Moi kaikki! Mä oon nyt 15 vuotias poika, ja mä oon kamppaillut itseni kanssa jo ainakin pari vuotta, ja vasta nyt myönnän itselleni, että olen homo. Mä vaan tossa 13 vuotiaana aloin huomata, että tytöt eivät kiinnosta. Tähän päivään asti olen ollut ihan että kauheata! En minä voi olla homo! Mutta nyt myönnän sen asian itselleni.
Mutta tästä koituu vielä paljon ongelmia elämässäni. Kaikki perheenjäseneni vihaavat homoja, varsinkin veljeni ja isäni. He haukkuvat niitä todella usein. Joka kerta, kun he sitä tekevät, tekee mieli kertoa mikä todella olen, mutta en vain voi... Ja melkein kaikki ystäväni ja kaverini vihaavat homoja... Olen ajatellut kertoa tästä parhaalle ystävälleni, mutta en oikein tiedä. Ei sillä ole homoja mitään vastaan, mutta ei se mikään täysin suvaitsevakaan ole... Olisiko teillä antaa neuvoja, miten sen kertoisin? Sitten aika moni tyttö meidän luokalla on ihastunut minuun. Ja sitten on paljon näitä tanssiaisia ja kaikkia bileitä... Voisitteko kertoa omia kokemuksianne kaapista ulos tulemisesta, ja antaa neuvoja, että kannattaisiko minunkin tulla? Kiitän etukäteen!
Mutta tästä koituu vielä paljon ongelmia elämässäni. Kaikki perheenjäseneni vihaavat homoja, varsinkin veljeni ja isäni. He haukkuvat niitä todella usein. Joka kerta, kun he sitä tekevät, tekee mieli kertoa mikä todella olen, mutta en vain voi... Ja melkein kaikki ystäväni ja kaverini vihaavat homoja... Olen ajatellut kertoa tästä parhaalle ystävälleni, mutta en oikein tiedä. Ei sillä ole homoja mitään vastaan, mutta ei se mikään täysin suvaitsevakaan ole... Olisiko teillä antaa neuvoja, miten sen kertoisin? Sitten aika moni tyttö meidän luokalla on ihastunut minuun. Ja sitten on paljon näitä tanssiaisia ja kaikkia bileitä... Voisitteko kertoa omia kokemuksianne kaapista ulos tulemisesta, ja antaa neuvoja, että kannattaisiko minunkin tulla? Kiitän etukäteen!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos olet vasta 15-vuotias, sulla ei ole mitään kiirettä tulla kaapista ulos. Se voi olla helpompaa, kun olet kypsynyt ja "miehistynyt" ja kaveripiirisi on myös kypsynyt ja miehistynyt. Monien ikäistesi homoutta vähätellään jonain "höpöhöpönä", "se nyt on vaihe", "se menee ohi", "kuuluu puberteettiin"...
Mitäs siitä, vaikka tytöt ihastuu? Ihastuthan sinäkin poikiin. Ainahan se on kahden kauppa. Ja bileissä ja luokkajuhlissa olen minäkin aikanani ollut siinä kuin muutkin - jotkut tytöt tuli hakeen tanssimaan, ja siinä sitten vähän nolona mentiin. Mitä tosta...
Jos ympäristösi on täynnä ahdasmielisiä ihmisiä, on tietty parempi olla sohaisematta ampiaispesää. Ei sun tartte sen takia ulos tulla, että haluaisit sillä tavalla jotenkin "puolustaa homoja" ja antaa meille kasvot. Jokaisella on oma elämänsä.
Ikäisilläsi on yleensä epäkypsät mielipiteet. Perheelläsi ehkä vanhasta muistista opitut paapatukset. Ehkä täysi-ikäisyyden häämöttäessä ja kavereidesi löydettyä oman seksuaalisuutensa (ilman että nuoruuden epävarmuudet enää rassaa mieltä), he voivat suhtautua asiallisesti ja ymmärtäväisesti myös sinun seksuaalisuutees.
Don't worry - and don't hurry :)
Moron
Kehoittaisin sinua hakeutumaan homojen seuraan, tai semmoisen kaverin seuraan joka ymmärtää meitä homoja, niin saat itsellesi varmuuden oletko valmis olemaan homo täyspäiväisesti, sillä kemiat sisälläsi sen sanoo ja saathan sinä nauttia jo nuorella iälläkin kehosi sanomasta.
Mutta älä vielä tule ulos kaapiasta jos sinun läheisesi on noin homo vastaisia, tosiasiassa jokaisessa miehessä on homoa tai ainakin bi seksuaalisuutta mutta se tuodaan yleensä esiin viinan voimalla ja sitten kuitataan, että "no olin kännissä" keskustellaan....
Ei sitä kannata mennä suinpäin paljastamaan, ainakaan sellaisille, joilla on antipatioita homoja kohtaan.
Mäkin olen jo 22v ja mä olen vasta nyt kertonut vasta harvoille kavereilleni. (yhdellekin, jonka kanssa olen melkein homoillut, mutta on hetsku)
Mun oma perheeni ei tiedä yhtään mitään, mutta en mä mun perheelleni edes aio kertoa, mitä mun seksuaalisuus heille edes kuuluu.
Tytöt on mun mielestä mukavia ja ei mitenkään vastenmielisiä. Muhunkin on ollut moni tyttö ihastunut, mutta eipä se minua kiinnosta. Kerran yksi tyttö halusi alkaa seurusteleen ihan tosissaan, jolloin paljastin sille todellisuuden. Ei se sen koommin ole minua kovin paljoa ahdistellut, paitsi no no..ehkä vähän.
Mä olen vielä kaiken lisäksi lestadiolainen, ja siksi on vielä vaikeampaa olla homo, mut en anna sen häiritä. Elämästä voi nauttia ihan hyvin homonakin, kun ei ota nimittelyjä ja kommentteja henkilökohtaisesti ja jaksaa ymmärtää. On niitä sellaisiakin ihmisiä, jotka hyväksyy homot ja ymmärtää ja kannustaa... Jos haluat kirjoitella, niin osoitteeni on [email protected]
Onhan se vähän kiusallista, kun tyttö ihastuu. Itse en kovin paljon sen kanssa ole tekemisissä, koitan vähän vältellä. Kaikki kaveripiirissäni ovat homojenvihaajia, mutta siskolleni olen kertonut ja hän on aina ollut homoseksuaalien oikeuksien puolustaja...
Ikäistesi (on-ehdottomasti-oltava-kuin-muutkin-tai-voi-kauhee) joukossa on tietysti muka "homojen vihaajia". Se kuuluu tavallaan asiaan vähän kuin sekin, että pitää olla tietynlainen pipo.
Useimmat eivät kuitenkaan jää 15 w. tasolle. Jotkut jäävät. Mieti muutaman vuoden kuluttua uudelleen.
Moi sulle, ittes kanssa kamppaillut poika!
Tiedätkö, kun kirjoitat kamppailuistasi, tuntuu valitettavan tutulta. Et taatusti ole ainut, joka kokee sisäistä sekaannusta homoajatuksista. Itekin oon kamppaillut samalla lailla ja ehkä kamppailen osin vieläkin. Mut omat solmut on kyllä saanut aueta jo ihan kiitettävästi.
Sä oot nuori, ja uskon että oot oikeessa, kun sanot tarvitsevasti apua. Itse varmasti parhaiten tiedät mitä tarvitset ja haluat. Ei varmastikaan ole se viisain vaihtoehto jäädä yksin ahdistuksineen ja kipuiluineen.
Saanko kysyä sulta suoraan: Jos voisit valita, haluaisitko olla homo vai hetero? En väitä, että olisi kyse simppelistä on/off-valinnasta, jonka noin vain voisi tehdä ja että noin vain voisi muuttua, mutta mitä vastaisit?
Usein homoseksuaalisten ajatusten kanssa kamppailevalle tarjotaan ainoana vaihtoehtona juuri sitä paljon puhuttua "kaapista ulos tulemista". Uskotko itse että se on se vaihtoehto, jonka haluat tehdä? Uskotko että se on ainoa vaihtoehto? Kaapista voit tietenkin ulos tulla, nyt tai myöhemmin, mutta olkoon se todella oma päätöksesi, jos niin teet. Ethän anna kenekään muun neuvoa sinua tekemään jotain mitä et itse todella halua, ja päättää elämästäsi sinun puolestasi. Yleinen mielipidehän sanoo, että tule ulos kaapista, niin ei enää ahdista.
