Kauheaa on ollut asuminen kerrostalossa. Asuin ensin Haagassa 50-luvun talossa. Alue oli mukavaa, mutta naapureiden äänet häiritsivät. Myös naapurini häiriintyi omista äänistäni. Sen jälkeen olen asunut 70- 80- 90- ja 2000 -luvulla rakennetuissa taloissa, mutta vuosimallin nuorentuessa äänieristys vain huononee.
Mistä se voi johtua?
Minne suosittelisitte minun seuraavaksi hakeutuvan? Haluan omaa rauhaa, hyvin äänieristetyn talon, palvelut lähellä, mielellään helsingin keskustakin lähellä, en halua nähdä jengejä ja haluan kulkea rauhassa ulkona myös klo 20 jälkeen. Olen hyvännäköinen ja siksi herätän kiinnostusta miehissä.
Terveisin Henna 33 vuotta.
Missä rauhallinen talo
77
2125
Vastaukset
- Tunnistaja
Jaahas, tyyliä ja kirjoitustapaa ei voi olla tunnistamatta, kallion Hilda-rane se taas kirjoittelee soopaa, koskaan ei Hilda-Rane ole asunut 2000-luvun talossa, sen sijaan asuu kalliossa alimman kerroksen läävässä vanhassa talossa ja tykkää äänien kuuntelemisesta.
Vai ovat miehet kiinnostuneet Rane-hildasta, johtuuko siitä, että käytät hametta ja tirkistelet rakennustyömailla. - Asioista Tietoinen
Henna, sinulla on ongelma. Länsi-Helsinki on kallista mutta arvostettua. Talot tosin ovat sitä samaa huonoa laatua johon olet jo tottunut. Saatat siis saada häirikkönaapurin, kuten vaikka pianistin, mutta ahdistelijat ovat harvemmassa.
Kantakaupunki on arvostettua ja siksi kalleinta. Sieltä kuitenkin löytyvät parhaat talot, eikä joutilaita parikymppisiä notku muualla kuin steissin tienoilla ja kampissa.
Varo itä-helsinkiä ja erityisesti Kontulaa, Pyllymuroa ja Vuosaarta. Niissä on paha karma, talot huonoja ja joka paikka notkuu ties mitä hyypiötä, jotka vain odottavat pääsyä kimpassa kimppuusi. Itä on muuttunut slummiksi. Uusissa taloissa on kehno äänieristys ja ne on halvalla tehty. - trevori
rivariin...hyvällä tuurilla ei olo kuin yksi seinänaapuri. Asuttii ennen kerrostalossa ja naapurista ei kuulunu meteliä, mutta mutta siel pari pahaa kyylää. Nyt on hyvä naapuri ja pääsee puilla grillaa omalla pihalla jne. Ei kukaan valita jos vähän tulee savua
- työasuntoosi?
Miksi et asu siellä kallion läävässä, missä heität pokia? Ei työmatkoja.
- jaha**
Tarkoittaako otsikkosi Hki98, että olet muuttanut tuolloin Helsinkiin?
Seuraava kommentti voi ehkä aiheuttaa vihastusta joissakin, mutta mielestäni Helsingissä asumisen taso on todella paljon huonompaa kuin muualla Suomessa. Olen muuttanut Helsinkiin muutama vuosi myöhemmin (jos -98 muutit) ja aina olen asunut kerrostalossa ja kerran rivitalossa elämäni aikana. Aikaisemmassa kaupungissa (joka sekin on Suomen isoimpia), ei ollut koskaan ongelmia asumisen kanssa. Äänieristykset olivat asialliset, asunnot järkevästi suunniteltu myös vanhoissa taloissa ja oli rauhallisempaa ja asioista pidettiin paremmin huolta. Myöskään ystävilläni tai heidän vanhemmillaan ja muilla tutuilla ei ole ollut juurikaan ongelmia asumisen kanssa, yhdellä vesivahinko ja yhdellä meteliä.
Helsingissä sen sijaan on ollut kaikenlaista vaivaa. Metelöiviä (ja siis jatkuvasti 5xviikossa) naapureita, tuholaisia joka lähtöön, seinät paperia ja asunnoissa tehty järjettömiä ratkaisuja. En tiedä mistä tämä johtuu, onko Helsingissä enemmän kaikenlaista rakennuskantaa vai miksi asunnot ovat pieniä, kalliita ja huonosti tehtyjä ja suunniteltuja (ja tuholaisten valtaamia). Hyvä asunto maksaa niin paljon, ettei siihen todellakaan ole varaa ihan kaikilla.
Mutta kun jossain on asuttava, niin miksipä sitä rakentaa kunnolla ja hyvin. Huonommatkin asunnot löytävät asukkaan. Asuntoja lukuunottamatta olen viihtynyt hyvin Helsingissä ja tunnen kaupungin kodikseni. Jengit tai muutkaan "epäilyttävät" ei ole minua häirinneet. - Extra-na
jaha** kirjoitti:
Tarkoittaako otsikkosi Hki98, että olet muuttanut tuolloin Helsinkiin?
Seuraava kommentti voi ehkä aiheuttaa vihastusta joissakin, mutta mielestäni Helsingissä asumisen taso on todella paljon huonompaa kuin muualla Suomessa. Olen muuttanut Helsinkiin muutama vuosi myöhemmin (jos -98 muutit) ja aina olen asunut kerrostalossa ja kerran rivitalossa elämäni aikana. Aikaisemmassa kaupungissa (joka sekin on Suomen isoimpia), ei ollut koskaan ongelmia asumisen kanssa. Äänieristykset olivat asialliset, asunnot järkevästi suunniteltu myös vanhoissa taloissa ja oli rauhallisempaa ja asioista pidettiin paremmin huolta. Myöskään ystävilläni tai heidän vanhemmillaan ja muilla tutuilla ei ole ollut juurikaan ongelmia asumisen kanssa, yhdellä vesivahinko ja yhdellä meteliä.
Helsingissä sen sijaan on ollut kaikenlaista vaivaa. Metelöiviä (ja siis jatkuvasti 5xviikossa) naapureita, tuholaisia joka lähtöön, seinät paperia ja asunnoissa tehty järjettömiä ratkaisuja. En tiedä mistä tämä johtuu, onko Helsingissä enemmän kaikenlaista rakennuskantaa vai miksi asunnot ovat pieniä, kalliita ja huonosti tehtyjä ja suunniteltuja (ja tuholaisten valtaamia). Hyvä asunto maksaa niin paljon, ettei siihen todellakaan ole varaa ihan kaikilla.
Mutta kun jossain on asuttava, niin miksipä sitä rakentaa kunnolla ja hyvin. Huonommatkin asunnot löytävät asukkaan. Asuntoja lukuunottamatta olen viihtynyt hyvin Helsingissä ja tunnen kaupungin kodikseni. Jengit tai muutkaan "epäilyttävät" ei ole minua häirinneet.Huvittava asia on kun olen asunut sekä Kalliossa ja Vuosaaressa ja kummassakin törmäsin samaan tyyppiin, katoin ensin että mitä häh,hieraiisn silmiäni, mutta sama miekkonen se oli, silloin kun asuin kalliossa niin kulmilla pyöri semmoinen pieni mies ja herätti huomiota kun usein hame päällä ja liikkui niissä kallion juoppoporukoissa, sitten muutin uuteen vuosaareen sinne paremmalle puolelle eli Aurinkolahteen ja silloin siellä rakennetiin kovasti ja työmaiden lieppeillä havaitsin saman miehen, nyt löysät farkut jalassa ja popliinitakki ja uskomatonta, mies kyttäsi rakennustyömiehiä, vislaili näille kimeällä läpitunkevalla äänellä ja alueen lapset nimittivät miehen Pilli-papaksi, niin kimeä oli vihellys, että lapset luulivat vihellyspilliksi. Kuulin sitten naapureilta, että kallostahan miekkonen tuli metron tuomana työmaille ja päivittäin kurkisteli rakennustyömiehiä, sanoivat että häntä kutsuttiin muistaakseni Hulda-Raneksi, koska pukeutui sekä miesten ,että naisten asusteisiin, nyt ei ole Huldaa näkynyt täällä, mutta kaveri kertoi, että Kalliossa on ja näkyy katukuvassa. Tämä episodi vain kuvaa havaintoja helsingin alueelta.
- Akkrip
jaha** kirjoitti:
Tarkoittaako otsikkosi Hki98, että olet muuttanut tuolloin Helsinkiin?
Seuraava kommentti voi ehkä aiheuttaa vihastusta joissakin, mutta mielestäni Helsingissä asumisen taso on todella paljon huonompaa kuin muualla Suomessa. Olen muuttanut Helsinkiin muutama vuosi myöhemmin (jos -98 muutit) ja aina olen asunut kerrostalossa ja kerran rivitalossa elämäni aikana. Aikaisemmassa kaupungissa (joka sekin on Suomen isoimpia), ei ollut koskaan ongelmia asumisen kanssa. Äänieristykset olivat asialliset, asunnot järkevästi suunniteltu myös vanhoissa taloissa ja oli rauhallisempaa ja asioista pidettiin paremmin huolta. Myöskään ystävilläni tai heidän vanhemmillaan ja muilla tutuilla ei ole ollut juurikaan ongelmia asumisen kanssa, yhdellä vesivahinko ja yhdellä meteliä.
Helsingissä sen sijaan on ollut kaikenlaista vaivaa. Metelöiviä (ja siis jatkuvasti 5xviikossa) naapureita, tuholaisia joka lähtöön, seinät paperia ja asunnoissa tehty järjettömiä ratkaisuja. En tiedä mistä tämä johtuu, onko Helsingissä enemmän kaikenlaista rakennuskantaa vai miksi asunnot ovat pieniä, kalliita ja huonosti tehtyjä ja suunniteltuja (ja tuholaisten valtaamia). Hyvä asunto maksaa niin paljon, ettei siihen todellakaan ole varaa ihan kaikilla.
Mutta kun jossain on asuttava, niin miksipä sitä rakentaa kunnolla ja hyvin. Huonommatkin asunnot löytävät asukkaan. Asuntoja lukuunottamatta olen viihtynyt hyvin Helsingissä ja tunnen kaupungin kodikseni. Jengit tai muutkaan "epäilyttävät" ei ole minua häirinneet.On kyllä käsittämätöntä, miten huonoja aivan uudetkin talot ovat. Otetaanpa esimerkiksi vaikka Aurinkolahti. Aivan uusia taloja, ohuen ohuet seinät, äänet kuuluvat asunnosta ja kerroksesta toiseen, jopa pieraisu kuuluu.
Mutta entäs ne hyypiöt, jotka alueella maleksivat. Lauma toimettomia nuoria miehiä norkoilee milloin missäkin, pelottavaa porukkaa, onneksi patalaiskoja ja huonokuntoisia, kaikilla heillä on 10 lasta, kaupunki ostelee heille asuntoja Vuosaaresta, ei ole rauhallista siellä, hyi kamala sentään.
Pahin on sonta-jooseppi nimeltä Moga, häiriitynyt hörhö Aurinkolahdesta, tuhnuttaa alimman kerroksen läävässään ja haaveilee eritteistä, sellaisen touhon naapurissa tai edes naapurustossa on sietämätöntä asua. - Zopinet
Akkrip kirjoitti:
On kyllä käsittämätöntä, miten huonoja aivan uudetkin talot ovat. Otetaanpa esimerkiksi vaikka Aurinkolahti. Aivan uusia taloja, ohuen ohuet seinät, äänet kuuluvat asunnosta ja kerroksesta toiseen, jopa pieraisu kuuluu.
Mutta entäs ne hyypiöt, jotka alueella maleksivat. Lauma toimettomia nuoria miehiä norkoilee milloin missäkin, pelottavaa porukkaa, onneksi patalaiskoja ja huonokuntoisia, kaikilla heillä on 10 lasta, kaupunki ostelee heille asuntoja Vuosaaresta, ei ole rauhallista siellä, hyi kamala sentään.
Pahin on sonta-jooseppi nimeltä Moga, häiriitynyt hörhö Aurinkolahdesta, tuhnuttaa alimman kerroksen läävässään ja haaveilee eritteistä, sellaisen touhon naapurissa tai edes naapurustossa on sietämätöntä asua.Kumma tyyppi, kuulin kanssa tästä Raksa-Ranesta, Hildaksi kutsuttiin, sama mies, oli kiinnostunut rakennusmiehistä ja näistä toimettomista nuorista miehistä, joita Meri-rastilassa maleksi, Aurinkolahdessa on uusia kalliilla rakennettuja asuntoja ja niissä paksut seinät ja paksut välipohjat, mutta eihän niistä Raksa-rane tiedä kun kyttää vain niitä työmiehiä ja niitä toimettomia nuoria miehiä. Kalliossa se asuu vanhassa talossa, jossa pahviseinät, tykkää kuunnella erilaisia ääniä.
- Akkrip
Zopinet kirjoitti:
Kumma tyyppi, kuulin kanssa tästä Raksa-Ranesta, Hildaksi kutsuttiin, sama mies, oli kiinnostunut rakennusmiehistä ja näistä toimettomista nuorista miehistä, joita Meri-rastilassa maleksi, Aurinkolahdessa on uusia kalliilla rakennettuja asuntoja ja niissä paksut seinät ja paksut välipohjat, mutta eihän niistä Raksa-rane tiedä kun kyttää vain niitä työmiehiä ja niitä toimettomia nuoria miehiä. Kalliossa se asuu vanhassa talossa, jossa pahviseinät, tykkää kuunnella erilaisia ääniä.
Samaa kelvotonta aluetta koko vuosaari. Moni aurinkolahtelainen haaveilee pääsystä Kallion palveluiden äärelle, mutta ani harvalla siihen on varaa. Siksi on tyydyttävä slummiasumiseen nenänkaivajain keskellä.
- Voi Sentään

Remontti-Ranena se tunnetaan ja on tällä palstalla puhunut Vuosaaresta jo 6 vuotta ja on iskenyt silmänsä raksamiehiin ja niihin toimettomiin nuoriin miehiin, kun on niistä puhunut jo monta vuotta!
- Zopinet

Mitä palveluita siellä kalliossa on ? seksipalveluita ja kaljakuppiloita, Itä-Helsingissä pohjoismaiden suurin kauppakeskus ja Vuosaaressa kauppakeskus Columbus, lukemattomine liikkeineen, keskustan kaikki palvelut ovat karanneet kauppakeskuksiin ja kalliossa vain ne seksipalvelut ja kaljaräkälät, mutta niitä palvelujahan Rane-hilda arvostaa ja idässä on hyvä käydä kurkkimassa niitä rakennusmiehiä, vaikka kalliossahan putkiremonttia piisaa ja Aurinkolahden neliöhinnat ylittävät Kallion hinnat, tietenkin kun kallion asuntojen keskikoko on 14 neliötä, niin neliöhinta nousee jonkin verran noin pienessä läävässä.
- Hah Hah

Columbuksessa sittari ja vakuumipakattua kalaa. Itäkeskus on mennyt piloille jo ajat sitten, ei siellä kantasuomalaisia juuri näy. Siinä on vuosaaren palvelut. No onhan siellä pari kaljabaaria, myönnetään, mutta ei edes yhtään kunnollista ravintolaa.
Kalliossa on suunnilleen kaikki palvelut mitä Suomesta ylipäätään voi saada. Kaikki löytyy A:sta Ö:hön, eikä tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Siksi Kalliossa on kallista ja Vuosaaressa halpaa. - Totuus esiin!
Hah Hah kirjoitti:
Columbuksessa sittari ja vakuumipakattua kalaa. Itäkeskus on mennyt piloille jo ajat sitten, ei siellä kantasuomalaisia juuri näy. Siinä on vuosaaren palvelut. No onhan siellä pari kaljabaaria, myönnetään, mutta ei edes yhtään kunnollista ravintolaa.
Kalliossa on suunnilleen kaikki palvelut mitä Suomesta ylipäätään voi saada. Kaikki löytyy A:sta Ö:hön, eikä tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Siksi Kalliossa on kallista ja Vuosaaressa halpaa.Taidat olla lähes 100v. , kun kirjoitat vanhasta ajasta, jolloin asutusta ei ollut muualla kuin kanta-Helsingissä. Autoja ei ollut silloin tavallisella kansalla eikä laajaa julkista liikennettä.
Hyvät palvelut ovat siirtyneet keskustasta asutuksen mukana lähiöihin. Entisen kaltaisia kauppakatuja isoine tavarataloineen keskustassa ei enää ole. Ei ole Pukeva-kauppataloa. Kaisaniemenkadulta ja Aleksanterinkadulta ovat kaikonneet monipuoliset vaateliikkeet samoin Asematunnelista ovat hävinneet kunnon vaateliikkeet. Ei ole enää Fazerin viihtyisiä kafetereja. Vain Stockmann on jäänne vanhasta keskustan hyvästä ajasta. Kunnon tavaratalojen tilalle on tullut pikkuputiikkeja, joiden ahtauteen ei tee mieli mennä. Räkäbaareja, likaisia ruokapaikkoja ja seksibutiikkeja on tullut laatuliikkeiden sijaan.
Itä-Helsingissä on Lanternan nykyaikainen ja valtava huonekalu-,sisustuskauppakeskus. Onko Kalliossa huonekalumyymälöitä? Vastaus: ei ole. Ehkä Kallion osto- ja myyntiliikkeistä voi löytää jakkaroita, pöydän ja hetekan niihin Kallion pikkuriikkisiin asuntoihin, eihän niihin muuta sovikkaan. Eikä sisustuksella ole muutenkaan väliä ankeissa Kallion kämpissä. Se vain pölyttyy ja homehtuu asuntojen kosteuden ja Kallion pölyn, saasteen keskellä.
Itä-Helsingistä löytyy viihtyisämpiä ravintoloita kuin Kalliosta. Vuosaarestakin meren rannalta nykyaikaisia ruokaravintoloita. Vuosaaren Columbuksessa on yli 50 eri liikettä. Muualtakin kuin torilta tai kauppatorilta voi ostaa nykyään tuoretta lihaa ja kalaa, kun ei muumioaikaa elävä Rane sitä tiedä. Itäkeskus on pohjoismaiden suurin kauppakeskus, sen viereen avattiin Suomen suurin Prisma. Parempaa ja monipuolisempaa palvelutarjontaa ei löydä muualta kuin itä-Helsingistä! - Sivullinen__
Totuus esiin! kirjoitti:
Taidat olla lähes 100v. , kun kirjoitat vanhasta ajasta, jolloin asutusta ei ollut muualla kuin kanta-Helsingissä. Autoja ei ollut silloin tavallisella kansalla eikä laajaa julkista liikennettä.
Hyvät palvelut ovat siirtyneet keskustasta asutuksen mukana lähiöihin. Entisen kaltaisia kauppakatuja isoine tavarataloineen keskustassa ei enää ole. Ei ole Pukeva-kauppataloa. Kaisaniemenkadulta ja Aleksanterinkadulta ovat kaikonneet monipuoliset vaateliikkeet samoin Asematunnelista ovat hävinneet kunnon vaateliikkeet. Ei ole enää Fazerin viihtyisiä kafetereja. Vain Stockmann on jäänne vanhasta keskustan hyvästä ajasta. Kunnon tavaratalojen tilalle on tullut pikkuputiikkeja, joiden ahtauteen ei tee mieli mennä. Räkäbaareja, likaisia ruokapaikkoja ja seksibutiikkeja on tullut laatuliikkeiden sijaan.
Itä-Helsingissä on Lanternan nykyaikainen ja valtava huonekalu-,sisustuskauppakeskus. Onko Kalliossa huonekalumyymälöitä? Vastaus: ei ole. Ehkä Kallion osto- ja myyntiliikkeistä voi löytää jakkaroita, pöydän ja hetekan niihin Kallion pikkuriikkisiin asuntoihin, eihän niihin muuta sovikkaan. Eikä sisustuksella ole muutenkaan väliä ankeissa Kallion kämpissä. Se vain pölyttyy ja homehtuu asuntojen kosteuden ja Kallion pölyn, saasteen keskellä.
Itä-Helsingistä löytyy viihtyisämpiä ravintoloita kuin Kalliosta. Vuosaarestakin meren rannalta nykyaikaisia ruokaravintoloita. Vuosaaren Columbuksessa on yli 50 eri liikettä. Muualtakin kuin torilta tai kauppatorilta voi ostaa nykyään tuoretta lihaa ja kalaa, kun ei muumioaikaa elävä Rane sitä tiedä. Itäkeskus on pohjoismaiden suurin kauppakeskus, sen viereen avattiin Suomen suurin Prisma. Parempaa ja monipuolisempaa palvelutarjontaa ei löydä muualta kuin itä-Helsingistä!Kalliossa on useita huonekaluliikkeitä. Ja totta vie idässä on tarjontaa: halal-lihaa löytyy nykyään joka kulmalta.
- Seurannut Asioita
Sivullinen__ kirjoitti:
Kalliossa on useita huonekaluliikkeitä. Ja totta vie idässä on tarjontaa: halal-lihaa löytyy nykyään joka kulmalta.
