käyttää esim.
nettikiusaamiseen, kun entinen kaveri jostakin syystä haluaa kostaa. Lukuisat nuoret kokevat nettikiusaamista
lähetettyään kuvansa vaikkapa Irc-galleriaan, jossa se on
kaikkien arvosteltavana.
Kirja on asiallinen paketti tietoa netin käytöstä ja myös
vaaroista jota siihen sisältyy. Niinpä tavallinen viesti työpaikalta, jossa henkilö ilmoittaa olevansa matkoilla ja palaavansa vaikka viikon päästä, jättäen myös puhelinnumeron, saattaa päätyä huijareille, jotka onkivat
osoitetiedot esille ja tekevät ”keikan” tyhjään kotiin.
Kirja käsittelee myös pelien maailmaa, seksisivuja,
chattailua tuntemattomien kanssa, kännykän käyttöä, jne.
Luulisin, että tällainen teos antaa järkevää virikettä keskusteluun nuorten kanssa. Myös nuoret itse voivat siihen tutustua välttyäkseen netin vaaroilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu