Kiinnostaisi (tulevan opiskelijan äitinä) teidän nuortenne elämän rahoitus.
Eli miten kotona asuvat nuoret rahoittavat elämänsä ja millaisin sopimuksin?
Saavatko opintotukea ja kuin paljon (edellytykset sille?),
maksatteko vanhempina kulut, millaisin summin ja sopimuksin,
vai jääkö nuorella poweria vielä työansioihin?
Paljonkohan kirjoihin menee rahaa ja tuleeko muita kuluja matkojen lisäksi?
Eli miten kotona asuvat nuoret rahoittavat elämänsä ja millaisin sopimuksin?
Saavatko opintotukea ja kuin paljon (edellytykset sille?),
maksatteko vanhempina kulut, millaisin summin ja sopimuksin,
vai jääkö nuorella poweria vielä työansioihin?
Paljonkohan kirjoihin menee rahaa ja tuleeko muita kuluja matkojen lisäksi?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Heippa!
Olen asunut melkein koko lukioaikani omassa asunnossa; aluksi vanhemmat maksoivat vuokran, kun olin erikoislukiossa ja sen takia muutin pois kotipaikkakunnalta. Sitten kuitenkin palasin kotiin ja asuin hetken siellä, jolloin sain opintorahaa n.29€/kk. Sehän ei oikein mihinkään riittänyt ja kynnys pyytää rahaa oli melko suuri. Ajokortin sain synttärilahjaksi.
Nyt asun miesystäväni kanssa, ja maksamme kaiken itse paitsi puhelinlaskun maksavat vanhemmat edelleen jostain syystä...
Lukiokirjoja kannattaa kysellä vanhemmilta lukiolaisilta käytettynä, uusina maksavat maltaita.
Itse olen koulussa 5 päivää viikossa ja töissä sitten viikonloput, eli minulla ei käytännössä ole yhtään vapaapäivää viikossa. Voin kertoa, että kyllä opiskelu siitä kärsii, kun joskus täytyy ottaa jokunen tunti "omaa lomaa" koulusta, jotta saisi asioita hoidettua. Myöskin kavereita ei kauheasti näe jne. kun on tosiaan "töissä" 7 päivää viikossa.
Jos lapsi asuu kotona, ei tosiaankaan mun mielestä tartte antaa ihan kauheita rahasummia, etenkin jos hänen ei itse tarvitse maksaa kirjoja, vaatteita jne. Itse olen yleensä vaatteeni maksanut jo monta vuotta itse.
Kotitöihin kuuluu osallistua jos asuu kotona, esimerkiksi siivouspäivä on mielestäni hyvä tapa. Kerran viikossa imurointi lattian pesu tai mitä keksittekin, josta sitten voisi saada rahaa esim. hampurilaisella käyntiin tms. Mitään ei kuulu enää tuon ikäisen saada ns. ilmaiseksi. Kuitenkin opiskelun tukeminen on mielestäni järkevää.
Me maksamme kaikki lasten opintoihin liittyvät kustannukset mutta huvituksiin joutuvat itse rahansa ansaitsemaan. Molemmat tekevät töitä sen verran ettemme enää viikkorahaa tai muuta vastaavaa maksa. Rahallisesti opintojen lisäksi avustamme vain joskus kalliimmissa harrastemenoissa tai vaateostoksissa. Näistäkin olemme sopineet että edellyttää opinnoissa menestymistä. Kaikille ei tietenkään sovi tuo että lukion lisäksi käy töissä. Riippuu aivan nuoresta ja tärkeintä on pitää huoli että varmasti jaksaa opinnot hoitaa kunnialla. Kotityöt ja myös mahdollinen ansiotyö hyvä tapa nuorelle oppia vastuuta.
vanhempien tulot vaikuttavat opintotuen määrään. Me maksamme kaikki kouluun liittyvät asiat. Kuin myöskin esim. suur.vaatehankinnat ym. Kirjoihin menee paljon rahaa, siihen kannattaa varautua jottei tule yllätyksenä.
Mielestäni lukiolaisen ei tarvitse vähää vapaa-aikaansa viettää tekemällä töitä, kotitöihin on osallistuttava.
Koska nuortemme opintotuki ei ole kuin 12 euroa per nuppi, niin kumpikin saa 100 euroa kuukaudessa.
Jos on mahdollisuus auttaa niin miksipä sitä ei tekisi.
Kesätöissä kumpikin nuori oli ja on jatkossakin
Alle 18-vuotiaan kuuluu vanhempien elättää. piste
lukio kestää yli 18v asti, mutta sopimuksia ja ehtoja pitänee olla ennen ja jälkeenkin sen...
sanoit: Alle 18-vuotiaan kuuluu vanhempien elättää. piste tossa elättää jälkeen on jo piste sittem vielä kirjaimilla piste se ei ole mielestäni oikein !
Suoritin lukion ja amiskan yhtä aikaa (4v). Asuin kotona kaksi ekaa vuotta: vanhemmat elättivät (asuminen, ruoka, bussikortti, tarpeelliset vaatteet), opintotukea ei herunut. Vaikea arvioida paljonko kirjoihin meni. Sain kuukausirahaa n. 100e jolla maksoin puhelinlaskuni, harrastukseni, muut juoksevat menoni. Osallistuin kotitöihin ihan ilman sopimuksia, vanhimpana tyttönä olen aina saanut kantaa korteni kekoon. Kesät olin töissä, ja rahat jäi omalle tilille säästöön.
Kotoa muutettua sain vain asumislisän (n. 180e?), vanhemmat sponssasivat 225e/kk kirjat. Pärjäsin sillä ja säästöillä. Edelleenkään ei ollut aikaa/energiaa töihin koulun ohella.
Vanhemmalla on elatusvelvollisuus 2. asteen opintojen loppuun, kuitenkin enintään 21-vuotiaaksi. Ja ihan ilman sopimuksia. Tätä ihmettelin itsekin, kun selvitin yksin asuessani opintotuen mahdollisuutta: vanhempien tulot edelleen estivät saamasta opintorahaa, koska heillä oli velvollisuus elättää minut.
On hienoa, jos saat opetettua lapsellesi rahan arvon, mutta toisaalta jos talous kestää, älä pakota työskentelemään koulun ohella. Työtä hän ehtii vielä elämänsä aikana tekemään, sekä koulu että sosiaalinen elämä voivat kärsiä lisätyöstä. Mieti jos itsesi pitäisi ottaa osa-aikatyö yhden täyspäiväisen lisäksi! (Onhan se tehtävä jos talous vaatii, mutta voisi jäädä väliin jos ei ole pakko.)