Mun unelma on ryhtyä animaattoriksi, suunnitella animaatiojuttuja vaikka elokuviin tai peleihin. Minne mun pitäisi tulevaisuudessa suunnata? Olen nyt lukiossa ekaa vuotta.
Ainoa homma on, että mä en ole kovin taiteellinen. En osaa esimerkiksi piirtää yhtään ja muutenkin kaikki luova ja taiteellinen homma on musta aika kaukana. Kaatuuko mun haave tähän :/
Ainoa homma on, että mä en ole kovin taiteellinen. En osaa esimerkiksi piirtää yhtään ja muutenkin kaikki luova ja taiteellinen homma on musta aika kaukana. Kaatuuko mun haave tähän :/
Vastaukset 1
Vanhimmat
no en osaa sanoa, kun en alasta tiedä mutta heti googlettamalla löytyi tällainen uutinen vuodelta 2003:
Riihimäellä alkaa ensi syksynä 3d-animaattorikoulutus, jonka osana käsitellään muun muassa 3d-grafiikan tekemistä tietokonepeleihin. Kyseessä on Euroopan Unionin ja Etelä-Suomen lääninhallituksen rahoittama hanke, jonka puitteissa Riihimäen ammattioppilaitoksessa voi opiskella sadan opintoviikon laajuisen media-assistentin tutkinnon. Pääsyvaatimuksena koulutukseen on ylioppilastutkinto tai vähintään toisen asteen ammatillinen tutkinto.
3d-animaattori –koulutuksen käyneet opiskelijat pystyvät tuottamaan sisältöä esimerkiksi tv-mainoksiin ja –ohjelmiin, animaatioelokuviin, peleihin, tieteelliseen visualisointiin sekä yritysmarkkinointiin. Valmistuneiden oletetaankin kahden ja puolen vuoden koulutuksen jälkeen työllistyvän viestintäalan tehtäviin, tai miksei esimerkiksi peliteollisuuteen. Koulutuksen hakuaika on 22.4.–19.5.2003, ja siihen haetaan vapaamuotoisella hakemuksella. Lisätietoja 3d-animaattorin koulutuksesta löytyy osoitteesta http://www.raol.fi/koulutus/3D/3d.html.
Kannattaa myös kysyä opolta, ne on tietoisia useasta koulutusalasta. Lukioon jo hyvä startti.