kävimme katinkullan

olemme 4-kymmpinen pari. viikonloppuna kävimme saunamaailmassa. suurin osa kylpijöistä miehiä, silmät tapillaan kun nainen tuli kylpylään.
jo suihkussa tuli tungosta ja höyrysauna tuli hetkessä täyteen. ja miehet tapittivat naisen haaroväliä kokoajan. ei siinä auttanut kuin käydä iso kylpypyyhe ympärille.
91056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kuulu matkailufoorumille.

Tänne ei nyt ainakaan!

Äänestä
  • Siinähän taas kerran nähdään että kun kylpylään menee nainen niin miehet ovat silmät kiiluen tuijottamassa kuin eivät olisi koskaan naista nähneet. Sitten vielä muutamat kehtaavat vaatia pakkoalastomuutta saunoihin kun itse käyttäytyvät törkeästi.

    Äänestä

Taidat kuvitella omiasi.

Äänestä

Pakko kysyä millaista uimapukua käytät? Tiedät kai, että uimapukuja on moneen lähtöön sporttisista naisellisiin lannehameisiin saakka, joten oiskohan ihan kylpylän käytöskulttuuria ajatellen fiksua pohtia lähtiessä millaisena haluat julkisesti esiintyä etenkin, jos kulutat aikaasi pohtimalla kuka sinua katsoo ja kuka ei.

Mielestäni pohdit aivan liikaa ja pilaat lomasi moisilla. Ihmisethän innostuvat aina enemmän, jos he huomaavat kohteen reagoivan ja jotkut jopa kiusaavat todetessaan, että tuohan vaivaantuu. Sinun sijassasi olisin oikein kiusallani pyllistänyt lisää ja ryhtynyt paapattamaan vaikkapa maailman rauhasta. Yleensä miehet vaivaantuvat naisista, joilla on ajatuksia päässään.

Äänestä

Aivan totta niin ja varsinkin eläkeläisukot siellä suorastaan tyydyttävät itseään.

Äänestä
  • Näitä kyylääviä ja siellä "notkuvia" vanhempia ukkeleita on ihan tavallisten uimahallien miesten pukuhuoneissakin...

    Äänestä

  • ite oon käynyt 2 kertaa ja en ole huomannut kyttäämistä.

    Äänestä

Olemme olleet avokin kanssa muutamia kertoja Katinkullassa emmekä ole huomanneet mitää erityistä kyyläystä. Avokkini on hoikka, seksikäs kolmekymppinen posliipimpsoineen, joten taitaa olla niin että jos nainen on itsevarmasti alaston ja ei kohtuuttomasti kiinnostu tuijottajapoikien/pappojen silmäilystä, ei sellaista naista kehdata erityisen kyyläävästi edes tuijottaa. Jos sitä tuntee itsensä araksi ja vaivautuneeksi, se on merkki kyylääjille että voi olla vahvempi ja ainakin yrittää käyttää tilanne hyväksi. Joskus sellaisessa tilanteessa olemme oikein yrittäneet löytää miestä johon saisi oikeanlaisen eroottisen silmäpelin aikaiseksi, niin emme ole onnistuneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saunamaailmassa kirjoitti:

olemme 4-kymmpinen pari. viikonloppuna kävimme saunamaailmassa. suurin osa kylpijöistä miehiä, silmät tapillaan kun nainen tuli kylpylään.
jo suihkussa tuli tungosta ja höyrysauna tuli hetkessä täyteen. ja miehet tapittivat naisen haaroväliä kokoajan. ei siinä auttanut kuin käydä iso kylpypyyhe ympärille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu