Moniko vie Jouluna kynttilän molempien vanhempiensa haudoille..
Tai siis pääasia ei ole kynttilä, vaan kuinka moni täällä on menettänyt jo molemmat vanhempansa?
Miten olette menetyksen aikanaan kokeneet, onko eroa oliko edesmennyt henkilö äiti vai isä. :(
Tai siis pääasia ei ole kynttilä, vaan kuinka moni täällä on menettänyt jo molemmat vanhempansa?
Miten olette menetyksen aikanaan kokeneet, onko eroa oliko edesmennyt henkilö äiti vai isä. :(
Vastaukset 18
Vanhimmat
on haudattu tuonne maaseudulle. Eikä minulla ole mahdollisuutta sinne viedä kynttilää. Täälläkin, tuolla hautausmaalla on paikka, jonne voi viedä kynttilän muualle haudatuille. Itse asiassa olen ajatellut sen niinkin, että voihan heitä muistella muutenkin täällä kotona ja laittaa se kynttilä palamaan täällä.
Minun isäni on kuollut ollessani 8-vuotias ja äitini kuollessa olin 24-vuotias. Molempien pois meno oli erittäin raskas. Isän poismeno ehkä oli osiltaan helpotus, kun hän joutui olemaan vuoteen omana halvaantuneena useamman vuoden. Äiti hoiti ja valvoi yöt hänen kanssaan. Näin sen ymmärsin jo silloin lapsena, että näin oli parempi ja asia itsessään tuntui todella pahalta. Olin hänen lellikki, nuorimmainen... Niin, muiden mielestä.:))
isä on kuollut viitisenvuotta sitten, se oli vaikea paikka,mut hän aina sanoikin haluavansa poistua saappaat jalassa, niinhän siinä sitten kävikin, nopeasti meni. Äiti on viel hyvissä voinneissa:)))
Käydään aattona haudalla.
Molemmat vanhempani.Iskä 30 vuotta sitten ja Äiskä 10 vuotta sitten.Kyllä elämänsä ensimmäisen kerran (iskä) kuoleman kohtaaminen on aika rankka kokemus.Iän myötä kokemuksia tulee lisää ja siihen kasvaa,
Osaa ajatella tapahtumaa vähän enemmän luonnollisempana tapahtumana.
Kynttilät viedään muualle haudattujen hautapaadelle, paikalliselle hautausmaalle.Siinä onkin välillä aika tungosta.Satoja ja taas satoja kynttilöitä palaa koko ajan.Paikalla on vahtimestari, hän korjaa pois sammuneet kynttilät uusien tieltä.
viedään näille varatuille paikoille, haudat on niin kaukana.
Näissä paikoissa on tosi paljon kynttilöitä........
Miks ? Montussa olleet jo pitkään kumpikin, ja monet muut tyypit.
Miks palvoa raatoa? En voi käsittää.
Paljonko muuten hiilijalanjälkeen vaikuttaa joutava raatovainion lämmittäminen steariinikynttilöillä? Ledi patterilla ja monien vuosien käyttöiällä vois olla parempi vaihtoehto. Mitä kirkko tekee ilmastontorjumisen takia, niinpä niin.
=DW=
On siinä kunnioitusta vanhempia kohtaan. Molemmat vanhempani ovat kuolleet, ja vien kynttilät heidän haudalleen. Se on yks ja hailee Venäjän metsäpalojen ja savannipalojen rinnalla Suomen hautausmaiden vaikutus johonkin hiilijalanjälkeen(kuka lie moisen termin keksinyt, ja nyt sitä jokainen tuntuu puhuvan).
Isän kanssa oltiin joskus muinoin samoissa töissä, ja oli sotaveteraani, jo se velvoittaa viemään kynttilän.
Äiti eli vähään tyytyen, pyyteettömästi pitkän elämän, josta kunnioitus kynttilän muodossa on pieni uhraus.
Hiilijalanjälki on se, minkä ihminen jättää jälkeensä luontoon. Kun kuluttaa enenpi kuin tienaa, menee miinukselle. Maapallo on menossa miinukselle, kiitos ihmisen. Nojaa, jonku sadan vuoden päästä luultavimmin on olemassa planeettana "maapallo", mutta ei ihmisrotua. Se vaan on tosiasia, jos radikaaleja muutoksia ei tehdä.
Siinä vaiheessa on aivan se ja sama hautakynttilöille ja raatovainoille. Net ei kiinnosta enää ketään siinä vaiheessa.
Ihmisen elon muistokin häviää parissa sukupolvessa. Jotain kirjoitetun ajan ihmisten muisteluita on olemassa, muu on häipynyt. Ja nekin on niin lyhyeltä aikajaksilta, että niittenkin todenperäisyyteen nyt voi suhtautua varauksella. Hah, nytkin on erimielipiteitä jostain maailmansodan tapahtumista. Historian kun kirjoittaa kaikki sukupolvet itselleen sopiviksi.
Kunnioittaa voi toki kuolleitakin, mutta raatojen palvontaa en ymmärrä. Onhan niitä, mun käsitykseen ihan kunnioitettavia ihmisiä joskus elänyt. Mutta en mä nyt tosiaan mene minnekkään marskin patsaalle suklaatia tai kuolleita kukkia kiikuttamaan. Makaaberia hommaa sellanen.
