Juho

Chattailimme uudenvuoden jälkeen
sain sähköpostiosoitteesi
kadotin sen
jos tunnistat
oletko kiinnostunut
juttelemaan
muutama
sana
3178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Palmikkopää vielä nutturaa vailla:
hän oli juuri täyttänyt puolet kolmestakymmenestä,
hän oli tottunut silkkiin ja pitsiin lapsuudesta saakka,
hän oli kumppanini tänään vuorten keskellä, vesien luona.
Me leikimme kevään lähteissä ja läiskytimme vettä,
kisaillen kiipeämme kauniit puut.
Hän hymyilee ja piiloutuu kukkien joukkoon
ja saa päihtyneet ajatukseni tuulena lepattamaan.
Hän punastuu ja tanssii, ja liepeet hulmuavat,
hänen silmiinsä hiipii suru kun laulu vaimenee.
Älä laula laulua pajunoksista:
ei täällä ole ketään, jonka sydämen särkisit.
Ps. tavataan chat vuorilla?

Äänestä
  • Jo paljon ennen kuin kerroit,
    varjoni minussa tiesi,
    tunsi totuuden.

    Ahdistus ajoi
    kyynelet liikkeelle
    kuin tuuli lammessa
    tumman veden.

    Äänestä

Joskus se tulee
lupaa kysymättä
tipahtaa eteesi
kuin taivaalta.
Rakkaus.
Anna sen kannattaa.
Jos pelkää surua,
ei voi rakastaa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kerran "juteltu" kirjoitti:

Chattailimme uudenvuoden jälkeen
sain sähköpostiosoitteesi
kadotin sen
jos tunnistat
oletko kiinnostunut
juttelemaan
muutama
sana

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu