Raspikselle

Mitä Sinulle Raspis kuuluu, miten voit? Tein tuossa just chilisilakoita. Muistuit mieleeni koska annoit jonain jouluna tämän silakkaohjeet tällä palstalla. Nämä chilisilakat on niiiin hyviä että minun piti piilottaa purkki jääkaapin peränurkkaan ison kinkun taakse etten söis niitä ennen aattoa. Onko teillä hyviä jouluruokaohjeita, jakaakaa niitä meille muillekin.
4316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tai ei nyt ihan kaikki ole kohdallaan. Ennen loppiaista on ultra jossa katsotaan myös virtsaan liittyvät asiat kun siitä on muutamassa viime näytteessä löytynyt verta. Avastin-tiputuksessa katsotaan aina ensin tietyt virtsa-arvot ja siinä tämä tuli esiin. Eihän tämä nyt mikään jouluinen aihe ole käsitellä mutta kyllä se hieman huolestuttaa. Tuo kalahomma on jäänyt meillä vähäiseksi kun todettiin tuo kihti ja varsinkin pikkukalojen syönti ei ole suotavaa. Lohta kyllä graavaan jouluksi nousi sitten uraattiarvot tai ei. Minä teen graavauksen niin että ensin kalan pinnalle sokeria (reilusti enemmän kuin nettiohjeissa sanotaan, esim. yksi osa sokeria kaksi osaa suolaa) ja sitten karkeaa suolaa sekä murskattuja rosepippureita. Rosepippurit antavat hyvän säväyksen kalalle. Kalan pinnan voitelu konjakilla antaa myös oman arominsa hommaan (puhutaan konjakkigraavaamisesta).Hovimestarinkastike kruunaa joulupöydän graavilohen. Moniko muuten tietää mistä tämä graavi ja graavattu- sanat oikein tulevat :-) ? .

Äänestä
  • en hirveesti välitä pikkukaloist ;) ei tarvii varoo kihdin takia sitä. siis miullakin on kihti. ja ei lohen pitäs sitä hetkautella paljon. sitä nimittäin ostin.. miulla jostai syystä on kunto "romahtanu" jonkinverran. pöh.. Toivottavasti siulla rapis ei oo mitää kummempaa siin virtsajutussa..

    Äänestä

  • hautaa.

    Hyvää joulun aikaa Sinulle; toivon mukaan virtsa-asia olisi vaaraton.

    Äänestä

  • sain tietää, että serkkuni oli kuollut aivosyöpään. En ole tavannut häntä vuosiin kun asui aika kaukana. No ei tämä nyt ollut mikään jouluinen asia tämäkään, mutta olen niin usein miettinyt sinun sairauttasi kun olen lueskellut tätä palstaa. Omaisistani monta on kuollut syöpään.
    Muuten serkkuni asui ilmeisesti samassa kaupungissa kuin sinä, luulen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Chilisilakka kirjoitti:

Mitä Sinulle Raspis kuuluu, miten voit? Tein tuossa just chilisilakoita. Muistuit mieleeni koska annoit jonain jouluna tämän silakkaohjeet tällä palstalla. Nämä chilisilakat on niiiin hyviä että minun piti piilottaa purkki jääkaapin peränurkkaan ison kinkun taakse etten söis niitä ennen aattoa. Onko teillä hyviä jouluruokaohjeita, jakaakaa niitä meille muillekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu