**********************************************
Kävelin koulusta kotiin ja potkiskelin tiellä olevia kiviä sinne tänne. Oli perjantai ja kaikki olivat puhuneet koko päivän Minna synttäreistä,joihin minua ei oltu kutsuttu. Kaikki muut luokkalaiseni tytöt ja pojat oli kutsuttu sinne. He häpesivät olla seurassani,sillä olin erilainen kuin muut. Hiukseni olivat mustat ja pitkät ja vaatteet samaa rataa. Ulkonäössäni ei ollut vikaa. Vielä seitsemännellä minulla oli hyvä maine koulussa,paljon kavereita ja poikaystäväehdokkaita.Mutta kahdeksannella kun hevimusiikki vei sydämeni mukanaan,kaikki muuttui.Minua ei kiusattu.Samat "kaverit" puhuivat minulle edelleen,mutta eivät enään samalla lailla kuin ennen. Pikkuveljeni ilkkui pukeutumistani ja äiti inhosi katsella minua niin synkän näköisenä.
Avasin kotioveni ja heitin kenkäni pitkin eteistä.Menin huoneeseeni ja katsoin itseäni peilistä. Avasin vaatekaappini oven ja katsoin vaatevalikoimaani.Jostain mustien vaatepinojen välistä pursui vanhoja vaatteitani,jotka olivat ns. massamuotia. Vaihdoin ylleni beigen puseron ja farkkuhameen. Hiukset sidoin poninhännälle ja pesin kajalit pois silmistäni. Nyt olin taas sama vanha Mari Viren. Jos nyt menisin ostarille pyörimään minut kutsuttaisiin synttäreille,jonne toivoin kovasti pääseväni. Työnsin sandaalit jalkaani ja kävelin kohti ostaria,jossa oli ne tietyt tyypit,jotka minut aina jätti ulkopuolelle. Lauran suu loksahti auki,kun hän näki minun kävelevän kohti heidän porukkaa.
"Moi!" Hän aloitti,"Meidän piti kutsuu sut sinne Minnan synttäreille,mut kutsu hävis.No mut oot nyt tervetullu!"
"Kiva. Kaikki aina hävii..." Naurahdin teennäisesti. Mitä kusettajia. Kutsu hävisi...PAH! Yritin esittää iloista,ja täydestä meni. Kaikki yrittivät taas olla niin kuin ennen,eli pojat läpsivät minua takamukselle aina sillon tällön ja tytöt hihittivät kanssani kaikelle.
Kello löi kuusi ja painuin Minnan synttäreille. Kävelin hänen talojaan kohti mahdollisimman hitaasti,sillä sisimmässäni halusin tulla niihin myöhässä. Kadulla törmäsin Villeen,joka kuului juuri niiden "suosittujen" porukkaan.Ville ei ollut päivällä ostarilla,joten hän pysähtyi ja katsoi minua pitkään silmät pyöreinä.
"Mari,mitä sä oot tehny itelles??" Ville kysyi epävarmana. Nyt suuni loksahti auki.
"Halusin kokeilla miltä tuntuu olla niinku ennen!" Vastasin pirteästi,mutta se ei onnistunut Villen ilmeestä päätellen.
"Miks sä et voi olla oma ittes?" Ville vaikeroi.
"No oon mä o-oma itteni..." Katsoin Villeä kysyvästi,sillä en itsekään tiennyt olinko oma itseni vai en.
"Mä oon halunnu sanoo sulle yhtä juttuu tosi kauan,mut..." Ville jätti kesken ja huokaisi.
"Sano.." Anelin. Ville keräsi rohkeutensa jonka näki hänen ilmeestään.
"Mä pidän susta tosi paljon ja ajattelen sua joka ikinen ilta" Ville paljasti,"Silloinki kun olin yhessä Ninan kanssa,nii en saanu sua mun mielestä."
"Mä en tiiä mitä sanoa..." Hymyilin.
"Etkä sä todellakaan oo outo tai jotain...Oot mun enkeli" Ville sanoi ja astui pari askelta minua lähemmäs.Hän silitti poskeani ja suuteli minua.Vastasin suudelmaan ja siinä pussailimme kädet kiinni toisissaan keskellä tietä. Se oli niin romanttista,että Ville oli viedä jalat altani.
"Tota...öö...mä täst meen..." Mumisin ja punastuin. Ville hymyili ja heilutti minulle kättänsä kun hävisin hänen "maisemistaan".
Minnan kotiovi oli raollaan ja menin sisälle muiden sekaan. Kaikilla oli siideripullot kädessä ja osa vieraista sauhutteli röökiä kuistilla. En tuntenut itseäni suosituksi,en ollenkaan. Minna kipitti luokseni korkokengät lonksuen ja halasi minua siideripullo osuen olkapäälleni. Ihoni meni kananlihalle,sillä pullo oli ollut melko kylmä.
