4 h:n sisällä ovikello soi kaksi kertaa. Ekalla kerralla luulin että tytär tulee koulusta kotiin, mutta "pakolais poika ikä noin 18 vuotta" siellä oli pienen lapun kanssa suomeksi kirjoitettuna "Olen pakolainen ym" jotain tekstiä etten viitsinyt edes ruveta tavaamaan vaan sanoin EI. Toisen kerran ovikello soi lujaa rimputtaen enkä viitsinyt heti mennä ovea avaamaan, mutta kun rupesi kuulumaan radiopuhelimen ääntä luulin että poliisi on oven takana. Katsoin ovisilmästä ja joku nuori mies kassin kanssa puhuu radiopuhelimella venäjäksi tietenkin ja samalla pimputtaa naapurien ovikelloa. Ensin käyn työssä ja maksan veroissani näiden pakolaiset elämisen ja sitten vielä pitäisi mun ruveta elättämään ne vielä toiseen kertaan. Tässä on hyvin lähellä omankäden oikeuden käyttäminen sallittua. Paikkakunta Tampere, Janka.
Vastaukset 3
- Polroskiin
Ei pakolaiset välttämättä ole siellä ovella kolkuttelemassa vaan esimerkiksi rikolliset ja Suomessa asuvat opiskelijat.
Harvemmin ihan oikeasti apua tarvitsevat pakolaiset edes pääsee Suomeen vaan tänne tulee enempi näitä hyvän elintason perään haluavia tyyppejä.
Oman käden oikeutta en suosittele kuitenkaan käyttämään, siitä kun ei ole mitään hyötyä, päin vastoin sotket vaan oman elämäsi pahemmaksi ja myötätunnot on sen "ulkomaan" ihmisen puolella.
PS. Aika monesti tänä päivänä esim. rikolliset kolkuttelee ovella ja haluaa katsoa että onko kotosalla ketään ja kun ei kotosalla ketään ole niin joko mennään huonosti lukitusta ovesta tai sitten ikkunoista.- ***********6
Joo, vanha temppu keikkamiehiltä. Soitetaan ovikelloa ja jos kukaan ei tule avaamaan, niin koukulla tai piikillä sisään yhtä helpoisti kuin avaimellakin, jollei ovi ole takalukossa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS802479Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.15965Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52806Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke46741- 50734
- 47654
- 80616
- 50595
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35594Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29576