elämä uuvuttaa

jatkuva taistelua materian kanssa, laitteet epäkunnossa, tiet tukossa, rahat lopussa jne. puhelin soi. Psykologi vastaa ja kuuntelee kun ihmiset puhuvat tärkeitä asioitaan eli siis eivät kuuntele, mutta puhua paapattavat, ja tiedän, että kuuntelu on tärkeää. Päivän hyvä työ. Pitäs olla vielä jossain ihme loisto kunnossa, koska kuka nyt viitsii ottaa kenenkään huonovointisuutta huomioon. Vauhtia vaan lisää ja jos ei onnistu niin so long. Sitten on ihmisiä, jotka oppineet vain saamaan esimerkiksi joululahjoja, mutta eivät kiitä, päinvastoin, mutta murjottavat, kun niitä ei tulekaan tai ne ovat vääriä, teen testamentin maailman oikeasti köyhille, tais mennä nyt sitten välit poikki. Siltä se ainakin vaikuttaa. Rahaa kun ei tule tänä vuonna ja viime vuonna vääriä lahjoja. Kauhea pätemiskilpailu. Sekin vielä kuuluu normaaliin elämään. Vaikka nuijitaan kaverit matalaksi, jos ei muuten pääse loistamaan. Ihmiset kaipaa kuunteliaa, nuorta ja hyvännäköistä puolisoa, ihailijoita, kiitosta ja rahaa. Tää on egoistinen maailma. Mutta ihmiset ovat pohjimmiltaan jotain muuta, vaikka se on piilossa.
6328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mut täälläkin keskustellaan juuri siltä kannalta, että mulle heti kaikki tänne. Sori etten nää mitään positiivista. On mullakin varmaan joku pätemisen tarve, kun viime yönä porukka juoksi perässä ihailemassa ja odotti jotain pianokonserttia. Mä yritin selittää, etten oo soittanut sataan vuoteen mitään. Ne oli närkästyneitä kun kaikkihan oli ihan selvästi ohjelmassa ja sali vaan ootti. Mulla on itsellä kaikki mainitsemani viat.

Äänestä
  • Mulla on kaksi lasta kummallakin on jo oma perhe eli porukkaa on nyt kaikkiaan 10.Kaikille pitäis joulua laittaa.
    Vielä tässä jotenkin jaksaa touhuta.Vaikka toisaalta risoo miniältä ei kiitoksen sanaa kuulu vaikka pääsee valmiiseenjoulu pöytään.Minusta kiitos olis vähintä mitä pitäis sanoa tulee tunne ettei ruoka ollut kiitoksen
    arvoista.Joulu tulee maksamaan eläkeläiselle aika paljon .Ottakaa lapset huomioon kun menette sinne mummolaan jouluksi ison perheen kanssa.Auttakaa sitä mummua askareissa,älkää oottako että teitä passataa.
    Sopikaa ensijouluna mitä ruokia te voitte tuoda mukana,niin mummukin jaksaa joulun paremmin ja rahat riitää.
    Lastenlapset on niin ihania se auttaa jaksamaan.

    Äänestä

  • yks mummeli kirjoitti:

    Mulla on kaksi lasta kummallakin on jo oma perhe eli porukkaa on nyt kaikkiaan 10.Kaikille pitäis joulua laittaa.

    Olemme juuri syöneet hiljattain jouluaterian.
    Pöydässä lapsi aikuisiajo,miniöitä ja vävyjä jaheidän lapsiaan.
    Laitan yksinkertaisia jouluruokia,osan ostan valmiina.Elämme vapaasti,en edes huomaa kiittiköjoku ja kuka.Mutta meillä on hauskaa,nautimme toistemme seurastaja juttua riittää,pöydässä kun istutaan ja syödään. Hyvää aattoillan jatkoa!

    Äänestä

  • yks mummeli kirjoitti:

    Mulla on kaksi lasta kummallakin on jo oma perhe eli porukkaa on nyt kaikkiaan 10.Kaikille pitäis joulua laittaa.
    Vielä tässä jotenkin jaksaa touhuta.Vaikka toisaalta risoo miniältä ei kiitoksen sanaa kuulu vaikka pääsee valmiiseenjoulu pöytään.Minusta kiitos olis vähintä mitä pitäis sanoa tulee tunne ettei ruoka ollut kiitoksen
    arvoista.Joulu tulee maksamaan eläkeläiselle aika paljon .Ottakaa lapset huomioon kun menette sinne mummolaan jouluksi ison perheen kanssa.Auttakaa sitä mummua askareissa,älkää oottako että teitä passataa.
    Sopikaa ensijouluna mitä ruokia te voitte tuoda mukana,niin mummukin jaksaa joulun paremmin ja rahat riitää.
    Lastenlapset on niin ihania se auttaa jaksamaan.

    Vai onko se perinteisesti mies joka istuu valmiiseen pöytään muttei miniä?

    Äänestä

  • kodin töihin kirjoitti:

    Vai onko se perinteisesti mies joka istuu valmiiseen pöytään muttei miniä?

    Varmaan löytyy molempia miniöitä ja miehiä. Meilläkin on molempia on auttajia ja avuttomia.
    28

    Äänestä

  • kodin työt kirjoitti:

    Varmaan löytyy molempia miniöitä ja miehiä. Meilläkin on molempia on auttajia ja avuttomia.
    28

    Minulla on kaksi poikaa kummallakin on jo omaperhe.Vietimme joulua yhdessä.Teen kaiken maldollisen
    etukäteen.Poikani ja miniäni osalistuvat pöydän kattamiseen ja astioitten pesuun ja yleensakin kaikkeen
    mitä pitää vielä tehdä.Miniäni on tosi ihania tyttöjå ja olen tosi kiitollinen kun olen päässy MUMMOKSI.
    Onhan ne pienet lapsenlapset niin ihania.Tiedän kyllä perheitä missä kaikki jää mummun tehtäväksi.
    Eikä kaikki pääse mummuksi vaikka haluaisivat.Tuttavallani on kanssa kaksi aikuista lasta joilla on
    puolisot mutta eivät saa lapsia.Lapset joutavat harvoin käymään,tuttavani joutui viettämään joulun
    aivan yksin on se niin surullista.Anopit ja miniät ottakaa toisenne huomioon niin sopu säilyy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nuuh kirjoitti:

jatkuva taistelua materian kanssa, laitteet epäkunnossa, tiet tukossa, rahat lopussa jne. puhelin soi. Psykologi vastaa ja kuuntelee kun ihmiset puhuvat tärkeitä asioitaan eli siis eivät kuuntele, mutta puhua paapattavat, ja tiedän, että kuuntelu on tärkeää. Päivän hyvä työ. Pitäs olla vielä jossain ihme loisto kunnossa, koska kuka nyt viitsii ottaa kenenkään huonovointisuutta huomioon. Vauhtia vaan lisää ja jos ei onnistu niin so long. Sitten on ihmisiä, jotka oppineet vain saamaan esimerkiksi joululahjoja, mutta eivät kiitä, päinvastoin, mutta murjottavat, kun niitä ei tulekaan tai ne ovat vääriä, teen testamentin maailman oikeasti köyhille, tais mennä nyt sitten välit poikki. Siltä se ainakin vaikuttaa. Rahaa kun ei tule tänä vuonna ja viime vuonna vääriä lahjoja. Kauhea pätemiskilpailu. Sekin vielä kuuluu normaaliin elämään. Vaikka nuijitaan kaverit matalaksi, jos ei muuten pääse loistamaan. Ihmiset kaipaa kuunteliaa, nuorta ja hyvännäköistä puolisoa, ihailijoita, kiitosta ja rahaa. Tää on egoistinen maailma. Mutta ihmiset ovat pohjimmiltaan jotain muuta, vaikka se on piilossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu