Huolestuttaa.

Olen todella huolestunut 9 vuotiaasta 10 kg sekarotuisestamme koirasta. Keskiviikkona sillä alkoi äkillinen ripuli. Koira sisäsiistinä ilmoitti yhtäkkiä haluavansa ulos ja sinne tuli pierun kautta "vesiripulit" tätä jatkui päivän ajan n. 5 kertaa, koiralle ei maistunut ruoka, vettä juotimme paljon. Koira ei oksennellut. Torstaina ripulit jatkuivat, koira oli silti pirteä oma itsensä, söi ruokaakin, kävin silti ostamassa lääkekuurin apteekista. Koiramme on tosi nirso, eikä huolinut canikuuri purutabletteja, joten kävin ostamassa liuotettavaa lääkettä, ruiskun kanssa annoimme koiralle lääkettä. Perjantaina tuli vain vähän ripulia, ei ollenkaan vesiripulia enää, melkein normaalia. Lääkkeen anto jatkui, koira normaali, söi ja joi. Eilen koiralla sitten jatkui ripuli, se ei suostunut syömään mitään, nukkui vain, viimeisen lääkkeen annoimme kuurista. ulkona kumminkin käyttäytyi lenkeillä normaalisti, yöllä oksensi keltaista vaahtoa. Tänään koira oli reippaampi, taas oma itsensä, leikki toisen koiramme kanssa, ei oksennellut, söi molemmat ateriat, joi paljon vettä, mutta vesiripuli ilmavaivojen kanssa vain jatkuu.. Koiramme on aika vanha jo, hän pelkää eläinlääkäriä kuollaakseen, rokotuksilla menee jo melkein shokkitilaan. En siis uskalla mennä eläinlääkäriin ennen kuin koirani normaali käytös muuttuu, nyt on pirteä oma itsensä, kuumetta ei ole, ei oksentelua, juo, ruokahalu tallella, mutta ripuli vaan jatkuu. Jos koira alkaa masentua, maikailee vaan, silloin tiedän että on pakko mennä. Aion huomenna käydä kyllä eläinlääkärillä kyselemässä neuvoa, mutta ajattelin jos täältä löytyisi jotain? lääkekuuri ei siis tehonnut. Se voi johtua myös siitä, että kaikki lääkeaine ei mennnyt perille koiraani ruiskun avulla. Niin ongelmallinen pakkosyöttö kun se oli, aina meni jonkin verran ohitse. Mutta voiko normaali ripulitauti kestä näin kauan? Vastailkaa edes joku...
2309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos koiralla on ripuli, pitäisi se pitää alkuun paastolla .
Tässä netistä kopioitu:


Ripuli ja oksentelu

Ripuli ja oksentelu on varsin yleinen koirien vaiva. Hyvin monet syyt voivat aiheuttaa koiralle lyhyt- tai pitkäaikaisempaa ripulia ja oksentelua. Elimellisten vikojen ja sairauksien lisäksi näitä oireita voivat aiheuttaa esim. ruokavalion muutokset, pilaantunut tai epäsopiva ruoka, vierasesineet, sisäloiset, bakteeri- tai virusperäiset tulehdukset, stressi jne. Ensiapuna koira pidetään ruokapaastolla 24 tunnin ajan. Juomaveteen voi sekoittaa Nutrisal-jauhetta. Koiran päivittäinen nestetarve on vähintään 60-70 ml / elopainokilo.

Paaston jälkeinen ruokinta aloitetaan varovasti pienillä annoksilla keitettyä riisiä ja keitettyä kananlihaa. Kananliha voidaan korvata joko keitetyllä vähärasvaisella jauhelihalla tai raejuustolla. Tätä mietoa ja helposti sulavaa ruokavaliota jatketaan n. viikon ajan ja paluu normaaliin ruokavalioon tehdään vähitellen muutaman päivän aikana. Jos ripuli ja/tai oksentelu jatkuu paaston jälkeen, tulisi ottaa yhteys eläinlääkäriin.

Äänestä
  • Meinasi itku päästä aamukävelyllä kun koira tänään kakkasi normaalit kakat. ehtisin jos huolestua tosi paljon jo ihan koiran iän vuoksi. nyt on kaikki hyvin ja elämä jatkuu. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taiiiiiiina kirjoitti:

Olen todella huolestunut 9 vuotiaasta 10 kg sekarotuisestamme koirasta. Keskiviikkona sillä alkoi äkillinen ripuli. Koira sisäsiistinä ilmoitti yhtäkkiä haluavansa ulos ja sinne tuli pierun kautta "vesiripulit" tätä jatkui päivän ajan n. 5 kertaa, koiralle ei maistunut ruoka, vettä juotimme paljon. Koira ei oksennellut. Torstaina ripulit jatkuivat, koira oli silti pirteä oma itsensä, söi ruokaakin, kävin silti ostamassa lääkekuurin apteekista. Koiramme on tosi nirso, eikä huolinut canikuuri purutabletteja, joten kävin ostamassa liuotettavaa lääkettä, ruiskun kanssa annoimme koiralle lääkettä. Perjantaina tuli vain vähän ripulia, ei ollenkaan vesiripulia enää, melkein normaalia. Lääkkeen anto jatkui, koira normaali, söi ja joi. Eilen koiralla sitten jatkui ripuli, se ei suostunut syömään mitään, nukkui vain, viimeisen lääkkeen annoimme kuurista. ulkona kumminkin käyttäytyi lenkeillä normaalisti, yöllä oksensi keltaista vaahtoa. Tänään koira oli reippaampi, taas oma itsensä, leikki toisen koiramme kanssa, ei oksennellut, söi molemmat ateriat, joi paljon vettä, mutta vesiripuli ilmavaivojen kanssa vain jatkuu.. Koiramme on aika vanha jo, hän pelkää eläinlääkäriä kuollaakseen, rokotuksilla menee jo melkein shokkitilaan. En siis uskalla mennä eläinlääkäriin ennen kuin koirani normaali käytös muuttuu, nyt on pirteä oma itsensä, kuumetta ei ole, ei oksentelua, juo, ruokahalu tallella, mutta ripuli vaan jatkuu. Jos koira alkaa masentua, maikailee vaan, silloin tiedän että on pakko mennä. Aion huomenna käydä kyllä eläinlääkärillä kyselemässä neuvoa, mutta ajattelin jos täältä löytyisi jotain? lääkekuuri ei siis tehonnut. Se voi johtua myös siitä, että kaikki lääkeaine ei mennnyt perille koiraani ruiskun avulla. Niin ongelmallinen pakkosyöttö kun se oli, aina meni jonkin verran ohitse. Mutta voiko normaali ripulitauti kestä näin kauan? Vastailkaa edes joku...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu