hankalaa

minun esikoinen alkaa nyt olemaan 8kk ja alkanut nousta haave toisesta pienokaisesta..Ongelmana on vain se että koin synnytyksen jälkeisen masennuksen johon yritettiin lääkkeitä mutta niistä sain vain paniikkihäiriön ja ahdistuneisuuden tunteen..Olo oli kuin olisi tippunut kuiluun eikä ulospääsyä ollut,vauvan itku ahdisti enkä kestänyt katsoa miestänikään.Tämä tuli siis lääkkeistä,ennen niitä oli lieviä pelkotiloja jotka johtui omasta mielestä hormoneitten ja väsymyksen yhteisvaiktuksesta sekä uudesta elämäntilanteesa ja joka olisi mennyt itsestään ohi.Enkä itse kyllä juurikaan masentuneeksi oloa tunnistanut mutta lääkäri oli toista mieltä.Vielä välillä tulee lievinä pelkotiloja mutta niistä olen selvinnyt eivätkä millään lailla rajoita elämää.Se vaan mietityttää että jos ahdistus tulee seuraavankin lapsen jälkeen tai jos vaikka masennun niin miten sitä selviää kahden pienen kanssa..Kun eikös se jos kerran on ollut synnytyksen jälkeinen masennus niin todennäköisesti tulee seuraavankin jälkeen??en varma ole,toivon ettei niin olisi..
0136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hamtaaaro kirjoitti:

minun esikoinen alkaa nyt olemaan 8kk ja alkanut nousta haave toisesta pienokaisesta..Ongelmana on vain se että koin synnytyksen jälkeisen masennuksen johon yritettiin lääkkeitä mutta niistä sain vain paniikkihäiriön ja ahdistuneisuuden tunteen..Olo oli kuin olisi tippunut kuiluun eikä ulospääsyä ollut,vauvan itku ahdisti enkä kestänyt katsoa miestänikään.Tämä tuli siis lääkkeistä,ennen niitä oli lieviä pelkotiloja jotka johtui omasta mielestä hormoneitten ja väsymyksen yhteisvaiktuksesta sekä uudesta elämäntilanteesa ja joka olisi mennyt itsestään ohi.Enkä itse kyllä juurikaan masentuneeksi oloa tunnistanut mutta lääkäri oli toista mieltä.Vielä välillä tulee lievinä pelkotiloja mutta niistä olen selvinnyt eivätkä millään lailla rajoita elämää.Se vaan mietityttää että jos ahdistus tulee seuraavankin lapsen jälkeen tai jos vaikka masennun niin miten sitä selviää kahden pienen kanssa..Kun eikös se jos kerran on ollut synnytyksen jälkeinen masennus niin todennäköisesti tulee seuraavankin jälkeen??en varma ole,toivon ettei niin olisi..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu