Halki lumimyrskyn
hän vaelsi,
upottavissa hangissa
kahlasi.
Läpi vesisateen
hän liiteli,
yli vesilammikkojen
uiskenteli.
Vastatuulessa
hän pyristeli,
pyörremyrskyssä
kierteli.
Halki paahtavan
aavikon
hän ryömi,
kunnes etsimänsä
löysi.
Tuli siniseen maahan
hämyiseen,
tuohon paikkaan
kotoiseen.
Siellä kaikki
olivat outoja,
oikeaan maailmaan
sopimattomia.
Linnut lensivät
taivaalla
nurinpäin,
maahiset
ja keijut kulkivat
rinnakkain.
Kalastajat istuivat
pilvellä,
taivaankannella
sinisellä.
Siellä aurinko
ei paistanut
laisinkaan,
Kuu sai taivaan
valloittaa.
hän vaelsi,
upottavissa hangissa
kahlasi.
Läpi vesisateen
hän liiteli,
yli vesilammikkojen
uiskenteli.
Vastatuulessa
hän pyristeli,
pyörremyrskyssä
kierteli.
Halki paahtavan
aavikon
hän ryömi,
kunnes etsimänsä
löysi.
Tuli siniseen maahan
hämyiseen,
tuohon paikkaan
kotoiseen.
Siellä kaikki
olivat outoja,
oikeaan maailmaan
sopimattomia.
Linnut lensivät
taivaalla
nurinpäin,
maahiset
ja keijut kulkivat
rinnakkain.
Kalastajat istuivat
pilvellä,
taivaankannella
sinisellä.
Siellä aurinko
ei paistanut
laisinkaan,
Kuu sai taivaan
valloittaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jälleen takuuvarmaa työtä. Mielenkiinnolla seurasin millaiseen kummalliseen maailmaan tämä runo johdattaakaan.. Tuo oli suosikkikohtani missä keijut ja maahiset kulkivat rinnakkain.. hmm... jotenkin tulee mieleen Eino Leinon Helkavirsien maailma, jossa oli niitä syntymässä säikähtäneitä, jotka näkivät kauhuja kaikkialla..
Loistavaa symboliikkaa sinulla. Mielestäni pystyt kuvaamaan ja käsittelemään jotain nykyajan ihmisen ahdistusta.. vierauden tuntua. Ainakin minä tunnistan tästä sellaista.
Kiitos sinulle Miekko!