Sama se o n omissakin suvuissa. Varmaan mun käsittääkseni hienoja ihmisiä. Mutta kun net ei oo täällä enää. Ois paljon paree kunnioittaa ihmisiä kun ne elää. Ei kalma montussa millään kunnioittamisella enää eloon herää.
Ihmisellä on ikävä piirre elää mielikuvituksessa. Muut eläimet ei käsittäåäkseni pyri hallitsemaan muita lajitovereitaan lupailemalla jotain lopu$ttomia lihapaloja kuoleman jälkeen jossain ihmepaikassa. Ei se menis ikinä läpi. Mutta mitä ihminen suuressa viisaudessaan tekee... Perustaa kalmavainioita ja oikeastikin haaveilee kuolemasta, koska sen jälkeen kaikki ollaan taa yhdessä lihapatojen ääressä yhdessä nauttimassa jostain mitättömästä ajanjaksosta ennen kuolemaa.
Jos joku selittää, miten ihminen saa mielen, se olisi edes alku sille, miten helvetissä se lihasta syntynyt mieli muka jatkaisi elämää kun liha ympäriltä on mädäntynyt. Katos kun ihmisiä aina vaan syntyy, mutta kun ei ole sielunvaellusta meidän uskonnoissa, sielu syntyy jostian tyhjästä. Ja kn tyhjästä tulee jotain....
Siis mitä?
Polttohautaus, tuhkat lannoitteeksi. Muisteloita varten on niin paljon jotain muistikuvia, että ei siinä enää muita kuvia tarvitse. Milloin muuten olet muistellut jne jotain ennen sotia peräisin olevia ihmisten valokuvia, tai vienyt jonkun sata vuotta sitten kolleen tyypin hautakivelle kukkia syvästi häntä kunnioittaen?
Ihmisellä on vain oma muistinsa. Kun ihminen kuolee, ne jotka hänet ovat itse tavanneet, muistavat hänet. Sen jälkeen hän on vain väestörekisterissä oleva merkintä.
Miks tuhlata aikaa kuolleisiin, ois paree käyttää ees vähän aikaa eläviin.
=DW=
tuhlaa aikaas kehenkään.
ensimmäisen lauseen? Kun kiinnosti enemmän, miten olet aikanaan kokenut vanhempiesi menetyksen?
Kynttilät oli enemmän sivuosassa, vaikka niillä aloitin.
=DW= :lle.
Miten nää vastaukset menee sikin sokin :/
se meni ja sinne mihin tarkoititkin.
Hyvää joulua sinulle!
Mä menetin molemmat vanhempani 3 vuotta sitten ja vieläkin tekee kipeää.Heidät on haudattu kotikuntaansa ja sinne on niin paljon matkaa ettei ole mahdollisuutta käydä.Näin Joulun aikoihin tulee aina haikea kaipaus.
Molemmat ovat kuolleet, kaksi vuosikymmentä sitten. Kynttilät tulee vietyä vaikka matkaa on toistasataa kilometriä, siitä on tullut pysyvä perinne.
matka ei ole pitkä vain viiskyt kilsaa isä kuoli jo kakskyt seittemän vuotta sitten ja äiti kolmetoista vuotta sitten äitiä muistelen edelleenkin melkein päivittäin vieläkin ottaisin molemmat takaisin jos olis mahdollista ja pitäisin huolta heistä niinkun hekin aikoinaan pitivät musta huolta ja todella hyvin ei tarvinnu koskaan kokea olevansa yksin tai joutuvansa pulaan aina oli vanhemmat jotka auttoivat ja välittivät.
Molemmat on menneet.
Äiti viisi vuotta ja isä 14 vuotta sitten.
Ei se ollut helppoa kummmankaan kohdalla ja kun vielä on sisko ja veli kuolleet niin kyllä näitä suruja on saanut kestää.
Äidin haudalle vie kynttilän puolestani yks palstalainen jonka kanssa syksyllä käytiin samalla hautuumaalla omiemme luona.
Kiitos hänelle vielä tätä kautta.
Muille kynttilä palaa kotona, kun kaikki on eri paikoissa ja veli tuolla meressä tuhkana.
Isä kuoli viime vuonna, äiti paria vuotta aiemmin. Äidin haudalla tuli monta kertaa vuodessa käytyä, istuteltua kukkia, laiteltua havuja yms. Isän kuoltua on ollut kovempi paikka mennä haudalle, viime vuona en pystynyt mutta lapset kävi, tänä jouluna aion mennä. Kolme kynttilää, kolme nimeä kivessä, yksi veljen pojalle, oli nuorukainen vielä, elämä edessä. Valomeri illalla siellä on koskettavaa katseltavaa kaikille.
Autottomana en pääse isän enkä muidenkaan sukulaisten haudoille, kun ovat sen verran kaukana. Muistokynttilän sytytän kotona parvekkeelle isälle ja veljille, koska en tykkää käydä hautausmaalla. Jostain syystä mulle tulee aina hautausmaalla tosi kylmä, vaikka olis kesähelle. Käyn vain pakosta.
Muistan jo 50-luvulta, jolloin ei vielä tapa ollutkaan.
Silloin vietiin molempien ukkini ja toisen mummonni haudalle kynttilät.
Ihmisten, joita en ole koskaan tavannut.
Jatkan perinnettä. Isä jätti meidät 15v sitten, sittemmin kynttiläkerhoon on jo päässyt vaimokin...