Napolinmastiffista

Napolinmastiffista en tiedä, mutta olen ottanut aikuisen koiran kotiini ja ongelmia riitti. :)

Varmistu että koiralla ei ole jo jotain vaativaa ongelmakäyttäytymistä, mastiffit ovat sen verran isoja että niiden kanssa ei fyysisesti pärjää jos ongelmaa on.

Mutta oletetaan ja toivotaan että koira on ihan ok, tavallinen koira; se on silti aikuinen, ja aikuiselle on yleensä aina paha paikka kun se joutuu potkituksi ulos edellisestä laumastaan. Eroahdistus on tavallista, ainakin siinä muodossa että koira haukkuu tai ulvoo uuden omistajansa perään, eli koira pelkää tulevansa uudestaan hylätyksi. Haukkupanta ja kärsivällinen yksinolon opetus (kuten pennulle) auttavat kyllä, jos koira on edellisessä kodissaan osannut olla yksin. Kyllä se sen oppii uudessakin kodissa.

Noin puoli vuotta sanotaan olevan se aika, joka koiralla menee ympäristönvaihdokseen tottumiseen. En meinannut uskoa. Mutta totta se oli :) oma koirani osoitti ensimmäisen kerran noin kuukauden jälkeen ensimmäisen rentoutumisen eleen - laittoi korvat taakse ja virnisti. Pari kuukautta meni, ennenkuin se tiputti pallon jalkoihini ja pyysi leikkimään. Katsekontaktia se otti kolmen kuukauden kuluttua - mikä oli kaikista tärkein edistysaskel. Ennen katsekontaktia ei koiralle voi opettaa oikeastaan mitään. :)

Ja noin puolen vuoden kuluttua huomasin, että koira on vihdoin kuin kotonaan. Se uskaltaa päästää minut toiseen huoneeseen, ilman että pelästyy tulevansa taas hylätyksi (tämä oli jätetty koiratarhalle vuoden ikäisenä). Se nukkuu joskus jalkopäässäni - tähän asti aina sängyn alla, kauimmaisessa nurkassa. Se kuuntelee myös lenkillä, jos pyydän siltä jotain. Toisin sanoen, nyt se osaa kuunnella minun puhettani ja äänenpainoja.

Pikku vinkkejä: jos koira tulee suoraan edellisiltä omistajilta, eikä esim tarhalta, niin kysy mitä sanoja koira jo osaa. Onko sille opetettu ei vai hyi, osaako pysähtyä käskyllä paikka/seis/odota, osaako kulkea vierellä - ja jos osaa niin millä käskyllä (sivulle/seuraa/viereen?) Säästyt turhalta opettamiselta.

Ja tärkeintä: koiran täytyy oppia luottamaan sinuun. Ja siihen menee aikaa - älä kiirehdi. Ensin sinä, sitten muut koirat ja muut ihmiset. Vie se outoihin tilanteisiin vasta kun se tietää, että voi joka tilanteessa luottaa sinuun. Ole hyvä johtaja :) selkeät säännöt alusta asti.

Itselläni on Englanninmastiffi. Nuo mastiffit ovat ns. yhden ihmisen koiria. Hyvin epäileväisiä KAIKKIEN vieraiden suhteen. Jopa lyhytaikainen siirto paikasta toiseen voi tuoda pahoja ongelmia. Se stressaa paikanvaihdoksesta mm. ihottumalla, jonka raapi veriseksi. Hilseilemällä nahkastaan kauttaaltaan sekä korvatulehduksella, joka haisee pahalle!

Olen kerran joutunut tilanteeseen, jossa minulle tarjottiin (pitovaikeuksien vuoksi) Napolinmastiffia. Se oli hyvin kaunis otus. Menimme katsomaan koirulia sen omaan kotiin. Tapaus vain haukkui kauhuissaan vieraita. Kakki jopa alleen, vaikka pidimme siihen muutaman metrin välimatkan ja yritimme sitä omistajan kanssa rauhoitella. Se siis oli jo valmiiksi luonnehäiriöinen. En usko, että siitä olisi saanut kunnollista tapausta... olisi ainakin pitänyt tehdä TODELLA kovasti töitä. Kyse ei siis ollut siitä, että minulla ei olisi kokemusta näistä koirista.

Mieti myös tarkkaan, haluatko katsella sitä kuolamäärää seuraavat 5-8 vuotta! Se on suunnatonta. Painava koira jättää pahoja jälkiä lattiaan ja käytännössä sinun on mahdotonta pitää mattoja lattialla, sillä jo viikon jälkeen ne ovat todella harmaan kuolan peitossa. Sillä siis ei ole väliä, annatko koiralle makupaloja vai et. Kuolaa vaan riittää ja riittää. Kerrostalossa tämän kokoluokan koiraa EI voi pitää. Kuorsaus kuuluu toisiin kerroksiin todella hyvin (jo rivitalokin voi tuottaa ongelmia!). Mastiffi on lisäksi hyvin reviirikoira, joten se tarvitsee oman alueen, jossa se voi olla irti (omakotitalo, rivitalon ISO piha!).

Jos siis minulta kysyttäisi, ottaisinko JO kolme vuotiaan Mastiffin, vastaus olisi EN. Jokainen, joka ottaa tuon kokoluokan koiran, pitäisi harkita sitä todella tarkkaan. Kyse ei ole siitä, ettenkö rakastaisi koiraani, vaan siitä, että minä tiedän, mitkä ovat myös negatiiviset puolet. Olen jo tosin tottunut niihin koirani reilun 10 elinvuoden aikana, mutta silti....

Kuitenkin... rakkaudella kasvatetusta mastiffista saa maailman parhaan ystävän... niinkuin kyllä kaikista muistakin rakkaudella kasvatetuista koirista.