Lauleli laulujaan tuo
hento nainen,
kovin oli hän yksinäinen.
Mustia hiuksiaan kampasi,
hiljaa kehtolaulua
hyräili.
Näin tyhjä oli kehto
tuo pehmoinen,
istui siinä vain nukke
suloinen.
Lauleli laulujaan
lapsosesta,
sinisilmästä
punaposkisesta.
Sit lakkas laulu
yllättäin,
kääntyi nainen minuun
päin.
Kauhuissani katselin
oli nainen tuo kaikkein
hirvittävin.
Silmät mustat kuopat vain
ei ollut hällä kasvoja lain.
Kätensä kohti mua kohotti
suulla ammottavalla
hohotti.
Mä näystä tuosta
hätäännyin,
ovea kohti peräännyin.
Näin kehto liikkui itsekseen,
keinui siinä hiljalleen.
Sit jostain tuuli henkäisi,
kynttilät kaikki sammutti.
Mä pimeässä kompuroin,
tukea
turvaa haparoin.
Tunsin ihollain kylmän
kosketuksen,
tiesin saavani
rangaistuksen.
Luvatta naista olin
katsonut,
lauluaan hänen
kuunnellut.
Ei tätä ollut tarkoitettu mun
nähtäväksi,
ei kehtolaulun sanoja mun
kuultavaksi.
Käsi kaulani ympärille
puristui,
henkeni salpaantui.
Pimeys kietoutui
ympärilleni,
rukoilin armoa
sielulleni.
Vaan auttanut ei anelut,
olin syntiin langennut.
Painoi nainen suunsa
mun suulleni,
kiskoi ulos mun henkeni.
Nyt istun siinä hänen
vierellään,
uppoutuen loputtomaan
sävelmään.
Kehtoa hiljaa nyt keinutan,
yhä alemmas pimeään vajoan.
Nainen kampaa yhä
hiuksiaan,
laulelee hiljaa
kehtolauluaan.
hento nainen,
kovin oli hän yksinäinen.
Mustia hiuksiaan kampasi,
hiljaa kehtolaulua
hyräili.
Näin tyhjä oli kehto
tuo pehmoinen,
istui siinä vain nukke
suloinen.
Lauleli laulujaan
lapsosesta,
sinisilmästä
punaposkisesta.
Sit lakkas laulu
yllättäin,
kääntyi nainen minuun
päin.
Kauhuissani katselin
oli nainen tuo kaikkein
hirvittävin.
Silmät mustat kuopat vain
ei ollut hällä kasvoja lain.
Kätensä kohti mua kohotti
suulla ammottavalla
hohotti.
Mä näystä tuosta
hätäännyin,
ovea kohti peräännyin.
Näin kehto liikkui itsekseen,
keinui siinä hiljalleen.
Sit jostain tuuli henkäisi,
kynttilät kaikki sammutti.
Mä pimeässä kompuroin,
tukea
turvaa haparoin.
Tunsin ihollain kylmän
kosketuksen,
tiesin saavani
rangaistuksen.
Luvatta naista olin
katsonut,
lauluaan hänen
kuunnellut.
Ei tätä ollut tarkoitettu mun
nähtäväksi,
ei kehtolaulun sanoja mun
kuultavaksi.
Käsi kaulani ympärille
puristui,
henkeni salpaantui.
Pimeys kietoutui
ympärilleni,
rukoilin armoa
sielulleni.
Vaan auttanut ei anelut,
olin syntiin langennut.
Painoi nainen suunsa
mun suulleni,
kiskoi ulos mun henkeni.
Nyt istun siinä hänen
vierellään,
uppoutuen loputtomaan
sävelmään.
Kehtoa hiljaa nyt keinutan,
yhä alemmas pimeään vajoan.
Nainen kampaa yhä
hiuksiaan,
laulelee hiljaa
kehtolauluaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.