Asensin vanhaan työpaikalta kotiin aikoinani saamaani jouten olleeseen entiseen työkoneeseen Ubuntun. Ihan vaan kokeillakseni.
Asentui muuten hämmästyttävän hyvin paikalleen. Jopa internet-yhteydet lähtivät rullaamaan lennosta kokeillessani varsinaisesta kotikoneestani irroittamaani nettikaapelia.
Ubuntu on XP:n kanssa samalla masterlevyllä. Käynnistyksen yhteydessä tulee alkulatausikkuna, josta pääsee valitsemaan käyttiksen usean vaihtoehdon väliltä. Siellä tarjotaan jopa Win2000.ta ja WinMe:tä vaikka niitä ei koskaan koneessa ole ollutkaan. XP valittaessa vaan tulee valintaikkuna uudelleen josta pääsee vielä kerran valitsemaan Ubuntun ja Windowsin välillä ennen kuin XP käynnistyy. Latausohjelma näyttää olevan joku Grubin kokeilu- tai betaversio jonka epähuomiossa sen kummemmin ajattelematta asennuksen yhteydessä kuittasin valituksi.
En ole ehtinyt tarkemmin tutustua käyttiksen ohjeisiin. Yksi asia hieman kummastuttaa. Levyasemien nimet ovat kummallisen pitkiä rimpsuja eikä kirjaimia kuten windowsissa. Enkä osaa nimiä muuttaa. Kotelossa on nimittäin kaikki laatikoideni pohjilta löytämäni vanhat kiintolevyt. Eli 3 kpl yhteensä. Tuntuu tyhmältä arvuutella mikä levy on milloinkin kysymyksessä. Näkeehän sen tietysti selatessa mutta jos selvästi erotettavat nimet näkyisivät heti, jäisi turha selailu pois.
Toinen asia joka kummastuttaa/harmittaa liittyy ohjelmapaketteihin. Kuinka jo asennetun ohjelman saa poistettua. Ladatessani verkosta ilmaisia ohjelmapaketteja useammankin kodalla lataus keskeytyi virheilmoitukseen. Silti ohjelman latautuneet osat jäivät kummittelemaan. Lisäksi jotkut rallipelit olivat yksinkertaisesti aivan liikaa koneeni suorituskyvylle. Niistäkin haluaisin eroon.
Kolmas asia joka huolestuttaa on se että joskus tulee ero ja päädymme Ubuntun kanssa lähteä omille teillemme. Kuinka alkuperäinen XP sen jälkeen käyttäytyy. Olen aikaisemmista linux-kokeiluista muistavinani tuohon käynnistykseen pystyttävän vaikuttamaan jonkun menu-listauksen avulla. Vaan eihän tuo nyt maata kaatava vahinko ole jos kaikki menee uusiksi kakkoskoneen osaltai. Sen tarkoituskin on olla kokeilualusta erilaisille virityksille.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.