Vaikka salailun loppuminen varmaankin helpottaakin, itse en kuitenkaan oikein usko, että asia on näin yksinkertainen. Homoseksuaaliset ajatukset, jotka kai sullakin sitä ahdistusta ja kamppailua ovat aiheuttaneet eivät ulostulolla katoa..
Jos olet varma siitä että haluat olla homo, ei sinun oikeastaan tarvitse enää edes lukea eteenpäin, mutta jos et ole varma ja mietit ehkä jopa voisitko homoajatuksistasi joskus päästä, niin jatka toki..
Tiesitköhän, että on olemassa paljonkin homoksi itsensä tuntevia, jotka eivät kuitenkaan halua olla homoja vaan jotka haluavat ja uskovat voivansa löytää heteroseksuaalisen identiteetin, oman todellisen identiteettinsä, koska he itse asiassa kokevat olevansa heteroja, joilla vaan on tietyistä syistä johtuva ongelma oman seksuaalisuutensa kanssa: homoseksuaaliset tuntemukset ja ajatukset.
Itse lukeudun /lukeuduin tuohon joukkoon.
Laillasi kamppailin kauankin yksinäni itseni kanssa ennenkuin löysin sellaista apua, josta minulle oli apua. Ehkä samasta löytämästäni avusta voisi olla apua sullekin. Se on sinun itsesi selvitettävä ja päätettävä.
Laitan tähän joitakin kirjoja ja nettisivuja, jotka on mua auttaneet ymmärtämään mistä omat homoseksuaaliset ajatukseni ja kokemukseni ovat juontaneet juurensa. Lue (kirjat löytynee kirjastosta) toki ja tunnustele, voisiko tästä olla apua sullekin. Minulle on ollut.
-Tahdotko löytää itsesi? (Erik Ewalds)
-Toisenlainen rakkaus? (Roland Werner)
-Särkynyt minäkuva (Leanne Payne)
-Täyteen mieheyteen ja koko naiseksi (Andrew
Comiskey)
-Rakkauden uusi suunta (Mario Bergner)
-Kun kulissit kaatuvat (Jerry Arternburn)
Nettisivuja:
-www.aslan.fi
-www.peoplecanchange.com
-www.narth.com
Toivon että löydät ja saat apua. Kaikkea hyvää elämääsi.
T: itsekin kamppaillut
sä voit tyttöjen kanssa tanssia kultaseni.. :) Ei se tarkota että sä olisit niistä kiinnostunut.
Kiitos kaikille, jotka lähettivät viestejä. Ne olivat tosi mukavia ja niitä oli kiva lukea :)
Kun tossa kysyttiin, että jos saisin päättää, olisinko homo vai hetero, niin varmaankin hetero.
En mä siis pahemmin pelkää sitä homona olemista, mutta siitä koituu kyllä vielä paljon ongelmia :/
Kiitos vielä kerran!
Tossa edellä eräs eheytysliikkeeseen uskova kertoi mahdollisuudesta muuttua, "rakkauden uudesta suunnasta". Kyse on kuitenkin identiteetin luomisesta, ei siitä, että homoseksuaalisuus sinänsä mihinkään katoaisi. Nämä eheyttäjät toimivat kristillinen ideologia taustallaan.
Mutta rakkaus todella voi saada uuden suunnan - kuten esimerkiksi sitenkin, että keski-ikäinen mies, joka on ollut parikymmentä vuotta naimisissa, eronsa jälkeen alkaa vihdoin elää todellisena itsenään eli "eheytyy" homoksi vuosikymmenten väkinäisen kulissiheteroseksuaalisuuden jälkeen.
Sinulla on aikaa löytää itsesi!
Kaikkea hyvää sulle!
Hei gaymies,
Halusin vielä vastata tähän sulle.
Ihan hyvä että toit toisenlaisen totuutesi esille. Tästä asiasta on varmasti ainakin nämä kaksi mielipidettä, "totuutta", joista tosin taidamme uskoa eri totuuden olevan se oikea. Kuitenkin halusin oikeastaan kiittää sinua siitä, että vastasit kommenttiini näin asiallisesti ja kypsästi (etkä mitenkään hyökännyt sylkien sitä vastaan, mihin olen joskus törmännyt). Voimme yrittää ymmärtää toistemme ajatuksia ja oppia niistä.
"Kyse on kuitenkin identiteetin luomisesta, ei siitä, että homoseksuaalisuus sinänsä mihinkään katoaisi."
Tosiaankin, identiteetin luomisesta, tai ehkä pikemminkin todellisen, ehkä kehittymättä jääneen ja epävarman, maskuliinisen identiteetin vahvistamisesta voi ymmärrykseni mukaan todella sanoa olevan kyse. Homoseksualismin voikin ajatella olevan eräänlainen identiteettikriisi: oma todellinen pojan/miehen identiteetti on ainakin osin hukassa, ja vahvistusta tälle etsitään toisista miehistä ja heidän maskuliinisuudestaan. Oikeastaan tunnetaan vetoa ja ihastutaan miehissä siihen maskuliiniseen (luonteenpiirteet, miehisyys, ulkonäkö, vartalo..) mikä ei ole saanut vahvistusta ja mitä ei kyetä näkemään itsessä ja näin koetetaan ikäänkuin täydentää omaa minuutta toisen miehen avulla.
Homoseksuaaliset tuntemukset alkavat heiketä ja voivat ehkä jopa lopulta kokonaan hävitäkin, sitä mukaa kun oma maskuliininen identiteetti löytyy ja vahvistuu; kun kokee itsensä sisäisesti täydeksi mieheksi, eikä enää tarvitse toista miestä itseään ja identiteettiään ulkoapäin täydentämään. Samalla pikku hiljaa, kuin itsestään, voi vastakkainen sukupuoli alkaa ihan uudella tavalla ja luonnostaan herättämään mielenkiintoa. Siis sitten kun itsessä on tarpeeksi miestä kohtaamaan nainen, erilainen. Vastakohdat alkavat vetää luonnostaan toisiaan puoleensa.
"Nämä eheyttäjät toimivat kristillinen ideologia taustallaan."
Lienee totta, että näin useimmiten on. Se ei toisaalta liene mikään ihme. Kristillinen, miehen ja naisen toinen toistaan täydentävä, ihmiskäsitys varmasti on löydettävissä tästä ajattelusta. Joillekin krisitinusko valitettavasti tuntuu näyttävän kuin punaiselta vaatteelta ja kaikkea siihen liittyvää helposti kaihdetaan. On valitettavaa jos/kun kristinusko nähdään (mielestäni kovin vääristyneesti) esim. tuomitsevana uskontona, joka vain käskee ja kieltää eikä anna mitään todellista elämään. Itselleni Jumala on todellinen ja elävä, eikä siten krisitinuskokaan mikään kuollut uskonto vaan elävää todellisuutta. Jumala joka luotunsa tuntee lienee myös se paras auttaja homoseksuaalisuudenkin kanssa kamppailevalle, vaikken mitenkään haluakaan (yli)hengellistää asiaa.
"Mutta rakkaus todella voi saada uuden suunnan - kuten esimerkiksi sitenkin, että keski-ikäinen mies, joka on ollut parikymmentä vuotta naimisissa, eronsa jälkeen alkaa vihdoin elää todellisena itsenään eli "eheytyy" homoksi vuosikymmenten väkinäisen kulissiheteroseksuaalisuuden jälkeen."
Tätäkin epäilemättä tapahtuu.. Itse en kuitenkaan ajattele, että kyseessä olisi ihminen, jolla ei olisi jo naimisiin mennessään ollut piilevänä homoseksuaalisia tuntemuksia, enkä siten nää tätä heterosta homoksi "eheytymisenä". Kulissiavioliitto ehkä, ehkä olisi saanut jäädä solmimattakin. Vaikka tällaiset tapaukset lienevätkin todellisuutta, en silti ole samaa mieltä siinä, että tällainen mies "alkaa vihdoin elää todellisena itsenään eli "eheytyy" homoksi". Hänellähän on siis ollut homoseksuaalinen ongelma koko (avioliittonsakin) ajan. Todellisena itsenään ja maskuliinisen, heteroseksuaalisen identiteettinsä löytäneenä hän yhä kuitenkin voinee alkaa elää, jos haluaisi selvittää, mistä homoseksuaalinen kaipaus kielii: oman todellisen, maskuliinisen heteroseksuaalisen miehen identiteetin kaipuusta ja sen sisäistämisen tarpeesta.
Toivon, että kukaan ei tästä toisenlaisesta totuudesta ja omakohtaisesta mielipiteestä loukkaannu. Tarkoitukseni ei ainakaan missään nimessä ollut ketään vastaan hyökätä tai loukata. Tässä maailmassa "totuuksia" on monia, ehkä kaikissa on ainakin totuuden jyvänen, toisissa enemmän. Eri vaihtoehtoja on avartavaa ja hyödyllistä pyrkiä objektiivisesti (siinä määrin kuin se omasta subjektiivisuudesta ja omista tiedoista ja kokemusmaailmasta käsin on mahdollista) tarkastelemaan ja koettelemaan, sitten voi pitää sen minkä huomaa olevan totta ja hyvää.
Kaikkea hyvää sullekin!
Ja kiitos vielä omasta vastauksestasi.
Kiitos! :)
Se, miksi jotkut hyökkäävät silmille sylkien sinua vastaan esittäessäsi tätä näkökulmaa, on minusta hyvin ymmärrettävää. Koska ajattelun lähtökohtassa on jo sisään rakennettuna toisen ihmisen "väärässä oleminen" ja hyväksymättömyskin. Homot jos ketkä tuntevat (eivät onneksi enää yhtä julmalla tavalla kuin menneinä vuosikymmeninä) olevansa jatkuvasti syytettyjen penkillä, yksin, ja edessä on syyttäjä, tuomari ja pyöveli three-in-one. Tällainen tunne on kuin lapsella, jota kaikki lyöttäytyvät sadistisesti kiusaamaan.
Itse en usko edustamiisi psykologisointeihin. On niin vaikeata uskoa psykologiseen "etiologiaan", tunne- ja identiteettivajeeseen ja vastaavasti sen "terapiointiin", kun on tuntenut palosammuttimen kokoisesta niin kuin on tuntenut ja veljet taas eivät, vaikka kasvuympäristö on ollut kutakuinkin sama.
Niinpä en vaivaa enkä hämmennä asialla mieltäni, koska elämä on muutenkin tarpeeksi vaikeata.
Hyvää kevättä!
Haluaisin selvennykseksi lisätä, että edustamaasi ajattelutapaan homoseksuaalisen ihmisen kannalta sisältyy paha psykologinen double-bind (kaksoissidos), kaiken hämmennyksen alku ja juuri. Siitä myöskin ymmärrettävät kiukkuiset reaktiot, koska ihmisiä homotkin vain ovat.
Hei vielä.
"Kiitos! :)"
Ole hyvä, tai eipä kestä..
"Se, miksi jotkut hyökkäävät silmille sylkien sinua vastaan esittäessäsi tätä näkökulmaa, on minusta hyvin ymmärrettävää. Koska ajattelun lähtökohtassa on jo sisään rakennettuna toisen ihmisen "väärässä oleminen" ja hyväksymättömyskin. Homot jos ketkä tuntevat (eivät onneksi enää yhtä julmalla tavalla kuin menneinä vuosikymmeninä) olevansa jatkuvasti syytettyjen penkillä, yksin, ja edessä on syyttäjä, tuomari ja pyöveli three-in-one. Tällainen tunne on kuin lapsella, jota kaikki lyöttäytyvät sadistisesti kiusaamaan."
Joo, ymmärrän miksi jotkut suhtautuvat hyökkävästi. Kiitos kun vielä sanoit ääneen. Tosiaan, jos ajatellaan, että homoseksuaalisuus on "vika" tai "virhe", jonka voi "korjata", muuttuu ajatus helposti siihen, että homoseksuaalisessa ihmisessä itsessään olisi vikaa, että hän olisi huonompi ja että hänen pitäisi "eheytyä" tullakseen vasta sitten hyväksytyksi..
Totuudella tai mielipiteellä voi ikävä kyllä lyödä, sanotaanhan joskus esim. kristityistä, että he paukuttavat sillä raamatulla päähän, mikä on tosi valitettavaa ja surullista, siis se jos ja kun tällaisia totuudentorvia on ja myös että näin sanotaan... Vaikka olisikin omasta mielestään oikeassa ei se oikeuta sillä totuudella lyömään. Totuuden voi ottaa vastaan tai jättää ottamatta. Pakottaa ei tulisi eikä voi. Ajattelen että Totuus on luonteeltaan pikemminkin nöyrä ja hiljainen, ja tulee sen luokse joka sydämessään etsii. Totuus ilman rakkautta on ymmärtämätöntä julmuutta, joka sanoo toiselle, joka ei sitä tunne, että sinä olet väärässä, muutu totuuteni mukaiseksi tai en voi hyväksyä sinua. Rakkaus hyväksyy ehdoitta. Täysin. Toisen kaikkine hänen "virheineen" ja "vikoineen". Ei vaadi muuttumaan tai olemaan muuta kuin on. Rakkaudellinen totuus kutsuu kohti itseään, kuitenkin vain kutsuu eikä koskaan pakolla raahaa.
(Tämähän meinaa mennä pohdiskeluksi..)
"Itse en usko edustamiisi psykologisointeihin. On niin vaikeata uskoa psykologiseen "etiologiaan", tunne- ja identiteettivajeeseen ja vastaavasti sen "terapiointiin", kun on tuntenut palosammuttimen kokoisesta niin kuin on tuntenut ja veljet taas eivät, vaikka kasvuympäristö on ollut kutakuinkin sama."
Voin ymmärtää kun sanot ettet usko. Tai tuntuu ettet jaksa uskoa.. Eräänlainen uskonasia kai se tämäkin lopulta on. Oletkohan perehtynyt näihin "psykologisointeihin" enemmänkin? Nimittäin en varmaan mitenkään kaksisesti tai riittävän kattavasti osannut ajatuksiani esittää, joten jos niitten perusteella et jaksa uskoa, niin ei ehkä ihmekään.
Mitähän tunsit palosammuttimen kokoisena ja siitä asti? (Voin jotain omien kokemuksieni perusteella arvella, mutta kysynpä kun en voi tietää. Vastaa, jos haluat.)
Niinpä, oon joskus itekin miettinyt, että miksi itsellä homoseksuaalisia tuntemuksia on ollut ja pikkuveljelläni (tietääkseni) ei, vaikka samassa kodissa on kasvettu. Toisaalta kun oon asiaa kuitenkin enemmän miettinyt, oon huomannut, että kyllä oma persoona ja reagoimistapa asioihin ja moni kodin ulkopuolinen taho voi saada aikaan sen, että veljien välillä lopputulos on erilainen, vaikka vanhemmat samat onkin.
"Niinpä en vaivaa enkä hämmennä asialla mieltäni, koska elämä on muutenkin tarpeeksi vaikeata."
Usko tai älä, en halunnut tällä kirjoittamallani sinun tai sen kaverin, jolle alunperin vastasin, tai kenenkään muunkaan elämää vaikeuttaa, pikemminkin päinvastoin. Eikä sinun luonnollisestikaan tarvitse vaivata itseäsi asialla, jos et tahdo.
Totta, elämä osaa olla vaikeata, olipa sitten homo tai entinen-homo tai hetero, mies tai nainen...
"Hyvää kevättä!"
Kiitos, ja samoin, auringon paistetta sinunkin kevääseesi, kaikkeen tämän elämän vaikeuteenkin!
Kevät on ehkä lempivuodenaikani, se on täynnä toivoa ja lupausta uudesta. Saa jättää talven taakseen ja antaa auringon lämmön ja valon herättää itsessään uutta elämää.