Ojensin Minnalle pienen paketin,jonka sisältämän lahjan olin kaivanut vanhojen korujeni seasta.Hän avasi sen ja kiljaisi onnesta.Hän hyppäsi jälleen kerran kaulaani ja kiitti minua lahjasta.
"Ota mitä mieli tekee...siiderii,sipsii tai mitä ikinä haluut!" Hän sanoi ja esitteli minulle tarjoilupöytää,joka koostui parista viinapullosta,fantasta,kokispulloista,siideristä,sipsistä,karkeista ja popcorneista. Tartuin vähin äänin siideripulloon ja hinasin takamukseni mahdollisimman syrjään muista vieraista,eli takapihaan. Ainoat vieraat ketkä takapihalla olivat,oli toisesta koulusta oleva nuori pari,jotka seinään nojaten pussailivat ja lääppivät toisiaan.Hyvä etteivät rupeneet naimaan saman tien.
Ville ilmestyi kuistin ovelle ja kun hän äkkäsi minut takapihalla vaahterapuun suojissa,hän juoksi luokseni.
"Täällähän sä oot" Ville hymyili ja istahti nurmikolle.
"Mä kyllä painun kohta himaan..." Huokaisin ja hörppäsin pienen huikan siideristäni. Ville otti sen kädestäni pois ja pudisti päätään.
"Onks sun pakko esittää?" Ville kysyi säälivän näköisenä ja kaatoi siideripullon sisällön puunjuurelle.
"Näköjään on,jos haluun saada takas ne niin sanotut kamut,joista mä välitin ja ne musta.Mutta mä en taida kelpaa niille mustissa!" Puuskahdin ja rupesin itkemään."Kukaan ei välitä musta.Ei edes oma perhe"
"MÄ välitän susta...tai vois sanoo...Mä rakastan sua" Ville sanoi ja katsoi minua syvälle silmiin.
"En mä voi uskoa sua...Sä sanoit sen just sillon kun mun vaatetyyli oli muuttunut tähän massikseen"
"Etkö sä yhtää ihmetelly,miks mä kävelin sun taloihin päin?" Ville kysäisi,"Mä olin tulossa sun luokse kertoon mun tunteista"
"Oikeesti??" Hymyilin ja suutelin Villeä poskelle.
"Mä haluan olla sun kaa" Ville sanoi vihdoin ja heitti tyhjän siideripullon kaaressa kohti nuorta paria jotka olivat jo heittäneet päällystakit pois päältään.
Nousimme ylös vaahteran alta ja kävelimme käsi kädessä muiden luokse. Minna oli juuri hörppäämässä siideriään mutta hän purskahti nauruun. Ville suuttui ja kaatoi tarjoilupöydän.
"VILLE...RAUHOTU" Kiljaisin,kun lasikulhot räsähtivät rikki. Minnan synttärit meni pilalle,sitä en ihan toivonut.
"Ville.....TUU MUN LUOKSE" Karjaisin niin vihaisena,että Ville tuijotti minua kuin pikkupoika vihaista äitiään. Hän tuli luokseni ja tarttui käteeni. Kävelimme pois synttäreiltä ja menimme koteihimme.Siitä illasta asti olen ollut Villen kanssa yhdessä ja olen ollut oma itseni.

Kommentoikaa.....Itse mä inhoon tommosia tarinoita,mitä just äsken kirjotin,mut halusin vaa kokeilla kuinka multa onnistuu...
Mä oon kans kirjottanu tänne samaan palstaan "Hautausmaa"-jutun.........

Vastaukset 6
Vanhimmat
Musta se hautausmaa oli paljon parempi. Mäkin inhoon tollasia juttuja, mutt niitä on vaan kaikkein helpoin pistää kasaan vai mitä x) minkäs ikänen sä olitkaan? ees noin suunnilleen?
13-vuotta...
Siltähän se vähän kuulostikin. Mutt sehän on ihan normaalia, että kirjottaa sillä tavalla ku 13v. jos kerran on 13v. Mä oon ite kirjottanu kans... x)
13-vuotiaan kirjoittamaksi ihan hyvä. Itse olen eri sukupolvea, joten oli hauska kurkistaa nuoren ajatusmaailmaan. Vaatteiden korostettu merkitys hymyilyttää kyllä aika lailla - silti tätä tekstiä luki mielellään, se oli jokseenkin sujuvaa.
eipä erityisemmin hetkauttanu... en oikeen enää viihdy teinivillityksessä...(= ihan liian ennaltaarvattavaa.
Ihan kiva, tosin pikku homma jäi mua kyllä arvelluttamaan. Kun ne pelkkään mustaanpukeutujat on justiinsa niitä jotka ei vaivaudu olemaan omaitsensä. Ne on niitä pahemman laatusia teinikanoja, jotka nimenomaan tahtoo päästä joidenkin ihmisten suosioon pukeutumalla. Tietenkään vaatteet ei kerro luonteesta mitään, mutta...