hyppiminen

eli omistan n. 11kk ikäisen pennun. koira on jo nyt melko suurikokoinen, kysyeessä on normaalia isokokoisempi rotu. hermojen kiristystä on se, kuin ollaan ulkona niin koira yrittää lähes aina hyppiä ja pomppia minua vasten ja samalla hampailla tarraa kiinni. koira kun on jo hyvässä 40kg kieppeillä ei hyppiminen tunnut kivalta. ulkona ollessa on usein harjoiteltu vierellä kulkemista, eli seuraamista. aina kun katsekontakti saatu on kehut ja nami saatu palkkoksi taskusta tai kädestä oikeastaan. aluksi tämä meni todella hienosti. nyt on alettu siirtymään kehuihin pikkuhiljaa namien sijasta seuraamisessa ja koira yrittää sitten hyppiä jo pomppia ja ottaa kiinni hampailla kädestä, näky on varmasti muista huvittava mutta itsestä ihan kamala. yrittääkö koira nyt pakolla saada namin? sitä se ei kuitenkaan saa jos käyttäytyy noin kun olemme ulkona. yritän myös olla huomioimatta kun riekkuminen alkaa, ei tehoa. kiellän lujasti, ei tehoa. pysähdyn/käännyn, pois päin, ei tehoa. joskus jokin noista tehoaa, hyvin harvoin, mutta se jatkuu uudelleen. eli antakaa hyviä neuvoja tällaiseen tilanteeseen! koira osaa olla muuten hyvin käyttäytyvä, mutta kun ulos päästään alkaa hirveä esitys. tiedän että aika pentu kyseessä, mutta tällaista käytöstä ei saa suvaita vaan haluan kitkeä sen pois ennenkuin koira on täysikasvuinen. kyseessä on muutenkin hyvin vilkas ja energinen koira.
6256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kirjoitanpa tännekki nyt tämän saman. Koirasi on siinä pahimmassa iässä eli murrosiässä. Koirasi koettelee sinua hyppimällä ja samalla puremalla. Sinun on tehtävä sille selväksi että sinä olet pomo laumassa, eikä se.

Ei muutako otat koiraa poskista kiinni, ilmaan ja anna koiran raivota siinä niin kauan kuin jaksaa.. Toinen keino on että pistät koiran matalaksi eli otat koiraa jämäkästi niskasta kiinni ja paina maahan. Kun koira rauhoittuu kehu sitä esim anna nami.

Valitettavasti keinot ovat hieman väkivaltaisia mutta niin ne ovat
koiramaailmassakin. Ja nokkimisjärjestys on saatava selväksi ettei
tilanne ala mennä pahemmaksi. Koira tuntee hyvin elekielen ja tuossa
tilanteessa myös isännän/emännän on ilmaistava oma mielipiteensä vaikka
murisemalla tai tehosanoja ärjyen.

Itse selätän aina oman spk:n 8kk kun se alkaa hyppimään tai puremaan minua! Ja se on auttanut!. :)

Onnea nyt vain! Käytät näitä keinoja tai et. =)

Äänestä
  • jos se hyppii, niin kannatan kyykkyyn menemistä, silloin sen ei tartte hypätä sua vasten,
    yleensä hyppivät, ku haluavat koskea naamaan..:)

    Äänestä

  • Älä missään tapauksessa noudata noita alistamis/väkivalta ohjeita.
    Koiralle ei tarvitse olla väkivaltainen että sanoma menee perille. Murrosikä menee ohi, kunhan et vain anna periksi koiralle. Yrität mahdollisuuksien mukaan jättää huomiotta kaiken huonon käytöksen niin ettei koira saa mitään palkkiota siitä. Jos ei onnistu niin ota yhteyttä johonkin koirakouluun tms ja kysy sieltä neuvoja miten saat koirasi kuriin.
    Jos yrität käyttää väkivaltaa isoon koiraan ja koira päättääkin pistää takaisin samalla mitalla et välttämättä pärjää ja pahimmassa tapauksessa saat koiran joka ei luota sinuun ja on agressiivinen. Parhaimmassakin tapauksessa menetät koiran luottamuksen ja koira alkaa pelkäämään sinua.
    Itse en usko että ihmisen parhaaksi kaveriksi sanotun otuksen kuuluu omaa ihmistään pelätä. Yleensä kaikkiin ognelmiin löytyy muukin kuin väkivaltainen ratkaisu. Joskus se vaatii enemmän työtä ja mielikuvitusta ja erillaisten keinojen kokeilua, mutta palkitsee sillä kun voit katsoa koiraasi ja tiedät että se luottaa sinuun ja olet sen mielestä paras.
    Ja murrosiässä koira on juuri hyvinkin sitkeä kokeillessaan rajojaan. Sinun vain pitää olla sitkeämpi. Hyvällä johtajalla ei mene hermot niin että se alistaisi koiraansa. Murrosikä on kuitenkin ohimenevä vaihe ja koira on silloin vielä nuori ja saa pysyviä vaikutteita.
    Tsemppiä ja jaksamista.

    Äänestä

  • pk kirjoitti:

    Älä missään tapauksessa noudata noita alistamis/väkivalta ohjeita.

    Alistaminen on luonnollista koiran omaa käyttäytymistä. Miksi ihminen ei sitä sitten
    tekisi koiralle? Koiralaumassakin on selvä hiearakia, johtajan nenälle ei
    hypitä.

    Jos ihmisen johtajuus ei perheessä ole koiralle selvä, se katsoo itsensä
    lauman johtajaksi ja siitä seuraa jatkuvia yhteenottoja. Tällaiset koirat
    kai useimmiten päättävät päivänsä pitovaikeuksien vuoksi. Onko se sitten
    koiran kannalta parempi vaihtoehto?

    Kun johtajuus on tehty koiralle selväksi, se tekee koiran elämästä
    helpomman. Se voi luottaa, että isäntä/emäntä hoitaa hommat ja pitää
    huolen siitä..!

    Äänestä

  • pystykorvan omistaja kirjoitti:

    Älä missään nimessä lähde alistamaan koiraa! Sillä saat vain harmia aikaiseksi!!!! jos joudut fyysisesti koiraa alistamaan, se kostautuu myöhemmin. Menetät koiran luottamuksen. Monesti näkee koiria jotka "tottelevat" omistajaansa, valitettavasti pelosta. Kohtele koiraa hyvin, ansaitse koiran luottamus olemalla (henkisesti)vahva ja hyvähermoinen, rauhallinen johtaja.
    Meillä pilattu yksi koira juuri tuolla selättämisellä, aina ei kannata kasvattajan neuvoja kuunnella. Nyt onkin sitten iso työ saada se koiran luottamus ja kunnioitus.
    Vastaan hyppimällä ja hihaa/hihnaa puremalla koira hakee vain huomiota. Jos käytät käskyä irti ja koira vain jatkaa hillumista, käsky menettää merkityksensä "ähäkutti empäs laskekkaan irti, minkäs teet". Jos kiellät sitä, se on huomionsa saanut ja luultavasti jatkaa. Se hakee omistajan reaktiota toimintaansa. Meillä hilluttiin ja purtiin hihnaa, en antanut minkäänlaista huomiota/palautetta, jatkoin vain kävelyä normaalista. Minuutti-pari niin koira laski irti ja kulki loppumatkan nätisti. Kokeili toki useamman kerran, mutta joka kerta luovutti koska hilluminen ei tuottanut mitään tulosta. Nyt meillä kävellään nätisti.
    Ole fiksumpi kuin koirasi!

    Äänestä

  • mkshlkjhfl kirjoitti:

    Se riippuu kuule ihan rodusta ja muutenkin koiran luonteesta!! kaikki koirat eivät ole samanlaisia kuin sinun mkshl... mikä lie. Joihinkin koiriin pitää käyttää alistusta ja joihinki ei. Itellä on Rotikka Kapu 6v ja saksanpaimenkoira Turo 3v. Kun Kapu oli murrösikäinen mitään alistamista ei tervittu, kun taas Turo oli murrosissä niin piti se alistaa (aina kun puri ja hyppi päälle) muuten se oisi katsonu itsensä lauman pomoks. Tänäpäivänä Turo on tässä perheessä alimpana ja tottelee lähes kaikkea. Hihnaakaan ei lenkillä tarvita yms.

    Mutta aloittajalla oli kuulemma ISO koira niin suosisttelen myös alistamista. Ei koira siittä mitenkään nokkiinsa ota eikä se myöskään huononna sinun ja koiran suhdetta. päin vastatoin..! Kun aloittajan koira on sitten täysikasvuinen/ikäinen niin eikö se olis helpompaa käyä lenkillä yms. tehdä kaikkea kivaa koiran kanssa ilman että se hyppii tai puree?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hyphyp kirjoitti:

eli omistan n. 11kk ikäisen pennun. koira on jo nyt melko suurikokoinen, kysyeessä on normaalia isokokoisempi rotu. hermojen kiristystä on se, kuin ollaan ulkona niin koira yrittää lähes aina hyppiä ja pomppia minua vasten ja samalla hampailla tarraa kiinni. koira kun on jo hyvässä 40kg kieppeillä ei hyppiminen tunnut kivalta. ulkona ollessa on usein harjoiteltu vierellä kulkemista, eli seuraamista. aina kun katsekontakti saatu on kehut ja nami saatu palkkoksi taskusta tai kädestä oikeastaan. aluksi tämä meni todella hienosti. nyt on alettu siirtymään kehuihin pikkuhiljaa namien sijasta seuraamisessa ja koira yrittää sitten hyppiä jo pomppia ja ottaa kiinni hampailla kädestä, näky on varmasti muista huvittava mutta itsestä ihan kamala. yrittääkö koira nyt pakolla saada namin? sitä se ei kuitenkaan saa jos käyttäytyy noin kun olemme ulkona. yritän myös olla huomioimatta kun riekkuminen alkaa, ei tehoa. kiellän lujasti, ei tehoa. pysähdyn/käännyn, pois päin, ei tehoa. joskus jokin noista tehoaa, hyvin harvoin, mutta se jatkuu uudelleen. eli antakaa hyviä neuvoja tällaiseen tilanteeseen! koira osaa olla muuten hyvin käyttäytyvä, mutta kun ulos päästään alkaa hirveä esitys. tiedän että aika pentu kyseessä, mutta tällaista käytöstä ei saa suvaita vaan haluan kitkeä sen pois ennenkuin koira on täysikasvuinen. kyseessä on muutenkin hyvin vilkas ja energinen koira.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu