SOPIMUS HYVÄNTEKEVÄISYYSLEVYN VAROJEN OHJAAMISESTA YKSINÄISILLE
ROMANIVANHUKSILLE IMATRALLA
Imatran Kristillinen Romaniyhdistys Ry ja Levy-yhtiö / Ohjelmatoimisto King & Rose Production
Oy allekirjoittivat 23.05.2008 sopimuksen, jonka tiimoilta yritys tuottaa hyväntekeväisyyslevyn
Imatralaisten romanivanhusten hyväksi. Hyväntekeväisyyslevyn nimi on ”verikyyneleet” ja se
sisältää suurelle yleisölle tuntemattomien romanitaustaisten henkilöiden omaa hengellistä
tuotantoa. Hyväntekeväisyyslevyt ilmestyvät valtakunnalliseen myyntiin loppukesästä 2008 ja
jokaisesta myydystä levystä menee lyhentämättömänä 10 euroa Imatran Kristillisen
Romaniyhdistys Ry:n kautta romanivanhuksille Imatralla.
Sopimus on siin mielessä ainutlaatuinen, että yritys sitoutuu lahjoittamaan yhdistykselle, vaikka
yhtään hyväntekeväisyyslevyä ei myytäisi, vuoden 2009 huhtikuun lopussa 5 000 euroa
Imatralaisten romanivanhusten hyväksi. Yhdistys puolestaan sitoutuu sopimuksella
kohdentamaan lahjoitetut varat Imatralaisille romanivanhuksille jotka ovat yli 60:tä -vuotiaita.
Lahjoituksen minimisumma yhdistykselle on siis 5 000 euroa, mutta mikäli levyjä
valtakunnallisilla markkinoilla saadaan myytyä enemmän kuin 500 kpl:tta, menee jokaisesta
myydystä levystä lyhentämättömänä Imatran Kristilliselle Romaniyhdistys Ry:lle 10 euroa.
Mikäli hyväntekeväisyyslevyjen markkinointi onnistuu, voi summa nousta moninkertaiseksi.
http://www.sanansaattaja.com/IKRYSOPIMUS.pdf tuosta linkistä hommasta lisää vielä kuvien kera. Onko Imatran romanivanhukset nyt saaneet tuon 5000euron avustuksen?
verikyyneleet ja avustukset
14
839
Vastaukset
- mie vaan
No TOTTAKAI lidli on asian hoitanu! On se sen verta jämpti ukko!
Vai onko...?- tekla h.
tiijätkö mistä tuota voipi ostaa. menisi hyvää tarkotuksee rahat ja haluun tukea sellaista.
- Varmatuotto
avustuslevyjä aina ropisee ?
- huh pakkasta
Lindiltä tietenki.
Eri asia taas on menikö niistä senttiäkään luvatuun tarkoitukseen. Eppäillä tuota soppii. - eläkeläisten asialla
tämmöiset hyvät teot kannattaa muistaa seuraavissa kunnallisvaaleissa. on meinaan niin hyvä tempaus vanhuksien hyväksi että taatusti saa eläkeläisten ääniä paljon.
- niin naurattaa
"Sopimus on siin mielessä ainutlaatuinen, että yritys sitoutuu lahjoittamaan yhdistykselle, vaikka
yhtään hyväntekeväisyyslevyä ei myytäisi, vuoden 2009 huhtikuun lopussa 5 000 euroa
Imatralaisten romanivanhusten hyväksi"
Kyllä,ainutlaatuinen on 2009 huhtikuu meni jo.
Taitaa mennä nuoren eläkeläisen seuraavaan vaalikassaan joidenkin hyvä uskoisten rahat.- vai naurinko ???
hui ja hai ! ai niin, ei taida olla huijaajien eläkekassaa, sieltähän sitä olisi kertynyt. ja kaupat ei myönnä varastetuista tavaroista bonusta, mikä lienee epäreilua. kai se levy on ainoa toivo.
meillä tavallisilla työtätehneillä eläke on kertynyt TYÖSTÄ, se vaan on niin yksinkertaista !!!! - feija å
kylä minä uskon että on menny raha oikiaa osotteeseen ja on päässy moni romanivanhus lomale.
- völkino
feija å kirjoitti:
kylä minä uskon että on menny raha oikiaa osotteeseen ja on päässy moni romanivanhus lomale.
lomia kustanna vaan vankeinhoitolaitos.
- iloajariemuaelämään
völkino kirjoitti:
lomia kustanna vaan vankeinhoitolaitos.
ei ole vanhuksia enää vhl:n hoidossa. kyllä se tekisi hyvää monen vanhuksen sielun ja ruumiin voinnille jos saisi tuollaisen avustuksen firmalta ja pääsisi nauttimaan lomasta. tietääkö kukaan onko mikä tilanne tuossa rahan saannissa/loman järjestelyissä ollut? harmi kun itse sankari ei tule vielä kommentoimaan kun ei ole vaalit tarpeeksi lähellä.
- TheFalseProphet
Onko tämä sopimus ollut sitova ja vanhukset saaneet rahansa? Tänään olisi myös ollut erään nimeltä mainitsemattoman lahkon jäsenlistan päivitys, yllätys että ei näkynyt mitään siellä kuten ei näkynyt viime vuonnakaan. tälläinen vaan oli vaan sivulla ja eiköhän tuo muutu et seuraava päivitys 2011...
Päivitämme JÄSENISTÖN kerran vuodessa aina Tammikuussa.
Seuraava päivitys 01.01.2010
(Huom. Tämä sivusto aloittanut toimintansa maaliskuussa 2008) - 13+14
onko oikeasti tietova täsä asijasta
- Tuomo T
Se mersu mikä REHELLISELLÄ työllä on hankittu.
- håkan korpikoski
mahtava ajatus mutta kun saisi tietää mikä on ollut vanhusten reissun ja rahan saannin tila...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1711111
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49477
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45472