Mitä teen, kun äiti yrittää kontrolloida kokoajan? Olen jo niin pahassa pisteessä, että en kestä kuulla hänen ääntään ja joka kerta kun näen hänet, meinaan alkaa itkeä ja alan voida pahoin.
Äiti itse on sellainen, että se ei ymmärrä, jos sille sanoo selvällä suomenkielellä että mulle pitää antaa lisää omaa tilaa.
Se ramppaa mun ovella kokoajan, kun puhun puhelimessa, se haluaa tietää kenen kanssa puhun, kun ostan kaupasta vaatteita, sen pitää heti nähdä ne. Kun menen kaverille, se haluaa tietää tasan mitä tehdään siellä ja ketä kaikkia sinne tulee. Se ottaa selville kaikki mun tapaamiset ja muistuttaa niistä mulle mun huoneen ovella kokoajan. En saa pitää poikapuolisia kavereita ilman, että tuon ne näytille äidille. Äiti haluaa tietää tasan, missä nettisivuilla liikun.
Kun sanoin sille, että tarvin lisää omaa tilaa ja selitin miltä musta tuntuu, se suuttui ja sanoi että mulla on jo ihan tarpeeksi omaa tilaa ja että mun tunteet on "vääriä". Mun siskot, veli ja isäkin on sanonut, että äiti ei itse huomaa, kuinka paljon hän kontrolloi minua.
Äiti soitti mun psykologille siitä, että en suostu kertomaan hänelle missä nettisivuilla liikun. Eikö mulla saa olla omaa elämää ollenkaan? Viimme yönä näin unen, jossa äiti oli kokoajan joka puolella ja kyseli ja roikkui minussa, ja unen lopussa sekosin ja aloin itkeä ja huutaa. Eikö tollaset unet ole jo ihan selviä merkkejä siitä, että tarvitsen vähän turvaväliä vanhempiini?
Ihan oikeasti, ei ole äidiltä enää tervettä yrittää kontrolloida elämääni vaan siksi, että hänellä ei itsellään ole kavereita, harrastuksia tai mitään. Äiti on aina kotona ja elää muiden elämää.
Alkaa kyrsiä tälläinen. Älkää vaan sanoko, että "hyvä vaan, kun äitis kattoo perääsi, eikä anna sinun juoksennella yömyöhään kaupungilla", koska sellaisesta ei ole kyse. Kyse on siitä, että tuntuu kuin olisin äidin omaisuutta. En ole kenenkään omaisuutta! Äiti ei voi estää minua kasvamasta aikuiseksi. Se on varmaa. Isoveljeni tyttöystävä on sosiaalityöntekijä, ja hän sanoi, että minulla pitäisi saada olla omiakin asioita joista minun ei tarvitsisi kertoa äidille. Noin sanoi myös psykologini.
Haluaisin muuttaa toiselle puolelle maapalloa ja päästä siten mahdollisimman kauas äidistä.
Äiti itse on sellainen, että se ei ymmärrä, jos sille sanoo selvällä suomenkielellä että mulle pitää antaa lisää omaa tilaa.
Se ramppaa mun ovella kokoajan, kun puhun puhelimessa, se haluaa tietää kenen kanssa puhun, kun ostan kaupasta vaatteita, sen pitää heti nähdä ne. Kun menen kaverille, se haluaa tietää tasan mitä tehdään siellä ja ketä kaikkia sinne tulee. Se ottaa selville kaikki mun tapaamiset ja muistuttaa niistä mulle mun huoneen ovella kokoajan. En saa pitää poikapuolisia kavereita ilman, että tuon ne näytille äidille. Äiti haluaa tietää tasan, missä nettisivuilla liikun.
Kun sanoin sille, että tarvin lisää omaa tilaa ja selitin miltä musta tuntuu, se suuttui ja sanoi että mulla on jo ihan tarpeeksi omaa tilaa ja että mun tunteet on "vääriä". Mun siskot, veli ja isäkin on sanonut, että äiti ei itse huomaa, kuinka paljon hän kontrolloi minua.
Äiti soitti mun psykologille siitä, että en suostu kertomaan hänelle missä nettisivuilla liikun. Eikö mulla saa olla omaa elämää ollenkaan? Viimme yönä näin unen, jossa äiti oli kokoajan joka puolella ja kyseli ja roikkui minussa, ja unen lopussa sekosin ja aloin itkeä ja huutaa. Eikö tollaset unet ole jo ihan selviä merkkejä siitä, että tarvitsen vähän turvaväliä vanhempiini?
Ihan oikeasti, ei ole äidiltä enää tervettä yrittää kontrolloida elämääni vaan siksi, että hänellä ei itsellään ole kavereita, harrastuksia tai mitään. Äiti on aina kotona ja elää muiden elämää.
Alkaa kyrsiä tälläinen. Älkää vaan sanoko, että "hyvä vaan, kun äitis kattoo perääsi, eikä anna sinun juoksennella yömyöhään kaupungilla", koska sellaisesta ei ole kyse. Kyse on siitä, että tuntuu kuin olisin äidin omaisuutta. En ole kenenkään omaisuutta! Äiti ei voi estää minua kasvamasta aikuiseksi. Se on varmaa. Isoveljeni tyttöystävä on sosiaalityöntekijä, ja hän sanoi, että minulla pitäisi saada olla omiakin asioita joista minun ei tarvitsisi kertoa äidille. Noin sanoi myös psykologini.
Haluaisin muuttaa toiselle puolelle maapalloa ja päästä siten mahdollisimman kauas äidistä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
on totta ,että sinulla on kyllä liian kontroloiva äiti.Tunnut järkevältä ja kyllä pitäisi olla yksityisyyttä ja antaa narua.Vastuu kasvaa kokemusten myötä.Mutta on paljon ihmisiä jotka etukäteen tramatisoivat.Eli vaikkei ole tapahtunutkaan mitään vielä,niin jo papatetaan ko.asiasta ...niinkuin etukäteen.Tosi rasittavaa.Sinullakin on ahdistavaa kun kokoajan on vahti niskassa.Minkä ikänen olet..voitko muuttaa esim.oppilas asuntoon tms.Onneksi sulla on isä puolellasi ja hän voisi puhua äitilles järkeä.
Ymmärrän sinua hyvin! Äitini oli samanlainen ja mikä pahempaa on yhä vaikka olen ollut aikuinen jo vuosikausia! Tässä tapauksessa suosittelisin, että isäsi painokkaasti puhuisi äitisi kanssa tai jos ei sekään auta menette käymään siellä psykologilla molempien vanhempiesi kanssa.
munkin äiti on kauhee kontrollifriikki, en saa tehdä mitään ilman hänen lupaansa, en saa edes käyttää omia, huom. OMIA rahojani ilman hänen lupaansa, en saa ostaa karkkia ilmna lupaa, minulla on vain pari kaveria joiden kanssa saan olla, muiden kanssa äiti ei anna minun olla, äiti ei päästä minua ikinä mihinkään ja valittaa minun vaatteistani ja tyylistäni ja mielipiteistäni kokoajan. olen nyt 17 ja lukion jälkeen muutan pois enkä haluas ikinä enää nähdä äitiä..