Mua ärsyttää, kun nykyään otan kaiken herkemmin itteeni, mitä mulle sanotaan tai tehdään. Rupeen helpommin itkeen (tosin en IKINÄ itke seurassa) ja muutenkin petyn ja teen omia johtopäätköksiä muiden käyttäytymisestä enemmän. Oon nykyään paljon tunteellisempi kun ennen! Tunteellisempi huonolla tavalla. Nykyään en ees kätke suuttumustani, vaan pilaan muidenkin hetken jos vituttaa.
Vielä pari vuotta sitten monet piti mua semmosena "koviksena" siinä mielessä, että en ollu yhtään herkkä. Siis en loukkaantunu melkein mistään ja vaikka mua yritettiin kiusata, se jäi aika lyhyeen. Huomasivat etten anna heidän häiritä. En välittänyt tai otin huumorilla.. ja jos joku tuli aukoon päätään niin heitin jonkun kommentin siihen perään, ni pysyivät taas hetken hiljaa. Pistin siis paremmaks.
Miks musta nykyään on tullu tällänen tunteilija. Tosiaan en ennen itkeny kuin ehkä muutaman kerran vuodessa ja siihenkin oli aina hyvä syy. Nykyään itken vähintään 2 kertaa viikossa ja aika pienestäkin. Ja on semmosia vitutuspäiviä ja seuraava päivä voikin olla niin happiness ja sit taas seuraava päivä on perseestä. Yleensä jos suutun niin auon päätäni muille. Ennen menin aina ulos johkin metsään yksinäni tai mökötin huoneessani, puraten kiukkuani piirtämällä, kirjottamalla tai syöden kauheesti jotain hyvää. ja jos joku tuli paikalle niin esitin normaalia.
Oon siis 16.v tyttö. On tietääkseni normaalia, että mieliala muuttuu usein, ärsyttää vaan kun sitä ei voi hallita. ja jos ketuttaa niin ketuttaa sit niin paljon että sen purkamiseen ei mitkään piirtelyt tai metsässä kävelyt auta. Mutta eniten häiritsee toi, että loukkaannun muiden sanomisista helpommin. Miks en enää voi olla sellanen "tunteeton kovis" :D (Okei vähän huono ilmasu, mutta varmaan aijemman perusteella ymmärsitte.) Nykyään jos joku tulee päätänsä aukoon tai muuten heittää jotain tyhmää, niin en juuri osaa sanoa mitään. oon vaan sillee aha. joka ei paljo mitään muissa herätä. en osaa oikein puolustautua ees.
Vielä pari vuotta sitten monet piti mua semmosena "koviksena" siinä mielessä, että en ollu yhtään herkkä. Siis en loukkaantunu melkein mistään ja vaikka mua yritettiin kiusata, se jäi aika lyhyeen. Huomasivat etten anna heidän häiritä. En välittänyt tai otin huumorilla.. ja jos joku tuli aukoon päätään niin heitin jonkun kommentin siihen perään, ni pysyivät taas hetken hiljaa. Pistin siis paremmaks.
Miks musta nykyään on tullu tällänen tunteilija. Tosiaan en ennen itkeny kuin ehkä muutaman kerran vuodessa ja siihenkin oli aina hyvä syy. Nykyään itken vähintään 2 kertaa viikossa ja aika pienestäkin. Ja on semmosia vitutuspäiviä ja seuraava päivä voikin olla niin happiness ja sit taas seuraava päivä on perseestä. Yleensä jos suutun niin auon päätäni muille. Ennen menin aina ulos johkin metsään yksinäni tai mökötin huoneessani, puraten kiukkuani piirtämällä, kirjottamalla tai syöden kauheesti jotain hyvää. ja jos joku tuli paikalle niin esitin normaalia.
Oon siis 16.v tyttö. On tietääkseni normaalia, että mieliala muuttuu usein, ärsyttää vaan kun sitä ei voi hallita. ja jos ketuttaa niin ketuttaa sit niin paljon että sen purkamiseen ei mitkään piirtelyt tai metsässä kävelyt auta. Mutta eniten häiritsee toi, että loukkaannun muiden sanomisista helpommin. Miks en enää voi olla sellanen "tunteeton kovis" :D (Okei vähän huono ilmasu, mutta varmaan aijemman perusteella ymmärsitte.) Nykyään jos joku tulee päätänsä aukoon tai muuten heittää jotain tyhmää, niin en juuri osaa sanoa mitään. oon vaan sillee aha. joka ei paljo mitään muissa herätä. en osaa oikein puolustautua ees.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ehkä se vaan tapahtuu jossain vaiheessa kun aivojen rakenne on muuttunut tarpeeksi... Eli on kasvanut tietyn vaiheen yli ja murrosikä on jäämässä taakse. Sitä alkaa aatella asioista vähän eri tavalla ja maailma näyttää hiukan erilaiselta. Varmaan hormonitkin vaikuttaa siinä vaiheessa enemmän.
Mulla on ollu myös hiukan tota samaa. Joskus ala- ja yläasteella en vielä ollu moksiskaan, vaikka joku ois sanonu mulle päin naamaakin jotain ei-niin-kivaa tai muuten ilkeillyt. Tietysti suutuin siitä ja näin, ja sanoin usein takaisin, mut se ei jääny kaihertamaan pitkäksi aikaa, eikä siitä välttämättä tullu kovin paha mielikään.
Nykyään tuntuu, etten kestäis kuulla juuri mitään negatiivista.. ainakaan tärkeiltä ihmisiltä. Kai sitä on vaan tullu herkemmäks iän myötä? Tai sit kun mulla just on jonkin verran koulukiusaustaustaa, niin ehkä sitä oli lapsena kovapintaisempi kaikelle negatiiviselle, mut nyt vähän vanhempana se kääntyykin päinvastoin ja asiat alkaa nousta pintaan.... Mene ja tiedä.
Mutta vaikkei piirtely ja kävelylenkit auttaiskaan ketutukseen, niin kannattaa silti ketutuksen hetkinä tehdä sellaisia asioita, jotka tuntuu mukavalta. Fiilikseen sopivan musan kuuntelukin voi auttaa.
Eikä siinä tunteellisuudessa varmaan loppujen lopuks oo mitään kovin pahaa. Kaipa sitä oppii ajan myötä käsittelemään vähän paremmin :>
Kyse saattaa olla nuoruudesta, joka aiheuttaa tuollaista mielialojen nopeaa vaihtelua: http://www.nettineuvo.fi/index.asp
En ole varma ymmärsinkö oikein, mutta kuulostaa siltä, että sinua on kiusattu/kiusataan koulussa. Se aiheuttaa varsinkin nuorelle hallaa itsetunnon kehitykseen ja saattaa aiheuttaa tuollaista passivoitumista muiden aukoessa päätään sinulle. Tuossa on yks juttu siitä: http://www.nettineuvo.fi/index.asp
En nyt osaa sanoa muuta, itselläni oli samanlaista lukioikäisenä, itku meinasi tulla ruokalassakin lähes tyhjästä. Jos mieliala alkaa olla koko ajan huono, kannattaa mennä puhumaan asiasta terveydenhoitajalle. Itse menin vähän turhan myöhään ja masennus diagnosoitiin... lähinnä pitkään jatkuneen koulukiusaamisen vuoksi. Ei nyt ollut tarkoitus säikytellä, kyse saattaa olla siis vain normaalista kehitysvaiheesta :D.