Kalliossa ei ole yhtään isoa huonekaluliikettä, vanhoja kirpputoreja on, Halal-lihaa myydään monessa paikassa hämeentiellä, sehän on oikein kuuluisa katu afrikkalaisia kauppoja paljon ja onhan sitten kalliossa nämä sällituvat, rälläkät sun muut asuntolat ja Hurstin leipäjono, mikä Ok juttu. Elämän laitapuolen kulkijat ovat keskittyneet kallioon ja onhan se värikästä aluetta. isot kauppakeskukset ovat nykyisin idässä, vantaalla, espoossa ja niissä ovat uudet kalliit asunnotkin, Kalliossa on joku yksittäinen parempi uusi talo kuten Lintulahden tornitalot ja Hämeentiellä entinen Arena talo, joka saneerattu kokonaan uusiksi hienoiksi asunnoiksi, vanhat asunnot ovat huonoja ja niissä huono äänieristys, kokemusta on ja voin sanoa, että uudessa talossa paljon parempi äänieristys, kuin vanhassa.
- Tätä päivää!!
Sivullinen__ kirjoitti:
Kalliossa on useita huonekaluliikkeitä. Ja totta vie idässä on tarjontaa: halal-lihaa löytyy nykyään joka kulmalta.
Kerro, mikä ja missä huonekaluliike on Kalliossa? Entäs muut sisustusliikkeet? Jos tarkoitat niitä pieniä kylpyhuonetarvikeliikkeitä, joiden näyteikkunassa on esillä mm. wc-harjoja kuppineen. Tuollaisia tarve-esineitä löytyy mistä tahansa K-marketista.
- maailman
Tätä päivää!! kirjoitti:
Kerro, mikä ja missä huonekaluliike on Kalliossa? Entäs muut sisustusliikkeet? Jos tarkoitat niitä pieniä kylpyhuonetarvikeliikkeitä, joiden näyteikkunassa on esillä mm. wc-harjoja kuppineen. Tuollaisia tarve-esineitä löytyy mistä tahansa K-marketista.
... maailman parhaita vuoteita, hakaniemessä on huonenkaluliike kahdessa kerroksessa, onhan noita paljon muitakin, jos vain tuntee seutua.
Eikä huonekaluliike ole sellainen "palvelu" jota kaupungissa kaivattaisiin. Vai pörräätkö sinä siellä mogadishussa päivät pitkät huonekaluja katsomassa? - Tätä päivää!
maailman kirjoitti:
... maailman parhaita vuoteita, hakaniemessä on huonenkaluliike kahdessa kerroksessa, onhan noita paljon muitakin, jos vain tuntee seutua.
Eikä huonekaluliike ole sellainen "palvelu" jota kaupungissa kaivattaisiin. Vai pörräätkö sinä siellä mogadishussa päivät pitkät huonekaluja katsomassa?Jos on Hästens- tai Unikulma, ei taida Rane, sinulla olla varaa ostaa niiden sänkyjä. Sen vuoksi et tiedä liikkeiden nimiä. Luulenpa, ettei enää ole Kalliossa nuokaan liikkeet. Kun ei ole kysyntää, ei kauppa kannata. Aikanaan oli Hakaniemen torin kulmassa Tasokaluste 2 kerroksessa, taidat muistella sitä. Nyt siinä on pitkään ollut muovituotteita myyvä Etola, mikä ei ole todellakaan mikään huonekaluliike, jos luulet sitä.
Shoppailu on nykyajan harrastus. Ei tarvitse aina ostaa, voi vain katsella. Kauppakeskuksissa vain kuljetaan ja katsellaan säällä kuin säällä. Kun näkee Itäkeskuksen ihmisvilinän, shoppailijoita näyttää olevan paljon liikkellä. Shoppailusta ei ainakaan tule pää kipeäksi ja rapulainen olo, kuten Kallion räkäläbubeissa.
Alueen palvelutarjonta kertoo paljon alueen asukkaista. Tarjonta vastaa kysyntään. Kalliossa on runsaasti asuntoloita, räkäbubeja, Pelastusarmeijan ja Heikki Hurstin köyhien avustustoiminta. Uffin myymälöitä. Seksibaareja ja -myymälöitä. Thai-hieromoita. Pieniä kenkäkauppoja Kalliosta myös jostain kumman syystä löytyy monta.
Pienessä kenkäkaupassa shoppailu on aika ahdistavaa, kun kauppias selän takana kuikuilee koko ajan. Itse en harrasta kenkäshoppailua.
Rane, neuvoisin sinua kuitenkin tutustumaan asioihin, ennekuin alat toitottamaan perättömiä hyvistä palveluista, kun niitä ei kerta Kalliossa ole. Räkäbubien käyttäjille ja vähävaraisille löytyy vain Kalliosta runsas palvelutarjonta, ei muille.
Kun olen nähnyt Hämeentien runsaat afro-kaupat ja suuri tummaihoisten ihmisten määrän siellä ja yleensäkin keskustassa, olisi Hämeentie parempi Moqadishu Avenue kuin mikään Meri-Rastilan katu. Jostakin syystä maahanmuuttajat viihtyvät paremmin keskustassa kuin lähiöissä, ainakin heitä näkyy keskustassa enemmän. - 31
Tätä päivää! kirjoitti:
Jos on Hästens- tai Unikulma, ei taida Rane, sinulla olla varaa ostaa niiden sänkyjä. Sen vuoksi et tiedä liikkeiden nimiä. Luulenpa, ettei enää ole Kalliossa nuokaan liikkeet. Kun ei ole kysyntää, ei kauppa kannata. Aikanaan oli Hakaniemen torin kulmassa Tasokaluste 2 kerroksessa, taidat muistella sitä. Nyt siinä on pitkään ollut muovituotteita myyvä Etola, mikä ei ole todellakaan mikään huonekaluliike, jos luulet sitä.
Shoppailu on nykyajan harrastus. Ei tarvitse aina ostaa, voi vain katsella. Kauppakeskuksissa vain kuljetaan ja katsellaan säällä kuin säällä. Kun näkee Itäkeskuksen ihmisvilinän, shoppailijoita näyttää olevan paljon liikkellä. Shoppailusta ei ainakaan tule pää kipeäksi ja rapulainen olo, kuten Kallion räkäläbubeissa.
Alueen palvelutarjonta kertoo paljon alueen asukkaista. Tarjonta vastaa kysyntään. Kalliossa on runsaasti asuntoloita, räkäbubeja, Pelastusarmeijan ja Heikki Hurstin köyhien avustustoiminta. Uffin myymälöitä. Seksibaareja ja -myymälöitä. Thai-hieromoita. Pieniä kenkäkauppoja Kalliosta myös jostain kumman syystä löytyy monta.
Pienessä kenkäkaupassa shoppailu on aika ahdistavaa, kun kauppias selän takana kuikuilee koko ajan. Itse en harrasta kenkäshoppailua.
Rane, neuvoisin sinua kuitenkin tutustumaan asioihin, ennekuin alat toitottamaan perättömiä hyvistä palveluista, kun niitä ei kerta Kalliossa ole. Räkäbubien käyttäjille ja vähävaraisille löytyy vain Kalliosta runsas palvelutarjonta, ei muille.
Kun olen nähnyt Hämeentien runsaat afro-kaupat ja suuri tummaihoisten ihmisten määrän siellä ja yleensäkin keskustassa, olisi Hämeentie parempi Moqadishu Avenue kuin mikään Meri-Rastilan katu. Jostakin syystä maahanmuuttajat viihtyvät paremmin keskustassa kuin lähiöissä, ainakin heitä näkyy keskustassa enemmän.Shoppailu on ämmien hommaa. Ei kukaan kokolihaa syövä heteromies shoppaile ja notku kaupoissa ämmien kanssa. Ostoskeskushelvetit ovat naisia varten, tosimies hakee tavaransa pienemmästä kaupasta ja keskittyy elämiseen.
Pitäisikö sinua alkaa kutsumaan Mogadishun Martaksi? - Pois pois
31 kirjoitti:
Shoppailu on ämmien hommaa. Ei kukaan kokolihaa syövä heteromies shoppaile ja notku kaupoissa ämmien kanssa. Ostoskeskushelvetit ovat naisia varten, tosimies hakee tavaransa pienemmästä kaupasta ja keskittyy elämiseen.
Pitäisikö sinua alkaa kutsumaan Mogadishun Martaksi?Hilda pistää parastaan, mies joka kulkee mekossa puhuu tommoisia ja sinähän shoppailet niissä kallion naisten alusvaatepuodeissa, hoho hoo, tosimies Rane-Hilda, kyttää raksamiehiä HUH HUH.
- 25
Pois pois kirjoitti:
Hilda pistää parastaan, mies joka kulkee mekossa puhuu tommoisia ja sinähän shoppailet niissä kallion naisten alusvaatepuodeissa, hoho hoo, tosimies Rane-Hilda, kyttää raksamiehiä HUH HUH.
Etkös sinä, Martta, ollut erityisen kiinnostunut kakkaleikeistä? Kaikenlaiset sitä saavatkin asua samassa talossa muiden kanssa, kuten sinäkin, Mogadishun Martta, asut Aurinkolahdessa alimman kerroksen vuokraläävässä ja terrorisoit metelilläsi talon muita asukkaita aina ylimpään kerrokseen asti, sellaista se on uusissakin taloissa, samoja neukkukuutioita kaikki tyynni.
- Tätä päivää!
Pois pois kirjoitti:
Hilda pistää parastaan, mies joka kulkee mekossa puhuu tommoisia ja sinähän shoppailet niissä kallion naisten alusvaatepuodeissa, hoho hoo, tosimies Rane-Hilda, kyttää raksamiehiä HUH HUH.
Tarkoitatko rane, että Kallio on tarkoitettu vain miehille asuinpaikaksi? Niin kai se onkin. Kalliossa asuvat ovat suurin osa alkoholisoituneita miehiä, muutama alkoholisoitunut nainen ja sitten heitä, joista ei tiedä, ovatko he miehiä vai naisia. Kuten sinä, kun välillä kirjoitat Hetan, Hennan tai jonkun muun nimellä. Kalliossa asuu myös naista kaipaavia erakkomiehiä, joille Kalliosta löytyy kyllä palveluita. Ja peräkammarin pojat, jotka asuvat äitinsä kanssa.
Tietääkseni Helsingissä asuvista on suurin osa naisia. Oletko niin sovinisti, että naisten harrastukset sivuutat ylimielisesti ajatellen vain itseäsi? En ihmettele tämän jälkeen, miksi kirjoituksesi ovat sellaisia kuin ovat. - Pois pois
Voi Sentään kirjoitti:
Remontti-Ranena se tunnetaan ja on tällä palstalla puhunut Vuosaaresta jo 6 vuotta ja on iskenyt silmänsä raksamiehiin ja niihin toimettomiin nuoriin miehiin, kun on niistä puhunut jo monta vuotta!
ketjun aloittaja joka sanoo olevansa "tosimies" on kirjoittanut tänne palstalle mm nimimerkeillä Remontti-Rane, Kallion Asukas, kallion Mies, Moga, Hilda, Hulda, Elli, Martta, Henna, Jutta, ym ym..
Kyseiset nimerkit kertovat jotain kirjoittajasta!
kirjoitustyylinsä on helppo tunnistaa, aina sama kaava, Vuosaarta morkkaa ja kehuu kalliota ja puhuu aina niistä toimettomista nuorista miehistä. Huhu kertoo ja rivien välistä huomaa että Rane-hilda-jutta ym. on mies naisten vaatteissa ja perverssillä tavalla kiinnostunut Vuosaaresta, ilmeisesti kun joutuu kalliossa asumaan ja rakennustyömaat ja Wc-jutut, myöskin kyseistä Rane-Hildaa kiinnostavat kovin paljon. - 30
Tätä päivää! kirjoitti:
Tarkoitatko rane, että Kallio on tarkoitettu vain miehille asuinpaikaksi? Niin kai se onkin. Kalliossa asuvat ovat suurin osa alkoholisoituneita miehiä, muutama alkoholisoitunut nainen ja sitten heitä, joista ei tiedä, ovatko he miehiä vai naisia. Kuten sinä, kun välillä kirjoitat Hetan, Hennan tai jonkun muun nimellä. Kalliossa asuu myös naista kaipaavia erakkomiehiä, joille Kalliosta löytyy kyllä palveluita. Ja peräkammarin pojat, jotka asuvat äitinsä kanssa.
Tietääkseni Helsingissä asuvista on suurin osa naisia. Oletko niin sovinisti, että naisten harrastukset sivuutat ylimielisesti ajatellen vain itseäsi? En ihmettele tämän jälkeen, miksi kirjoituksesi ovat sellaisia kuin ovat.Martta, Kallio on Suomen ainoa oikeasti urbaani kaupunginosa.
- Tätä päivää!
30 kirjoitti:
Martta, Kallio on Suomen ainoa oikeasti urbaani kaupunginosa.
Kysyn, millä tavalla näivettynyt ja nukkavieru Kallio, jossa asukkaista suurin osa on juoppoja ja miehiä, on ainoa oikeasti urbaani kaupunginosa.
Mikä Kalliossa on hienoa? Eikö se ole sama missä päivittäisen viina-annoksensa juo ja missä nukkuu viinahöyryt pois? Kun ei muista mistään mitään, keskittyy vain elämiseen eli juomiseen ja syömiseen räkäbubissa. - 19
Tätä päivää! kirjoitti:
Kysyn, millä tavalla näivettynyt ja nukkavieru Kallio, jossa asukkaista suurin osa on juoppoja ja miehiä, on ainoa oikeasti urbaani kaupunginosa.
Mikä Kalliossa on hienoa? Eikö se ole sama missä päivittäisen viina-annoksensa juo ja missä nukkuu viinahöyryt pois? Kun ei muista mistään mitään, keskittyy vain elämiseen eli juomiseen ja syömiseen räkäbubissa.http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/siv/sanatu.html
urbaani (suur)kaupunkilainen, kaupungistunut, kaupunkielämälle ominainen ¶ Yleensä nimenomaan nykyaikaiseen kaupunkielämään viittaavana. Tyylisävyltään sana on lähinnä kirjallinen. Vrt. city.
Martta, se sinun Mogadishusi eli Vuosaari on kaukana urbaanista. Nukkumalähiö toimettomine nuorine miehineen ja olemattomine palveluineen. - Tätä aikaa!!
19 kirjoitti:
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/siv/sanatu.html
urbaani (suur)kaupunkilainen, kaupungistunut, kaupunkielämälle ominainen ¶ Yleensä nimenomaan nykyaikaiseen kaupunkielämään viittaavana. Tyylisävyltään sana on lähinnä kirjallinen. Vrt. city.
Martta, se sinun Mogadishusi eli Vuosaari on kaukana urbaanista. Nukkumalähiö toimettomine nuorine miehineen ja olemattomine palveluineen.Tiesin kyllä jo ennenkin, että mitä urbaani tarkoittaa, mutta miten se liittyy positiivisessa mielessä Kallioon, en ymmärrä. Kallio on museoaikainen juoppojen ja vähävaraisten kansoittama vanha kaupunginosa, jossa on jotakin vanhanaikaisia palveluita, mutta ei mitään nykyaikaisia palveluja. Jos joku haluaa ihannoida nukkavierua Kallion aluetta, johon liittyy huono-osaisuutta ja puutetta, saa minun puolesta ihannoida. On kuitenkin ihmisiä, jotka haluavat tehdä elämässä muutakin kuin kiertää räkäkapakoissa juomassa päivä toisensa jälkeen ja elää kännin kierteessä.
Jokaisella on oma pikku elämänsä, toiset haluavat kuluttaa sitä juomalla ja unohtamalla. Toiset haluavat katsella elämää selvin päin. Kalliossa ei ehkä haluta elää selvin päin, kun ympärillä näkee vain köyhyyttä ja kurjuutta.
Yritän ymmärtää sinua Rane-Martta. Sinulle sana ´palvelut`tarkoittaa räkäkuppiloita ja seksipalveluita sekä kauppatoria ja pikkuputiikkeja. Muita liikkeitä et tarvitse elämääsi. Itä- helsingissä on paljon paremmat, nykyaikaisemmat ja monipuolisemmat palvelut kuin Kalliossa. Itse haluan elää nykyaikaisessa ajassa, en museoajassa ja selvin päin. - 15
Tätä aikaa!! kirjoitti:
Tiesin kyllä jo ennenkin, että mitä urbaani tarkoittaa, mutta miten se liittyy positiivisessa mielessä Kallioon, en ymmärrä. Kallio on museoaikainen juoppojen ja vähävaraisten kansoittama vanha kaupunginosa, jossa on jotakin vanhanaikaisia palveluita, mutta ei mitään nykyaikaisia palveluja. Jos joku haluaa ihannoida nukkavierua Kallion aluetta, johon liittyy huono-osaisuutta ja puutetta, saa minun puolesta ihannoida. On kuitenkin ihmisiä, jotka haluavat tehdä elämässä muutakin kuin kiertää räkäkapakoissa juomassa päivä toisensa jälkeen ja elää kännin kierteessä.
Jokaisella on oma pikku elämänsä, toiset haluavat kuluttaa sitä juomalla ja unohtamalla. Toiset haluavat katsella elämää selvin päin. Kalliossa ei ehkä haluta elää selvin päin, kun ympärillä näkee vain köyhyyttä ja kurjuutta.
Yritän ymmärtää sinua Rane-Martta. Sinulle sana ´palvelut`tarkoittaa räkäkuppiloita ja seksipalveluita sekä kauppatoria ja pikkuputiikkeja. Muita liikkeitä et tarvitse elämääsi. Itä- helsingissä on paljon paremmat, nykyaikaisemmat ja monipuolisemmat palvelut kuin Kalliossa. Itse haluan elää nykyaikaisessa ajassa, en museoajassa ja selvin päin.Martta, ei urbaani ole positiivinen tai negatiivinen sana. Se on vähän kuin "iso" tai "keltainen" tai "kala".
Suosittelen, Mogadishun Martta, sinulle sivistyssanakirjaan tutustumista, niin sinun ei tarvitse nolata itseäsi näillä palstoilla. - Tätä aikaa!!
15 kirjoitti:
Martta, ei urbaani ole positiivinen tai negatiivinen sana. Se on vähän kuin "iso" tai "keltainen" tai "kala".
Suosittelen, Mogadishun Martta, sinulle sivistyssanakirjaan tutustumista, niin sinun ei tarvitse nolata itseäsi näillä palstoilla.Mihin tahansa voi liittää positiivisia tai negatiivisia mielikuvia, niin myös urbaaniin elämäntapaan. Luehan sinä sitä sivistyssanakirjaa ja opettele ajattelemaan.
Tutustu myös Helsinkiin laajemmin, äläkä kerro sellaisia asioita Helsingin asuma-alueista, mitkä eivät pidä paikkaansa.
Itse tunnen hyvin sekä Kallion että itä-Helsingin ja tiedän, mistä kirjoitan. Sinä Rane-Martta et tiedä, mistä kirjoitat. - 25
Tätä aikaa!! kirjoitti:
Mihin tahansa voi liittää positiivisia tai negatiivisia mielikuvia, niin myös urbaaniin elämäntapaan. Luehan sinä sitä sivistyssanakirjaa ja opettele ajattelemaan.
Tutustu myös Helsinkiin laajemmin, äläkä kerro sellaisia asioita Helsingin asuma-alueista, mitkä eivät pidä paikkaansa.
Itse tunnen hyvin sekä Kallion että itä-Helsingin ja tiedän, mistä kirjoitan. Sinä Rane-Martta et tiedä, mistä kirjoitat.Et sinä, Martta, tunne kuin Vuosaaren eli Mogadishun. Ole sinä vain tyytyväinen siihen citymarkettiisi, me urbaanissa kaupunginosassa asuvat haluamme jotain aivan muuta.
Pelaatko sinäkin muuten hedelmäpelejä muiden toimettomien miesten kanssa kaupan aulassa? - Tätä aikaa!
25 kirjoitti:
Et sinä, Martta, tunne kuin Vuosaaren eli Mogadishun. Ole sinä vain tyytyväinen siihen citymarkettiisi, me urbaanissa kaupunginosassa asuvat haluamme jotain aivan muuta.
Pelaatko sinäkin muuten hedelmäpelejä muiden toimettomien miesten kanssa kaupan aulassa?Sinulla on pieni elämänpiiri, kuten myös ajattelutapasi. Kuten aiemminkin sanoin tunnen molemmat Kallion ja itä-Helsingin hyvin ja tiedän mistä kirjoitan.
Sinä et tunne muuta kuin Kalliossa torin ympyrät ja tietyt Kallion kapakat ja jotain muuta Hakaniemen kulmilta. Pieni on ympyrä, jota kierrät. Ajatuksesikin kuten kirjoituksesi pyörii hyvin pientä ympyrää.
Laajenna tuntemustasi ja tietämystäsi, jotta pystyisit kirjoittamaan uskottavampaa tekstiä. Kirjoituksesi ovat tyhjää täynnä, toistettuja sanoja ja lauseita vailla todellista sisältöä. - 31
Tätä aikaa! kirjoitti:
Sinulla on pieni elämänpiiri, kuten myös ajattelutapasi. Kuten aiemminkin sanoin tunnen molemmat Kallion ja itä-Helsingin hyvin ja tiedän mistä kirjoitan.
Sinä et tunne muuta kuin Kalliossa torin ympyrät ja tietyt Kallion kapakat ja jotain muuta Hakaniemen kulmilta. Pieni on ympyrä, jota kierrät. Ajatuksesikin kuten kirjoituksesi pyörii hyvin pientä ympyrää.
Laajenna tuntemustasi ja tietämystäsi, jotta pystyisit kirjoittamaan uskottavampaa tekstiä. Kirjoituksesi ovat tyhjää täynnä, toistettuja sanoja ja lauseita vailla todellista sisältöä.Ja Moga-Martanko puheet eivät pyöri pientä ympyrää Martan navan ympärillä? Herää jo. Olet jauhanut noita juttujasi miljoonalla eri nimimerkillä jo viisi vuotta! Talon rakennusvuosi vain vaihtuu, mutta aina Martta asuu uudessa talossa, jossa paremmat äänieristykset kuin muutama vuosi sitten rakennetussa.
Näin siis jo ainakin viisi vuotta.
Moga, sut on nähty. - Tätä aikaa!
31 kirjoitti:
Ja Moga-Martanko puheet eivät pyöri pientä ympyrää Martan navan ympärillä? Herää jo. Olet jauhanut noita juttujasi miljoonalla eri nimimerkillä jo viisi vuotta! Talon rakennusvuosi vain vaihtuu, mutta aina Martta asuu uudessa talossa, jossa paremmat äänieristykset kuin muutama vuosi sitten rakennetussa.
Näin siis jo ainakin viisi vuotta.
Moga, sut on nähty.Olenko kirjoittanut jotakin äänieristyksestä? Olet taas tietävinäsi jotakin, mitä et tiedä. Nyt sekoitat minut johonkin toiseen kirjoittajaan.
Lopetan kirjoitukseni tähän kirjoitukseen. Good bye!
- A_Asukas
Hilda-rane on legenda, tällä palstalla, aloitti Remontti-ranena jo vuosia sitten aina samat puheet, kelluvat kuulat ja narunpätkät, toimettomat nuoret miehet, jykevä kivitalo, kirjoittelee kymmenillä eri nimillä ja usein naisena, asuu kalliossa vanhassa talossa alakerran yksiössä ja on kärsinyt äänieristyksestä ja aina jaksaa haikailla Vuosaareen ja erikoisesti aurinkolahteen, jossa uudet kalliit asunnot.
- Ei enään kallioon
No 31 eli remontti-Rane-hilda-rane, Jutta munkkivuoresta, Henna, Martta, hulda, elli , Kallion asukas, nimimerkit vain vaihtuu, kyseinen hyypiö on kirjoittanut näitä samoja juttuja jo 5 vuotta, välillä on kellokoskella hoidossa ja taas palaa, hihittelemään ja kirjoittamaan tarinaa, uudesta talosta, äänieristyksstä ja Vuosaaresta. Hilda asuu kalliossa vanhassa talossa ei ole koskaan käynytkään 2000-luvun talossa, kyseinen kallion potilas on kuuluisa esiintymisestään kalliossa hame päällä ja pullonpyörityksestään kyykkyleikistään kadulla, kauppahallista hakee Nieriää, käy tirkistelemässä saunojen ikkunoiden takana ja rakennustyömiehiä käy kurkkimassa Vuosaaressa, on kiinnostunut erilaisista eritteistä, puhelee myös sivupersoonansa Mogan kanssa ja aloittaa aina uuden ketjun samasta aiheesta ja itse vastailee siihen.
Hilda-rane, kaikki tietävät minkälainen puppeli-poika sinä olet ja tykkäät kuunnella niitä vanhan talon moninaisia ääniä ja kyttäät naapureittesi intiimejä askareita ja ne kallion vanhat talothan ovat siihen omiaan.
Olet sinä Hilda-Rane kyllä erikoinen ja säälittävä tapaus ja joku kiihko sinua ajaa vuosaareen, sinähän olet sanonutkin, että oli pakko käydä vuosaaressa ja jouduit näkemään työmiesten tarpeiden tekoa, se on sisäinen pakko, joka sinua ajaa ja niinkuin karhu pesästään ampaisee Hilda-Rane kallion läävästään ja kiilto silmissään kohti Vuosaarta suunnistaa.
Mitähän taas saamme lukea seuraavaksi Kallion Asukkaan ehtymättömästä päästä, joku uusi Vuosaari juttu taas ja oikein perverssillä tavalla.
Oot sää kipee mies Hilda no 31! - 20
Ei enään kallioon kirjoitti:

Oot sää kipee mies Hilda no 31!Martta, sulla ei taida olla kaikki kotona. Taitaa Moga-Martan olla aika taas palata Kallokosken hoitolaitokseen vähän latailemaan akkuja.
- fgfgfgfd
hilda-rane se vaan jaksaa purkaa pahaa oloaan täällä kun joutuu asumaan siellä kallion vanhassa röttelössä. yritähän poika vähän luoda uskottavuutta noille jutuillesi :D
"hennall" (hilda-ranelle) neuvo kysymykseen: vältä kalliota. kaikki muu on taatusti parempaa.- 60-luku puuttuu
ja Niuvanniemellä on varmaan sopivia yksiöitä, ei kylläkään helsingin keskustaa mutta varmaan parempi näin.
- 22
60-luku puuttuu kirjoitti:
ja Niuvanniemellä on varmaan sopivia yksiöitä, ei kylläkään helsingin keskustaa mutta varmaan parempi näin.
Ahaa, Moga-Martta oli siis vuosia Nuivanniemessä eikä Kallokoskella, kuten luulin.
- Ex-kalliolainen
22 kirjoitti:
Ahaa, Moga-Martta oli siis vuosia Nuivanniemessä eikä Kallokoskella, kuten luulin.
Vai on se kallion-Hilda-Rane päässyt taas jouluksi avohoitoon kotikulmille ja kirjoittelemaan taas herja viestejään, mitähä n uutta ja mullistavaa saamme taas lukea Vuosaaresta ja uusista taloista.
Rauhallista olikin pitemmän aikaa kun Hilda-Rane oli lataamossa, nyt Kallion pikku spuke on taas vapaana kaduilla.
Menetkö Hilda-Rane äitimuorin kanssa jouluksi sinne Hervantaan sukuloimaan ,niihin Hervannan"uusiin" 70-luvun taloihin, niissähän on sinulle taas paljon uusia ääniä ja voi sitä nautintoa..... - 16
Ex-kalliolainen kirjoitti:
Vai on se kallion-Hilda-Rane päässyt taas jouluksi avohoitoon kotikulmille ja kirjoittelemaan taas herja viestejään, mitähä n uutta ja mullistavaa saamme taas lukea Vuosaaresta ja uusista taloista.
Rauhallista olikin pitemmän aikaa kun Hilda-Rane oli lataamossa, nyt Kallion pikku spuke on taas vapaana kaduilla.
Menetkö Hilda-Rane äitimuorin kanssa jouluksi sinne Hervantaan sukuloimaan ,niihin Hervannan"uusiin" 70-luvun taloihin, niissähän on sinulle taas paljon uusia ääniä ja voi sitä nautintoa.....Martta, sinähän olet syntynyt Putaalla ja muutit perheen kanssa sitten Jakomäkeen, sieltä Kontulan, Vesalan ja Pyllymyron kautta päädyit Vuosaareen eli Mogadishuun. Isäsi joutui lusimaan jo Vesalan aikoihin ja perheen alamäki senkuin vain jatkui. Siellähän sinä tuhnutat peräkammarin poikana äitisi helmoissa Aurinkolahden alimman kerroksen läävässä ja odottelet rommausta. Mutta muista, Moga-Martta, kyllä sinun pitää mennä töihin ennen kuin voit lainaa saada. Kallioon ei sinulla ole asiaa, se on liian kallista, mutta ehkä jostain idästä saattaisi löytyä koppero sinullekin.
- Hyh,hyh.
16 kirjoitti:
Martta, sinähän olet syntynyt Putaalla ja muutit perheen kanssa sitten Jakomäkeen, sieltä Kontulan, Vesalan ja Pyllymyron kautta päädyit Vuosaareen eli Mogadishuun. Isäsi joutui lusimaan jo Vesalan aikoihin ja perheen alamäki senkuin vain jatkui. Siellähän sinä tuhnutat peräkammarin poikana äitisi helmoissa Aurinkolahden alimman kerroksen läävässä ja odottelet rommausta. Mutta muista, Moga-Martta, kyllä sinun pitää mennä töihin ennen kuin voit lainaa saada. Kallioon ei sinulla ole asiaa, se on liian kallista, mutta ehkä jostain idästä saattaisi löytyä koppero sinullekin.
Sokeritoukkia, luteita,turkiskuoriaisia, hämähäkkejä, rottia, hiiriä,torakoita.Ja muita pieniä ötököitä ja vähän isompia elukoita. Niitä on vanhat talot täynnä. Ensi päivän elämys, myrkyttäjä ovella, kun muutin 1930-luvun taloon Kallioon. En silloin vielä tuntenut turkiskuoriaisia, opin ne valitettavasti myöhemmin tuntemaan. Myrkytys tuntui vastenmieliseltä, enkä päästänyt silloin myrkyttäjää sisään.
Myöhemmin kaduin päätöstäni. Oli inhottava ajatella, kun pimeässä nuo kaikki pienet elukat ja ötökät lähtivät liikkeelle piiloistaan ja tunkeutuivat joka paikkaan, jättivät jätöksiä jälkeensä. Löysin vaatteistani pieniä outoja myhkyröitä. Myhkyröitten sisällä oli kuoriaisen toukkia, mitkä olivat syöneet reikiä puuvillaisiin vaatteihiini. Iso torakka vilahteli ammeen alle. Julkisivuremontin jälkeen lähtivät hämähäkit liikkeelle. En ole ikinä nähnyt niin isoja hämähäkkejä. Sokeritoukat olivat tavallisia asujia erityisesti kylpyhuoneissa. Välillä oli pienet jyrsijät käyneet einestämässä ruokakaapissani?
Se on sitä Kallion romantiikkaa, aitoa urbaania asumista. - 24
Hyh,hyh. kirjoitti:

Se on sitä Kallion romantiikkaa, aitoa urbaania asumista.Martta, miksi et päästänyt myrkyttäjiä sisään? Moga, oma oli syysi. No tietäähän sen, kun olet niin kovasti kiinnostunut kaikesta kieroutuneesta, kakasta ja pissasta ja mistä kaikesta oletkaan kertonut.
Joissain Kallion vanhoissa taloissa varmaankin on sokerikuoriaisen toukkia, mutta valitettavasti ne ovat todennäköisesti siirtyneet vaatteidesi mukana myös Mogadishuun eli Vuosaareen, siellähän on kaikkea eksoottista muutenkin, kun asukkaatkin ovat eksoottisia ja monet Afrikasta, onpa tarantellojakin nähty, khat-kuoriaisperhosista puhumattakaan, ja lisänä surkea äänieristys, eipä käy Marttaa kateeksi. - Twenty-five
24 kirjoitti:
Martta, miksi et päästänyt myrkyttäjiä sisään? Moga, oma oli syysi. No tietäähän sen, kun olet niin kovasti kiinnostunut kaikesta kieroutuneesta, kakasta ja pissasta ja mistä kaikesta oletkaan kertonut.
Joissain Kallion vanhoissa taloissa varmaankin on sokerikuoriaisen toukkia, mutta valitettavasti ne ovat todennäköisesti siirtyneet vaatteidesi mukana myös Mogadishuun eli Vuosaareen, siellähän on kaikkea eksoottista muutenkin, kun asukkaatkin ovat eksoottisia ja monet Afrikasta, onpa tarantellojakin nähty, khat-kuoriaisperhosista puhumattakaan, ja lisänä surkea äänieristys, eipä käy Marttaa kateeksi.Minä asun kalliossa ja totta on, täällä on paljon kuoriaisia, faaraomuurahaisista torakoihin ne ovat epämiellyttäviä.
Asun vanhassa kivitalossa rakennettu 1925 ja surkea äänieristys, aiemmin asuin täällä 1940 rakennetussa ja siinäkin surkea äänieristys, myytti vanhasta jykevästä kivitalosta mureni hetkessä.
-Olen asuntoa jo paremmalta alueelta ja uudemmasta talosta katsellut. - 16
Twenty-five kirjoitti:
Minä asun kalliossa ja totta on, täällä on paljon kuoriaisia, faaraomuurahaisista torakoihin ne ovat epämiellyttäviä.
Asun vanhassa kivitalossa rakennettu 1925 ja surkea äänieristys, aiemmin asuin täällä 1940 rakennetussa ja siinäkin surkea äänieristys, myytti vanhasta jykevästä kivitalosta mureni hetkessä.
-Olen asuntoa jo paremmalta alueelta ja uudemmasta talosta katsellut.Et sinä, Moga-Martta, asu Kalliossa vaan Vuosaaressa. Kallioon pääsy on vain haave unelmissasi. Ei niin kalliille alueelle tuosta vain muuteta, paitsi vuokralle, mutta mahtaako fatta suostua maksamaan kovemman vuokran? Tuskin, joten pysyttelepä vain siellä neukkukuutiossasi.
- Mukavassa, uudessa!!
24 kirjoitti:
Martta, miksi et päästänyt myrkyttäjiä sisään? Moga, oma oli syysi. No tietäähän sen, kun olet niin kovasti kiinnostunut kaikesta kieroutuneesta, kakasta ja pissasta ja mistä kaikesta oletkaan kertonut.
Joissain Kallion vanhoissa taloissa varmaankin on sokerikuoriaisen toukkia, mutta valitettavasti ne ovat todennäköisesti siirtyneet vaatteidesi mukana myös Mogadishuun eli Vuosaareen, siellähän on kaikkea eksoottista muutenkin, kun asukkaatkin ovat eksoottisia ja monet Afrikasta, onpa tarantellojakin nähty, khat-kuoriaisperhosista puhumattakaan, ja lisänä surkea äänieristys, eipä käy Marttaa kateeksi.Enpä jäänyt odottamaan myrkyttäjää, vaan muutin pois uudempaan asuntoon.Ötökkäongelma ei ollut ainoa syy, miksi muutin pois Kalliosta. Kerrassaan kamala paikka koko Kallio. Olin aiemmin asunut Alppilassa, mikä oli vähän siedettävämpi paikka kuin Kallio. Juopot olivat Kalliossa vallanneet vähäiset puistot. Juoppoakkelit tunkeutuivat seuraani, jos hetkeksi istahdin aurinkoisella säällä puiston penkille. Missään ei saanut olla omassa rauhassa.
Jos äänieristyksestä puhutaan, taidat olla kuuro tai ainakin heikkokuuloinen, jos et kuule naapurien ääniä. Ilmanvaihtokanavat ovat äänien ja hajujen kulkureitit ohuiden seinien lisäksi eikä niitä voi tukkia.
Sinä ihastuit Kallioon, mutta minä vihastuin Kallioon. Nyt jälkeenpäin kun muistelen Kalliossa asumiani aikoja, ihmettelen, miten pystyin asumaan siellä. Se oli painajaista Kurvin kulmassa. - Twenty-five
Twenty-five kirjoitti:
Minä asun kalliossa ja totta on, täällä on paljon kuoriaisia, faaraomuurahaisista torakoihin ne ovat epämiellyttäviä.
Asun vanhassa kivitalossa rakennettu 1925 ja surkea äänieristys, aiemmin asuin täällä 1940 rakennetussa ja siinäkin surkea äänieristys, myytti vanhasta jykevästä kivitalosta mureni hetkessä.
-Olen asuntoa jo paremmalta alueelta ja uudemmasta talosta katsellut.Kuule Hilda-Rane, miksi sinua kutsutaankin, minä asun kalliossa ja juuri sinunkaltaistesi tyyppien takia, sieltä pois haluan ja pian, alue on hyvin rauhatonta, narkkeja ja juoppoja kulmat täynnä-
Asunnossa ei omaa rauhaa kun pahvinohut seinä naapurin välissä, puhe ja paskantaminen kuuluu, kaikille tälläinen asuminen ei täytä asumisen normeja, sinä Hilda-Ranehan ilmeisesti nautit noista äänistä, jopa kiihoitut, sinun tapauksessasi kallio on loistava paikka asua, monelle muulle ei!
Minä omistan tämän 33,8 neliön yksiön ja keittiön ja aion sen myydä vaikka sijoittajalle, ihmisasuntona en pidä Kallion vanhoja asuntoja, mutta kun vetää pään täyteen pillereitä ja keskikaljaa niin ei kuulu ja näe muuta kuin pieniä miehiä!
Minun erheeni oli täällä asua ja asunto ostaa, mutta saan sen kaupaksi ja muutaan uuteen nykyaikaiseen asuntoon, paremmalle alueelle,Hilda pysyköön Kalliossa. - 19
Twenty-five kirjoitti:
Kuule Hilda-Rane, miksi sinua kutsutaankin, minä asun kalliossa ja juuri sinunkaltaistesi tyyppien takia, sieltä pois haluan ja pian, alue on hyvin rauhatonta, narkkeja ja juoppoja kulmat täynnä-
Asunnossa ei omaa rauhaa kun pahvinohut seinä naapurin välissä, puhe ja paskantaminen kuuluu, kaikille tälläinen asuminen ei täytä asumisen normeja, sinä Hilda-Ranehan ilmeisesti nautit noista äänistä, jopa kiihoitut, sinun tapauksessasi kallio on loistava paikka asua, monelle muulle ei!
Minä omistan tämän 33,8 neliön yksiön ja keittiön ja aion sen myydä vaikka sijoittajalle, ihmisasuntona en pidä Kallion vanhoja asuntoja, mutta kun vetää pään täyteen pillereitä ja keskikaljaa niin ei kuulu ja näe muuta kuin pieniä miehiä!
Minun erheeni oli täällä asua ja asunto ostaa, mutta saan sen kaupaksi ja muutaan uuteen nykyaikaiseen asuntoon, paremmalle alueelle,Hilda pysyköön Kalliossa.Jos sinulla on tuonkokoinen kämppä Kalliossa, saat siitä noin 150 000 euroa, sillä rahalla saa moninkertaisen kokoisen kämpän Idästä. Tosin saat, Martta, kylkiäisiksi kansainvälisen meiningin ja huonon äänieristyksen, sellaista se on idässä, ei siellä muut asu kuin ne kenen on pakko!
- 13
Mukavassa, uudessa!! kirjoitti:
Enpä jäänyt odottamaan myrkyttäjää, vaan muutin pois uudempaan asuntoon.Ötökkäongelma ei ollut ainoa syy, miksi muutin pois Kalliosta. Kerrassaan kamala paikka koko Kallio. Olin aiemmin asunut Alppilassa, mikä oli vähän siedettävämpi paikka kuin Kallio. Juopot olivat Kalliossa vallanneet vähäiset puistot. Juoppoakkelit tunkeutuivat seuraani, jos hetkeksi istahdin aurinkoisella säällä puiston penkille. Missään ei saanut olla omassa rauhassa.
Jos äänieristyksestä puhutaan, taidat olla kuuro tai ainakin heikkokuuloinen, jos et kuule naapurien ääniä. Ilmanvaihtokanavat ovat äänien ja hajujen kulkureitit ohuiden seinien lisäksi eikä niitä voi tukkia.
Sinä ihastuit Kallioon, mutta minä vihastuin Kallioon. Nyt jälkeenpäin kun muistelen Kalliossa asumiani aikoja, ihmettelen, miten pystyin asumaan siellä. Se oli painajaista Kurvin kulmassa.Asuit siis Sörkassa, no siellähän niitä vuokralääviä on, onneksi Kallio on paljon isompi paikka kuin mitä kuvittelet, tosin asuisin mieluummin vaikka Sörkassa kuin Vuosaaressa, kummassakaan en mielelläni.
- Omassa uudessa!!
13 kirjoitti:
Asuit siis Sörkassa, no siellähän niitä vuokralääviä on, onneksi Kallio on paljon isompi paikka kuin mitä kuvittelet, tosin asuisin mieluummin vaikka Sörkassa kuin Vuosaaressa, kummassakaan en mielelläni.
Eipäs Torkkelinmäki ollut sen kummoisempi kuin Kurvin kulma, vaikka sitä pidetään parempana alueena. En kumpaankaan, en milloinkaan halua asumaan.
Sijoittajat ne Kallion asunnot nykyään omistavat ja vuokralaiset niitä asuttavat. Ei ole niinkuin silloin, kun itse asuin Kalliossa. Omistusasujat sieltä pois muuttaavat, kun alue on muuttunut koko ajan huonompaan.
Vain sinnikkäät Kallioon jää ja vähän perverssit, niinhän! - Twenty-Five
Twenty-five kirjoitti:
Kuule Hilda-Rane, miksi sinua kutsutaankin, minä asun kalliossa ja juuri sinunkaltaistesi tyyppien takia, sieltä pois haluan ja pian, alue on hyvin rauhatonta, narkkeja ja juoppoja kulmat täynnä-
Asunnossa ei omaa rauhaa kun pahvinohut seinä naapurin välissä, puhe ja paskantaminen kuuluu, kaikille tälläinen asuminen ei täytä asumisen normeja, sinä Hilda-Ranehan ilmeisesti nautit noista äänistä, jopa kiihoitut, sinun tapauksessasi kallio on loistava paikka asua, monelle muulle ei!
Minä omistan tämän 33,8 neliön yksiön ja keittiön ja aion sen myydä vaikka sijoittajalle, ihmisasuntona en pidä Kallion vanhoja asuntoja, mutta kun vetää pään täyteen pillereitä ja keskikaljaa niin ei kuulu ja näe muuta kuin pieniä miehiä!
Minun erheeni oli täällä asua ja asunto ostaa, mutta saan sen kaupaksi ja muutaan uuteen nykyaikaiseen asuntoon, paremmalle alueelle,Hilda pysyköön Kalliossa.tuolla kallion asuntoni hinnalla saisin ehkä 36 neliön yksiön Aurinkolahdesta(tosin melko uuden ja saunalla), Joudun ottamaan 100 tonnia pankkilainaa niin saan meren ääreltä noin 55-60 neliön kaksion saunalla ja niissä uusissa 2000-luvun taloissa on kaikki mukavuudet ja hyvä äänieristys, ne on suunniteltu nykypäivän asumiseen ja asunnoissa oma rauha, toisin kuin Kallion vanhoissa kivitaloissa, joissa pierut ja hajutkin tunkee naapurista sisään.
- 10
Twenty-Five kirjoitti:
tuolla kallion asuntoni hinnalla saisin ehkä 36 neliön yksiön Aurinkolahdesta(tosin melko uuden ja saunalla), Joudun ottamaan 100 tonnia pankkilainaa niin saan meren ääreltä noin 55-60 neliön kaksion saunalla ja niissä uusissa 2000-luvun taloissa on kaikki mukavuudet ja hyvä äänieristys, ne on suunniteltu nykypäivän asumiseen ja asunnoissa oma rauha, toisin kuin Kallion vanhoissa kivitaloissa, joissa pierut ja hajutkin tunkee naapurista sisään.
...aurinkolahdesta. Huonommilla alueilla näet neliöhinnat ovat edullisempia. Ja Aurinkolahti sijaitsee Vuosaaressa -> toteutuneet hinnat todella alhaisia tätä nykyä.
- 29
Omassa uudessa!! kirjoitti:
Eipäs Torkkelinmäki ollut sen kummoisempi kuin Kurvin kulma, vaikka sitä pidetään parempana alueena. En kumpaankaan, en milloinkaan halua asumaan.
Sijoittajat ne Kallion asunnot nykyään omistavat ja vuokralaiset niitä asuttavat. Ei ole niinkuin silloin, kun itse asuin Kalliossa. Omistusasujat sieltä pois muuttaavat, kun alue on muuttunut koko ajan huonompaan.
Vain sinnikkäät Kallioon jää ja vähän perverssit, niinhän!... se piereskelijä, ja ne pierut jotka kuuluivat, olivat omiasi. Hyh hyh, Martta, olisit edes avannut ikkunan!
- jöklfasdfsdajöl
Omassa uudessa!! kirjoitti:
Eipäs Torkkelinmäki ollut sen kummoisempi kuin Kurvin kulma, vaikka sitä pidetään parempana alueena. En kumpaankaan, en milloinkaan halua asumaan.
Sijoittajat ne Kallion asunnot nykyään omistavat ja vuokralaiset niitä asuttavat. Ei ole niinkuin silloin, kun itse asuin Kalliossa. Omistusasujat sieltä pois muuttaavat, kun alue on muuttunut koko ajan huonompaan.
Vain sinnikkäät Kallioon jää ja vähän perverssit, niinhän!Pakkopa se on joillakin sitä kallion spurgualuetta yrittää puolustella kun ei muuallekaan pääse..
- Ei Kallion hajuihin!
29 kirjoitti:
... se piereskelijä, ja ne pierut jotka kuuluivat, olivat omiasi. Hyh hyh, Martta, olisit edes avannut ikkunan!
Ulostit ikkunasta, kun putkiremontin aikana yhteisvessa oli koko ajan varattu ja sinulla oli mahtava ripuli. Koko tienoo haisi ja kaikki naapurit siitä puhuivat, vaikka eivät muuten paljon puhu, että Rane siellä kaikkii!!
- 31
Ei Kallion hajuihin! kirjoitti:
Ulostit ikkunasta, kun putkiremontin aikana yhteisvessa oli koko ajan varattu ja sinulla oli mahtava ripuli. Koko tienoo haisi ja kaikki naapurit siitä puhuivat, vaikka eivät muuten paljon puhu, että Rane siellä kaikkii!!
Koko neukkukuutio tärisee, kun Moga-Martta pieree läävässään. Vanhassa jyhkeässä kivitalossa eivät naapurit kärsisi, mutta uusien äänieristys on niin surkea, että jopa naisen pierutkin kuuluvat!
- Tokoin Ranta

Hilda-Ranehan on tunnettu kalliossa, siitä, että esittelee olemattomia värkkejään ikkunasta ja mitens se meni Hilda-rane ne työmaareissut, olet joskus puhunut niistä raksamiehistä , Hyi Hyi.
- Yök sentään
Tokoin Ranta kirjoitti:
Hilda-Ranehan on tunnettu kalliossa, siitä, että esittelee olemattomia värkkejään ikkunasta ja mitens se meni Hilda-rane ne työmaareissut, olet joskus puhunut niistä raksamiehistä , Hyi Hyi.
Mogadishun miehen värkki onkin "pipari". Hah haa, Martta paljastui naiseksi, huh huh huu, Martta Aurinkolahdesta, alimman kerroksen läävä, haaveilee miehuudesta ja asunnosta kalliossa!
- Vartti-V
jöklfasdfsdajöl kirjoitti:
Pakkopa se on joillakin sitä kallion spurgualuetta yrittää puolustella kun ei muuallekaan pääse..
Joko palsta rauhoittui jouluksi kun Hilda-Rane lähtee äitinsä kanssa Hervantaan, kalliossa kyllä muut spuket mellastaa, mutta eipä ole Hilda paljastelemassa.... Joulua
- aatto-joulu
Vartti-V kirjoitti:
Joko palsta rauhoittui jouluksi kun Hilda-Rane lähtee äitinsä kanssa Hervantaan, kalliossa kyllä muut spuket mellastaa, mutta eipä ole Hilda paljastelemassa.... Joulua
ihme "keskustelua": "pierevä moga-hilda-martta." Kirjoittaako tänne kaikki suoraan lataamosta tai muusta hoitokodista silloin kun hoitajan silmä välttää...
- D::
aatto-joulu kirjoitti:
ihme "keskustelua": "pierevä moga-hilda-martta." Kirjoittaako tänne kaikki suoraan lataamosta tai muusta hoitokodista silloin kun hoitajan silmä välttää...
Kallion tyyppi(Rane-hilda) on välillä lataamossa ja ilmestyy tänne säännöllisesti sepustelemaan tarinoitaan, joiden kohteena on kaipaus Vuosaareen, kun joutuu kallion luolassa asumaan, Kjäh kjäh...
- Aurinkolahden Asukas
aatto-joulu kirjoitti:
ihme "keskustelua": "pierevä moga-hilda-martta." Kirjoittaako tänne kaikki suoraan lataamosta tai muusta hoitokodista silloin kun hoitajan silmä välttää...
Kuten kaikki ovat arvanneetkin, en minä sitä asuntoa Aurinkolahdesta omista, tuhnutan siinä vuokralla alimman kerroksen läävässä aina silloin, kun en ole Kallokoskella laturin hihnassa kiinni, Kallokoskelle jouduin, koska halusin epätoivoisesti kallioon eritteitä haistelemaan ja maistelemaan, en kuitenkaan koskaan taida päästä sinne, kantakaupungissa asuminen on kallista, kahdehdin aivan vietävasti kaikkia kalliossa asuvia, siksi kuljenkin perä paljaana ja huudan Putaan palloseuran kannustuslauluja, sieltähän minä olen alunperin kotoisin, mutta paluuta takaisin ei ole, sillä äitini haluaa asua helsingissä, ja hänen nurkissaanhan minä edelleen asun, vaikka olenkin jo kohta aikuinen, 53-vuotias olen nyt.
- Yksitoista kertaa
Yök sentään kirjoitti:
Mogadishun miehen värkki onkin "pipari". Hah haa, Martta paljastui naiseksi, huh huh huu, Martta Aurinkolahdesta, alimman kerroksen läävä, haaveilee miehuudesta ja asunnosta kalliossa!
Nimimerkki Yök sentään eli Kallion remontti-Rane-hilda, sanoitkin asian viestissä suoraan ja kaikkihan sen jo ennestäänkin tietää, sinua ei naisten värkit kiinnosta vaan Miesten perään olet kova menemään Hah haa..
Vahingossahan sinä siellä työmaallakin näit ne toimitukset ,mistä kerroit, kumma kyllä kun aina osuit vahingossa paikalle uudelleen ja uudelleen, kunnes sinut kartuilla ajettiin sinne kallioon takaisin, alakerran läävään tuhnuttamaan ja läskiä vuokraisäntääsi odottamaan HEH HEH vai, että Yök, no sinä ainakin sanot asiat suoraan Hint, ei kun Hilda-Rane. - 25
Yksitoista kertaa kirjoitti:
Nimimerkki Yök sentään eli Kallion remontti-Rane-hilda, sanoitkin asian viestissä suoraan ja kaikkihan sen jo ennestäänkin tietää, sinua ei naisten värkit kiinnosta vaan Miesten perään olet kova menemään Hah haa..
Vahingossahan sinä siellä työmaallakin näit ne toimitukset ,mistä kerroit, kumma kyllä kun aina osuit vahingossa paikalle uudelleen ja uudelleen, kunnes sinut kartuilla ajettiin sinne kallioon takaisin, alakerran läävään tuhnuttamaan ja läskiä vuokraisäntääsi odottamaan HEH HEH vai, että Yök, no sinä ainakin sanot asiat suoraan Hint, ei kun Hilda-Rane.Moga, mitä sinä siellä teet? Martta, viestisi ovat niin yököttäviä, että haju tuntuu täällä asti. Pitäisikö sinun käydä joskus pesulla? Vaikka Vuosaaressa ei olekaan tapana suihkutella, niin voisit silti edes joulun kunniaksi vähän huuhtaista, onneksi alapuolellasi ei asu ketään, niin naapureiden ei tarvitse kuunnella kokkareiden kolinaa viemäriputkissa.
- Yksitoista kertaa
25 kirjoitti:
Moga, mitä sinä siellä teet? Martta, viestisi ovat niin yököttäviä, että haju tuntuu täällä asti. Pitäisikö sinun käydä joskus pesulla? Vaikka Vuosaaressa ei olekaan tapana suihkutella, niin voisit silti edes joulun kunniaksi vähän huuhtaista, onneksi alapuolellasi ei asu ketään, niin naapureiden ei tarvitse kuunnella kokkareiden kolinaa viemäriputkissa.
hah haa, Rane-Hilda, hatuttaako, kun taas lipsautit suustasi totuuden, kaikkihan sen tietää minkälainen puppeli sinä olet,Heh heh, siellä vanhan asunnon alakerrassa ei taida se hygienia-puoli itseltäs onnistua, kun käyt rappukäytävän yhteisvessassa pesulla, semmoista se on asuminen vanhassa kalliossa.
Hah hah, menit taas möläyttämään mitkä värkit sua kiinnostaa Hilda-Rane. - 34
Yksitoista kertaa kirjoitti:
hah haa, Rane-Hilda, hatuttaako, kun taas lipsautit suustasi totuuden, kaikkihan sen tietää minkälainen puppeli sinä olet,Heh heh, siellä vanhan asunnon alakerrassa ei taida se hygienia-puoli itseltäs onnistua, kun käyt rappukäytävän yhteisvessassa pesulla, semmoista se on asuminen vanhassa kalliossa.
Hah hah, menit taas möläyttämään mitkä värkit sua kiinnostaa Hilda-Rane.Moga hei, en minä asu Kalliossa. Toki minulla on sijoitusasunto siellä, ylin kerros hissitalossa, putket tehty, kaikki hyvässä kunnossa ja hyvä vuokra.
Martta, sinähän niistä eritteistä olet kiinnostunut, muistatko kun kirjoitit CAY-baareista, haikailit niiden perään ja kirosit kun Mogadishussa eli Vuosaaressa ei niitä löydy, kuten ei löydy mitään muutakaan. Ehkä sinun pitää lähteä joskus matkalle sieltä Aurinkolahdesta, kotoasi stadiin menee kolmisen varttia, etsit sieltä jonkun maksullisen poikaprostituoidun, pyydät sitä keikistelemään jotta saat katsoa, niinhän sinä kirjoitit aikaisemminkin, hyh hyh, Moga-Martta sinua, olet aika perverssi vanha lehmä. - Yksitoista kertaa
34 kirjoitti:
Moga hei, en minä asu Kalliossa. Toki minulla on sijoitusasunto siellä, ylin kerros hissitalossa, putket tehty, kaikki hyvässä kunnossa ja hyvä vuokra.
Martta, sinähän niistä eritteistä olet kiinnostunut, muistatko kun kirjoitit CAY-baareista, haikailit niiden perään ja kirosit kun Mogadishussa eli Vuosaaressa ei niitä löydy, kuten ei löydy mitään muutakaan. Ehkä sinun pitää lähteä joskus matkalle sieltä Aurinkolahdesta, kotoasi stadiin menee kolmisen varttia, etsit sieltä jonkun maksullisen poikaprostituoidun, pyydät sitä keikistelemään jotta saat katsoa, niinhän sinä kirjoitit aikaisemminkin, hyh hyh, Moga-Martta sinua, olet aika perverssi vanha lehmä.Hilda-Rane, sinä asut kalliossa alimman kerroksen läävässä ja haaveilet paremmasta,sinähän olet juuri, noista kuvailemistasi asioista täällä kirjoitellut ja kun olet miehiin menevä aikamiespoika, niin kalliossahan on tarvitsemasi palvelut, ilmankos siellä viihdyt ja Vuosaaresta olet kovin kiinnostunut ja niistä rakennustyömiehistä, siellä kalliossan putkiremonttia piisaa, joten sinunlaisesi lurkki saa tarvitsemansa huvin ja sinulla on kivaa kun on se yhteisvessakin rapussa hah hah.... Olet Hilda-Rane kummajainen mieheksi.
- 21
Yksitoista kertaa kirjoitti:
Hilda-Rane, sinä asut kalliossa alimman kerroksen läävässä ja haaveilet paremmasta,sinähän olet juuri, noista kuvailemistasi asioista täällä kirjoitellut ja kun olet miehiin menevä aikamiespoika, niin kalliossahan on tarvitsemasi palvelut, ilmankos siellä viihdyt ja Vuosaaresta olet kovin kiinnostunut ja niistä rakennustyömiehistä, siellä kalliossan putkiremonttia piisaa, joten sinunlaisesi lurkki saa tarvitsemansa huvin ja sinulla on kivaa kun on se yhteisvessakin rapussa hah hah.... Olet Hilda-Rane kummajainen mieheksi.
Isäsi taisi olla Putaan kylähullu ennen kuin joutui vankilaan pontikankeitosta, hah hah haa, pojasta tuli samanlainen, kunnes muuttui tytöksi, Moga-Martta-Håkan, sehän sinun nimesi nykyään on, kulkuset vain heiluu kun ei tyyppi tiedä mihin porukkaan kuuluu, Aurinkolahti on kaltaisellesi sopiva paikka, huu hoo.
- yksitoista kertaa
21 kirjoitti:
Isäsi taisi olla Putaan kylähullu ennen kuin joutui vankilaan pontikankeitosta, hah hah haa, pojasta tuli samanlainen, kunnes muuttui tytöksi, Moga-Martta-Håkan, sehän sinun nimesi nykyään on, kulkuset vain heiluu kun ei tyyppi tiedä mihin porukkaan kuuluu, Aurinkolahti on kaltaisellesi sopiva paikka, huu hoo.
Hilda-Rane jaksaa, kyykistellä, kallion porttikongeissa, mies-nainen, outo tyyppi, juoppoporukan keskellä, hame korvissa, Hah hoo, eikös se Hervannan juna lähde, pääset joulunviettoon, sinunlaisesit turnipsit on kotoisin stadin ulkopuolelta ja kalliossa esität kaupunkilaista H-poikaa, vanhassa läävässä kadehtit paremmin asuvia, vaikkakin tykkäät kuunnella ja tirkistellä, huonon asumuksesi ääniä.
- 31
yksitoista kertaa kirjoitti:

Ai etteikö Moga-Martta ole ollut töissä vuosiin? Se on vale! Tässä kuva vuodelta 1999, jossa Moga-Håkan (ei ollut vielä Martta) on töissä Aurinkolahden rakennuksilla työnjohtajan sijaisena. Sittemmin hän sai tosin byggalta kenkää innostuttuaan liikaa hajuista ja eritteistä, ja nousipa sijaisuuden myötä hieman pissakin päähän, kuten kuvasta varsin hyvin näkyy.
http://www.instablogsimages.com/images/2009/09/02/66cd4790-gorilla-cloned-2-blur-lpg_lAhKa_16419.jpg - zxcd
31 kirjoitti:
Ai etteikö Moga-Martta ole ollut töissä vuosiin? Se on vale! Tässä kuva vuodelta 1999, jossa Moga-Håkan (ei ollut vielä Martta) on töissä Aurinkolahden rakennuksilla työnjohtajan sijaisena. Sittemmin hän sai tosin byggalta kenkää innostuttuaan liikaa hajuista ja eritteistä, ja nousipa sijaisuuden myötä hieman pissakin päähän, kuten kuvasta varsin hyvin näkyy.
http://www.instablogsimages.com/images/2009/09/02/66cd4790-gorilla-cloned-2-blur-lpg_lAhKa_16419.jpgno31 eli kallion Hida-Rane, avasi tämänkin ketjun, nimellä HENNA, jaksaa puhua noita perverssejä juttujaan vuodesta toiseen, pikku mies ja tyytymätön kurjaan kallion asuntoonsa, siksi, vuosaari kiinnostaa ja kakkajujutut.
Monta v uotta tämä Remontti-rane on eri nimillä jankuttanut, samaa Vuosaaren kaipuutaan kun ei kallion läävästä pois pääse.
- Itää kannattaa vältt
Vältä Itä-Helsinkiä jos et halua tulla raiskatuksi siellä pörräävien jengien toimesta. Varsinkin Vuosaaressa pojat notkuvat pimeillä kujilla ja vaanivat puukot taskussa kauniita naisia.
Uudet talot ovat heikkoa ja surkeaa tavaraa. Hyvä jos parikymmentä vuotta kestävät pystyssä.- Ei Kallioon!!
Höppänä on Rane-Martta, ei ole koskaan asunut 2000-luvulla rakennetussa talossa. Ei huomaa ajan kulumista, kun viettää päivät pitkät seinien sisällä. Luulee, että 1990-luvun alussa rakennettu on uusi talo.
Kalliossa on vain kummitustaloja, koska siellä kuuluu kaikki äänet. Hajutarjontaa riittää sisällä ja ulkona kirpeästä kusenhajusta tunkkaisen lian ja kostean ällöön. Asuntojen remontit ovat jatkuvia. Kun yksi loppuu, niin toinen alkaa. Rahaa kuluu. Vanhasta ei tekemälläkään saa hyvää. Korjattu ei ole koskaan uuden veroinen.
Kalliossa viihtyy vain sellainen, joka on kaiken aikaa pikku hiprakassa, paras niin, ettei näe eikä kuule mitään. On onnellinen fantasioissaan, elää kuin rotta kaatopaikalla omassa paratiisissaan. - Onkohan Noin
Taitaa olla Rane-huldan unelmaa ne pojat, jotka vaanivat ja käyvät "kiinni", pieni mies fantasioi ja kun kulkee hameessa ja puntit kusessa odottaa ottajaansa, turha toivo Rane-hulda, sun pelis on pelattu ja haitari soitettu, asut kalliossa pienessä läävässä ja sillä hyvä, kokeile jos arpaonni suosisi, voisit päästä vaikka Jakomäkeen Rane-Henna, Kjeh Kjeh......
- huokuu pitkään
jatkunut katkeruus. taitaa kirjoittaja itse asua jossain vanhassa homeluukussa. et näköjään ainakaan uusien talojen päälle paljoa tajua..
- 10
Onkohan Noin kirjoitti:
Taitaa olla Rane-huldan unelmaa ne pojat, jotka vaanivat ja käyvät "kiinni", pieni mies fantasioi ja kun kulkee hameessa ja puntit kusessa odottaa ottajaansa, turha toivo Rane-hulda, sun pelis on pelattu ja haitari soitettu, asut kalliossa pienessä läävässä ja sillä hyvä, kokeile jos arpaonni suosisi, voisit päästä vaikka Jakomäkeen Rane-Henna, Kjeh Kjeh......
päällä. Putaan puppelipoika asuu Aurinkolahdessa, mikä tekee Martasta "tsadin kundin". Hyypiöllä on aikaa kirjoittaa päivät pitkät hulluja juttujaan, Kallokosken prinssi kun on, kyllähän kaikki hänet Mogadishussa tuntevat, mies punaisessa minihameessaan heiluu kaupan aulan hedelmäpelien äärellä kellit hölskyen, ei ole miestä saanut pitkään aikaan, naisesta nyt puhumattakaan, ei tyyppi tiedä itsekään mikä oikein on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082824Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672501Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 67990
Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies123982Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait267942Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka317909Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k507858Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768