Onko normaalia, olen 15v poika, joka ei ole koskan seurustellut, eikä ollut edes lähelläkään sitä. Harrastan urheilua, käyn kuntosalilla, eikä naamakaan mikään ruma ole. Ongelma on se, että olen liian ujo tyttöjen keskuudessa. En siis muuten ole ollenkaan ujo. Kysyntää on ollut suoraan sanottuna paljon. Olen kuitenkin ujouteni takia torjunut kaikki mukavat ja nätit tytöt. Myös sellainen unelmatilanne on käynyt, että ihastukseni kohde on yrittänyt iskeä minua, mutta ujouteni taikia olen torjunut hänetkin. Pelkään seurustelua, sillä itseluottamukseni ja itsetuntoni on aivan nollassa. Pelkään mokaavani jotain jne. Pelkään seurustelua, vaikka haluaisinkin sitä.. Tuntuu masentavalta kun jään yksin oman nolouteni takia.. Onko tämä siis ollennkaan normaalia ja onko muutosta odotettavissa?
Onko normaalia?
joku8887
301171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Minun näkökulmani tähän asiaan on, ettet ole epänormaali suinkaan, kuten kukaan muukaan ei oikeasti ole. Mutta asiaan ei tule muutosta, ellet sinä itse ota itseäsi niskasta kiinni ja avaa suutasi oikeassa paikassa, oikeaan aikaan.
Tiedän, se on harvinaisen hankalaa, mutta kerranhan tässä vain eletään ja ollaan onnellisia. Jos sinulla kerran kysyntää riittää, nauttisit siitä, etkä torjuisi heti lähellesi yrittäviä. Kysyppäs itseltäsi, miksi tai mitä edes pelkäät? Jos sinua ahdistaa, yritä puhua jollekin. Kyllä ne tulevat tyttöystäväehdokkaatkin ymmärtävät, jos yrität.
Raota vähän ympärilläsi olevaa suojamuuria, päästä edes joku lähelle. Eli muutos on odotettavissa, JOS itse teet asialle jotain. Lykkyä tykö!
terveisin, omat virheensä tehnyt 16-vuotias tyttönen.
Lakkaa käymästä siellä kuntosalilla. Ei se niin tärkeää ole ainakaan minusta : ) Itsetuntoa saat nostettua vaan niin, että opit rakastamaan itseäsi. Ei treenaamisen ja naaman välppäämisen ansiosta, vaan siksi että olet mahtava tyyppi!
Käyn siellä salilla urheiluharrastukseni vuoksi enkä tyttöjen.. :D
olisit iloinen ku on suosiota ekkä tulis tänne vinkumaan.. muutosta tulee jos miehistyt yhtää.
Moi vaan,
Tällästä on varmaan tää meijän elämä. Kärsin ittekki kauheen paljon ujoudestani, mutten oikeestaan ole ujoimmista päästä :D
Jos vaan oot avoimempi uusille asioille, huomaat ettet menetä mitään :D
Mutt miksi muuten torjut ne? Onko se vain ujous vai onko siihen jokin toinen syy?
Annat muille mahdollisuuden, annat itsellesekin mahdollisuuden. Tsemppiä!
Ole iloinen, että edes on sitä vientiä ja naamaa, kaikilla ei (allekirjoittanut :). Et todellakaan ole ainoa 15-vuotias, joka ei ole seurustellut. Ujoudesta kyllä pääsee eroon kun vaan uskoo itseensä. Itsehän en ole kovinkaan ujo mutta kohta 18 vuotta sinkkuelämää takana....
Ennen ei pojat tyttöjä pelänny, mut nykyään on nössömpää sakkia niin tyttöjen täytyy aloitteet hoitaa. Siihen vaikuttaa varmaankin se, että nykyään on kaikki meset, galleriat ja faceboocit jne. joten livenä pojat vaan pelkää tyttöjä ja iskemiset hoidetaan "sähköisesti". Noo ehkä vähä kärjistin enkä selittäny kovin tarkasti mut täs on tiivistetysti mun näkemys ujoudesta.. :D
SIIS SUN IHASTUKSEN KOHDE TULI OSOTTAA SUL KIINTYMYSTÄÄ JA SÄ TORJUIT SEN OOKS JOKU IDIOOTTI!?!?!?!?!
se kato on ujo ja epävarma.. eikä välttämättä ihan täysillä matkas. ja miks muuten tota yhteenlaskuu pitää hakata 100 kertaa ennenku päästää läpi? 5 5=10 ja tulee että yhteenlaskun tulos väärä..
Koska yo kirjoittajan nimimerkki on "waffen SS rulz", hän on varmaan joku natsi joka ei ymmärrä mitään.
mutta on ihan normaalia että on ujo, sillä olemassa on erilaisia ihmisiä ja eri mielentiloja jne. et varmasti ole ainoa ujo ihminen ja kun otat tyttöjen keskuudessa asian puheeksi, niin varmasti tytöt ymmärtävät. Ainakin minä itse (olen siis tyttö) ymmärtäisin.
repesin vähä.. ei oikeesti kukaa normaali voi olla noin ujo! että on hetero mutta pelkää tyttöjä.. sori ny mut kuitenki aika outoo. ja tää ei selvästikkää ollu mikää trolli ees. asennetta sä vaan tarvit etkä mitää neuvoja!
en ny tiiä onko toi normaalia mut siitä vaa annat mennä.. joku raja ujoudellaki. ei niitä tarvi oikeesti pelätä. :)
kyl toi on ihan normii ite oon 16 v ja en kertaakaa seurustellu vaik kysyntää on kans, oon vaa liia ujo. mut mul ei oo ongelmana et tekisin jotain väärin vaa se et jos alan seurustelee ni se jonka kaa seurustelin pilkkais muo kaikille ja pitäis vaa niiku sillee et ei oikeesti välitä jne.. mut kaippa täs tulee elettyy loppu elämä sittte yksin :(
VITTU SÄ OOT ÄÄLIÖ. ÄLÄ VALITA SIINÄ. JOS TYTÖT ON KIINNOSTUNEITA JA TULEE ISKEE SUA NI SÄ SUOSTUT ETKÄ TUU TÄNNE ITKEE.
YHYY ÄITI MUN IHASTUS HALUU SEURUSTELLA MUN KAA
Toi edellinen on varmaa aika pelle tyyppi.. Kai se ihan normaalia on jos jännittää.. Mut ihan noin paljoo ei tarvis jännittää ettei tuu semmosta "seurustelukammoo" joka vaivaa sitten aikuisenakin.
15v käyn salilla.. nouseeki komeesti ja kysyntää on mutta emt vaan miten toimia.. joku vois kirjottaa teoksen pelaamisesta :(
Vois kyllä :D
mikä sulla on pääongelmana ?
minä autan:D
hei cmon vähä jonkullaist tasoo kyl luulis uskaltavan nyt jtn tehä jos muija viel kaikenlisäks ite tulee puhumaan tai mitä nyt tekikää !! yrityst pelii jäbät:D
Onhan se varmaan "normaaleiden helppo sanoo et "yritystä peliin".. Joku aiemmin kertoi seurustelukammosta. Ja se juttu pitää minun kohdalla paikkansa melko hyvin.. Kysyntää on mutta en vaan uskalla. Se vain jotenki on niin uutta niin helpommin vaan menee sieltä mistä on aita matalin vaikka ei haluaisikkaan.. Nyt tällä hetkellä en osaisi edes ajatella seurustelevani kenenkään kanssa.. Eli on meitä muitakin. (ainaki vähä)
no emmäkäää kenenkää kaa haluis seurustella, periaattees kaipaa läheisyyt mut ei sit siit ikin tuu mtn:D mut ok ehkä "ongelmamme" on erilaisia tjtn.
ja mä en ole "normaali":D
Mun ongelma on sama ku aloittajallaki eli kysyntää on, mutta epävarmuutta on paaaaaljon enemmän.. Seurustelu olis mulle sama asia ku joku urheilusuoritus. Eli ottaisin siitä paineita ja pelkäisin epäonnistuvani.. Joten on helpompaa elää ilman seurustelua vaikka sitä haluaisin.
mäki 16v ja sinkku, omast tahdost kyllä (vähä eri syist ku sinä kyllä, kysyntää kyl ois:D). no ootko tyylii koittanu ees tutustuu kenenkää muijaa (tai jäbää, mikä nyt ootkaa:D) lähempää kopntaktii ja tutustuu paremmi ? luulis et se helpottais, jso oikeesti se muija/jätkä ois sun mielest kiinnostava ja tällee. en vaa voi uskoo et jos jostai on kiinnostunu, ni ei kuitenkaa näytä sitä sit. tai se on outoo.:D
kiva varmaa vaa masennan lisää:D
Joo ihan hetero olen, ja poika. Eli tytöistä on kyse. Ja kyllä, pari sellaista "unelmatilannetta" on ollut joissa olen tutustunut mukavaan, kauniiseen tyttöön ja kyseinen tyttö on sitten yrittänyt iskeä, mutta siinä se epävarmuus sitten astuu esiin.. En siis ole muuten ollenkaan ujo. Jostain syystä vain en uskalla, vaikka haluaisinkin seurustella. Joo tää kuulostaa teidän normaaleiden mielestä tosi oudolta. Ja ne tytöt sitten tietenkin luulevat minua normaaliksi ja ajattelevat etteivät vain kelpaa minulle. Vaikka totuus on eri. Mutta eihän sitä kellekkään uskalla sanoa..
aaa mul tulee slelane et löydän jonku vian (jotka on nii turhia aina, esim. hiukset just silloi huonosti, ruma paita, joku outo koru, tai sit vaa et se ei oo muka tarpeeks hyvä mulle. varmaa kaikki ois mulle tarpeeks hyvii, karmeeta ku ite ain oon nii kiinnostunu ja sit ku jätkä alkaa tulla siihe mukaa ni mä häippäsen): enkä voi sille mitää, sentakii koitan vältellä mitää tollasta).
mutnii, sun ongelmaa palaten:D nii, en osaa auttaa:DDD koska ainaki jos joku (sori pinnallisuus) hyvännäköne ja kiva jätkä osottaa kiinnostust ni oon iha beesis:D jooo kyl mä ainaki aika pian luovuttaisin, ku sult ei saa mtn "takasin";/ ootsä sit miettiny et mikä auttais ?
Oonhan mä sitä miettiny.. Mut tuntuu etten vaan voi sille mitään..
no se on vähä sad sulle:(
btw voiko jätkä olla mulle vihanen siitä että pari toista jätkää on kiinnostunu musta (ja siis niiku kiinnostunu, en ees niitä tunne kunnol mut ne haluis tutustuu paremmi, kysyny leffaa yms) ja tää "vihane" on mun kaverijätkä ollu jonku vuode about ja nyt se kai o kiinnostunu must ja nyt se ei suostu puhuu mulle koska sen mielest se on mun "varajätkä". en oikeesti tajuu jätkien ajatustapaa-.- mutta ollaan sitten kaikki vihaisia joo:))
sori aiheesee liittyvä purkautumine:D
Se on vaan mustasukkainen. Ihan normaalia se on. Tuskin se sulle on suuttunu siitä, että sulla on vientiä.
no se ei oo nyt puhunu mulle mtn et en tajuu mut antaa sitte olla D:
jos ois mustasukkane ni luulis tekevän jtn töit sen etee ettei tarvis olla
Välttäkää joutumasta minun tilanteeseeni. Eli olen 18v nuorimies, harrastan urheilua ja naamaakin löytyy. Vientiä olisi, mutta vaikka en ole muuten ujo niin jostain syystä vaan en uskalla.. On noloa kun kaikki muut ovat tehneet kaikenlaista, enkä minä ole ikinä edes suudellut ketään.. Minussa on näköjään samoja piirteitä kuin aiemmissakin kirjoittajissa. Ero on vain se, että olen vanhempi. Joku kertoi seurustelukammosta jossain aiemmassa viestistä. Minä todellakin kärsin siitä. Kuulostaa erittäin oudolta, mutta jos rehellisesti kerron, niin en usko, että tulen koskaan seurustelemaan kenenkään kanssa.. Eli nyt kun teillä on mahdollisuuksia seurustella niin antaa mennä jos vain vähääkään uskallatte. Jos sille kammolle antaa vallan, niin siitä ei ole helppoa päästä eroon. Ainakaan minulla ei ole.. :(
Kuinka syvälle sitä mies voikaan vajota..?