Jokainen pakkoruotsia suomenkielisille koululaisille vaativa on heille henkilökohtaisesti vastuussa siitä, että suomenkieliset koululaiset menettävät mahdollisuuden yhden merkittävän kielen ja kulttuurin oppimiseen kouluaikanaan. Sellaisia ovat ensisijassa ranska, saksa, espanja, venäjä ja nyt myös kiina. Pitkän matematiikan, laajojen fysiikan ja kemian kurssit valinneilla lukiolaisilla ei ole mahdollisuuksia opiskella englannin ja ruotsin lisäksi tehokkaasti enempää kieliä. Toisaalta juuri mainittuja oppilaita Suomen viennistä elävä talouselämä tarvitsee välttämättä. Pakkoruotsia vaativien ei auta ollenkaan piilotella RKP:n tai jonkun muun poliittisen puolueen pakkoruotsipäätösten selän takana. Kollektiivista vastuuta ei ole. Jokaisella on henkilökohtainen moraalinen vastuu toisten ihmisten tulevaisuuden mahdollisuuksien tietoisesta heikentämisestä
Tämä on tärkeää
tulevaisuus..
12145
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
jos sitä noin tärkeänä pidettäisi, kyllä se silloin menisi läpi, mutta ei kovin nopeasti.Päätösvaltahan on eduskunnassa, eikä suinkaan täällä.
Ilmeisesti katsotaan kuitenkin että Valtiolla on suurempi etu kaksikielisyydestä. Ne jotka sieltä eroittuvat kärkeen koululaitoksessa,ovat ruotsinsa lukeneet ja pärjänneet jopa hyvin.
Sitä tässä olenkin ihmetellyt, ollaan niin helevetin viisaita, vaan tänne tullaan marisemaan jostain pakko ruotsista, eikö sen verran maalaispäällä voi miettiä että se on jossain muualla päätöstenteko ja kanavat jonne kannattaa mennä urputtamaan.
Tuo sama Lyyli aina alottaa ja isoilla kirjaimilla tärkeimmät sanat, herra tule ja purista sitä tissistä
valitsemme ne jokavuotiset pakkoruotsittajat sinne lakeja säätämään. Olemmeko tietämätön ja ruotsalaismielisen median aivopesty kansa?
hämmästynyt!
Tämä jos mikä on tärkeää ;-DD.. vai onko joku vielä tärkeämpää, saako se Tarja sen lautasen vai joutuuko olemaan ilman lautasta??
Tulkaa kaikki apostolit profetoimaan nyt.
Unohdetaan että koko ruotsinkieltä on olemassakaan, otetaan pitkä belgia..
Olen ihan tavallinen suomalainen, mutta kotikieleni on ruotsi. Ja olemme suomalainen molempia kotimaisia kieliä puhuva suku. Det är sant (X-mas)!
försök ta det med humor, ö. en finne igen :D
moi då!
Oli kirjoitusten mukaan teksti kaupan ikkunassa. "julmat, joulu ruoat"! Olen jo tästä aikaisemmin kirjoitellut, kun sain itse lapun; "skulder katja" ja pyydettiin maksamaan ko. summa tilille.
Mennessäni pankkiin Hesassa (missä pitäisi hallita ruotsinkieli) ja tehdessäni pankkisiirron, (se oli sitäaikaa) nimellä Katja Skulder, niin tietenkin tuli ongelma. Ei ole sen nimistä ja he eivät osanneet auttaa.
Lopulta selvisi, että kyseinen tili oli kuitenkin Katjan, mutta sukunimi ei täsmännyt. Vihdoin löytyi asiantuntija, että tämä skuldert tarkoittikin velkaa.
Mikä huvittavinta, että silloin kävin lukion iltakoulua ja kyselin opiskelukavereiltani tätä sanaa skulder. Eipähän sieltä kukaan osannut sitä suomentaa.
Kyllä suomen- kuten ruotsinkielikin on niin monimuotoista ja ainakin näitä suomen/ruotsinnoksen pilailu juttuja olen saanut lukea paljonkin.
Olen joutunut jopa tiski- ja siivous hommelini hoitamaan ilman lasteni apua, koska en osannut sanoa ruotsiksi "maailmankaikkeus"? Ja lagerblad ei ole varastolehti, vaan laakerinlehti, mutta se oppimani sana esiliinasta on kai vieläkin hukassa, koska siitäkin "dementia" jo silloin nuorena teki tepposensa. Onko se oikeinkirjoitettuna förglede? Siitäkin sain aikamoisen työrupeaman ja sanokaas te viisaat, mitä se on ruotsiksi?
Sanomattakin on selvää, että laitoin lapseni ruotsinkieliseen kouluun itse ummikko suomalaisana, mutta kaikkea hyvää siitä on ollut lapsille, sitä enemmän minulle harmia.
työkenttä =arbetsfält sellaisena sitä käytetään,isosta työrupeamasta
nykymaailmassa. Täällä nämä vanhat ruotsitetut mummot ja papat vielä kuvittelevat että pikkuista ruotsin murretta pitäisi jokaisen suomalaisen opiskella peruskoulusta yliopistoon.
Onneksi nuori sukupolvi on matkustellut ja huomannut ettei sillä ruotsilla pitkälle potkita ja tottakai heillä on syytä kyseenalaistaa pakkoruotsi. Eihän voi olla oikeudenmukaista että ennemmistön on opittava vähemmistön kieli.
Ei voi edes syyttää kansanedustajia tastä vääryydestä. Vuosikausua ruotsinkieliset virkamiehet ovat valiokunnissa järjestäneet lakeja mieleisiksiin monilla ovelilla tavoilla ja ymmärtämättömät kansanedustajat eivät ymmärrä yksityiskohtia.
Jos luulet että Helsingissä tarvitsee osata ruotsia, niin et ole täällä varmaan vuosikausiin vieraillut.
Helsinki on nyt monikielinen kaupunki, mutta suomalaisten häpeäksi täällä katukyltit ja kaupungin kartat ovat vielä ruotsiksi.
Ulkomaalainen etsii kartasta osoitetta mutta ei saa siitä selvää kun sama katu alkaa yhdellä kielellä ja jatkuu toisella. Tälläistä sotkua on Suomen kaksikielisyys.
Nyt Eduskuntakin oli sekaisin veroasioista koska kukaan ei ollut saanut tietoa veronmuutoksista kun oli odotettava ruotsinkielen käännöksiä. Ei nimittäin sallita julkaista
suomenkielisiä ennenkuin ruotsin käännökset on saatu.
Minun oli aikoinaan vastenmielistä osallistua virallisiin tilaisuuksiin, missä pitkät puheet oli kuunneltava kahdella kielellä. Se oli kidutusta, varsinkin jos oli hidas puhuja.