Korpin hetki

Täydenkuun kelmeä valo valaisi maailmaa tuhansien tuikkivien tähtien keskellä. Lensin väsyneenä halki taivaan, etsien levähdys paikkaa. Olin tullut kaukaa ja olin matkalla kauas. Olin nähnyt uskomattomia asioita matkani varrella, epätoivoa, tuskaa, surua, pelkoa, niin kamalia, että silmiini koski. Olin kuullut jo monen tarinan, jokainen tahtoi kertoa omansa, ne olivat niin sydäntä repiviä tarinoita, että kuulin yhä korvissani ne vaikerrukset. Siipiäni pakotti, mutta minun oli vielä jatkettava matkaani. Minun oli löydettävä suojaisa paikka, ehkä puunkolo jossa voisin painaa pääni siipieni suojaan. Näin allani öisen maan. Ihmiset nukkuivat vuoteissaan. Eläimet tuhisivat talleissaan. Mutta minä tiesin, että kaikki eivät nukkuneet. Yössä kimalsi vielä monta silmäparia. Alhaalla metsissä, puiden suojissa kulki monenlaista väkeä, yönlapsia. Pimeyden ruhtinaan uskollisia palvelijoita. En voisi vielä pysähtyä, vielä oli jaksettava. Metsäiset maisemat muuttuivat mustiksi järviksi, joiden keskellä kulki kuunsilta. Näin vedenneidon uivan sitä pitkin kohti ulappaa. Kaislikossa kieltään lipoi näkki, tuo niin monissa tarinoissa ollut iljettävä suomuinen otus. Nousin hiukan korkeammalla. Vastaani lensi paholaisen kyyhkysiä, lepakoita. Ne kirkuivat ja nauroivat ja näykkivät toisiaan. En jaksaisi enää kauan, minun olisi pian löydettävä turva ja joku, jolle voisin kertoa näkemistäni asioista, minun oli saatava keventää sydäntäni, koska se painoi rinnassani, se poltteli sisuksiani kuin tulikivi, pian se putoaisi rinnastani läpi ja tippuisi suoraan mustaan veteen ja jäisi ikuisiksi ajoiksi näkin ihailtavaksi. En antaisi sen tapahtua koskaan, koska silloin olisin menettänyt kaiken, minkä eteen olin uurastanut. Silloin minusta tulisi samanlainen kuin muutkin yössä kulkijat. Ei, minun oli jaksettava, oli pidettävä kiirettä. Silloin näin hänet. Suoraan alapuolellani. Olin jo ylittänyt mustat vedet ja allani oli maa. Ja siellä istui mies, puistonpenkillä katulampunvalossa, kädessään pieni kirja. Hän tuijotti eteensä yksinäisenä. Ja minä päätin laskeutua...

Täytyy täälläkin käydä häiriköimässä...
5510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei hitsi! Kaikkea sitä tuleekin raapustettua! En odota kommentteja tai toivon, ettei kukaan kommentoi...heh...Tämä saa vajota tuonne jonnekin...
Ja lupaan etten kirjoita jatkoa :)

Äänestä
  • ... tämähän on hyvin mielenkiintoinen teksti,
    sopisi varmasti jaksoksi vaikka tuohon joulukalenteritarinaan sujutettuna !

    Kirjoita kirjoita kirjoita!

    Äänestä

  • scarabaeus kirjoitti:

    ... tämähän on hyvin mielenkiintoinen teksti,
    sopisi varmasti jaksoksi vaikka tuohon joulukalenteritarinaan sujutettuna !

    Kirjoita kirjoita kirjoita!

    Noh, näin joulun alla tulee ajatella muitakin, joten anna turinoitteni olla. Ehkä minun juttuni ei oikein sovi joulukalenteritarinaan kuitenkaan. Minuun kun kolahtaa kauhu...kauhua nämä minun juttuni kyllä varmasti ovatkin, mutta ei ehkä siinä mielessä kuin tarkoitus olisi ;)

    Äänestä

  • korppi1 kirjoitti:

    ... ripaus kauhua joulutarinassa saattaisi hyvinkin tuoda vinkeitä näkökulmia Grimmin satujen tapaan.... hyvin mielenkiintoisia juttuja....

    mutta itse kirjoittajan on tietysti hyvä pitää tyylistään kiinni ja valita aina tarpeensa mukaisesti genre,
    kun aikansa tarpeeksi tyylittelee

    niin sittenhän onkin jo täysi

    taiteilija !

    En olekaan perehtynyt vielä tähän joulutarinaan...pitää varmaan käydä vilkaisemassa mistä siellä tarinoidaan...
    Ei tämä korppi Grimmin veljesten tasolle yllä vaikka miten siipiään räpistelisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

korppi1 kirjoitti:

Täydenkuun kelmeä valo valaisi maailmaa tuhansien tuikkivien tähtien keskellä. Lensin väsyneenä halki taivaan, etsien levähdys paikkaa. Olin tullut kaukaa ja olin matkalla kauas. Olin nähnyt uskomattomia asioita matkani varrella, epätoivoa, tuskaa, surua, pelkoa, niin kamalia, että silmiini koski. Olin kuullut jo monen tarinan, jokainen tahtoi kertoa omansa, ne olivat niin sydäntä repiviä tarinoita, että kuulin yhä korvissani ne vaikerrukset. Siipiäni pakotti, mutta minun oli vielä jatkettava matkaani. Minun oli löydettävä suojaisa paikka, ehkä puunkolo jossa voisin painaa pääni siipieni suojaan. Näin allani öisen maan. Ihmiset nukkuivat vuoteissaan. Eläimet tuhisivat talleissaan. Mutta minä tiesin, että kaikki eivät nukkuneet. Yössä kimalsi vielä monta silmäparia. Alhaalla metsissä, puiden suojissa kulki monenlaista väkeä, yönlapsia. Pimeyden ruhtinaan uskollisia palvelijoita. En voisi vielä pysähtyä, vielä oli jaksettava. Metsäiset maisemat muuttuivat mustiksi järviksi, joiden keskellä kulki kuunsilta. Näin vedenneidon uivan sitä pitkin kohti ulappaa. Kaislikossa kieltään lipoi näkki, tuo niin monissa tarinoissa ollut iljettävä suomuinen otus. Nousin hiukan korkeammalla. Vastaani lensi paholaisen kyyhkysiä, lepakoita. Ne kirkuivat ja nauroivat ja näykkivät toisiaan. En jaksaisi enää kauan, minun olisi pian löydettävä turva ja joku, jolle voisin kertoa näkemistäni asioista, minun oli saatava keventää sydäntäni, koska se painoi rinnassani, se poltteli sisuksiani kuin tulikivi, pian se putoaisi rinnastani läpi ja tippuisi suoraan mustaan veteen ja jäisi ikuisiksi ajoiksi näkin ihailtavaksi. En antaisi sen tapahtua koskaan, koska silloin olisin menettänyt kaiken, minkä eteen olin uurastanut. Silloin minusta tulisi samanlainen kuin muutkin yössä kulkijat. Ei, minun oli jaksettava, oli pidettävä kiirettä. Silloin näin hänet. Suoraan alapuolellani. Olin jo ylittänyt mustat vedet ja allani oli maa. Ja siellä istui mies, puistonpenkillä katulampunvalossa, kädessään pieni kirja. Hän tuijotti eteensä yksinäisenä. Ja minä päätin laskeutua...

Täytyy täälläkin käydä häiriköimässä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu