Hommasin itselleni tänään 2 5kk ikäistä poikarottaa, olen aika avuton rottien kanssa,koska ennen minulla ei ole ollut niitä : D mutta kyllä hoitaminen tottakai onnistuu.Ongelma on että toisen pojista pissaa koko ajan, heti kun sen ottaa syliin se pissaa tai kakkaa syliin,tätä tapahtuu koko ajan, vaikka pitäisin n.10min sylissä niin pissaa ainakin sen 3 kertaa. En tiedä voisiko johtua siitä ettei ole kerennyt tottua,olisi ns, hätäpissaa?? tuntuu vain oudolta kun toinen rotista ei pissaa häkin ulkopuolelle.
hoi !
miram91
61353
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kun rotat ovat vasta tulleet niiden kannattaa itse antaa tulla häkistä ja noin 2viikon päästä vasta ottaa itse tai edes houkutella niin ne tottuisivat nopeammin niin ei hätäpissoja tulisi , eli siis kannattaa antaa niiden tulla vapaaehtoisesti muuten niistä tulee ihan säikkyjä
Ei näin, vaan rottia käsitellään heti ensimmäisestä päivästä lähtien, ettei kesyydessä mennä takapakkia - 2,5-kuiset on vielä aika vauvoja, ja saattavat "metsittyä" jo muutamassa päivässä, jos eivät saa kunnolla ihmiskontakteja.
Käsittelethän rottia riittävän varmoin ottein? Jos rotat on saaneet aiemmin kunnon ronskia käsittelyä, ne saattavat pelätä enemmän epävarmoja otteita kuin varmoja. Rotta ei lopulta mene hirveän helposti rikki, joten roheesti vaan kiinni kainaloiden alta ja rotta syliin.
Nuoret rotat saattavat merkata reviiriään juuri muuton jälkeen hyvin ahkerasti, jotta saavat reviirin (=myös sinut) tuoksumaan itseltään. Onko pissa pieniä lirauksia vai kunnon lammikoita?
Nyt huomiota rotille, syliä ja käsittelyä! Sillä niistä saa luottavaisia. Nimim. n. 50 rottaa tällä tyylillä kotiutettu ja hyvin mennyt - ja menee ;)
joo välillä pissaavat ihan pieniä määriä mutta joskus syliin lirahtaa vähän reilummin. Ja olen ottanut rotat käteen aika varovasti. Pientä jutustelua olen käynyt rottien kanssa, luin ohjeesta minkä sain että jos rotta narskuttelee hampaita se voi tarkoittaa kahta asiaa, tuttavuuden hakua tai voi kokea pienenä uhkana, mutta heti kun itse narskuttelen takaisin niin kyllä pojat vastaavat ;) Pitää vain oppia itsekkin kärsivälliseksi rottien kanssa,eikä pakottaa rottaa heti tottumaan omistajaan, onhan uusi paikka ja omistaja kuitenkin iso asia rotan elämässä.
Toki muutto on valtavan suuri mullistus rotan elämässä. Meillä ei vaan ole yksikään rotta traumatisoitunut siksi, että ne on kaikki "pakotettu" tottumaan uuteen omistajaan. Päin vastoin; käsittelyllä niistä saa todella luottavaisia ja kivoja lemmikkejä. Ei siis kannata odottaa, että rotta tulee luokse - nappaat syliin ja lällytät ;)
kestikö sinulla kuinka kauan rottien kanssa että tottuivat sinuun ? ja oliko sinullakin alussa sitä että pissaavat syliin tai olkapäälle missä nyt sattuuvat vipeltämäänkään :)
Njaa, joskus sitä kyllä mietti miten kauan kestää tottua uuteen ihmiseen, nykyään ei ;) Eli käsittelen kaikki tasapuolisesti iästä riippumatta - enkä "kysy" rotalta, ollaanko kavereita vai ei. Ja kyllä meillä vähän kaikki merkkailee reviiriään, sekä nuoret että vanhat :)
Ethän ole vielä päästänyt rottia jaloittelemaan lattialle? Rajoita alkuun jaloittelualue mieluiten esim. sohvalle, sängylle, josta ne eivät pääse pois. Näin ne ovat koko ajan lähelläsi eivätkä pääse pakenemaan. Lattialle vasta kun ovat oikeasti sinuun tottuneet, eli ehkä muutaman viikon päästä. Kun rotat kirmaavat luoksesi innoissaan huomiosta, ne tulevat myös varmemmin lattialla luoksesi.