Juorutoimisto

kurjaa...

Välillä ihmetyttää meidän puiston toiminta. Taitaa olle enempikin ihmisten juoruumispaikka kuin koirien leikkipuisto. No, onhan siellä tietty koirat mukana, mutta se ei tunnu olevan pääasia. Koirat tekee mitä lystää ja ihmiset ringissä tupakalla juoruilee. Siinä haukutaan aina juuri se hupsu, joka ei ole sillä hetkellä paikalla.
En ole viitsinyt klikkiytyä koirapuiston kantajengin kanssa ja niinpä olen aina altavastaaja, jos koirien kesken tulee jotain kärhämää. Nämä ovat jokainen mielestään huippukasvattajia eikä heidän koiransa kertakaikkiaan tee mitään väärää. Mutta kun eiväthän he edes seuraa mitä heidän koiransa tekevät, niinpä syy on aina sen vieraan.
Jotkut tästä porukasta viipyvät puistossa tuntikaupalla, joten eipä siellä muita sitten juurikaan käy. Kaikki uudet puistoilijat saavat tarpeekseen parissa viikossa.

8

526

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei juoruilija

      Ei ainakaan meidän puistossa tollasta ole. Kyllähän me tietysti jutellaan muttei kyllä juoruta. Ja uudet puistoilijat otetaan ihan hyvin mukaan. Ja kyllä kaikki myös katsoo oman koiransa perään, siis näin meillä. Uskon kyllä että tommosta on PALJON! Siis liikaa. Kyllä mä ainakin puistoilen pääasiassa ylisosiaalisen ja ylienergisen koirani takia, mutta onhan se kiva vaihtaa kuulumisia muiden omistajien kanssa.

    • hassua!

      Meidän puistossa myös tommonen juorujengi!:D
      Välillä oikein harmittaa jos näkee että joku niistä on paikalla, kun joutuu kuuntelemaan taas uudet juorut kylän koirista ja ihmisistä. Itse tulen siis hyvin toimeen juorujengin kanssa, mutta ei ole kuitenkaan tarvetta tommoiseen toimintaan. Yleensä ne kokoontuvat meidän puistossa klo 18 aikaan, siksi vältän menemistä sinne silloin.:)

      • Uusi puisto, uudet k

        Vaihdoin puistoa just tuollasen juorumeiningin takia. En tiedä juorusivatko minusta mitään, no, luultavasti, mutten sen takia puistoa vaihtanut. Enempikin häiritsi juuri tuollainen muiden syyttely, vaikka heidän omat valvomatta jätetyt koiransa siellä aiheuttivat rähinöitä. Pahimmat tyypit saattavat seistä siellä monta tuntia päivässä, luulusi että ois elämässä muutakin tekemistä?
        Onneks autolla pääsee kauemmas isompaan puistoon, jossa tuntuu olevan positiivisempi meininki.


    • vaihda jos voit

      Jep. Suosittelen tsekkaamaan josko lähistöllä olisi jokin toinen puisto, kaikissa ei vastaavaa juorulaumaa nimittäin esiinny. Riippunee tosin myös ajankohdasta, monesti lähipuiston juorulauma on koolla juuri tiettyihin aikoihin (esim. kun päästään töistä jne.) Itse en mene lähimpään puistoon, onneksi lenkkeilymatkan päässä on pari muuta paljon mukavempaa puistoa, joissa on kiva käydä.

    • uncan

      Sama huomio. Täällä keskiuudenmaan kaupungissa on niitä ns. PRO-koiranomistajia ja kasvattajia, jotka tietävät koirista, koirien koulutuksesta kaiken. Jos on vähänkään merkkejä että "tulokas" ei ole viimesen päälle huippu koiranomistaja niin hyvä kun tervehtivät.

      Samaa olen kuullut useamman suusta.

    • andie84

      Juuri tästä syystä en enää käy koirapuistossa. En ole vielä tavannut yhtäkään koiraa, jolla viiraisi päästä. Omistajia kyllä! Omasta koirastanikin on levitelty kaikenlaisia perättömiä juoruja. Miten jotkut ihmiset onkin niin katkeria/kateellisia, että pitää keksiä toisista kaikenlaisia juttuja =(

    • heihaloooooo....

      Valitettavasti kuullostaa korviini todella tutulle.Aina se sama ''kantajengi'' on puistossa juoruamassa.Itse en tahdo ottaa kantaa juoruamiseen.Todella typerää että aikuiset ihmiset juoruilevat niistä ''vieraista'' ''kanta jengiläisistä'' ei varmana koskaan kukaan juoruile vain siksi ''että he ovat käyneet puistossa alusta saakka''
      Me olemme käyneet puistossa muutaman vuoden ajan ja meistä on juoruttu ties kuinkapaljon..Juoruilemisen ymmärtää 12-18 vuotiaiden kesken mutta ei,en käsitä mitä AIKUINEN IHMINEN SAA juoruamisesta,Hyvän mielen?

    • L O L

      Menkää esim. Länsimäen koirapuistoon, siellä on juuri aloittajan kuvaamaa naurettavaa touhua. Siellä on ties minkälaista hiihtäjää, kukaan ei tajua koirankasvatuksesta tuon taivaallista, vaikka luulevatki. Kukaan kunnollinen koiranomistaja ei astu koirapuistoihin ensimmäisen kerran jälkeen. Luulisi, että näitä "vakikävijöitä" hävettäisi itsekkin, koska tällä toiminnallahan he juuri paljastavat laiskuutensa koiranomistajana. "Tänne on niin helppo tulla, ku täällä on aina joku niin sit tää leikkii"
      Ei viitsitä mitään tehdä. Miksi se koira on pakko hankkia, jos ei jaksa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      90
      8666
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      49
      4766
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4431
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      46
      2633
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      99
      1510
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1306
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1256
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1172
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      39
      1160
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      167
      1100
    Aihe