Koirapilli

Ostin koirapillin ja ajattelin kouluttaa sillä koiraani. Testasin sitä vähän jo sisällä ja 5 kk shelttini tajusi alkeellisesti että pitkä puhallus tarkoittaa luoksetuloa ja viereen istumista. Tätä pitää päästä vielä kunnolla testaamaan kentälle ja maastoon.

Mutta mitä muita asioita voi pillillä koiralle opettaa? Onko mahdotonta puhaltaa erilaista ääntä joka tarkoittaa eriä asiaa ja koira myös tajuaisi sen tarkoituksen. Esim. luoksetulo ja viereen istuminen "phiiiiiii", paikka "phiip phiii", maahan tai istu "phip", jne. Onko ihan mahdotonta, ainakin toistoa vaatisi jonkin verran?
4613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

eikös noiden bordercollieiden kanssa, joita käytetään vielä alkuperäiseen tarkoitukseensa, paimentehtäviin, kommunikoida lähes pelkästään viheltämällä. Joten miksi ei voisi opettaa pillillä eri asioita? Ja shelttihän on kanssa melkoisen miellyttämishaluinen haukku myös ulkotiloissa. Että jos jo pienellä opettamisella ymmärsi luoksetulon lisäksi viereen istumisen, niin jatka ihmeessä harjoituksia. Kyllä se aina omaakin egoa nostaa kun oma haukku hallitsee asioita joita muiden eivät.

Yksi mitä pidän melko miellyttävänä on että koira osaa tien puolet nimeltä, vasen ja oikea sekä keski, eikä pelkästään että sivuun kun haluaa antaa tietä jollekin. Tästä on hyötyä myös vaikka ryteikössä remmin kanssa samotessa kun voi sanoa koiralle miltä puolelta minkäkin risun tai puun ohittaa että mahtuu itsekin samasta välistä kulkemaan. Tänään jäljitettiin kanin jäljillä ja koira oli tosi täpinöissään, mutta yllättävää että malttoi kuunnella, vaikka käsi meinasi revetä.

Joten ehkä kannattaisi opettaa tienpuolille omat vihellyksensä? Myöhemmin sitten hyödyntää sitä, jos koiraa voi vapaana pitää, että lähtee kulkemaan tiettyyn suuntaan tmv. Eli vain mielikuvitus on rajana sille mitä koiralle voi opettaa. No poislukien ehkä ydinfysiikka ja muutama muukin... xD

Äänestä

Se riippuu vähän käyttötarkoituksesta ja tehtävästä, mitä pillikomentoja koiralle on tarpeen opettaa. Esimerkiksi noutajille opetetaan usein vain luoksetulo sekä liikkeestä pysähtyminen, jota seuraa katsekontaktin otto ohjaajaan (jonka jälkeen voidaan esim. antaa kaukokäskyjä käsimerkein).

Itse en ainakaan näe mitään käytännön tarvetta opettaa koiralle istumista tai maahanmenoa pillikäskynä. Ei ole tarvetta saada koiraa istahtamaan parinsadan metrin etäisyydeltä. Mutta jos sellaisen tarpeelliseksi kokee, niin sehän käy varsin nopeasti kun koira oletettavasti jo osaa nuo toiminnot. Ehdollistetaan vaan uusi "käskysana", joka on tässä tapauksessa pillitys.

Äänestä
  • Tuo oikean ja vasemman opettelu voisi olla hyvä idea, varsinkin kun näin taajamassa asustelee. Tämä meidän poika kun kävelee vähän missä sattuu :)

    Ja nimim. -jke-. Pääasiassa edellämainitut "pillitykset" olivat esimerkkejä. Meillä ei edes koira mene muutamaa kymmentä metriä pidemmälle omistajasta, eli periaatteessa äänenikin riittäisi hyvin.

    Olen pääasiassa kiinnostunut pillin äänen tasaiduudesta, eli jokainen käsky on samanlainen. Ohjaajan ääni kun muuttuu riippuen mielentilasta ;) Olen koirapiireissä pyöriessäni nähnyt joidenkin koirien menevän hieman hämilleen kun käskyä tulee vähän eritasoista. Pillin kanssa olen myös ajatellut käyttäväni käsimerkkejä, tällöin sanoma menee varmaan paremmin perille, ainakin alkuvaiheessa.

    Lisää saa laittaa kommenttia ja hyviä vinkkejä

    Äänestä

  • sarppa-91 kirjoitti:

    Tuo oikean ja vasemman opettelu voisi olla hyvä idea, varsinkin kun näin taajamassa asustelee. Tämä meidän poika kun kävelee vähän missä sattuu :)

    Ja nimim. -jke-. Pääasiassa edellämainitut "pillitykset" olivat esimerkkejä. Meillä ei edes koira mene muutamaa kymmentä metriä pidemmälle omistajasta, eli periaatteessa äänenikin riittäisi hyvin.

    Olen pääasiassa kiinnostunut pillin äänen tasaiduudesta, eli jokainen käsky on samanlainen. Ohjaajan ääni kun muuttuu riippuen mielentilasta ;) Olen koirapiireissä pyöriessäni nähnyt joidenkin koirien menevän hieman hämilleen kun käskyä tulee vähän eritasoista. Pillin kanssa olen myös ajatellut käyttäväni käsimerkkejä, tällöin sanoma menee varmaan paremmin perille, ainakin alkuvaiheessa.

    Lisää saa laittaa kommenttia ja hyviä vinkkejä

    "Olen pääasiassa kiinnostunut pillin äänen tasaiduudesta, eli jokainen käsky on samanlainen. Ohjaajan ääni kun muuttuu riippuen mielentilasta ;)"

    Se on toki yksi lukuisista pillin hyvistä puolista. Käsky on aina samanlainen. Ei riipu käskyttäjästä tai hänen mielentilastaan. Itselläni esimerkiksi on sellainen koira, joka ei todellakaan tee yhtään mitään jos joku vieras ihminen sanallisesti komentaa. Mutta pillikäskyt toteutuu kyllä.

    Muutenkin pillin ääni on niin selkeä ja erottuu muusta hälystä helpommin, että koira reagoi siihen paljon herkemmin kuin sanalliseen käskyyn. Huuto peittyy helposti jo koiran työskennellessä syntyvän ryminän alle.

    Itselleni tosiaan suurin hyöty on ollut pillin äänen pitkä kantomatka, kun koira on sellaista rotua, että se irtaantuu ihan huoletta satojen metrienkin päähän. Tietenkin pillitykseen voi liittää ihan mihin tahansa toimintoihin, mutta luoksetulo ja pysäytys varmaan ovat ne käytännöllisimmät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sarppa_91 kirjoitti:

Ostin koirapillin ja ajattelin kouluttaa sillä koiraani. Testasin sitä vähän jo sisällä ja 5 kk shelttini tajusi alkeellisesti että pitkä puhallus tarkoittaa luoksetuloa ja viereen istumista. Tätä pitää päästä vielä kunnolla testaamaan kentälle ja maastoon.

Mutta mitä muita asioita voi pillillä koiralle opettaa? Onko mahdotonta puhaltaa erilaista ääntä joka tarkoittaa eriä asiaa ja koira myös tajuaisi sen tarkoituksen. Esim. luoksetulo ja viereen istuminen "phiiiiiii", paikka "phiip phiii", maahan tai istu "phip", jne. Onko ihan mahdotonta, ainakin toistoa vaatisi jonkin verran?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu