Tilanteeni on tämä. Vietin kaksi vuotta lukion jälkeen hakien mitä erilaisimpiin opiskelupaikkoihin. Tämä ei tuottanut aluksi tulosta, mutta nyt minä laskin "rimaani" ja pääsin opiskelemaan optikoksi. Opiskeluni on siis aivan aluillaan, mutta jo nyt minua vituttaa taas. En ole saanut kavereita ja ala tuntuu väärältä. Olen aina ollut se tunnollinen tyttö koulussa, joka on saanut niitä kymppejä. Elämä tuntuu tällä hetkellä vaan niin epäoikeudenmukaiselta, sillä kaikki minua kiusanneet ovat käyneet amikset ja ovat työllistyneet hyville markkinoille. Itse olen kuluttanut monta vuotta lukemiseen ja en saa edes töitä kesäisin. Nytkin luen taas, sillä minulla ei ole muuta. Entiset työkaverini ovat vakuutusmyyjiä, ravintolapäälliköitä, lähihoitajia ja heillä kaikilla on poikaystävät. Miksi elämä kohtelee minua näin? Olen totaalisesti pettynyt yhteiskuntaan ja muutenkin koulutuksen luomaan illuusioon.
Mieleni tekisikin lähteä lukemaan ravintolapäälliköksi, mikä on oikeasti ollut intohimoni pienestä saakka. Tiedän vaan, että jos sen teen vanhempani haukkuvat minut. Olen ollut merkonomilinjalla, pyrkinyt lääkikseen sekä hammaslääkikseen ja nyt opiskelen optikoksi. Kannattaako seurata nyt järjen ääntä vai sydäntä? Vanhemmiltani on turha kysyä.
Auttakaa!
Mieleni tekisikin lähteä lukemaan ravintolapäälliköksi, mikä on oikeasti ollut intohimoni pienestä saakka. Tiedän vaan, että jos sen teen vanhempani haukkuvat minut. Olen ollut merkonomilinjalla, pyrkinyt lääkikseen sekä hammaslääkikseen ja nyt opiskelen optikoksi. Kannattaako seurata nyt järjen ääntä vai sydäntä? Vanhemmiltani on turha kysyä.
Auttakaa!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oletko mieluummin koko elämäsi alaalla, joka ei tyydytä vai työpaikassa, josta ehkä saattaisit pitää. Sinun koulutuksesi on tietenkin vanhempien huolenaihe, mutta he eivät saa päättää puolestasi.
Niin, hyvä esimerkki tunnollisesta. Totta kai sydämen ääntä kannattaa seurata, mutta hitunen järkeä kannattaa ottaa päätökseen luonnollisesti mukaan.
Ehdottomasti pyri sellaiseen kouluun, joka sua kiinnostaa ja johon tunnet intohimoa. Niin sinusta myös tulee tyytis työntekijä etkä katkeroidu ihmisenä.
Se että jos et ole päässyt esim. lääkikseen, jos sinne haluat lue enemmän. Tai luovu siitä unelmasta. Kypsyys tarkoittaa sitä, että pystyt itse myös ymmärtämään sen, mihin pystyt ja mihin et. Yhteiskunta asettaa raamit joiden sisällä on ikävä kyllä yritettävä yrittää elää ja päästä eteenpäin.
Tietyllä tavalla olen iloinen että olet kokenut tuon, että vaikka olet lukenut ja päntännyt ja silti ne, jotka eivät ole, ovat nyt erilaisessa tilanteessa. Tuota elämä on, juuri tuota. vaikka tekisit kaikki asiat kirjan mukaan ja täysin oikein, ei se takaa kuitenkaan kaikkea.
nyt otat riskin, ja haet sinne minne haluat. Mitä sun vanhemmat voi tehdä? Mököttää? loukkaantua? Tuskin ne nyt lopettaa sulle puhumisen tai välit kokonaan laittaa poikki... jos niin, ovatpa tyhmiä ja he eivät ole ansainneet sua.
Itse olen miettinyt samaa. Olen kohta 35 vuotias mies, ja en ole löytänyt sitä työtä, jota haluasin tehdä. KEsätöissä olen ollut muutamissa paikoissa, mutta siihen se jääkin. Ei ole yksinkertaisesti sellaista alaa, joka kiinostaisi juuri minua. TYlsä paikka tämä yhteiskunta muutenkin. Ei sillä ole minulle mitään annettavaa.Et pääse vaikuttamaan oikeastaan mihinkään asiaan. Sen verran hyvin on tämän maan asiat jossakin ylempänä hoidettu.
Kaikki koulut ovat jokseenkin samanlaisia, ei niissä mitään uutta ole. Työvoimatoimistossa ei ole tällä hetkellä mitään kiinnostavaa tai sellaista, josta olisi oikeasti minulle jotain hyötyä. Ihmisten keksimiä nuo paikat kuitenkin ovat. Paljon olisi kehittämistä, eikä se onnistu meidän elinaikanamme.