Mitä teette työksenne?

Kati40

Kyselinkin jo tuolla toisessa ketjussa vähän, millaista työtä teette, jos olete työelämässä mukana, mutta aloitanpa aiheesta uuden ketjun :)

Eli suurperheiden äidit: millaista työtä teette jajaksatteko aina olla reippaita ja aikaansaavia?

Itse olen ammatiltani kirurgi, tosin en ole aivan valmis, opintoni ovat vielä "vähän" kesken. Laiskuuttani olen saanut suoritettua vasta amiksen lihanleikkaaja-tutkinnon, mutta nykyinen esimieheni on sitä mieltä, että olen niin äärettömän hyvä ja pätevä työssäni, etten tarvitse tässä vaiheessa lisäkoulutusta. Toki luen illalla ahkerasti alaan liittyvää kirjallisuutta, tällä hetkellä yöpöydällä (kuva blogissani) on "Poliisi kertoo" (siinä kuvin monet alaan liittyvät tapaukset kuvineen), "Lihanleikkaajan opas hieman vaativimmille ruhoille" ja "Maija keittää kotona".

Tänään aamuyöllä, kun olin saanut koristeltua Torppamme pihalla olevien puiden kaikki oksat yksittäisillä kultahileillä (ja niitä oli 23 567 214 kpl, pojanäidinsiskonveli laski) ja kudottua villasukat kaikille maailman nälkäänäkeville, avasin Lihanleikkaajan oppaan, mutta arvatkaas, miten kävi? No, silmäni painuivat väkisin kiinni juuri siinä kohdassa, kun veitsi painetaan sian kyljyksen ja sisäpaistin väliin! Oikein ärsyttää tämä laiskuuteni ja saamattomuuteni! Saattaa kyllä olla, että se johtuu myös tästä pimeästä ajasta,olen aina inhonnut joulukuuta.

Nyt istun leikkaussalissa, läppäri sylissä. Edessäni makaa mies, jolta pitäisi vaihtaa oikean ja vasemman silmän paikat. Mutta työnantajani antaa potkut, jos emme käy päivittäin surffaamassa netissä (pitäähän tietoja päivittää), Facebook ja sättäily tässä työssä on enemmän kuin pakollista :D

*hymy*

30

1140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • =)

      Unohdit laittaa sämpylätaikinan kohoamaan...

      • Kati40

        No, kerronpa aamustani vielä lisää.

        Eli kun silmäni olivat painuneet kiinni, nukahdin kolmeksikymmeneksi seitsemäksi sekunniksi. Ja kuinka ollakaan, heräsin juuri ennen kellonsoittoa. Pomppasin virkeänä ja levänneenä ylös, menin keittiöön ja ensimmäiseksi laitoin 27 litran sämpylätaikinan ja 16 litran pullataikinan kohoamaan. Sen jälkeen vähän viluissani puin ylleni hiihtohaalarin ja suuntasin kohti latua. Kiersin tänä aamuna vain seitsemän kertaa 10 kilometrin lenkin, jonka jälkeen suihkuun ja leipomaan. Tein 800 sämpylää ja 500 korvapuustia, jonka jälkeen kuorin vielä lounaalle valmiiksi 254 perunaa. Sitten alkoivatkin koululaiset heräillä (nuorimmat jäivät vielä nukkumaan, sillä lastenhoitaja, autonkuljettaja, hovimestari ja lakeija tulevat, kun muut lähtevät töihin/kouluun).

        Luulin, että minulle tulisi kiire tänä aamuna, mutta kerkesin ennen lähtöä tehdä ja paketoida ihanat joululahjat lintulaudalla käyville talitiaisille ja punatulkuille (kuva blogissa). Paketteja tuli kaikenkaikkiaan 65 kpl, joka on viime vuotiseen (154 kpl) verrattuna hävettävän pieni. Toivottavasti lintuset pitävät lahjoistaan.

        Pai tö vei, nyt on silmät irrotettu, mutta epähuomiossa laitoin ne samaan kulhoon, joten mitenköhän erotan ne toisistaan, kääk :D Otan kiitollisena vinkkejä vastaan...

        *hymy*

      • Alpo-Marjatta29
        Kati40 kirjoitti:

        Toivottavasti uusi vuosikin lähtee liikkeelle yhtä rivakasti kuin entinen on kulunut! Itse olen vain laiskotellut joulunpyhät. Tosin tein aattoaamuna makkaroita noin 200m siinä maratonin ja sämpylätaikinan välissä, maksalaatikkoa poloisille eli niille jotka eivät itse osaa laatikoita tehdä, ja jotka kuskasimme jouluaattona kylille ja koko yö siihen meni. Kinkkuja paistettiin viitisen kappaletta ja meillä oli yhteensä 47 ihmistä joulunvietossa ja kaikilla oli hauskat jouluhatut päässä, jotka olin itse askarrellut lasten kanssa. Toivottavasti näitä juttuja saa kuulla pitkin vuotta, ainakin itse aion aktiivisesti kertoa miten huussinseinäfreskoprojekti alkaa edetä tässä alkuvuodesta.

      • äiskäpäiskä
        Kati40 kirjoitti:

        No, kerronpa aamustani vielä lisää.

        Eli kun silmäni olivat painuneet kiinni, nukahdin kolmeksikymmeneksi seitsemäksi sekunniksi. Ja kuinka ollakaan, heräsin juuri ennen kellonsoittoa. Pomppasin virkeänä ja levänneenä ylös, menin keittiöön ja ensimmäiseksi laitoin 27 litran sämpylätaikinan ja 16 litran pullataikinan kohoamaan. Sen jälkeen vähän viluissani puin ylleni hiihtohaalarin ja suuntasin kohti latua. Kiersin tänä aamuna vain seitsemän kertaa 10 kilometrin lenkin, jonka jälkeen suihkuun ja leipomaan. Tein 800 sämpylää ja 500 korvapuustia, jonka jälkeen kuorin vielä lounaalle valmiiksi 254 perunaa. Sitten alkoivatkin koululaiset heräillä (nuorimmat jäivät vielä nukkumaan, sillä lastenhoitaja, autonkuljettaja, hovimestari ja lakeija tulevat, kun muut lähtevät töihin/kouluun).

        Luulin, että minulle tulisi kiire tänä aamuna, mutta kerkesin ennen lähtöä tehdä ja paketoida ihanat joululahjat lintulaudalla käyville talitiaisille ja punatulkuille (kuva blogissa). Paketteja tuli kaikenkaikkiaan 65 kpl, joka on viime vuotiseen (154 kpl) verrattuna hävettävän pieni. Toivottavasti lintuset pitävät lahjoistaan.

        Pai tö vei, nyt on silmät irrotettu, mutta epähuomiossa laitoin ne samaan kulhoon, joten mitenköhän erotan ne toisistaan, kääk :D Otan kiitollisena vinkkejä vastaan...

        *hymy*

        Selvää kettuiluahan tämä mutta repesin silti, hauskaa luettavaa. Ei olla niin tosikkoja!

    • sohva kutsuu

      muuta kuin lapsia liukuhihnalta ! Saan olla himassa.

      • Pähkinänsärkijä^

        Isosisko hoitaa pikkusisaruksia. Isoveli leikkii pikkuveljien kanssa. Kansaneläkelaitos tuo leivän pöytään kotihoidontukena ja lapsilisinä. Sohva kutsuu. Mies tulee.

    • Alpo-Marjatta29

      Lisäksi kadehdin kotiäitejä, minusta ei siihen olisi. En ole aikaansaava vaan tosi laiska, kuten olen maininnutkin. Mielestäni sinä olet kovin ahkera ja tuo kuulostaa onnelliselle ja tasapainoiselle elämälle. Et tpki ole yhtään laiska, vaan minunkin mielestäni vaikutat kauhean pätevälle ihmiselle, ja lihanleikkauksen perusteet 1-teos on täysin riittävä aivokirurgin ammatissa. Minä olen opiskelija. Minulla on kvanttifysiikasta vasta pari tutkintoa. Olen opiskellut niitä kirjekurssina viikonloppuisin. Muistaakseni tilasin Valituista Paloista, vuonna 1981. (Readers Digest). Olenkin tässä yrittänyt päästä yliopistoihin vierailevaksi luennoitsijaksi. Mitään ei ole kyselyihini vastattu. Lienevät jotenkin kateellisia minulle, se on surullista. Oikeastaan se on melkein henkilökohtainen loukkaus, ettei minua ole jo kutsuttu jo Oxfordiin. Toki opiskelen arameaa, hepreaa, mandariinikiinaa, suahilia, ojibwaa, jorubaa, navajoa, udmurttia, wakashania, atsugewia, hantia, chitimachaa, dyirbalia ja bantukieliä. Vapaa-aikanani (kun en siis laiskottele kauheasti) hoitelen myös wto:n oecd:n ja muita maailmankaupan asioita ja yk:n diplomaattisia selkkauksia. Ajattelimmekin matkustaa koko perheen kanssa alkuvuodesta neljäksi viikoksi Saskatchewaniin tai Mololepololeen että saa verrytellä kieltä...tai ainakin Las Vegasiin, ystäväni esiintyy Caesars Palacessa, en viitsi sanoa, kuka hän on, mutta teeveestä on tuttu, taiteilijasielu on kuten minäkin. Älkää edes kysykö paljonko maksaa, tulee kyllä kalliiksi järjestää logistiikka koko poppoolle toiselle puolelle maapalloa. Harkitsen oman lentokoneen vuokraamista, mutta taitaa olla liian kallis minun tuloilleni. Ostamisestakin on ollut puhetta, mutta puoliso on tällä hetkellä vain puolipäivätöissä. Mutta vaatimatontahan tämä on, ison lapsiperheen pikku retkiä vain, lasten ylläpito kun maksaa eikä näistä oikein kehtaisi edes mainita kun täällä on niin paljon varakkaampiakin, että sen takia vaan haluan kirjoittaa tänne että osaisitte olla onnellisia teillä on mahdollisuus lukea näitä vaatimattomia pikku kuvauksia, joista joku voi ottaa oppia ja esimerkkiä siitä, kuinka elää esimerkkiperhe, vaikka teillä nyt ei olisikaan ihan joka päivä ruokaa. Mutta pääasia, että lapsilla on jokaisen päivän teemaan sopivat hassut hatut ja rooliasut, vai kuinka?

    • rauharakas

      Tais tulla Kati-Alpo-Marjatoille böönautti jouluhihhuloinnista. Ei jaksa, kun ei ole todellisuuspohjaa. Oikeat suurperheiden äidit ne jaksaa vaan askarrella ja fiilistellä!

      • Alpo-Marjatta29

        Kiitos mielenkiinnostasi ja siitä että jaksat odotella sitkeästi täällä forumilla. Böön-auttia ei ole tullut, Böön-in sitä vastoin hyvinkin äkäisesti. Kyllä täällä tosiaan jaksetaan askarrella ja fiilistellä. Juuri touhuttiin tuossa puolison kanssa parisuhdeaskartelua uunin edessä, ja on hyvin tyydyttynyt olo, suosittelen muillekin. Laittaisin kuvankin puolisosta tällaisen tyydytyshetken tiimoilta, mutta viiden tonnin kamerastamme jouduimme ottamaan paristot muuhun käyttöön. *hymy* Ei ole muuten ehtinyt kirjoitella tänne päiväohjelmia, vaikka tiedänkin että kovasti odotellaan eikä jotkut saa unta yöllä asian takia. Huussifrescon kanssa on vähän huonosti, kun on ollut niin kipakka pakkanen, ettei betoni kuivu kunnolla. Päivät ovat kuluneet siinä että rautakangella tönitään jäätyneitä wc-tuotoksia nurin, kun koko suku ja naapurusto käy meillä huussissa, meillä se on taiteellisinta. Kylmyyden vuoksi on jäänyt aamumaraton kolmeen tuntiin eikä pullia ole ehtinyt leipomaan aamuseitsemää ennen kuin muutamia satoja. Laiskotellen täällä mennään kuten ennenkin. =) Loppiainen on tulossa. Mitähän ehdottaisitte loppiaisaskarteluksi? Miten teillä juhlitaan loppiaista? Onko erityisiä leivonnaisia tai ruokia? Siivoatteko ja vaihdatteko verhot? Millaiset hatut pitäisi lapsille laittaa? Ketä kutsutte loppiaiseksi? Kai ainakin kakut leivotte ja kevyt-kokikset kaupasta haette?

      • Rauharakas
        Alpo-Marjatta29 kirjoitti:

        Eikö tule tänäyönä mitään päiväohjelmaraportointia tai muuta virikettä meille unettomille odottajille. Loppiaisaskartelua emme harrasta. Puramme kaikki joulunäperrykset osiinsa ja tallennamme uusiokäyttöön ensi joulua varten. Kokis zeroa ajattelin hankkia. Siivous on jo suoritettu. Villapipot (aika tyköistuvat, etten sanoisi tiukahkot) pitää pitää päässä näin talvipakkasilla. Nopeasti menee sinulla tuo maraton kuitenkin, ihan hyvä aikahan tuo. Kyllä se varmaan tuo aika paraneekin, jahka kevät edistyy :)

      • tavisÄiskä
        Rauharakas kirjoitti:

        Kiva kun täällä on taas alpomarjatan juttuja! Kyllä niitä on jo odotettukin innolla! LISÄÄ VAAN IHANIA JUTTUJA MITEN PERHEENNE ARKIPÄIVÄT JA ASKARTELUT JA JUHLATEEMAT JNE SUJUVAT!!

      • Alpo-Marjatta29
        tavisÄiskä kirjoitti:

        Kiva kun täällä on taas alpomarjatan juttuja! Kyllä niitä on jo odotettukin innolla! LISÄÄ VAAN IHANIA JUTTUJA MITEN PERHEENNE ARKIPÄIVÄT JA ASKARTELUT JA JUHLATEEMAT JNE SUJUVAT!!

        Mukava nähdä taas! Voisit lukaista hääpäivämme vietosta tuolla Hääpäivä-keskustelussa, jonka on aloittanut Annette28. En viitsi laittaa sitä toistamiseen. Voisit antaa vähän vinkkiä siitä, mitä kirjoittelisimme seiniin tänä hääpäivänä. Jotain yltiöromanttisia ehdotuksia olen antanut, jos täältä saisi jotain vinkkiä.

        Itse avioliitosta ja hääpäivien olen sitä mieltä, että pääasia, että sen kestää vaikka hampaat irvessä, kunhan se kestää mahdollisimman kauan. Ensimmäiset 30 v ovat hirressäkin ne pahimmat, jolla voisin aviopareja kannustaa ja lohduttaa. Pääasia että hääpäivänä puoliso muistaa, vaikka kaikkina muina päivinä unohtaisikin että on naimisissa ja 25 lapsen isä. Ei se laatu vaan se määrä, nääs. Samaa periaatetta noudatan ihan muutenkin elämässä. Älkää edes kysykö, missä kaikessa. :)

        " Itse avioliitosta ja hääpäivien olen sitä mieltä" ------

        tarkoitan tietysti, että hääpäivien VIETOSTA.

        Sitä on jotenkin niin tyydyttynyt olo että aivojen ja sormien koordinaatit on sekaisin. Puoliso on rehkinyt keittiön pöydällä koko hela dagenin. *tirsk*

      • tirkistelen

        Söpöä, toivottavasti tärppäsi... *punastelee*

      • Tavisäippä
        Alpo-Marjatta29 kirjoitti:

        Mukava nähdä taas! Voisit lukaista hääpäivämme vietosta tuolla Hääpäivä-keskustelussa, jonka on aloittanut Annette28. En viitsi laittaa sitä toistamiseen. Voisit antaa vähän vinkkiä siitä, mitä kirjoittelisimme seiniin tänä hääpäivänä. Jotain yltiöromanttisia ehdotuksia olen antanut, jos täältä saisi jotain vinkkiä.

        Itse avioliitosta ja hääpäivien olen sitä mieltä, että pääasia, että sen kestää vaikka hampaat irvessä, kunhan se kestää mahdollisimman kauan. Ensimmäiset 30 v ovat hirressäkin ne pahimmat, jolla voisin aviopareja kannustaa ja lohduttaa. Pääasia että hääpäivänä puoliso muistaa, vaikka kaikkina muina päivinä unohtaisikin että on naimisissa ja 25 lapsen isä. Ei se laatu vaan se määrä, nääs. Samaa periaatetta noudatan ihan muutenkin elämässä. Älkää edes kysykö, missä kaikessa. :)

        Minä olinkin jo huolissani,että nämä hirvittävänhauskat ja uskomattoman älykkäät juttusi loppuvat,kun sinulla ei ollut ketään ketä apinoida.Upeaa,että löysit Annette28:sta uuden uhrin!!Hän on juuri sopiva kohde.Onhan hänellä työ,koti, lapsia,harrastuksia ja avioliitto ja kaikkea muuta sellaista mihin sinä olet ihan liian ihana,pätevä,nokkela ja älykäs.Siitä vain kimppuun!Olen varma,että jutuistasi tulee upeita.Lupaan käydä kaikilla nimimerkeilläni kannustamassa kaikkia nimimerkkejäsi!Ja sitten me nauretaan niin kauheesti,että melkein tulee pissit.Ihkuu!!!!

      • Alpo-Marjatta29
        Tavisäippä kirjoitti:

        Tuohon virtsankarkailuun on olemassa apua saatavissa. On sellaisia suojia, jotka estävät ainakin hajuhaittoja ja kuulemma lantiopohjalihasten jumppaaminen auttaa myös.

        http://www.tena.fi/Naiset/tuotteet/tuotevalikoima/
        http://www.lempijaonni.com/index.php?page=shop.browse&category_id=36&option=com_virtuemart&Itemid=1

        Toivottavasti näistä on edes jotain apua! Voimia ja ja jaksamista! Ja ihanaa viikonloppua!

    • Halveksiva

      Tätä minä epäilinkin.Kati-Alpon "hauskuus" perustui silkkaan pilkantekoon.Siinä vaiheessa,kun olisi pitänyt jotain keksiä itsekin kohdistamatta ilkeyttä johonkin yksilöityyn ihmiseen,ei enää irtoa mitään.Samasta syystä elämälleen on käynyt niin kuin on käynyt? Itsessä ei ole mitään,mille rakentaa tai mistä ammentaa? "Parasta",mitä vuonna 2009 sai elämässään aikaan,oli parin nettipalstan pilaaminen ja asiallisten kirjoittajien karkoitus?

      • Kati40

        ...etten ole kertakaikkiaan kerennyt kirjoittelemaan palstoille viime aikoina. Joulu, Uusi Vuosi, Loppiainen ja siskonveljenkaimankummin tyttären kissanpentujen (9 kpl, huoks) ristiäiset ovat imeneet kaikki mehut tällaisesta Hemulista tyystin. Jo joulukiitoskorttien tekeminen vei kolme viikkoa, sillä ME halusimme kiittää kaikkia, jotka olivat jollain tavalla muistaneet Joulua. Joukkoon kuuluivat kauppiaat, radioasemat, TV, muu media, läheiset, vieraat, omaiset, vihamiehet. Kaikki, jotka jollain tavalla antoivat merkin siitä, että on JOULU. Onneksi lapset rakastavat askartelua ja melkein itse kyhäsivät kortit.

        Uuden Vuoden jälkeen piti kiittää kortein kaikkia niitä, jotka olivat toivottaneet meille hyvää uutta vuotta. Loppiaisena juhlittiin taas kunnolla. Koristelimme Torpan ja pihan loppiaiskoristein, siivosimme ensin vain joulukoristeet alta pois. Leivoin loppiaiseksi 765 korvapuustia, 1024 kaneliässää, 15 täytekakkua, 19 voileipäkakkua sitten ruuat. Lounaaksi oli 28 kg kasleria, 19 kiloa omatekoisia lohkoperunoita, 23 kiloa salaattia, 30 kiloa keitettyjä vihanneksia ja 15 litraa kastiketta. Hyvää oli (kuvia blogissa).

        Loppiaisen jälkeen läksimme Teuvon kanssa Lappiin. Halusimme olla oikein ekologisia ja majoituimme teltassa. Ensin pyöräilimme Utsjoelle, josta emme kuitenkaan löytäneet sopivan tasaista telttapaikkaa, joten siitä hilpasimme Nuorgamiin, josta löytyikin suht kiva camping. Vietimme viikon teltassa ja voin ihan näin K-18 kertoa, että kylmä ei vaivannut kertaakaan ;) Siis tajusittehan yli 18-v.: "kylmä ei vaivannut" ;) ;) ;)

        Viikon loman jälkeen pyöräretki takaisin arkeen ja yötyötöihin. Ja muihinkin ei-niin-työ-töihin.

        Nyt taas arkinen aherrus alkanut ja yritän parhaani mukaan keretä kirjoittelemaan kuulumisia, koska niin kovasti olette Hemulia kaivanneet *hymy* Eli odottele nimimerkki "Halveksiva" ihan rauhassa :D

        Yhden virheen kuitenkin haluan korjata: Alpo-Marjatta ja minä olemme kaksi eri persoonaa. Minua ja elämääni voitte seurata blogissani ja uskon, että Alpiskin ilmoittaa oman bloginsa nimen.

        Hyvää alkanutta vuotta kaikille ihailijoilleni *hymy*

      • Tavisfanitutkijaäiti

        Kylläpä oli helppoa provosoida AlpoKati jauhamaan samoja juttuja!Pikkuisen kannustusta,niin johan alkoi taas suoli suoltamaan saman vanhan toistoa ilman minkäänlaista luovuutta tai lisäyksiä.Joitakin satu50 käyttämiä sanoja oli vielä muistettu laittaa mukaan!Upeaa!Se on hyvä,että on jotain mistä ammentaa,kun oma pää ei tuota mitään!Ikävä kuitenkin,että jätit pois toistaiseksi parhaan tarinasi siitä keskosvauvojen suuhun kakkaamisesta. =(((( Kiitos silti jälleen uudesta loistavasta kuvauksesta siitä,miten kaltaisesi mielenterveydelle käy,kun ei osaa hankkia elämää eikä ihmissuhteita,vaan joutuu päätyökseen netissä apinoimaan oikeita ihmisiä ja väliaikoina kaikkien nimimerkkiensa kanssa ihailemaan omaa hurrrrrjaa älyään.

      • Joku ihan muu

        Kylläpä tätä onkin odotettu.Niin ihkun upeaa ja älykästä.Loistavaa!!!

      • Hemuli40

        Kamalan hauskaa ja luovaa. Ihailen minua valtavasti.

      • Kati41 ja Alpo42
        Hemuli40 kirjoitti:

        Kamalan hauskaa ja luovaa. Ihailen minua valtavasti.

        Tarkoitukseni oli tietenkin kirjoittaa että ihailen sinua valtavasti.

      • Sivustaseurailija
        Tavisfanitutkijaäiti kirjoitti:

        Kylläpä oli helppoa provosoida AlpoKati jauhamaan samoja juttuja!Pikkuisen kannustusta,niin johan alkoi taas suoli suoltamaan saman vanhan toistoa ilman minkäänlaista luovuutta tai lisäyksiä.Joitakin satu50 käyttämiä sanoja oli vielä muistettu laittaa mukaan!Upeaa!Se on hyvä,että on jotain mistä ammentaa,kun oma pää ei tuota mitään!Ikävä kuitenkin,että jätit pois toistaiseksi parhaan tarinasi siitä keskosvauvojen suuhun kakkaamisesta. =(((( Kiitos silti jälleen uudesta loistavasta kuvauksesta siitä,miten kaltaisesi mielenterveydelle käy,kun ei osaa hankkia elämää eikä ihmissuhteita,vaan joutuu päätyökseen netissä apinoimaan oikeita ihmisiä ja väliaikoina kaikkien nimimerkkiensa kanssa ihailemaan omaa hurrrrrjaa älyään.

        Hiukan ikävältä tuntuu, kaikilla kun ei ole elämää, vaikka haluaisivat. Osaisitko sinä kenties avittaa, kuinka se elämä hankitaan. Entä ihmissuhteet.

      • Alpo-Marjatta29
        Kati40 kirjoitti:

        ...etten ole kertakaikkiaan kerennyt kirjoittelemaan palstoille viime aikoina. Joulu, Uusi Vuosi, Loppiainen ja siskonveljenkaimankummin tyttären kissanpentujen (9 kpl, huoks) ristiäiset ovat imeneet kaikki mehut tällaisesta Hemulista tyystin. Jo joulukiitoskorttien tekeminen vei kolme viikkoa, sillä ME halusimme kiittää kaikkia, jotka olivat jollain tavalla muistaneet Joulua. Joukkoon kuuluivat kauppiaat, radioasemat, TV, muu media, läheiset, vieraat, omaiset, vihamiehet. Kaikki, jotka jollain tavalla antoivat merkin siitä, että on JOULU. Onneksi lapset rakastavat askartelua ja melkein itse kyhäsivät kortit.

        Uuden Vuoden jälkeen piti kiittää kortein kaikkia niitä, jotka olivat toivottaneet meille hyvää uutta vuotta. Loppiaisena juhlittiin taas kunnolla. Koristelimme Torpan ja pihan loppiaiskoristein, siivosimme ensin vain joulukoristeet alta pois. Leivoin loppiaiseksi 765 korvapuustia, 1024 kaneliässää, 15 täytekakkua, 19 voileipäkakkua sitten ruuat. Lounaaksi oli 28 kg kasleria, 19 kiloa omatekoisia lohkoperunoita, 23 kiloa salaattia, 30 kiloa keitettyjä vihanneksia ja 15 litraa kastiketta. Hyvää oli (kuvia blogissa).

        Loppiaisen jälkeen läksimme Teuvon kanssa Lappiin. Halusimme olla oikein ekologisia ja majoituimme teltassa. Ensin pyöräilimme Utsjoelle, josta emme kuitenkaan löytäneet sopivan tasaista telttapaikkaa, joten siitä hilpasimme Nuorgamiin, josta löytyikin suht kiva camping. Vietimme viikon teltassa ja voin ihan näin K-18 kertoa, että kylmä ei vaivannut kertaakaan ;) Siis tajusittehan yli 18-v.: "kylmä ei vaivannut" ;) ;) ;)

        Viikon loman jälkeen pyöräretki takaisin arkeen ja yötyötöihin. Ja muihinkin ei-niin-työ-töihin.

        Nyt taas arkinen aherrus alkanut ja yritän parhaani mukaan keretä kirjoittelemaan kuulumisia, koska niin kovasti olette Hemulia kaivanneet *hymy* Eli odottele nimimerkki "Halveksiva" ihan rauhassa :D

        Yhden virheen kuitenkin haluan korjata: Alpo-Marjatta ja minä olemme kaksi eri persoonaa. Minua ja elämääni voitte seurata blogissani ja uskon, että Alpiskin ilmoittaa oman bloginsa nimen.

        Hyvää alkanutta vuotta kaikille ihailijoilleni *hymy*

        Kiva että sinuakin näkee vielä! Toivottavasti aivoleikkausbusinesskin kukoistaa entiseen malliin, ymmärrettäväähän se kiire on tuollaisella tehopakkausihmisellä. Hienolta ja täydeltä kuulostaa jälleen elämänne ja arkenne onnelliselta. Ymmärrettävää on myös se, että meidät sekoitetaan toisiimme, minkä sille voi kun olemme niin esimerkillisiä molemmat. Blogini räjähti tänään, kun laitoin sinne kuvaa ostamistani tavaroista. Oli niin kallis reissu, hienoja tuotemerkkejä ja iso kuva, että koko Wintoosa kaatui. Kirjoittelin tuonne Äitien jutut -hääpäiväketjuun kaivaten vinkkejä, kun meillä oli hääpäiväaskartelut uuden puolisoni Ridge Kullervon kanssa sekä tuli ihan pakottava halu myös kirjoitella mitä ostoksia tänään on meidän perheessä tehty vaikkei kuvia voikaan laittaa. Siitä tämän forumin ostos -osiossa. Voisit sinäkin antaa vähän vinkkejä tuosta romanttisten lauseenparsien kirjailuista seiniin hääpäivä-keskustelussa. Minä kun olen niin mielikuvitukseton ja perin laiska. En ole ehtinyt tänään muuta, kuin ommella verhot omiin ja naapureiden ikkunoihin ja tehdä pääsiäisaskartelua varten lapsille hassut hattusuunnitelmat. Meillä pidetään selvänä, että myös askartelua varten askarrellaan päivän teeman mukaiset hatut eli jokin pre-pasqua juttu. Olen luonnostellut tietokoneella vähän huomisen aamupalan asettelua eli millaiset voileivät/aamiaissämpylät lapsille täytyisi muotoilla huomenna. Ajattelin jotain klassikkoteosta vaikka Picasson Guernicaa tai jotain vaatimatonta Vermeerin naishamoa kun mitään monimutkaista ei viitsi ennen maratonia tehdä.Tänään aamupala-aiheena oli Pekka Puupää ja muu sarjakuvataide vuosina 1950-1976.

      • Joku muu kuin Kati40

        Kiva kun sinuakin näkee vielä!

      • Johan W
        Sivustaseurailija kirjoitti:

        Hiukan ikävältä tuntuu, kaikilla kun ei ole elämää, vaikka haluaisivat. Osaisitko sinä kenties avittaa, kuinka se elämä hankitaan. Entä ihmissuhteet.

        On kyllä todellakin paljon parempi niille mahdollisille puolisoille ja syntymättömille lapsille, etteivät Alpo-Katinkan kaltaiset hanki perhettä vaan tyytyvät palstojen pilaamiseen.

      • Kati40
        Alpo-Marjatta29 kirjoitti:

        Kiva että sinuakin näkee vielä! Toivottavasti aivoleikkausbusinesskin kukoistaa entiseen malliin, ymmärrettäväähän se kiire on tuollaisella tehopakkausihmisellä. Hienolta ja täydeltä kuulostaa jälleen elämänne ja arkenne onnelliselta. Ymmärrettävää on myös se, että meidät sekoitetaan toisiimme, minkä sille voi kun olemme niin esimerkillisiä molemmat. Blogini räjähti tänään, kun laitoin sinne kuvaa ostamistani tavaroista. Oli niin kallis reissu, hienoja tuotemerkkejä ja iso kuva, että koko Wintoosa kaatui. Kirjoittelin tuonne Äitien jutut -hääpäiväketjuun kaivaten vinkkejä, kun meillä oli hääpäiväaskartelut uuden puolisoni Ridge Kullervon kanssa sekä tuli ihan pakottava halu myös kirjoitella mitä ostoksia tänään on meidän perheessä tehty vaikkei kuvia voikaan laittaa. Siitä tämän forumin ostos -osiossa. Voisit sinäkin antaa vähän vinkkejä tuosta romanttisten lauseenparsien kirjailuista seiniin hääpäivä-keskustelussa. Minä kun olen niin mielikuvitukseton ja perin laiska. En ole ehtinyt tänään muuta, kuin ommella verhot omiin ja naapureiden ikkunoihin ja tehdä pääsiäisaskartelua varten lapsille hassut hattusuunnitelmat. Meillä pidetään selvänä, että myös askartelua varten askarrellaan päivän teeman mukaiset hatut eli jokin pre-pasqua juttu. Olen luonnostellut tietokoneella vähän huomisen aamupalan asettelua eli millaiset voileivät/aamiaissämpylät lapsille täytyisi muotoilla huomenna. Ajattelin jotain klassikkoteosta vaikka Picasson Guernicaa tai jotain vaatimatonta Vermeerin naishamoa kun mitään monimutkaista ei viitsi ennen maratonia tehdä.Tänään aamupala-aiheena oli Pekka Puupää ja muu sarjakuvataide vuosina 1950-1976.

        Näkee, näkee. Mutta tehopakkausihminen? No way! Laiskana olen melkein makoillut pyöräretken jälkeen, taisi reissu viedä mehut tästä Hemulista (K-18) ;)

        Meillä on Teuvon kanssa myös hääpäivä ihan lähiaikoina eli elokuun 17. Olen aloitellut jo hieman tekemään joitain vaatimattomia järjestelyjä niihin. Eli Torppaan on tehty täysremontti, putki- ja sähkötyöt mukaanlukien ja keväällä on tarkoitus rakentaa piha-alueet aivan uuteen kuosiin. Pihalle tulee myös oikea 20 m x 100 m uima-allas pelkästään hääpäiväjuhlallisuuksia varten. Se tosin täytetään heti juhlien jälkeen ja siitä tehdään lapsille oma leikki- ja askartelutila *hymy* Mutta ideasi noista lauseenparsista seinillä on mahtava ja kysyisinkin nyt, saisiko sitä lainata? Voin vain kuvitella Teuvon hampaattoman hymyn, kun näkisi hääpäivän aamuna seinät kirjailtuina täyteen aforismeja ja runoja MINUN suosikkikirjailijoiltani *hymy*

        Itse leivoin tänä aamuna 512 sämpylää ennen puolimaratoniani. Tarkoitukseni oli juosta täysi, mutta vanha, tuttu laiskuus pisti stopin ja tyydyin rippeisiin. Muotoilin sämpylät siten, että pojat saivat auton malliset ja tytöt nuken. Koristelin sämpylät asianmukaisesti, mutta (laiskuuttani) tein ne vain yhdestä kappaleesta. Yleensä leivon esim. pyörät, ruumiinosat jne. erikseen ja kokoan ne sitten yhteen. Lasten silmistä kuvastui pettymys ja myönnän, että nyt harmittaa valtavasti *itku*

        Illalla olisi tiedossa harrastus-harrastuksia ja lepo-harrastuksia. Vien ensin kissanpennut kuntosalille ja nuorimmat lapset taidekerhoon. Kun palaamme kuntosalilta, otan kaksi vanhimmaista ja menemme ensin elokuviin, sitten teatteriin ja lopuksi konserttiin. Konsertista palattuamme otan kolme keskimmäistä ja ajaa surruttelemme laskettelemaan toviksi. Sen jälkeen menemme Teuvon kanssa viettämään kahdenkeskistä aikaa eli "tuhertelemaan" (K-18). Illalla lämmitämme saunan ja nautimme rauhallisesta perheillasta. Teuvo on luvannut laittaa iltapalaa ja aikuisille vähän keppanaa ja Vinettoa *hymy*

        Nyt on jatkettava töitä ja kurkistettava sättihuoneeseen *hymy*

      • kiittäen äiti

        Kiitos kun alpomarjatta ja kati olette palanneet tänne piristämään meidän arkea!! Kyllä sai taas nauraa ,kissatkin kuntosalille :) Kyllä sitä on niin kateellinen teille superäideille kun te vaan jaksatte askarrella hattuteemoin ja pitää parisuhde iltoja, kuntoilla, remontoida, opiskella ,leipoa, laittaa, touhuta, touhuta ja taas kerran touhuta. Kyl käy tosiaan niin katteeks miten aikaasaavia esimerkillisiä superäippiä olette:) JATKAKAA TÄNNE KIRJOITTAMISTA, EHDOTTOMASTI, OLETTE MAHTAVIA!!!!!!!!!

      • finlandsvenskamamma
        kiittäen äiti kirjoitti:

        moikka moi kaikile tämmöstä palstaa on etsistty ja pitkään! no vastaan tähän ketjuun, opiskelen tällä hetkellä erikoispsykologiksi (tänä keväänä pitäis valmistua:)) jatkakaa kirjottamista

      • finlandsvenskamamma
        Kati40 kirjoitti:

        Näkee, näkee. Mutta tehopakkausihminen? No way! Laiskana olen melkein makoillut pyöräretken jälkeen, taisi reissu viedä mehut tästä Hemulista (K-18) ;)

        Meillä on Teuvon kanssa myös hääpäivä ihan lähiaikoina eli elokuun 17. Olen aloitellut jo hieman tekemään joitain vaatimattomia järjestelyjä niihin. Eli Torppaan on tehty täysremontti, putki- ja sähkötyöt mukaanlukien ja keväällä on tarkoitus rakentaa piha-alueet aivan uuteen kuosiin. Pihalle tulee myös oikea 20 m x 100 m uima-allas pelkästään hääpäiväjuhlallisuuksia varten. Se tosin täytetään heti juhlien jälkeen ja siitä tehdään lapsille oma leikki- ja askartelutila *hymy* Mutta ideasi noista lauseenparsista seinillä on mahtava ja kysyisinkin nyt, saisiko sitä lainata? Voin vain kuvitella Teuvon hampaattoman hymyn, kun näkisi hääpäivän aamuna seinät kirjailtuina täyteen aforismeja ja runoja MINUN suosikkikirjailijoiltani *hymy*

        Itse leivoin tänä aamuna 512 sämpylää ennen puolimaratoniani. Tarkoitukseni oli juosta täysi, mutta vanha, tuttu laiskuus pisti stopin ja tyydyin rippeisiin. Muotoilin sämpylät siten, että pojat saivat auton malliset ja tytöt nuken. Koristelin sämpylät asianmukaisesti, mutta (laiskuuttani) tein ne vain yhdestä kappaleesta. Yleensä leivon esim. pyörät, ruumiinosat jne. erikseen ja kokoan ne sitten yhteen. Lasten silmistä kuvastui pettymys ja myönnän, että nyt harmittaa valtavasti *itku*

        Illalla olisi tiedossa harrastus-harrastuksia ja lepo-harrastuksia. Vien ensin kissanpennut kuntosalille ja nuorimmat lapset taidekerhoon. Kun palaamme kuntosalilta, otan kaksi vanhimmaista ja menemme ensin elokuviin, sitten teatteriin ja lopuksi konserttiin. Konsertista palattuamme otan kolme keskimmäistä ja ajaa surruttelemme laskettelemaan toviksi. Sen jälkeen menemme Teuvon kanssa viettämään kahdenkeskistä aikaa eli "tuhertelemaan" (K-18). Illalla lämmitämme saunan ja nautimme rauhallisesta perheillasta. Teuvo on luvannut laittaa iltapalaa ja aikuisille vähän keppanaa ja Vinettoa *hymy*

        Nyt on jatkettava töitä ja kurkistettava sättihuoneeseen *hymy*

        on niin ihailtavaa tuo sinun tarmokkuutesi kuinkas monta lasta teillä on kati40?
        meillä on 9
        poika23
        poika21
        tyttö19
        tyttö17
        tyttö16
        tyttö12
        poika9
        poika7
        poika5

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe