Turha valittaa

Saarisen hylkäämisestä FIS:lle tuomio on ja pysyy koska on otettu viimevuodesta tiukempi kanta tällaiseen, varoituksia ei anneta vaan tulee hylkäys.
3203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sehän oli selvä tapaus. Mitähän se räpättäjä taas kimitti ja selitti niin että pää heilui sinne tänne. Tajusi varmaan itsekin epäurheilijamaisen ohittamaan lähtevän kilpasiskon torpedoinnin. Tonnivitosen loppukaarteessa vastaavasta sulkemisesta ja eteen menosta olisi tullut hylky niin ikään.

Ei kahta sanaa Saarisen puolesta - hylkäys oli linjakas ja oikea tuomio! Urheilijan olisi vaan pitänyt osata olla hiljaa sillä tuo ainainen kimitys ja julkisuushaku alkaa paikoitellen mennä jo yli. Kunnan lahjatonttikaan ei kelvannut normaali kaava-alueelta vaan siellä pistettiin kaavoittaja lohkomaan luonnonsuojelualuetta kun hienohelma neidille ei kelvannutkaan mikä tahansa tontti joihin muut kansalaiset joutuu tyytymään. Haloo hei

Äänestä

Linjaa tiukennettu, huono tuuri kun Aikku teki tempun ensin ja pääsee esimerkiksi tuomariston uudesta linjasta. En usko että tuomio muuttuu

Äänestä

kaamea määrä hylkäyksiä tänä vuonna. Meinaan vaan että ei ole sellaista sprinttikisaa missä ei toisen suksille hiihdetä. Nyt vaan heti nurin jos joku tulee suksille ja on väsy ja tietää ettei pysty voittoon. eipähän voita toinenkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin on kirjoitti:

Saarisen hylkäämisestä FIS:lle tuomio on ja pysyy koska on otettu viimevuodesta tiukempi kanta tällaiseen, varoituksia ei anneta vaan tulee hylkäys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu