Tapittaako teidän pienokaiset televisiota? Meidän 5kk jos näkee että tv on auki, lopettaa leikin ja alkaa tuijottamaan telkkaria. Pelottavaa! TV passivoi jo noin pienen. Mitenkähän sitten isompana. Oletteko antaneet vauvanne katsoa telkkua vai ette. Itsestäni jotenkin tuntuu pahalta ja siksi en anna katsoa, kyllä varmasti vielä elämässään kerkee katsoa tarpeeksi.
TV
Tapittaja
30530
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
on aikalailla paljon auki vain taustaäänenä ja pieni on tottunut siihen. Jos oikein vauhdikkaita mainoksia tulee niin niitä jää välillä katsomaan tai lauluohjelmia hetkeksi pysähtyy tuijottamaan. Päivällä pannaan telkkaria kiinnikin, ettei kokoajan ole päällä. Jos nyt jotain rajua ohjelmaa tulee niin mieluummin vaihdan kanavaa, vaikkei tuo vielä ymmärräkään
Kyllä meidän 7,5kk vanha poika katsoo myös jos kuuluu jotain mielenkiintoisia ääniä, yleensä musiikkia, telkkarista, muuta yleensä hetken päästä on taas mukavampi leikkiä leluilla ja telkkari unohtuu. Aamuisin kun herätään katsoo hetken sitterissä piirrettyjä ennen puuroa.
Ei kyse sentään siitä ole, että tv passivoisi (siis samalla lailla kuin aikuisen), vaan vauva kiinnostuu välkkeestä ja väreistä. Yhtä lailla pysähtyy tapittamaan tietokoneen näyttöä, jos siinä liikettä.
Pieni tv:n katsominen on vaan hyväksi: sekin on virikettä aivoille, erilaista kuin muut. Ja muistan kun lapsena yhdellä kaverilla ei ollut telkkua niin se ei meillä muuta tehnytkään kuin tuijotti sitä haltioituneena. Eikä ikinä ollut nähnyt millaista on esim. viidakossa tai ulkomailla tms. eikä ollut nähnyt tummaihoisia jne. eli kyllä televisio sivistääkin ja laajentaa maailmankatsomusta ja avaa uusia asioita lapselle (ja mielikuvituskin kasvaa) kunhan ei kokoaikaa katso.
No kyllä olen lukenut tutkimuksia ettei telkkarin katsomin kauhean hyvä asia ole ja mielestäni kyllä passivoi jos sitä paljon on. Meillä ei ohjata telkkarin pariin. Tiedän ettette varmaan nyt mitään rajua näytäkkään mutta kerron mitä siinä jutussa luki.. Eli siinä oli että pahinpia ohjlmia olis just saippua sarjat koska siinä vauva tai lapsi näkee paljon ihmisten kasvoja jotka ovat surullisia ja vihaisia samoin äänen painot jne.. Näitä vauva ei osaa tulita harmittomiksi..Oli oikeasti mielenkiintoinen tutkimus ja mielestäni ihan järkevä.
Mutta kyllä mun mielestä on kamalaa kun on tuttavia jossa varta vasten lapselle laitetaan lastenkanava päälle ja puhun nyt reilu puoli vuotiaasta. Kyllä kehittävämpää on liikkua ja tutkia leluja ja ympäritöä.
Olen asiasta samaa mieltä, tv on lapsille pelottava asia, koska ainakaan näin pienet ei vielä ymmärrä että kyseessä on televisio. Toki mielenkiintoisia valoja ja välkettä on, mutta onhan niitä soivia ja värikkäitä lelujakin. Niitä lapsi pääsee helposti koskettamaan ja tunnustelemaan.
Minäkin olen jostain saanut sellaista tietoa että alle 3-vuotiaan ei pitäisi katsoa televisiota lainkaan, koska aivot ei vielä osaa käsitellä noita asioita. Samaisessa tutkimuksessa oli muistaakseni myös että kaikista eniten lapset pelkää nykyisin lastenohjelmia!
Kyllä meillä lapsi katsoo tv:stä välillä piirrettyjä mutta myös leikkii ja liikkuu. Turhaa hössötystä minun mielestä ton tv:n kanssa, meillä on telkkari koko ajan päällä niin eipä tuo paljon poikaa kiinnosta. Nyt ikää 7kk .
ei kannata pitää tv:tä koko ajan päällä, hiljaisuus on lepoa!
ei vauvoille muutenkaan tv ole sopivaa seuraa; syli, lattialla olo, leikit ja jutustelut tärkeimpiä.
..kyllä meillä tv:tä katsotaan (lapsi 5kk).Mutta sitten kun kasvaa, niin en kyllä anna tv:n/pelikonsolin/tietokoneen ääreen jäädä istumaan.Sehän se juuri pahinta on..ei se vielä kovin paha asia vauvalle ole, mutta isommille sitten..siis sellaisille jotka jo tajuavat jotain.
Ja kun nykyään tuntuu ettei kukaan enää patistele lapsiaan ulos leikkimään..istuttavat vain töllön tms. ääreen että olisi helmpompaa...en ymmärrä.
Nyt kun on katsellut uusia lastenohjelmia niin ihan kauhistuttaa minkälaisiksi ne onmennyt kun vertaa vanhoihin piirrettyihin, peukaloisen retket ym jotka oli monesti hyvin opettavaisia. Nyt lastenohjelmat pitävät sisällään pelkkää taistelua olis sitten pääosissa jotain ötököitä, ihmisiä tai keijuja. Näissä ohjelmissa on vain hyviä ja pahoja ja niiden välisisä taisteluja ja joissa tapetaan ja vahingoitetaan toisia. Eihän nyt mitään kamalaa näytetä mutta hyvin selväksi käy kuinka pahiksille käy.
Joo siis mun mielestä on huolestuttavaa kuinka paljon lapset katsovat telkkaria tai pelaavat pelikonsoleita. Enään ei leikitä tai lähdetä ulos, nyt vain pleikkari päälle ja valiita niistä 20 pelistä mitä pelataan. Ja kaiken lisäksi varmasti suurimmalta osalta lasia löytyy pelejä joita eivät ikänsä puolesta saisi vielä pelata.
Miksi telkkari kun voisi olla joku hauska ääntelevä valoilla varusteltu lelu jota voi kosketella ja ihmetellä. Samalla oppii motoriikkaa sekä hienomotoriikkaa aivot kehittyy ja hoksottimet kun tajuaa että tastä napista kun painaa niin tapahtuu näin..
http://www.helistin.fi/?page=8165280&id=2481882
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Australia haluaa pikkulapset pois tvn äärestä/1135249978392
http://www.poliklinikka.fi/terveysuutiset/&id=4772289
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=3698/type=1
Kannattaa tutustua aiheeseen. Turhaan ei vouhoteta haitallisuudesta!!
Juuri se on pahasta lapsen puheen kehitykselle, että TV tai radio on koko ajan taustameluna päällä. Lapsen on vaikeampi hahmottaa sitä, mitkä äänet ovat hänelle tarkoitettua puhetta ja mikä on vain taustaa. Ja tämä koskee erityisesti sen ikäisiä, jotka eivät vielä itse puhu ollenkaan.
Meillä on ollut aika paljon tv tai vielä enemmän radio päällä kun lapset ovat olleet pieniä..ja kaikki ovat oppineet tosi nopeasti puhumaan (kaikki ennen 1½ikävuotta,niin että sanoja ymmärsi täysin) =)).Meillä ei edes päikkäreitä nukuttu jos tv tai radio eivät olleet päällä.
Ja yölläkin piti olla radio päällä.
Ja lääkärikin sanoi ettei siitä mitään haittaa ole, että melkeimpä se on vain hyvä kun lapsi tottuu erilaisiin ääniin ja puhe kehittyy paremmin!
meijän 10kk kattoo mielellään piirrettyjä. en koe kauheen pahaa omaatuntoo, koska ei se telkku koko päivää oo päällä, mutta helpottaa omaa elämää hieman ku saa lapsen puoleks tunniks rauhottuu paikalleen ni kerkee touhuta samalla ite jotain mutta ja sitten leikit jatkuu taas. Kait sitä vähän saa kattoo, kunhan nyt ei koko päivää töllötä :)
..siis kyllä tiedän monia jotka istuttavat lapset töllö,tietokoneen tms. ääreen että olisi helpompaa, siis ettei lapsi olisi tiellä.Minäkään en ymmärrä,siis mitä vaikeaa siinä on tehdä lapselle sitä aikaa.Kyllä minä tuon ymmärrän että hetkeksi rauhoitutaan..mutta siis kun koko päivä töllön tms. ääressä istumista =/.
Ja ei se siinä minulla ole että töllöstä tulee niin "kamalia" lastenohjelmia..vaan siinä että lapsen pitäisi olla ulkonakin tai leikkiä ihan muita leikkejä sisällä.Ei nykyään lapsilla tunnu olevan edes kunnon (tervettä) mielikuvitusta, kun kaikki "leikit" on valmiina (tarkoittaen nyt noita pelejä tms.)
Mekin pieninä tehtiin kaiken maailman legohevosia (muka sitten niitä hoidettiin (= ..) , meillä oli omia mielikuvitus kyliä..siis kodin pihassa kuusen ympärillä oli keiju tms. kylä ja me oltiin niitä asukkaita =), ja kaikenlaisia mahtavia leikkejä.Mielikuvitus lensi välillä taivaissa, mutta sitten se myös palautui maan pinnalle.
Mutta nykyään (tässä ihan lähellä) on liian paljon lapsi jotka eivät osaa keksiä itse leikkejä =/ .
Lapset miettivät ja miettivät, sitten kysyvät äidiltä/isältä, ja vastaus on että "no, pelatkaa vaikka tietokoneella,pleikkarilla tai katsokaan televisiota" (näin on minun lapseni monta kertaa kylässä kuullut ja itse olen ollut silloin tällöin paikalla) ja kun lapseni leikki ehdotukset eivät yleensä kelpaa kavereille, koska he eivät jaksa =/ .
Ja lapsille ei selosteta kunnolla mikä on totta (siis tv:ssä yms. tms.) ja mikä ei.Ainakin olen joutunut tuotakin todistamaan liian useasti.
niin, välillä on vaan sellasia juttuja mitä on pakko tehä, eikä se helpota yhtään jos lapsi pyörii jaloissa. ruokaa täytyy laittaa, tiskata, käydä vessassa, siivota... kyllähän se lapsi kulkee mukana noissakin jutuissa mut jos istuttaa tv:n eteen niin saa tehtyä hommat puolta nopeemmin ja sitten voi taas keskittyy kokonaan lapseen. miusta ne ohjelmat on kivoja ja lapsikin tykkää. Ei siinä mitään pahaa oo jos lapsi jotain muumeja kattoo sen aikaa ku äiti touhuaa muuta.
..siitä että välillä istutaan töllön yms. ääressä.Vaan kun jotkut istuvat koko päivän,väilillä vaan käydään pikasesti syömäs.
On ne piirretyt/pelit (ainakin jotkut) ihan mukavia..mutta lasta ei pitäisi jatkuvasti istuttaa töllön yms. ääressä.
Ei vauvan paikka ole tv:n ääressä, vaan omien lelujen ym äärellä. Ajatellaampa vaikka lapsen karkea ja hienomorotikan kehitystä- kumpi on kehittävämpää: lelujen tutkiminen käsissä ja lattialla vai tv:n möllötys passiivisena paikallaan?
kyllä kaameelle kuullostaa, et lapsi ei muka nukukaan jos ei tv tai radio päällä? ajatelkaa nyt lapsen aivojen kehittymistä, normaalien äänien kuuntelemaan oppimista, aisti ärsykkeettömyyden merkitystä !
..lapset eivät vain nuku jos ei ole meteliä.Tiedän eräät kaksoset jotka eivät nukkuneet ellei imuri ollut päällä =D .Se siis piti olla yölläkin päällä, sitten nukkuivat jopa 6-8tunnin yö unia =) ,kuulostaa varmaan uskomattomalta, mutta niin se vain oli.
Ja oma lapseni ei nuku ellei tule jotain musiikkia.Joten olen laittanut koneelle cd-levyiltä uni-ja lasten lauluja n.15tuntia ja laittanut ne aina soimaan yöksi.
Ja kun sanoit että "kyllä kaameelle kuullostaa, et lapsi ei muka nukukaan jos ei tv tai radio päällä? ajatelkaa nyt lapsen aivojen kehittymistä, normaalien äänien kuuntelemaan oppimista, aisti ärsykkeettömyyden merkitystä" .Ei se ainakaan meidän oman lastenlääkärimme mukaan huonoksi ole vaikka olisikin radio tai tv päällä.Jos lapsi ei vain vahtaa sitä tv:tä koko ajan..vaan leikkii normaaleja leikkejä.Että lapselle on kuulemma hyväksi kuulla erilaisia ääniä.
Ja ei se minusta yhtään kaameaa ole jos lapsi ei nuku ellei ole meteliä..se kertoo vain siitä ettei tarvitse hiipiä kuin hiiri silloin kun lapsi nukkuu.Saa olla ihan normaalisti, eikä lapsi säikähtele niin helposti.
..meillä pitää myös olla radio päällä että nukuttaisiin..ja tv on päällä päivisin aika paljon.Kyllä lapsi silti omilla leluillaan leikkii.Meillekkin sanottiin neuvolasta ettei siitä haittaa ole kunhan lapsi vain leikkii niillä leluillaan enemmän.Ettei koko ajan vahtaa siihen töllöön.
No kyllä toi on aika älytöntä, että musiikin täytyy soida läpi yön, jotta lapsi nukkuu. Varmaan kaikenlaista älytöntä täytyy tehdä, jos vain lapsi totutetaan siihen. Ei ole hyväksi, jos koko ajan on jokin ärsyke "päällä". Jostain vauvan "hoito-oppaastikin" luin juuri, ettei ole hyväksi, että koko päivän on tv:n tai radio möly päällä. Luulisi sen jo järkikin sanovan.
No me ei kyllä olla totutettu lasta siihen.Siis ensin ihmeteltiin 1½kk kun lapsi ei meinaa nukkua.Ja sairaalasta jossa olimme siis ihan LASTENLÄÄKÄRI sanoi että "kokeilkaa laittaa radio tms. päälle yöksi,kun lapsi päivällä kuulee erilaisia ääniä, niin se voi pelästyä hiljaisuutta yöllä,joillakin tekee tuon reaktion" .Ja heti auttoi! =)
Joten jos olisin uskonut kaikenmaailman kirjoja ja hoito-oppaita (niin kun meinasin uskoa kun luin niitä) niin en olisi soittanut niin ajoissa lääkärille (neuvolasta ei ollut apua) ja olisin väsynyt täysin kun lapsi ei nukkunut kuin ½-1tunnin pätkiä yöllä.
Kun radioa alettiin pitämään päällä, niin lapsi alkoi nukkumaan jopa 7-8tunnin yö unia!
Ja tv:stä, ihan NEUVOLASTA sanottiin että EI haittaa vaikka olisi päällä, kunhan lapsi ei koko aikaa vahtaa sitä, vaan leikkii enemmän leluillaan!
..oli tarkotu kirjoittaa että "sairaalasta jossa olin synnyttämässä...."
Meidän telkkarista ainakin saa äänen pois niin ei se koko päivää mölise vaikka on päällä.
meillä tyttö syntyi keskosena ja vietti elämänsä ekaat 6 vkoa sairaalassa kaikkien laitteiden metelöidessä ympärillä ja kun kotiin päästiin ni ei puhettakaan että olis nukahtanut ilman mitään ääntä.... meillä äinä tytön sängyn vieressä radio josta on käännetty kanava pois taajuudelta eli rätisee hiljaa siinä vieressä.
..lapsi syntyi keskelle sairaalan remonttia.Ja kun seinän takana porattiin,hakattiin tms. yms. niin arvatkaa nukkuiko kotona ilman ääniä..ei.
Radio pitää olla päällä että saa nukkumaan..meillä ei auta edes tuo pelkkä radion rätinä,vaan ihan pitää olla kunnolla päällä.Ja jos radio ei ole päällä yöllä,niin lapsi huutaa aivan täyttä kurkkua.
Lapsi on nyt 4kk.
Meillä on taasen niin, että mä en ite kestä olla hiljaisessa asunnossa koko päivää. Tarvitsen seuraa, kun ei vauvasta vielä ole oikein koko päivän seuraksi. Johan mä menisin pitkin seiniä, jos olisin hiljaisuudessa. Tykkään kuunnella keskusteluohjelmia ja päiväsarjoja vilkuilla toisella silmällä. Vauva 5kk joskus näkee lattialta telkkarin ja joskus ei. TV kyllä kiinnostaa häntä. Sitten kun poika alkaa enemmän ymmärtää niin en tietenkään anna katsoa pelottavia ohjelmia. Ja sitten kun osaa jo leikkiä niin tottakai leikkii ennemmin kuin katsoo telkkaria. Nyt tuo ei vielä niin hirveesti leiki ja leikkimattoakin vihaa...
Kyllä tv:n tuijottelu on kaikkien kohdalla ihan turhaa. Käyttäisivät senkin ajan netissä surffailuun, kuten minä.
Meidän 3kk neiti joskus tuijottelee tv:tä ja jos kääntää pois niin heti alkaa kitinä. Yleensä kiinnitän huomion johonkin muuhun, että unohtaa telkun tuijottelun. Ei sitä tartte tunti tolkulla tuijotella, kuten isi tekee.
Lukekaa tutkimuksia mm lapsen kehityksestä, median vaikutuksesta lapseen jne.
Saatte asiatietoa omien valintojen pohjalle ...
Vauvan aivot kehittyvät hiljalleen, niin myös näkö,kuulo ja havainnointikyky.
Jatkuva taustahäly , liikkuva kuva ym ei ole kehitystä parhaiten tukevaa.
Ja entäs kun lähenee leikki-ikä ? Rajat on asetettava - myös tv:n katselullekin.
Tv:n haitoista löytyy hakevalle paljon hyvää tietoa myös netistä.
..saa suurimmalta osalta lykätä suoraan roskikseen! Jos aina uskottais kaikenmaailman tutkimuksi,niin huh huh!
Meillä on aina ollut, ja tulee olemaan, radio yöllä päällä (muuten ei nukuta) ja lapset ovat luokkansa parhaimpia! Ja ovat kehittyneet ERITTÄIN hyvin!
Joten siinä sulle tutkimusta! =)
Kyllä meillä rajata on, kuten varmaan muillakin.Mutta sille ei voi mitään jos vauva/lapsi on tottunut äänin, eikä nuku ilman että radio on päällä!