apua tarvitseva

Hei!
Tilanne olisi minulla se, että saattaa olla että minusta tulee yksinhuoltaja keväällä 2010. Meillä ollut vaikeaa jo jonkun aikaa ja nyt kaikki kärjistynyt siihen että mies juonut jo 3 päivää, sanoo että elämä kanssani on kauheaa ym. muuta hirveyksiä. En tiedä jaksanko enää yrittää ja kun ei olla vielä edes päästy juttelemaan asioista. Toisena hetkeä mies sanoo että rakastaa mutta ei jaksa tätä taistelua mutta sitten kun on humalassa niin taas olen kauhea huora ja muuta sellaista. Joulukin tulossa, ahdistaa. Mies on kyllä muuten kultainen mutta sitten kun nämä tilanteet kärjistyy niin on aivan hirveä ja minä pelkään. No, asia nyt taitaa olla niin, että jos ei asiat nyt ala selviämään hyvään suuntaan niin sitten on ero edessä ja yksinhuoltajuus. Mistä tukea? huolettaa, että miten pärjätään ja miten saan ostettua kaiken vauvaa varten. Minulla vakkarityöpaikka kyllä, työmatka vaan täältä uudelta asuinpaikalta 60 kilometriä ja täällä siis ei läheisiä lähellä. Mites sitten jos päätänkin muuttaa takaisin "kotikonnuille" en ymmärrä mistä saan rahaa sitten takuuvuokraan ym...ahdistaa ihan kauheasti, ei tunnu näkyvän valoa tunnelin päässä, pelottaa tuleva.
2322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos olet raskaana ja vauva vasta tuloillaan, olet automaattisesti lapsen yksinhuoltaja, jos asutte lapsen isän kanssa eri osoitteissa vauvan syntymähetkellä. Siis yksinhuoltaja vastaa yksin lapsen asioista, mutta se ei poista isän elatusvelvoitetta ja tapaamisoikeutta. Yhteishuoltajana vastaatte lapsen asioista yhdessä. Joskus viimemainittu on hankalaa, jos vanhemmilla on riitaisat ja tulehtuneet välit ja lapsesta tehdään kiusanteon väline. Mielestäni toisen vanhemman alkoholismi on riittävä syy yksinhuollolle, eihän sellainen ihminen kykene huoltamaan edes itseään, kun putki sattuu osumaan hyvin kohdalle.

Jos koet, ettei teidän suhteenne kestä ja haluat muuttaa tukiverkostosi lähelle, muuta. Sinun elämäsi on sinun elämäsi, tee siitä mahdollisimman hyvä.

Vauva ei paljon tarvitse ensimmäisinä kuukausina, älä siitä huolehdi ja käytettynä saa hyvää ja laadukasta vauvantavaraa kun osaa vain etsiä oikeista paikoista. Äitiyspäiväraha on 60% palkasta, sen lisäksi saat ainakin "Kelan minimin" eli 139e elatusavun tai -tuen (kun lapsi on syntynyt), samoin 146e korotettua lapsilisää. Asumistukeenkin sinulla on mahdollisuus, jos tulosi ovat kovin pienet.

Takuuvuokrasta sinun pitää käydä keskustelemassa asuinpaikkakuntasi toimeentulo-osastolla. Nykyinen kotipaikkakunta vakuuttaa kirjallisesti ainakin kuukauden, ellei kahden takuuvuokran uuteen osoitteeseesi, useimmiten vakuus kelpuutetaan ainoastaan kunnan asuntoihin, ei siis yksityisille markkinoille.

Sinuna soittaisin ja varaisin ajan sosiaalitoimeen, sekä perheneuvolaan että toimeentuloon ja näiden lisäksi kysyt mieheltäsi kun hän on selvinpäin, onko totta ettei hän jaksa sinua enää ja onko hän valmis lähtemään hakemaan ja saamaan apua juomiseensa. Jos vastaus on ympäripyöreä, jossittelua tai mutinaa, nosta kytkintä ja aloita jossain muualla uusi elämä.


http://asiointi.kela.fi/aylaskenta_app/AYLaskentaApplication
http://asiointi.kela.fi/vrlaskenta_app/VRLaskentaApplication
http://asiointi.kela.fi/eprlaskenta_app/PRLaskentaApplication?EJ=VR&lang=fi

Äänestä
  • Eli ota noista ohjeista vaari , mene ja muuta.
    Vauvan odottaminen on paljon helpompaa henkisesti kun ei tartte ajatella mitä se känni-ääliö puuhaa!
    Pidät vaan sen mielessäsi joo, että lapsella on oikeus isään, on se millainen hulttio tahansa.
    Eli anna tavata valvotusti sosiaaliviraston tiloissa, yöksi ei ole pakko antaa. (pienenä siis)
    Joo ja vauvan tavaroita saa tosiaan pilkkahintaan eikä niitä tarvitse edes kauheasti olla, muutamat vaan!
    Ei niitä ennätä pitää kun jo jäävät pieniksi.
    Mene joo sinne sossuun, varaa aika, nykyinen kuntasi neuvoo, mitä pitää tehdä!
    Järki sulla menee kun yrität sitä juoppoa mukana siinä laahata!
    Soita heti tänään!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


helhelp kirjoitti:

Hei!
Tilanne olisi minulla se, että saattaa olla että minusta tulee yksinhuoltaja keväällä 2010. Meillä ollut vaikeaa jo jonkun aikaa ja nyt kaikki kärjistynyt siihen että mies juonut jo 3 päivää, sanoo että elämä kanssani on kauheaa ym. muuta hirveyksiä. En tiedä jaksanko enää yrittää ja kun ei olla vielä edes päästy juttelemaan asioista. Toisena hetkeä mies sanoo että rakastaa mutta ei jaksa tätä taistelua mutta sitten kun on humalassa niin taas olen kauhea huora ja muuta sellaista. Joulukin tulossa, ahdistaa. Mies on kyllä muuten kultainen mutta sitten kun nämä tilanteet kärjistyy niin on aivan hirveä ja minä pelkään. No, asia nyt taitaa olla niin, että jos ei asiat nyt ala selviämään hyvään suuntaan niin sitten on ero edessä ja yksinhuoltajuus. Mistä tukea? huolettaa, että miten pärjätään ja miten saan ostettua kaiken vauvaa varten. Minulla vakkarityöpaikka kyllä, työmatka vaan täältä uudelta asuinpaikalta 60 kilometriä ja täällä siis ei läheisiä lähellä. Mites sitten jos päätänkin muuttaa takaisin "kotikonnuille" en ymmärrä mistä saan rahaa sitten takuuvuokraan ym...ahdistaa ihan kauheasti, ei tunnu näkyvän valoa tunnelin päässä, pelottaa tuleva.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu