Hannu Pelkonen

Hannu Pelkonen oli juuri Ajankohtaisessa kakkosessa. Suomesta Filippiineille vietyä ruoppauskonetta esiteltiin (Pelkosen avustuksella toimitettu) Suomalaisilla ympäristöhuollon laitteilla olisi maailmalla kysyntää, kun niitä osattaisiin vaan markkinoida. Mielestäni Pelkonen oli siinä oikeassa kun sanoi, että liikaa on viime vuosina jääty tuijottamaan Nokiaan. Kyllä maailmalla muutakin tekniikkaa edelleen tarvitaan kuin kännyköitä. Jos kiinnostaa, niin Areenasta varmaan löytyy tuo ohjelma.
131081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Hannu oli oikeassa vuonna 2009 ainakin kännyköiden suhteen.

Äänestä

Pelkonen oli täällä mies paikallaan. Tuuletteli vähän Jämsän äijien homehtuneita ja jämähtäneitä asenteita ja käsityksiä tämän maailman menosta. Nyt niitä Pelkosen visioita pikkuhiljaa toteutetaan. Tänään on Himoksen ensimmäisen täysimittaisen golfkentän avajaiset. Toivottavasti seuraavaksi vietetään kylpylän avajaisia. Se että kanava jäi kesken, ei mitenkään ollut Pelkosen vika. Eikä hänen visionsakaan, koska sitähän oli puuhattu jo vuosikymmeniä.

Äänestä
  • Peltosesta olisi pitänyt tehdä kaupunginjohtaja, niin olisi saatu vähän säpinää Jämsän kuolleeseen yrityselämään muuallakin kuin Himoksella.

    Äänestä

  • Toiminnan mies kirjoitti:

    Peltosesta olisi pitänyt tehdä kaupunginjohtaja, niin olisi saatu vähän säpinää Jämsän kuolleeseen yrityselämään muuallakin kuin Himoksella.

    Toki Pelkosta tarkoitin...

    Äänestä

Etpäs tarkoittanut, vaan Tuula Peltosta. Todella hyvä esitys. Kyllä Tuula Peltosesta tehdäänkin Jämsään seuraava kaupunginjohtaja.

Äänestä

Pelkonen sai lyhyen toimikautensa aikana Jämsään enemmän säpinää kuin omat virka- ja luottamusmiehet vuosikymmeniin.

Äänestä

Pelkosella oli hyvät kehittämisjohtajan kyvyt. Kaikki pysähtyi kun hän lähti.

Äänestä

Kumma kun en muista Pelkosesta (kaikki kunnia hänelle) juurikaan puhutun edellämainittuun sävyyn silloin kun hän vaikutti Jämsässä...

Äänestä
  • Ehkä on vähitellen alettu ymmärtää, ettei täällä sisäsiittolassa enää pärjätä pelkästään äijänmolkkeja sorvaamalla.

    Äänestä

  • K. Puttinen kirjoitti:

    Ehkä on vähitellen alettu ymmärtää, ettei täällä sisäsiittolassa enää pärjätä pelkästään äijänmolkkeja sorvaamalla.

    Touhukasta ja idearikasta miestä tai naista täällä Jämsässä tarvittaisiin. Näpertelyn sijaan uusia raikkaita ajatuksia ja rohkeita ideoita.

    Äänestä

Kysytään välillä näin missä olet mielestäsi hyvää palvelua

Äänestä
  • Kysytään välillä näin, monenko kupin kumarassa olet, kun joka ketjuun tunget samaa käsittämätöntä viestiä?

    Äänestä

Pelkonen sai lyhyen toimikautensa aikana Jämsään enemmän säpinää kuin omat virka- ja luottamusmiehet vuosikymmenessä 2009 - 2019 sen jälkeen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


telkkarissa kirjoitti:

Hannu Pelkonen oli juuri Ajankohtaisessa kakkosessa. Suomesta Filippiineille vietyä ruoppauskonetta esiteltiin (Pelkosen avustuksella toimitettu) Suomalaisilla ympäristöhuollon laitteilla olisi maailmalla kysyntää, kun niitä osattaisiin vaan markkinoida. Mielestäni Pelkonen oli siinä oikeassa kun sanoi, että liikaa on viime vuosina jääty tuijottamaan Nokiaan. Kyllä maailmalla muutakin tekniikkaa edelleen tarvitaan kuin kännyköitä. Jos kiinnostaa, niin Areenasta varmaan löytyy tuo ohjelma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu