Eli siis, isoveljeni kuoli n. 6kk sitten. En millään pääse asiasta yli. Veljeni oli minulle läheisin perheenjäsen perheestämme, hän on kylläkin 21. vuotas ja itse olen 11. Tämä on ollut minulle kauheaa aikaa, luen toisten ihmisten kirjoituksia / värssyjä ja osanottoja... On vaikeaa vieläkin puhua asiasta, ilman että alkaisin itkemään... Ei vain ollut hänen aikansa vielä...
Isoveljen kuolema, kuinka yli?
veljenmenettänyt
82570
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kyllä hänen aikansa vaan oli! Syystä tai toisesta.
Ja kun olet itkenyt, muistele, kuinka ihana hän oli
ja kuinka kivaa teillä oli
kuinka hän kiusoitteli sinua
'ja leikki kanssasi
aikansa se suru ottaa
mutta päivä kerrallaan
juttele vanhempiesi kanssa hänestä
yhdessä muistellen.
Katsele valokuvia
tee hänestä "skräppikirja"
Älä käperry suruusi yksin siis!
Aikanaan helpottaa...sure siis rauhassa!
kauheaa :( otan osaa
Voi sua :( toi on hirveetä, mutta muista että sun veljes ei kuitenkaan ole surullinen, hän ei joudu itse kärsimään omasta kuolemastaan. Olen varma että hän ajattelee että sun täytyy jaksaa ja että sinä voit toteuttaa elämääsi, vaikka häneltä vietiin elämä liian aikaisin
Niinhän se on vain pakko jaksaa, mutta kiitos paljon...
luultavasti en tule koskaan pääsemään yli, jos kaksi isoveljeäni kuolevat. He ovat parhaita kavereitani, ei sikäli, että minulla ei muita parhaita kavereita olisi, mutta sellaisia, joiden kanssa voin täysin huoletta jakaa kaiken mahdollisen.
Mutta olemme keskustelleet asiasta ja kukin tahollaan toivoneet että elämä ei jää siihen, vaan nimenomaan muistelemme parhaita hetkiämme ja riitojemme, jotka tekivät veljessuhteemme niin läheisiksi.
Maailmasta on jättänyt jälkeensä niin monta miljoonaa ihmistä, niin monta veljeä, että että et ole ainoa, joka on kokenut näin ikävän tapahtuman. Se ikävä kyllä sattui kohdallesi, mutta myös jollekkin meistä niin hyvissä väleissä olevista veljeksestä sattuu se ikävä asia, että joku meistä poistuu ennen muita. Mutta niin kuin elämän kulkuun kuuluu, tietyt meistä jäävät suremaan rakkaitaan, mutta loppujen lopuksi, kukaan meistä ei tänne jää
itselläni ei ole koskaan ollut sisaruksia, perjaatteessa en pysty ymmärtämää suruasi isoveljä kohtaan, mutta otan kuitenkin:(
siis otan osaa
itsellänikin on siskoja enkä vois kuvitella millasta ois menettää perheenjäsen ,toivottavasti pääset tämän asian yli