Avautumista

Okei, en tavallisesti tee tätä, joten pitäkää itseänne etuoikeutettuna. Tuntui vain siltä että piti päästä "puhumaan" jollekulle.

Kuten arvata saattaa, kaiken takana on eräs tyttö.
Kaikki alko pari-vuotta sitten taaksepäin, kun jouduin menemään Riparille (Olen enemmänkin jopa antiteistinen kuin ateistinen, joten voitte kuvitella fiilikseni), mutta sitten huomasin tämän yhden tytön, joka toimi leirillä isosena. En rupea ulkonäköä kuvailemaan, eipä ole oleellista, mutta hän oli juuri "minun makuiseni". Leirin edetessä sitten tutustuimme, ja huomasimme että tulemme ihan hyvin juttuun, ja vietettiinkin jonkun aikaa samassa porukassa.
Leirin päätyttyä sitten pidettiin suunnilleen päivittäin yhteyttä, vaikka emme edes viikottain tavanneet (eri koulu ja kaveripiirit), pääideassa mesessä jutellessa. Monta kertaa keskustelut venyivät yömyöhään, ja vaikka tavallisesti puhuttiin aivan tavallisesta diiba-daabasta, mutta joskus keskustelut kävivät syvälliseksikin. Tässä kohtaa varmaan on hyvä mainita että olin jo ihastunut häneen, pahasti.
Sama meno jatkui, mutta jossakin vaiheessa hän alkoi seurustelemaan erään toisen kanssa, mutta tämä ei vaikuttanut asiaan, sillä ei hänellä tainut olla hajuakaan tunteistani häntä kohtaan.
Noh, tämä suhde ei kauhean pitkäkestoinen ollut, mutta en saanut minkäännäköistä aloitettaa aikaiseksi, koska olen täysi nössö ja aivan perseestä tälläisissä asioissa.
Ja sitten minä menen möhlimään. Kerran kun juttelimme, päätin myöntää että ärsytin häntä välillä tahalteni, joskaan en vakavamielisesti. Hän suuttui tästä (ei ihmekkään kyllä), ja sen jälkeen emme ole olleet tekemisissä, paitsi hyvin lyhyen ajan, jolloin sanoi suoraan ettei halua olla tekemisissä sellaisten kanssa jotka ärsyttävät häntä tahallisesti.
Tämä kaikki tapahtui noin kahden vuoden aikavälillä, ja minulla on vieläkin tunteita häntä kohtaan, vaikka jonkunverran olen päässytkin jo yli. Haluaisin pyytää anteeksi, ja olla taas tekemisissä hänen kanssaan, mutta pelkään pahoin että ei taida onnistua.
Ja sitten. Ei vittu. Tajusin vanhoja chattilogeja itseänirääkätäkseni lukiessa, että hänhän oli ollut kiinnostunut minusta, melkoisen aikaakin. Palautin mieleen myös yhteisiä tapahtumia, ja sielläkin oli vihjailua esiintynyt, mutta huonon itsetunnon omaavana en todellakaan osannut ottaa näitä huomioon.
Nyt (melkoisen henkisen kasvunkin jälkeen) masentaa, ahdistaa, ja vituttaa.
En tiedä pääsenkö hänestä yli, tai mitä tehdä, junnaan vain paikallani, vaikka ympärillä olisi maailma mukavia ja hyviä tyttöjä täynnä, joista kukaan ei olisi mahdottomuus.

Että sellaista.
4315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen melko samanlaisessa tilanteessa.
Oon suoraan sanoen ollu rakastunu yhteen jätkään yli 2 vuotta. Mulla oli kerran mahdollisuus mutta en tajunnu tarpeeks ajoissa. Satutin sitä, vaikka...rakastin sitä.
Nyt tää jätkä on seurustellu 8-9kk, en aio - enkä koskaan oo aikonukkaan mennä väliin, koska oli miten oli, haluan että se on onnellinen, vaikka sitte mun oman tuskan ja kaipauksen kautta.

Mutta jos tuo tyttö ei seurustele, nii kehotan todellaki ottamaan yhteyttä, pyytämään anteeks ja yrittämään vielä! Koskaan ei oo liian myöhästä, siis sillon ku ei omaa etuaan tavoitellessa joudu satuttamaan muita, tän oon huomannu.
Mutta sun on PAKKO vielä tehä jotain sen suhteen. Ja vaikka saisitki pakit nii ainaki oot yrittäny. Tuska on ainaki vähä pienempi ku tietää tehneensä kaikkensa.!

Tosi paljon tsemppiä sen kanssa!!

Äänestä

Menet pyytämään siltä anteeksi. Kerää rohkeutesi ja marssit sen tytön luo. Kyll sen pitäis antaa sulle ainakin mahis.

Äänestä

Ainiin, unohdin vielä sen että hän seurustelee tällä hetkellä. : /
Vitutuksen Multihuipennus.

Äänestä
  • Nonii, tervetuloa kerhoon. Kärsitään yhdessä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Poika- kirjoitti:

Okei, en tavallisesti tee tätä, joten pitäkää itseänne etuoikeutettuna. Tuntui vain siltä että piti päästä "puhumaan" jollekulle.

Kuten arvata saattaa, kaiken takana on eräs tyttö.
Kaikki alko pari-vuotta sitten taaksepäin, kun jouduin menemään Riparille (Olen enemmänkin jopa antiteistinen kuin ateistinen, joten voitte kuvitella fiilikseni), mutta sitten huomasin tämän yhden tytön, joka toimi leirillä isosena. En rupea ulkonäköä kuvailemaan, eipä ole oleellista, mutta hän oli juuri "minun makuiseni". Leirin edetessä sitten tutustuimme, ja huomasimme että tulemme ihan hyvin juttuun, ja vietettiinkin jonkun aikaa samassa porukassa.
Leirin päätyttyä sitten pidettiin suunnilleen päivittäin yhteyttä, vaikka emme edes viikottain tavanneet (eri koulu ja kaveripiirit), pääideassa mesessä jutellessa. Monta kertaa keskustelut venyivät yömyöhään, ja vaikka tavallisesti puhuttiin aivan tavallisesta diiba-daabasta, mutta joskus keskustelut kävivät syvälliseksikin. Tässä kohtaa varmaan on hyvä mainita että olin jo ihastunut häneen, pahasti.
Sama meno jatkui, mutta jossakin vaiheessa hän alkoi seurustelemaan erään toisen kanssa, mutta tämä ei vaikuttanut asiaan, sillä ei hänellä tainut olla hajuakaan tunteistani häntä kohtaan.
Noh, tämä suhde ei kauhean pitkäkestoinen ollut, mutta en saanut minkäännäköistä aloitettaa aikaiseksi, koska olen täysi nössö ja aivan perseestä tälläisissä asioissa.
Ja sitten minä menen möhlimään. Kerran kun juttelimme, päätin myöntää että ärsytin häntä välillä tahalteni, joskaan en vakavamielisesti. Hän suuttui tästä (ei ihmekkään kyllä), ja sen jälkeen emme ole olleet tekemisissä, paitsi hyvin lyhyen ajan, jolloin sanoi suoraan ettei halua olla tekemisissä sellaisten kanssa jotka ärsyttävät häntä tahallisesti.
Tämä kaikki tapahtui noin kahden vuoden aikavälillä, ja minulla on vieläkin tunteita häntä kohtaan, vaikka jonkunverran olen päässytkin jo yli. Haluaisin pyytää anteeksi, ja olla taas tekemisissä hänen kanssaan, mutta pelkään pahoin että ei taida onnistua.
Ja sitten. Ei vittu. Tajusin vanhoja chattilogeja itseänirääkätäkseni lukiessa, että hänhän oli ollut kiinnostunut minusta, melkoisen aikaakin. Palautin mieleen myös yhteisiä tapahtumia, ja sielläkin oli vihjailua esiintynyt, mutta huonon itsetunnon omaavana en todellakaan osannut ottaa näitä huomioon.
Nyt (melkoisen henkisen kasvunkin jälkeen) masentaa, ahdistaa, ja vituttaa.
En tiedä pääsenkö hänestä yli, tai mitä tehdä, junnaan vain paikallani, vaikka ympärillä olisi maailma mukavia ja hyviä tyttöjä täynnä, joista kukaan ei olisi mahdottomuus.

Että sellaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu