SAAB

eilen uutisissa kerrottiin että, Ruotissa nyt tämä Saabin tehdas sitten lopetaan. Herättääkö kenessäkään tunteita tai muistoja tai kenties elämänkokemusta ja työkokemusta itsellään siellä Saabin autotehtaalla jos on. Tämä juttu. Kun itseni yllätti. Autoteollisuus elää nyt murroskautta kautta maailman. Tuttuja automerkkejä lähtee...nyt. Itseäni ei liikuta automerkki Saab sinänsä. Ajattelen nyt sitä kuinka suuri merkitys siellä paikkakunnalle on sieltäkö lähtee nyt kokoteollisuus ja myös alihankinta työt samalla. Eikö se aikanaan ollut Uudessakaupunkissa missä myös tehtiin Saabille osia...muistaakseni...joskus..oli näin..

Tsau: Friidu

Lähtee nyt nyt vielä muutamille joulu ostoksille. Joten en väliin kommentoi. Mukaavaa alkuiltaa toivon keskustelijoille...Palaan sitten lukemaan myöhemmin...;)
17259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Herättää voimakkaita tunteita. En ole koskaan omistanut muita autoja kuin Saabeja. Vähän aikaa oli työsuhdebemari, mutta mielestäni Saab oli paljon parempi joka suhteessa. Eikä nykysaabeissa ole ruostumisongelmaa, kuten esim. Mersuissa.

Saab oli pieni autotehdas. Vain noin 100000 autoa vuodessa. Suurimmat autotehtaat tuottavat lähes sata kertaa enemmän autoja.

Äänestä
  • Uudet Saabit ei ehkä lahoa, niinkuin vanhat. Mersut ei ole lahonneet ikinä. Meinaan vaan, itellä tuli mese just täysi-ikäiseksi. Pensselillä vähän lokasuojan reunaan kivenhakkuuseen maalia, siinä se. Ton ikäisiä Saabeja ei paljoa enää tien päällä näy. Mesellä pääsee miljoona kilometriä, siinä on sitten kulunut loppuun jo kaksi Saabia.

    Niin siis, mä kyllä tykkään Saabista. Mutta se ei ole ollenkaan samassa sarjassa laatuautojen kanssa, etenkään nuot Uudessa Kaupingissa kasatut.

    =DW=

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Uudet Saabit ei ehkä lahoa, niinkuin vanhat. Mersut ei ole lahonneet ikinä. Meinaan vaan, itellä tuli mese just täysi-ikäiseksi. Pensselillä vähän lokasuojan reunaan kivenhakkuuseen maalia, siinä se. Ton ikäisiä Saabeja ei paljoa enää tien päällä näy. Mesellä pääsee miljoona kilometriä, siinä on sitten kulunut loppuun jo kaksi Saabia.

    Niin siis, mä kyllä tykkään Saabista. Mutta se ei ole ollenkaan samassa sarjassa laatuautojen kanssa, etenkään nuot Uudessa Kaupingissa kasatut.

    =DW=

    Uudet Saabit on sinkitettyjä. Mersuissa on ollut ruostumisongelmia. En tiedä onko ne sinkintettyjä, mutta näin on.

    Tässä esim. kuningaskuluttajan sivu Mersujen rustumisesta:
    http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/798

    "Vain jopa neljä vuotta vanhojen E- ja C-sarjan henkilöautojen ovet ruostuvat käsiin."

    Äänestä

  • Rautaoksidi kirjoitti:

    "Mercedeksellä on 30 vuoden puhkiruostumattomuustakuu. Markku Isoksela ei näe, että korjaamot olisivat "naimisissa" E-sarjalaisten kanssa seuraavia kolmeakymmentä vuotta.
    - No en voi sanoa, että naimisissa. Toki tämä korjaus auttaa, eli sen jälkeen tämmöistä ei niissä esiinny."

    Tajuatko eron? Saabia ei enää pian edes valmisteta, mersulle saa huollon, osia, etenkin varmuuden sitten kolmenkymmenen vuodenkin kuluttua.

    Mun tietääkseni mersua ei nytkään tehdä kalvanoidusta säilykepurkista, vaan Stutkarttilaisesta teräksestä.

    =DW=

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    En minä Mersua huonoksi väittänyt, mutta jos sen ovet olisi galvanoitu, niin ne eivät ruostuisi. Voithan sinä galvanointia haukkua säilykepurkiksi, mutta se kertoo asenteestasi ja tietämättömyydestäsi. Tiedätkö miksi säilykepurkit on galvanoitu? Juuri siksi että ne eivät ruostuisi. Samaa tekniikkaa käytetään monessa muussakin yhteydessä kun raudan ei haluta ruostuvan. Eli jos Mersu oli galvanoitu, niin sen ovet eivät ruostuisi! Pelkkä maalaus ei anna riittävää suojaa.

    Saabia ei pian enää valmisteta, mutta se ei kerro mitään Saabin teknisestä laadusta. Se kertoo lähinnä sen että 100000 autoa vuodessa valmista yksikkö on liian pieni jotta se voisi olla kannattava. Mersu on suurten massojen auto jota valmistetaan miljoonittain, toisin kuin Saabia, joka on individualistien auto.

    Saabin huolto tulee pelaamaan niin kauan kuin Saabeja on liikenteessä, eli hyvin kauan.

    Ylimielistä itsevarmuutta osoittaa se että väität absoluuttisen totuutena sen että Mersu on olemassa 30 vuoden kuluttuakin. Minä veikkaan että 30 vuoden kuluttua Mersun omistaa kiinalaiset eli sille käy samoin kuin Volvolle. Kiina on nouseva talousmahti, pian maailman ylivoimainen ykkönen.

    Mersun takuu on PUHKIrustumattomuustakuu. Aiotko pitää ruostuvaa autoasi niin kauan kunnes jalka menee peltien läpi? Siis kyse on PUHKIruostumisesta, ei pelkästä ruostumisesta. "Tajuatko eron?"

    Edellistä Saabiani pidin 20 vuotta. Se oli edelleen hyvässä kunnossa, mutta alkoi olla todella vanhanaikainen. En vaihtanut sitä uudemmaksi siksi että se olisi ollut loppuun ajettu romu tai ruosteessa, vaan siksi että aika oli ajanut sen ohi jo kauan sitten. Ei ollut luistonestoa, ei ilmastointia, ei vakinopeuden säädintä tms. Ehkä sinä ajat vuonna 2039 tämän päivän Mersulla jossa ei ole vielä automaatti-ohjausta, et voi nukkua kuskin paikalla matkoillasi, kuten vuoden 2039 autoissa voi, se ei käy itse tankkaamassa itseään vaan joudut tankkaamaan sen käsin jne. Olet vaan tyytyväinen että siinä on vielä voimassa 30 vuoden puhkiruostumattomuustakuu!

    No joo... jätän tunneperäisen kirjoituksesi omaan arvoonsa. Sen on kirjoittanut melko sivistymätön ihminen. Sivistyksen puutteen näkee monesta yksityiskohdasta. Anteeksi että olen vähän ilkeä... se johtuu siitä että olet siinä harhaluulossa että oma autoni oli huono peltipurkkiauto. Hmm.... Onkohan se Mersu "Stutkarttilaisesta" teräksestä vai enimmäkseen säilykepurkeista ja muusta romuraudasta? Saksalaisethan käyttävät kiitettävän paljon kierrätysmetallia. Minä laitan kaikki omat säilykepurkkini metallikierrätyksen ja niiden metalli päätyy mm. autoteollisuuden käyttöön. :)

    Hyvä. Sinulla on futuristisia näkemyksiä, vaikka ne on liialla pippurilla maustettuja. Ei ole tullut mieleen että lialliseen kestävyyteen ei aina kannata satsata. Tällaista ajatuksia herättävää tekstiä luen mieluummin kuin kaikkea tyhjänpäiväistä riekkumista, jota täällä on ollut viime käyntini jälkeen.

    Äänestä

Kyllä tämän laman piti kaataa vielä paljon useampia merkkejä. Sinnittelevät nyt populististen hallitusten maksamien tukiaisten turvin ja menevät nurin ilmeisesti myöhemmin.

Äänestä

muistoja Uudenkaupungin tehtaalta ja kun tuotanto lopetettiin,ihmiset irtisanottiin.
Talot ja velatoli monella tehtaan ansiosta.
Muista kuitenkinmatkoiltani.
Muuan ihminen ulkomailla, hienommalla lounaalla, keskusteli kanssani Saabista.
Muistan aina hänen sanansa.
Että: Saab is very prestige car.
Ja minä hämmästyin, ei se minusta ollut, kun sellaisen omistin ;)

Äänestä

GM teki tylsästi kun lopetti Saabin. Tokikin nykyiset Saabit oli vähän liian lähellä Opelia muutenkin. Mutta noin automerkkinä itse tykkään. Jotain kädenvääntöä oli brändin myymisestä kiinaan tai venäjälle, se ainakin lienee totta, että ruotsalaista Saabia ei enää tulla valmistamaan.

Yks Saabi on ollut. Ysipari, tuplakaasareilla ja alumiinivanteilla, kaksovinen, mikä superi lie ollut. Se oli mun eka oikeesti hyvä auto. Kertaaakaan ei jättänyt tielle, eikä siinä vikojakaan pahemmin ollut. Kulutus oli hauska, maantiellä 8 ja työmatka-ajossa 17 satasella. Kova kulkemaan senaikaiseksi autoksi, ei jäänyt ladojen jalkoihin.

Autot nyt vaan on autoja. Mutta jotkut on mieluisampia kuin toiset. Saabista tykkäsin, se oli aika pitkäänkin mulla. Ja silloin oli paljon ajoa. Onhan noita puritaaneja, jotka jääräpäisesti vieläkin ajaa Uudessa Kaupungissa tehdyillä Saabeilla. Mikäpä siinä, ekolokista hommaa. Vähän vaan epäilyttää, miten osien saannin kanssa käy pitemmän päälle. Nojoo, rattaita, latureita jne saa vaikka maailmanloppuun asti. Mutta pieni merkki, ei taida oikein peltiosia jonkun vuoden päästä tehdä enää kukaan.

Nyt ois hyvä sauma ostaa uusi Saabi. Sais varmaan sopuhintaan ja ois vielä jonain päivänä keräilyharvinaisuuskin. Siis jos ois varaa sijoittaa keräilyautoihin.

Niin, mua liikuttaa Saabin kohtalo. Sveduille se ja sama, onhan niillä vielä lentokonetehdas, kuningas ja Volvo.

=DW=

Äänestä

tehtiin aikoinaan ihan kokonaisia Saabejakin. Sen ensimmäisen rekisterinumero oli muuten EKA-96.
On minullakin ollut yksi (ainakin) ysikutoseta Saabistani en tiedä mutta Talbot Horizon, joka oli kulkuneuvonani 25 vuotta sitten, oli valmistettu Uudessakaupungissa.
Porscheja siellä kai vielä tehdään mutta kohta loppuu niiden teko. Joidenkin pienten sähköautojen valmistus muistaakseni juuri aluillaan samoin kuin vähän kalliimman sähköurheiluauton valmistus.

Onhan Saabin lopetus tietysti ikävä uutinen kaikille saabilaisille ja muillekkin, jotka ovat Saabin valmistuksesta leipänsä tienanneet. Mutta ei Saabin loppuminen merkkinä juuri hetkauta. Kaksi Saabia on joskus ollut, 96 ja 900. Hyviä autojahan ne mutta ei vaan oikein ollut meikäläisen auto. No, nykyisistä Saabeista ei kyllä ole kokemustakaan.

Äänestä

itselleni oli lähinnä yllätys tämä juttu. Siltä kantilta kun ruotsalaisille tuo Saab ollut eräänlainen brändituote aina. Ruotsalaiset ovat aina onnistuneet pitämään nämä omat tuotteensa hyvin pystyssä... Muutokset markkinataloudessa ovat nyt kovat.. Liekö osasyynä jo se että, Aasiassa tämä autotuotanto on jo nyt halvempaa tehdä. Jatkossa varmaan moni muukin Eurooppalainen ja Jenkkiläinen merkki lähtee pois markkinoilta.. Tuosta kuulin myös että, näitä varaosia valmistettaisiin n.10 vuotta...vielä. Mutta varsinainen tuotanto lopetaan.Eipä osanut tämä suomalainen tekniikanprosessori nyt sen kummempia ennustuksia myöskään aamutv:ssä antaa...muutakuin että, kilpailu tulee kovenemaan....autobisneksessä.

Äänestä
  • Kyllähän gm on vaan kokeilemassa, ja jos ei onnistu niin tervemeoa, opel on liipasimella koko ajan myös, ja volvo fordin toimesta, ne haluaa että me ajellaan amerikan ladoilla, siis käytökelvottomilla "karkki" autoilla.

    Äänestä

Ensin loppui sosialismi, nyt saabismi!

Äänestä
  • Saabismi ei loppunut. Varasosia saa hamaan tulevaisuuteen joskin niitä varaosia tarvitaan äärimmäisen harvoin. Laatuauto. Sellainen auto jota kohta ei saa rahallakaan.

    Äänestä

  • .o.o. kirjoitti:

    Saabismi ei loppunut. Varasosia saa hamaan tulevaisuuteen joskin niitä varaosia tarvitaan äärimmäisen harvoin. Laatuauto. Sellainen auto jota kohta ei saa rahallakaan.

    Laturi: Boch, kaasutin: Strömberg, startti: Lucas, iskarit: Monroe, laakerit: SKF, lasit: Pilkinton....

    Saabi on samanlainen auto kuin lähes kaikki muutkin, kasattu alihankkijoiden osista. Paljon tulee osia olemaan saatavissa vielä pitkään, samoja osia on ladossa, japseissa, jenkeissä... Mutta, saabilla oli omaa tuotantoa kokoonpanon lisäksi kori ja sisustus. Sekä etenkin suunnittelu. Niitä ei tule kauaa enää saamaan. Ootko koittanut tilata parikymmenvuotiaaseen autoon merkistä riippumatta alkuperäistä etuistuinta tai etukonsooliin tuhkakuppia????

    Ai niin lasinpesimensulat ja katalysaattori ja öljynsuodatin.....

    Aika vähän on autotehtaita, jotka tekee lähes kaiken ite. Ferrari, Mese, Rolls.. Mutta niilläkään ei itellä ole rengastehtaita tai polttimotehtaita itellä. Suurin osa brändiä on suunnittelu. Saabilla sitä ei enää ole, ainakaan ole ollut sen jälkeen kun saabista tuli käytännössä ooooooppeli.

    =DW=

    Äänestä

Minuapa liikuttaa automerkki Saab.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Arvaa mitä kirjoitti:

eilen uutisissa kerrottiin että, Ruotissa nyt tämä Saabin tehdas sitten lopetaan. Herättääkö kenessäkään tunteita tai muistoja tai kenties elämänkokemusta ja työkokemusta itsellään siellä Saabin autotehtaalla jos on. Tämä juttu. Kun itseni yllätti. Autoteollisuus elää nyt murroskautta kautta maailman. Tuttuja automerkkejä lähtee...nyt. Itseäni ei liikuta automerkki Saab sinänsä. Ajattelen nyt sitä kuinka suuri merkitys siellä paikkakunnalle on sieltäkö lähtee nyt kokoteollisuus ja myös alihankinta työt samalla. Eikö se aikanaan ollut Uudessakaupunkissa missä myös tehtiin Saabille osia...muistaakseni...joskus..oli näin..

Tsau: Friidu

Lähtee nyt nyt vielä muutamille joulu ostoksille. Joten en väliin kommentoi. Mukaavaa alkuiltaa toivon keskustelijoille...Palaan sitten lukemaan myöhemmin...;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu