Eli siis...
Loin sinulle,
vain varten sinua,
tilan leijua laeilla ajan,
aineen paikoillansa palavan,
tähtenä sammua,
syttyä syvyyksissä uudemman kerran.
****
Jösses! Tästähän tuli ihan oikea rakkausruno, mutta väärällä palstalla, kuten aina.
(höhö-hymiö)
Ja reversus adiemus con maximus
http://www.youtube.com/watch?v=VLpVSIM60uI&feature=channel
'
Loin sinulle,
vain varten sinua,
tilan leijua laeilla ajan,
aineen paikoillansa palavan,
tähtenä sammua,
syttyä syvyyksissä uudemman kerran.
****
Jösses! Tästähän tuli ihan oikea rakkausruno, mutta väärällä palstalla, kuten aina.
(höhö-hymiö)
Ja reversus adiemus con maximus
http://www.youtube.com/watch?v=VLpVSIM60uI&feature=channel
'
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tämähän on juupelin kaunis. Käytetty oivasti hyödyksi soljuvaa suomen kieltä
leijua laeilla ajan
aineen paikoillansa palavan
syttyä syvyyksissä
kaunista. Mutta mikä vielä tärkeämpää: asiaa täynnänsä. Jos miettii ihan puhdasta rakkaudentunnustusta ilman muttia tai kommervenkkejä, niin ei tämän parempaa kirjailua voi olla.
Mä vähän yritin ympätä sinne sekaan ihan asiaa, mutta sitten kävi niin että asiasta tuli koko runtsun runko.
Siinä kohtaa vähän hymyilytti, mutta kun keksin äkkiä sen olevan rakkausruno niin hymyni hyytyi.
Puks vaan ja aamuja! Karmea ilma. Taivas on laskeutunut maan päälle. On todella outo tuo näky ikkunassa.
erittäin kuvaavalla otsikolla;
runon viimeinen rivi on se mikä minulle tekee runosta nimenomaan rakkausrunon. Siinä tapauksessa rivi kuvaisi jatkuvuutta. Se on rakastamisen ensihetkissä tapahtuva kaunis tunnustus, toive: tulee varmasti hetkiä jolloin tunteet hiipuvat mutta niidenkin hetkien keskellä ja läpi haluan elää kanssasi uskoen että meillä on toisissamme tilaa syttyä uudelleen ja uudelleen.
Kolaus tarkoittaa kolaamista, sillä talkkaria käy tänä aamuna sääliksi, helvetin mukava duudsoni, mutta tänään ylityöllistetty.
Täsmennyksenä voin kertoa että tämä keskivartaloinen neljäkakkonen mahan raapija en ole minä. Minä olen jotain muuta.
Kaikki kirjoittamani on tähtitieteellistä faktaa, paitsi se että kiistely tilan olemassaolosta on vasta alkamassa.
mielenkiintoinen runo :) Tykkäsin!
No jaa.
On vaikea esittää vaatimatonta, sillä se ei sovi tapoihini.
antaa kommenttia johonkin runooni? :) Epäilen että sinulta voisi saada kunnon palautetta!
Sain kahdeltatoista kutsun jouluaterialle. Kävelin Töölööseen kello kuusi. Helsinki oli saanut lamauttavan pistoksen. Jokin tuntemattomaksi jäänyt myrkkyhämähäkki oli iskenyt yössä salakavalasti ja potilas makasi tajuttomana illassa ketarat levällään ja hengettömänä, yritti tuulla kuin hengittääkseen vähäistä pakkasilmaa. Muut henget olivat vallanneet tilan.
Ja valot Linnunlaulussa olivat sammuneet.
Taas rouva Fortunan maailmanpyörä seisoi aloillaan mäellä juhlavaloissaan: ilo ja liikkumaton näköala ylitse kaupungin. Korkea ei ole saari.
Ateria oli hyvin runsas mutta yksinkertainen. Emäntä talossa oli espanjalainen, mies puhelias suomalainen. He ovat aviopari. Vastasyntynyttä esiteltiin.
Mies ja nainen ja lapsi.
Olen kaiken tämän kummi. Olen luoja.
Ennen lähtöä kodistani ruokin kissan, seisoin peilin edessä ja arvostelin itseäni. Jokainen nainen seisoo peilin edessä arvostellakseen itseään, valmistautuessaan kohtaamaan arvostelun, ottamaan ja antamaan sitä takaisin sillä samalla mitalla, joka vähän tai reilusti ylitetään kohdatessa liiallisuuksia ja ylilyöntejä, makeilua tai naiivia kateutta.
Millaisia me ihmiset olemmekaan. Puhumme suulla yhtä ja sisällämme raavimme toista. Rumuuteni on julkista, kaikki muu on ulkoista ja niin kauas katoavaa.
mielenkiintoista tekstiä! Pidän näistä.
Kuulun siihen ihmisryhmään joka on perusteeton, syyntakeeton ja olematon.
Muistan olleeni kolmetoista ja seisoneeni ruuhkaisella kadulla, kun äkkiä ymmärsin jotain silloisella lapsenmielellä hallitsematonta. Minuun iski jokin ymmärrystä suurempi. Menetin tajuntani ja putosin kadulle kuin märkä rätti, näin kuvailtiin.
Jälkeen päin blokkasin kokemukseni lippaisiin ja piilotin lippaat huoneisiin jotka olivat taloissa jotka poltin, kaupungeissa jotka vajosivat hiekkaan mantereilla mitkä ajelehtivat kaukaisuuteen, saavuttamatomiin.
Tänään kykenen ymmärtämään, löytämään vaivattomasti kadottamani tunteen. Se on minun fundamenttini, peruskivi, järkäle jolla seison ja jonka alla ei ole mitään sen ylempää tai alempaa kuin sen ylläkään.
Teksti!