Piippuni mä
sytytän,
takkatulta ihailemaan
istahdan.
Ulkona lumimyrsky
raivoaa,
kaiken lumeen
hautaa.
Mä hiljaa
tässä hyräilen,
piippuani imeskelen.
Joku oveeni silloin
koputtaa,
tiedän kuka hän on
osasin häntä odottaa.
Oven nousen hiljaa
avaamaan,
siellä hänet
nähdä saan.
Valkoiset kasvot
mua tuijottavat,
kutsua sisään
odottavat.
Peremmälle lasken
mä tulijan,
tuon jouluisen
vierailijan.
Vaiti hän on,
vain katselee,
mua katseellansa
mittailee.
Sanon:
" Tovin kai jaksat
vielä vartoa, olenhan lähtijä
mä ainoa."
Hän päätänsä vain
nyökäyttää,
käy penkille
hän istumaan.
Mä rakkaani kuvaa
vielä katselen,
hänen kasvojaan
silittelen.
Tiedän ei määränpäämme
ole sama,
mun rangaistukseni
on kohdattava.
Syntiin olen
monesti mä langennut,
enkä tekojani katunut,
nyt aika on tullut
tuomion,
matkani taivaisiin
mahdoton.
Mä käännyn kohti
vierastani,
olen valmis matkalleni.
Hän käteeni tarttuu
kourallaan,
yhdessä lähdetään
kulkemaan.
Katselen mä
noutajaani,
tuota hiljaista
saattajaani.
Hänkin kai joskus on
tuomittu,
hänenkin sielunsa
kadotettu.
Ei sano hän
mulle sanaakaan,
vaiti on hän vaan.
Askeleeni on niin
raskaat,
maisemat taakse
jäävät rakkaat.
En näe enää mä kotiani,
en syleile mä rakkaitani.
On myöhäistä enää
katua,
saan rangaistukseni mä
kärsiä.
sytytän,
takkatulta ihailemaan
istahdan.
Ulkona lumimyrsky
raivoaa,
kaiken lumeen
hautaa.
Mä hiljaa
tässä hyräilen,
piippuani imeskelen.
Joku oveeni silloin
koputtaa,
tiedän kuka hän on
osasin häntä odottaa.
Oven nousen hiljaa
avaamaan,
siellä hänet
nähdä saan.
Valkoiset kasvot
mua tuijottavat,
kutsua sisään
odottavat.
Peremmälle lasken
mä tulijan,
tuon jouluisen
vierailijan.
Vaiti hän on,
vain katselee,
mua katseellansa
mittailee.
Sanon:
" Tovin kai jaksat
vielä vartoa, olenhan lähtijä
mä ainoa."
Hän päätänsä vain
nyökäyttää,
käy penkille
hän istumaan.
Mä rakkaani kuvaa
vielä katselen,
hänen kasvojaan
silittelen.
Tiedän ei määränpäämme
ole sama,
mun rangaistukseni
on kohdattava.
Syntiin olen
monesti mä langennut,
enkä tekojani katunut,
nyt aika on tullut
tuomion,
matkani taivaisiin
mahdoton.
Mä käännyn kohti
vierastani,
olen valmis matkalleni.
Hän käteeni tarttuu
kourallaan,
yhdessä lähdetään
kulkemaan.
Katselen mä
noutajaani,
tuota hiljaista
saattajaani.
Hänkin kai joskus on
tuomittu,
hänenkin sielunsa
kadotettu.
Ei sano hän
mulle sanaakaan,
vaiti on hän vaan.
Askeleeni on niin
raskaat,
maisemat taakse
jäävät rakkaat.
En näe enää mä kotiani,
en syleile mä rakkaitani.
On myöhäistä enää
katua,
saan rangaistukseni mä
kärsiä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.