kuonoa saisi tuupata sen pissaan jos se on sisälle pissinyt? Eikö se ole tehokas keino opettaa koira sisäsiistiksi? Vai eikö se ole järkevää?
Kuono pissaan?
44
4944
Vastaukset
- opi siitä mitään,
päinvastoin hämmentyy ja monesti jopa pelästyy omistajan negatiivista ja väkivaltaista käyttäytymistä (elekieltä) ja alkaa tehdä tarpeensa pahimmillaan salaa. Älä usko kaikkea, mitä sanotaan tehdyn viimeiset 100 vuotta. Se ei aina tarkoita sitä, että se olisi totta, oikein ja järkevää.
Hämmästyttävää, että tällaista edes joku kysyy vielä nykyaikana... Kannattaa lukea ja oppia koirista, ennen kuin hankit omasi, tuollaisella pilaat pennun ja molempien elämästä tulee kaikkea muuta kuin miellyttävää.- ei ymmärrä
Jos SINUN koirasi ei ymmärrä jotain asiaa, tarkoittaako se ETTEI kenenkään muun koira sitä ymmärtäisi? Ei asioita ole tehty sataa vuotta ihan turhanpäiten tietyllä tavalla. Menetelmä toimii joillekin, joillekin ei.
Kehotan kuitenkin harkintaan siinä että onko tämä fiksuin tapa. Muitakin keinoja kun on! - sakke.kl
ei ymmärrä kirjoitti:
Jos SINUN koirasi ei ymmärrä jotain asiaa, tarkoittaako se ETTEI kenenkään muun koira sitä ymmärtäisi? Ei asioita ole tehty sataa vuotta ihan turhanpäiten tietyllä tavalla. Menetelmä toimii joillekin, joillekin ei.
Kehotan kuitenkin harkintaan siinä että onko tämä fiksuin tapa. Muitakin keinoja kun on!ja ihan tuolla metodilla.Ainoa vaan jotta pitää saada kiinni heti.Ei auta,kun lammikko löytynyt raahata enään koiraa uitettavaksi:=)silloin pyyhitään pissat pois mitään sanomatta.onnistuu vain samalla hetkellä kun pissi loppunut.Joku tekee toisin ja joku toisin ei sovi kaikille roduille tuo tapa.
- voiraukkoja
ei ymmärrä kirjoitti:
Jos SINUN koirasi ei ymmärrä jotain asiaa, tarkoittaako se ETTEI kenenkään muun koira sitä ymmärtäisi? Ei asioita ole tehty sataa vuotta ihan turhanpäiten tietyllä tavalla. Menetelmä toimii joillekin, joillekin ei.
Kehotan kuitenkin harkintaan siinä että onko tämä fiksuin tapa. Muitakin keinoja kun on!ei todellakaan ole toimiva. Se miksi moni näin väittää ja luulee on hyvin yksinkertainen: jokainen koira oppii sisäsiistiksi, työnsi sitä kuonoa pissaan tai ei. Valitettavasti kuonoon työtäminen joko
A) ei vaikuta koiraan mitenkään, ja se oppii sisäsiistiksi muutenkin (LUE: joidenkin mielestä juuri pissaan työntäminen on koiralle tämän taidon opettanut, vaikka tosiasiassa jokaisella koiralla on taipumus pitää koti siistinä ja ne oppivat tähän ennemmin tai myöhemmin, jos muut puitteet vain ovat kunnossa. Oppii siis sisäsiistiksi ilman tätä kuonon työntämistä sinne lammikkoonkin..)
B) vaikuttaa koiraan: negatiivisesti. Koiran sisäsiistiksi oppiminen hidastuu, sen stressitaso nousee, oppiminen hidastuu, rupeaa ehkä jopa pelkäämään sinua. Pahimmassa tapauksessa yhdistää: pissa sinä = viha > ei uskalla tehdä tarpeitaan lähettyvilläsi).
Ja se miksi saattaa vaikuttaa siltä, että koira tajuaa ja jopa näyttää pahoittelevalta/syylliseltä on sen elekieltä, jolla se yrittää LEPYTTÄÄ SINUT/ RAUHOITELLA SINUA! Koira elää vain hetkessä, ja se näkee ainoastaan sinun suuttumuksesi. Koirilla, kuten susillakin, on luontaista erilaiset ns rauhoittavat signaalit (ovathan sudet ja koirat laumaeläimiä, joten on luonnollista että luonto on kehittänyt erilaisia menetelmiä kahakoiden välttämiseksi> yhteinen kieli..), jotka me ihmiset VALITETTAVAN USEIN TULKITSEMME ETTÄ KOIRA HÄPEÄÄ JA KATUU. Tosiasiassa koiran luonto laittaa sen automaattisesti tekemään näitä rauhoittavia signaaleita (alistuminen, mulkoilu, huulien lipaisu.. pennuilla vielä voimakkaammat), jotka sinä luet väärin.
Toki, jos koiran nyt rysän päältä kiinni saa, voi sitä torua tai sanoa napakasti EI, mutta kuonon työntäminen pissaan on aivan turhaa. Siis tiukka EI, ja välittömästi paikkaan missä saa pissiä> paljon kehuja.
Jos vahinko on jo tapahtunut, etkä ole tätä ollut näkemässä, niin mitä luulet voittavasti uittamalla kuonoa pissassa? Koira on jo unohtanut tapauksen. Koira ei mieti menneisyyttä/tulevaisuutta. Koira elää hetkessä. Se ei ymmärrä, miksi suutuit. Koiran kouluttamisessa ja kasvattamisessa on tärkeintä on oikea ajoitus; kielletään/kehutaan juuri sillä hetkellä kun eitoivottu/toivottu ominaisuus tapahtuu. Liian myöhään kieltäminen tai kehuminen ei anna koiralle mitään, eikä se tästä opi. - Sakemaanikko
voiraukkoja kirjoitti:
ei todellakaan ole toimiva. Se miksi moni näin väittää ja luulee on hyvin yksinkertainen: jokainen koira oppii sisäsiistiksi, työnsi sitä kuonoa pissaan tai ei. Valitettavasti kuonoon työtäminen joko
A) ei vaikuta koiraan mitenkään, ja se oppii sisäsiistiksi muutenkin (LUE: joidenkin mielestä juuri pissaan työntäminen on koiralle tämän taidon opettanut, vaikka tosiasiassa jokaisella koiralla on taipumus pitää koti siistinä ja ne oppivat tähän ennemmin tai myöhemmin, jos muut puitteet vain ovat kunnossa. Oppii siis sisäsiistiksi ilman tätä kuonon työntämistä sinne lammikkoonkin..)
B) vaikuttaa koiraan: negatiivisesti. Koiran sisäsiistiksi oppiminen hidastuu, sen stressitaso nousee, oppiminen hidastuu, rupeaa ehkä jopa pelkäämään sinua. Pahimmassa tapauksessa yhdistää: pissa sinä = viha > ei uskalla tehdä tarpeitaan lähettyvilläsi).
Ja se miksi saattaa vaikuttaa siltä, että koira tajuaa ja jopa näyttää pahoittelevalta/syylliseltä on sen elekieltä, jolla se yrittää LEPYTTÄÄ SINUT/ RAUHOITELLA SINUA! Koira elää vain hetkessä, ja se näkee ainoastaan sinun suuttumuksesi. Koirilla, kuten susillakin, on luontaista erilaiset ns rauhoittavat signaalit (ovathan sudet ja koirat laumaeläimiä, joten on luonnollista että luonto on kehittänyt erilaisia menetelmiä kahakoiden välttämiseksi> yhteinen kieli..), jotka me ihmiset VALITETTAVAN USEIN TULKITSEMME ETTÄ KOIRA HÄPEÄÄ JA KATUU. Tosiasiassa koiran luonto laittaa sen automaattisesti tekemään näitä rauhoittavia signaaleita (alistuminen, mulkoilu, huulien lipaisu.. pennuilla vielä voimakkaammat), jotka sinä luet väärin.
Toki, jos koiran nyt rysän päältä kiinni saa, voi sitä torua tai sanoa napakasti EI, mutta kuonon työntäminen pissaan on aivan turhaa. Siis tiukka EI, ja välittömästi paikkaan missä saa pissiä> paljon kehuja.
Jos vahinko on jo tapahtunut, etkä ole tätä ollut näkemässä, niin mitä luulet voittavasti uittamalla kuonoa pissassa? Koira on jo unohtanut tapauksen. Koira ei mieti menneisyyttä/tulevaisuutta. Koira elää hetkessä. Se ei ymmärrä, miksi suutuit. Koiran kouluttamisessa ja kasvattamisessa on tärkeintä on oikea ajoitus; kielletään/kehutaan juuri sillä hetkellä kun eitoivottu/toivottu ominaisuus tapahtuu. Liian myöhään kieltäminen tai kehuminen ei anna koiralle mitään, eikä se tästä opi.tuosta voi koira oppia sitten syömään omat jätöksensä. Se luulee, että sen pitää tehdä niin. Monesti täällä kyselläänkin, miksi koirani ei pissaa ulkona, miksi koirani syö ulosteensa. No juuri siksi, kun sille on raivottu, kun on sisällä sattunut vahinko. Kissalla toimii kuonon laittaminen jätökseen, mutta sehän onkin jo ihan eri juttu se.
- :/
Sakemaanikko kirjoitti:
tuosta voi koira oppia sitten syömään omat jätöksensä. Se luulee, että sen pitää tehdä niin. Monesti täällä kyselläänkin, miksi koirani ei pissaa ulkona, miksi koirani syö ulosteensa. No juuri siksi, kun sille on raivottu, kun on sisällä sattunut vahinko. Kissalla toimii kuonon laittaminen jätökseen, mutta sehän onkin jo ihan eri juttu se.
edes kissalle tämä ei toimi... jos tällaiset ovat jollain koulutusmenetelmät, ÄLÄ OTA ELÄINTÄ...! jos turvautua tällaiseen itseäänkin kuvottavaan tapaan, ei eläimelle taida osata muutakaan opettaa... ihmislapsen nenääkään ei omaan vaippaansa laiteta... pennut ovat yhtälailla vauvoja, ei kaikkea voi heti osata!
- Joobax
Sakemaanikko kirjoitti:
tuosta voi koira oppia sitten syömään omat jätöksensä. Se luulee, että sen pitää tehdä niin. Monesti täällä kyselläänkin, miksi koirani ei pissaa ulkona, miksi koirani syö ulosteensa. No juuri siksi, kun sille on raivottu, kun on sisällä sattunut vahinko. Kissalla toimii kuonon laittaminen jätökseen, mutta sehän onkin jo ihan eri juttu se.
Ahaa! Tässäkö on syy, että monen kissat kuseksii minne milloinkin? uskomattoman monilla on ongelma, että kissat pissivät sänkyyn, kenkiin, kasseihin, sängyn alle, sohvan taakse... Sen naamaa on tungettu lammikkoon pentuna ja se menee tekemään tarpeitaan piiloon, siis satunnaiseen piiloon hih hih.
Omat kissat tekevät tarpeensa vain ja ainoastaan laatikkoonsa, vaan ikinä en ole niitä lammikossa uittanutkaan ;) - Pen_t
ei ymmärrä kirjoitti:
Jos SINUN koirasi ei ymmärrä jotain asiaa, tarkoittaako se ETTEI kenenkään muun koira sitä ymmärtäisi? Ei asioita ole tehty sataa vuotta ihan turhanpäiten tietyllä tavalla. Menetelmä toimii joillekin, joillekin ei.
Kehotan kuitenkin harkintaan siinä että onko tämä fiksuin tapa. Muitakin keinoja kun on!Veikkaanpa, että koirilla, joiden naamaa on pentuna työnnetty pissiin, on aikuisena ongelmia omistajansa kanssa. Koira ei voi täysin luottaa omistajaansa, vaan omistaja on koiran mielestä arvaamaton. Mielestäni koirankoulutus perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen. Vaikka ihminen on arvoasteikossa ylempänä, hän ei saa käyttää valtaansa väärin.
Jos koiran haluaa opettaa sisäsiistiksi noin inhottavalla tavalla, että koira oppisi nopeammin, ei koiraa kannata ottaa ollenkaan. Koiran koulutukseen kuuluu se, että sen eteen nähdään vaivaa, eikä kaikki ratkea yhdessä päivässä. Eihän vauvojen vaippojakaan työnnetä vauvan naamaan kiinni. - khjth
Sakemaanikko kirjoitti:
tuosta voi koira oppia sitten syömään omat jätöksensä. Se luulee, että sen pitää tehdä niin. Monesti täällä kyselläänkin, miksi koirani ei pissaa ulkona, miksi koirani syö ulosteensa. No juuri siksi, kun sille on raivottu, kun on sisällä sattunut vahinko. Kissalla toimii kuonon laittaminen jätökseen, mutta sehän onkin jo ihan eri juttu se.
Käsittämätöntä roskaa väitteesi kissoista. Oliko juttu vitsi? pitäiskö naurattaa?
- Lilliet
Koira ei ymmärrä, miksi tuuppaat sen kuonon pissaan. Se ymmärtää vain sen, että isäntä/emäntä käyttäytyy yhtäkkiä mystisestä syystä aggressiivisesti ja tekee sille jotain todella inhottavaa. Se ei todellakaan ymmärrä, että rangaistus johtuu pissaamisesta (eihän pentu ymmärrä edes pissaamisen sisällä olevan kiellettyä!), sen luottamus johtajaan vaan kärsii pahasti kun johtaja toimii epäloogisesti ja arvaamattomasti.
Koira oppii sisäsiistiksi, kun se viedään ulos aina kun on sellainen tilanne että hätä voisi yllättää (unen, ruoan, leikin jälkeen), ja ulkona tehdyistä tarpeista kehutaan kovasti. Sisällä kakat ja pissat kuuluu vaan jättää huomiotta - koira kyllä alkaa tällä tavoin haluamaan ulos asioilleen, koska siitä sitä huomioidaan ja kehutaan.- tapaa, jos ei viitsi
paneutua koiran kasvatukseen tuon enempää, kannattaa jättää koiran hankinta tekemättä. Miten kauan ihmislapsi tekee jätöksiä housuihinsa, koulutetaanko se huutamalla ja väkivaltaa käyttäen? Omaa älyä SAA ja PITÄÄ käyttää! Tuollainen ei tee mitään hyvää koiralle, ei opeta, sekoittaa, pelottaa, tekee siitä alistetun.
Onhan olemassa ihmisiä, jotka luulevat esim. että aina kun koira heiluttaa häntää, se on iloinen! Jokainen hiemankin koiran elekieleen perehtynyt tietää, ettei näin ole. Sama pätee tässä pissa-asiassa, koira ei USKALLA enää pissata ihmisen nähden, ja omistaja-idiootti luulee opettaneensa jotain. Huoh... - jajos
tapaa, jos ei viitsi kirjoitti:
paneutua koiran kasvatukseen tuon enempää, kannattaa jättää koiran hankinta tekemättä. Miten kauan ihmislapsi tekee jätöksiä housuihinsa, koulutetaanko se huutamalla ja väkivaltaa käyttäen? Omaa älyä SAA ja PITÄÄ käyttää! Tuollainen ei tee mitään hyvää koiralle, ei opeta, sekoittaa, pelottaa, tekee siitä alistetun.
Onhan olemassa ihmisiä, jotka luulevat esim. että aina kun koira heiluttaa häntää, se on iloinen! Jokainen hiemankin koiran elekieleen perehtynyt tietää, ettei näin ole. Sama pätee tässä pissa-asiassa, koira ei USKALLA enää pissata ihmisen nähden, ja omistaja-idiootti luulee opettaneensa jotain. Huoh..."Sama pätee tässä pissa-asiassa, koira ei USKALLA enää pissata ihmisen nähden, ja omistaja-idiootti luulee opettaneensa jotain. Huoh..."
Siis jos koira alkaa uittamisen tai parin jälkeen tehdä tarpeensa ulos, se tarkoittaa että ei USKALLA enää pissata ihmisten nähden? Eikä omistaja-idiotti ole tehnyt silloin asian eteen mitään? EIKÖ????
Omituista!!!
- TietääMistäPuhuu
Koiran kuonoa ei kannata (minun mielestä ei SAA!!) tyrtäkä pissiin. Ei ole todellakaan tehokkain tapa opettaa sisäsiistiksi. Menetelmästä saattaa päin vastoin seurata vain harmeja ja pelkoja koiralle.
"Eikö se ole tehokas keino opettaa koira sisäsiistiksi?"
Ei ole tehokas, ei tosiaan. Koira ymmärtää että sitä sitä rankaistaan, mutta mistä? Sitä se ei käsitä. Onko kiellettyä pissata matolle? Onko kielletty pissata olohuoneeseen? Onko kiellettyä pissata sisälle? Onko ylipäätään pissaaminen kielletty kokonaan? Mistä koira tietää mikä edellä mainituista on kiellettyä? Ei mistään. Pahimmassa tapauksessa koira lopettaa pissaamisen omistajan nähden, omistajan olessa kotona. On sitten kivaa siivota vanhaa pissaa sängyn alta, kun sitä ei ole huomattu kun koira yrittää pissata salaa pelätessään tekevänsä väärin. Onko ylipäätään järkevää rankaista mistään? Ei. Omistajan oma vika kun ei vie koiraa ajoissa ulos. Positiivinen koulutus on kaiken peruskivi (:
"Vai eikö se ole järkevää? "
Ei ole järkevää, kuten edellä totesin.- :D:D:D:D:D:D:D:D
itse olen kouluttanut koiria molemmilla tekniikoilla.
Kuonon pissaan työntämättä jättäminen oli vain huomattavasti helmpompaa.
Aina kun pissa edes yritti osua lehdelle kehuttiin kamalasti ja kappas!
Kyllä se pissa alkoi lehdelle osumaan..
Kun ottaa koiran pitää muistaa että se ei oo mikää helvetin kissa, koira ei opi jos sen vie kerran lahdelle "katsos pörrö, tässä on lehti mihin KUULUU pissata"
Ehei, koira vaatii toistoja ja miten sitä voitaisiin rangaista sellaisesta mitä se ei vielä osaa?
Ihan sama kun te saisitte joka kerta turpaanne jos ette välittömästi osaisi puhua ruotsia, saksaa tms...
- Artturi Reinikainen
Rantasella on koira joka aina paskas rappukäytävään. No Rantanen tuuppas koiran kuonon paskaan ja nakkas sen sitten kaiteen yli pihalle. Ne asui vain kakkos kerroksessa, joten koira ei ollut kommoinansa heitosta, mitä nyt vähän säikähti, mikä oli tarkoituskin. No oppiko koira? Tavallaan... Se kyllä edelleen paskoo rappukäytävään, mutta tuuppaa sitten itte kuononsa siihen paskaan ja hyppää kaiteen yli.
- kommoinansa
Kylläpäs taas yksi pelle kuvittelee olevan vitsikäs. 1.nostaa vanhan ketjut ei sekään kovin vitsikästä 2.kertoo todella typerän kommentin, joka ei ole edes lähellä humoristista kommenttia. Pelleiksi ei kouluttauduta vaan pelleiksi synnytään.
Ainoa hauska juttu oli jokin käsittämätön sana. kommoinansa
- koiransakasvattanut
Uuhh... oon ollu niin kova muija että oon onnistunut kouluttamaan niinkin vaativan koiran kun sakemannin ilman että työnnän nenää kuseen.
KOirat on älykkäitä ja oppii ilman että niiden nokka kastetaan kuseen joka kerta.
Se on vain omaa osaamattomuutta jos ei tiiä muita keinoja.
Lukekaa ihmiset kirjoja tai käykää kursseilla/luennoilla! - kuseksiviako
No eipä se sakemanni ole niin vaativa, ainakaan noiden pikku asioiden kouluttamisessa.
Eikä koira siitä kärsi jos sitä kusemasta sisälle kieltää, ei kai kukaan siihen kuseen sitä nenää kiinni työnnä. - toimiiiiii
meillä sekarotunen spk pentu pissas makuuhuoneen matolle, laitoin heti pissan jälkeen kuonon matolle ja sanoin EI! koira tajus, ja seuraavan kerran teki tarpeensa sanomalehdille vessaan, jolloin koira sai kehuja ja rapsutuksia. toki on niitä keinoja muitakin, meillä tuo on toiminut parhaiten.
- huohhoih
"meillä sekarotunen spk pentu pissas makuuhuoneen matolle, laitoin heti pissan jälkeen kuonon matolle ja sanoin EI! koira tajus, ja seuraavan kerran teki tarpeensa sanomalehdille vessaan, jolloin koira sai kehuja ja rapsutuksia. toki on niitä keinoja muitakin, meillä tuo on toiminut parhaiten." ja sakemannisekotuksen ajattelit kouluttaa tolla tavalla? ei taida olla taito hanskassa. lue nyt helvetissä miksi tuo on VÄÄRIN.
- kuseksiviako
No huohhoih, äläpä nyt liiottele. Kaikki kai haluaa koirastaan sisäsiistin. Miksi ei sitten tekisi sitä niin että oma koira sen tajuaa. Ei kaikki koirat opi nami lässyn lässyn kehuilla.
"laitoin heti pissanjälkeen kuonon matolle ja sanoin EI!" Tuskin tämäkään tarkotti että pisti koiransa kuonoo siihen pissaan vaan näytti mitä on tehty ja EI sanalla korosti että se on väärin. Koira EI saa siitä mitään traumoja!!!
Vaikka turha tänne on enempää aiheesta laittaa. Nykytyylillä koirat mielletään perheen vauvoiksi ja sitten ihmetellään kun koiralla on täysikäisenä vaikka mitä ongelmia.
Monet asiat voi tehdä lempeästi mutta silti päättäväisesti!! - diu :P
Minä olen saanut omani ja kavereideni "ongelma" koirat sisäsiisteiksi sillä että ensinnäkin ei mitään lentiä lattioille vaan suoraan ulos ! Kun koira pissaa sisään ei kehuja ei mitään huomiota koiralle ja kun koira tekee tarpeensa ulos niin kehut päälle ja pahimmatkin sisälle kuseksijat on saatu tällä hyvin yksinkertaisella tavalla pissimään ulos .
Se että joku toimii ei tarkoita että pitäisi koiran kustannuksella mennä siitä mistä aita on matalin . Voisi ajatella sitä koiraakin eikä vain sitä mikä on itselle helpointa . - k
"meillä sekarotunen spk pentu pissas makuuhuoneen matolle, laitoin heti pissan jälkeen kuonon matolle ja sanoin EI! koira tajus, ja seuraavan kerran teki tarpeensa sanomalehdille vessaan, jolloin koira sai kehuja ja rapsutuksia. toki on niitä keinoja muitakin, meillä tuo on toiminut parhaiten. "
niin tässä se taas on... tämä tapa ON IHAN OK tässä tapauksessa sillä koira "yllätettiin" itse teossa jolloin sitä kiellettiin ja seuraavalla kerralla koira muisti että ainiin jos minä pissaan noiden matolle niin se ei ole hyvä juttu, mutta mitäs jos pissaisin lehdelle...? tämä on ok mutta ei se että kävelet olohuoneesta makkariin ja huomaat että matolle on pissitty eikä koiraa näy silloin vahinko kävi jo eikä siitä kannata torua siivoat sen vähin äänin ja kun koira tekee seuraavalla kerrala oikein sitä KEHUTAAN!!!
itse käytän metodia ruuan, nukkumisen ja leikkimisen jälkeen ulos!!!
eli n. 2 tunnin välein - Kyllä oppii
ensimmäisen kerran luin että koira oppii sisäsiistiksi opettamatta.....
Kylla kaikkea sitä näkee kun vanhaksi elää.
Vanhanajan konstit on kiusallisen tehokkaita siksi että ne usein on jo pitkässä juoksussa tehokkaiksi todettu. Mutta koskaan ei ole vain yhtä toimivaa tapaa, ja toistan edellisiä siinä että muitakin ehkä parempiakin tapoja on. Pääasia että koira opetetaan kunnolla sisäsiistiksi, mutta aivan päivissä se ei käy. Pennulle sattuu vahinkoja viel jonkun aikaa. - RipaK
jahas,ja minä vissiin jätän kans koirani huomiotta kun se kuseskelee ympäri asuntoa?LUE: Merkkailee! Koirani on siis 8kk ikäinen pienirotuinen uroskoira,varsinkin yöllä käy kusasee ovenpieliin,keittiön pöydän jalkoihin,lipastojen reunoihin ym..
Koira on siis kyllä opetettu sisäsiistiksi, ja onkin. Jaksaa pidätellä,mut meillä tää yöllinen merkkailu on jo todella raivostuttavaa... - eräs vaan
VARJELKOON !! KAIKKEA SITÄ SAA LUKEAKKIN !! Luehan joku koirakirja, Tuire Kaimio esim., niin alal älytä, miksi ei näin saa tehdä, ehdottomasti ei !!!
- canis.familiaris
Meille kun tuli toinen kv-parson eli ensimmäisen emä, niin tämä ensimmäinen väänsi tortun työhuoneeseeni (merkkaus) Käytin kuonoa läjässä ja torut päälle. Ei ole asia vaivannut sen jälkeen. Nyt tuli kv-kettuterrieri, joka teki aina yhteen nurkkaan pienen kikkareen aamuyöstä. Katsoin läpi viikon, ja käytin senkin kuonon kikkareessa ja siihe loppui koko touhu myös. Nyt pyytää ulos jos tarve yllättää.
Ei mikään tapa ole huono. Huonoa on tavan väärä käyttö ja miten sen toteuttaa. Tässäki parsonilla on 9v.ikää ja foxilla 3v.. Jos nämä pienet koirat lähtee tässä merkkaus asiassa hippasille, niin tie on päättymätön.
Käytän kyllä myös tarvittaessa ääritapoja jos katson sen parhaaksi. En heti muista monta vuotta on viime käytöstä. ehkä 10-15v. ja silloin aikuiseen rotikkaan, joka alkoi merkkaamaan kv-koiran tullessa.
Meillä loppui tämä hippanen alkuunsa ja tuolla kertomallani tavalla. - spanieliiiiiiiiiii
Ensimmäiselle cockerilleni opetettiin silloisten ohjeiden mukaan (25 v. sitten) sisäsiisteyttä viemällä kaveri jätöksen luo ja torumalla kovasti. Oppi kyllä sisäsiistiksi pian. Ei sitä siinä "uitettu" tai työnnetty naamaa lähelle. Ajatuskin puistattaa.
Toinen cockerini (nyt 1,5v.) on opetettu huomiotta jättämisellä ja kehumisella ja palkkaamisella ulos tehdyistä tarpeista. Oppi sisäsiistiksi todella nopeasti.
En nykytiedolla ja (vähäisellä) kokemuksellani enää ikinä opettaisi torumalla. Suosittelen siis itse kehumisen ja palkkaamisen kautta. - canis.familiaris
Tottakai lähtökohta on kanustuksen ja oikean vrk rytmin kautta opetettu tapa. Näillä piiperöillä on kuitenkin omanlainen tapa monissa tapauksissa, joissa itse tarve tai merkitys on eri kuin luonnollinen raeve tehdä tarpeitaan.
Juu muistan minäkin tuon tavan aikanaan ja muistan monia muitakin "pois" aiheesta siirtyneitä tapoja. - Suomi-rodun edustaja
Joku jo vetosi siihen, että on niin ja niin monta koiraa kasvattanut, että kyllä hän tietää. No, itsekin olen niin ja niin monta koiraa jo kasvattanut ja vielä Karjalankarhukoiriakin, joiden kuulemma pitäisi olla ihan kauhean mahdottomia koiria. Yhdenkään nokkaa en ole pissaan tai kakkaan työntänyt, vaikka vierestä seuraan kun koira pissaa tai kakkaa sisälle. Silti ovat kaikki oppineet sisäsiisteiksi.
Viimeisin tapaus (juuri 5kk täyttänyt) ei ole kyllä vielä sisäsiisti, mutta jotenkin uskoisin, että kuukauden sisään on. Olen kerran pari murahtanut vihaisenoloisesti kun pissasi ja siitä seurasi se, että koira vaihtoi vakituista pissapaikkaansa ja yritti tehdä sen kun en huomaa. Veikkaisin, että nokan painaminen jätöksiin tuottaisi saman tuloksen ja kaikille pahan mielen.
Kehun vaan niin maan perusteellisesti kun hädät tulevat ulos, sanon vielä, että: "pissat" tai "kakka" ja tästä on seurannut se, että koirat ymmärtävät nuo sanat. Siitä on taas muutamia hyödyllisiä seuraamuksia, joita en tähän juuri nyt lähde erittelemään, kukin voi tykönänsä keksiä käyttökohteita tuollaisille "käskyille". - dirlin
se että koiria on 100 vuotta alistettu ja koulutettu päin hel****iä, ei tarkota että enää nykysin tarttis jatkaa samaa linjaa.
koirat oppivat eri tavoilla, mutta veikkaan että yksikään ei opi sisäsiistiksi nenää pissaan hankaamalla ja karjumalla. on olemassa paljon helpompia ja yksinkertaisempiakin tapoja.- Kuten
ottamalla pentu kainaloon ja viemällä se ulos. Mitä koira oppii kun sen kuono työnnetään omaan lätäkköön? Oppii se ainakin pelkäämään isäntäänsä ja luottamus ihmiseen alkaa karista.
- kinuskijänis
Kuulostaa aika jälkeenjääneeltä uittaa pentua kusilammikossa. Kas kun ei myös paskassa ja toki myös oksennuksessa. Rankaisuko muka kertoo eläimelle mitä sen kuuluu tehdä? Haloo..?
Uskon että nämä omissa erittäissä uitetut pennut olisivat oppineet sisäsiisteiksi normaalillakin tavalla. Ja tajuaakohan kaikki sitäkään että mitä nuorempi pentu kyseessä, sitä vähemmän aikaa ne pystyvät edes pidättelemään..
En haluaisi millään verrata koiria ja ihmisiä, mutta oppisikohan ihmislapsi nopeammin "kuivaksi" jos hieroisikin pissavaippaa naamaan? Älykkäänä olentonahan sen pitäisi hiffata että tää tarkoittaa nyt sitä että käytä hyvä ihminen pottaa.
Mä en vaan jaksa näitä älyrajoitteisia "koulutusmetodeita". :D - sdFgfzhtggg
Varmaan osa koirista oppii tuolla kuono kuseen tekniikallakin (todella vanhanaikainen tapa ja koulutus hiukan kehittynyt tässä ajankuluessa) mutta en kyllä suosittelis..eikös koirankoulutus juur pitäis olla koiralle mieluista niin se siitä parhaiten oppiikin, joten kun koira tekee tarpeensa oikeaan paikkaan kehutaan. Ja juuri tämä että tuosta huonosta tekniikasta voi tapahtuakin pahempia asioita esim. koira alkaa pelkäämään sinua, menettää luottamuksen ja löydät kuset myöhemmin homehtuneelta lattialta/seinästä jonku kaapin alta piilosta. Lukekaa nyt niitä kunnon koulutuskirjoja uudet omistajat ennen kuin hankitte koiraa ja "vanhat" omistajat päivittäkää tietonne!
- kuseksivako
Koira ei ala pelkäämään omistajaansa jos sille näytetään vahinkopissa lattialta ja sanotaan ei! Kuka hitto nyt oikeesti tarkoittaa sitä että se koira uitetaan siinä pissassa, sen kuonoa hierotaan siihen tai sitä lyödään ym. ym.
Ei tarvita yhtään ainoata koirakirjaa vaan ihan maalaisjärkeä. Toiset koirat sisäistää asian helpommin kuin toiset, mutta kaikkien koirien kohdalla pätee yksi yhteinen sääntö, koiria on vietävä riittävän usein ulos sen ikään ja pidätyskykyyn nähden.
Omista koiristani olen osan saanut sisäsiistiksi ihan vaan käyttämällä ne säännöllisesti alkuun jopa kahden tunnin välein ulkona.
Sitten nämä jotka eivät sitä ole sisäistäneet kaikesta huolimatta, koira lähelle/syliin, mennään pissan kohdalle näytetään, että mitäs tossa on ja päälle HYI! Sitten siirto oven vierelle ja ulos.
Yksikään näistä tapauksista ei ole alkanut pelkäämään! Eikä myöskään yksikään ole vaihtanut pissapaikkaa ns. salaiseen paikkaan.Ja jokainen on sisäsiistiksi oppinut ennemmin tai myöhemmin. - sevalde
voi inhottavaa vieläkin lukea tuollaisista kasvatusmetodeita..kasvattaisitko lapsesikin potalle niin että kun pissaa housuihin niin hierot sitä lapsen naamaan??? en ymmärrä millä logiikalla tuota paskassa ja kusessa uittamista tehdään? ihan niinkuin se eläin siitä ymmärtäisi että on tehnyt väärin,, jos pissa on vaikka minuutinkin vanhaa niin luuletko että koira ymmärtää miksi se pyöritellään siinä? ei tosiaankaan ymmärrä,,
koiran sisäsiistiksi opettaminen vaatii kärsivällisyyttä, aikataulutusta ja ahkeruutta,,näitähän riittä, jotka käyttävät pentuaan 3 kertaa päivässä pihalla ja ihmettelevät kun tekee asiat sisälle,,itse oon kasvattanut 2 koiraa niin etteivät yhtäkään kertaa tehneet asioitaan sisälle,,se on vaatinut muutaman viikon todella intensiivistä pihalla käymistä (tunnin välein/aina ruuan ja juomisen perään) ja yölläkin, kun koirat oppivat melkein heti ilmoittamaan jos tuli yöllä hätä,,olen ottanut kummatkin koirat sellaiseen aikaa että olen pystynyt sopimaan lomani siihen niin olen voinut täysillä panostaa pentuaikaan ja sisäsiisteyteen,,
ennen koiran hankkimista voisi kukin viikon tai kaksi kuivaharjoitella pihalla käyntiä niin että näkee jaksaako sitä oikeasti huolehtia pennun ja aikuisenkin koiran tarpeista,,jos tietää että pihalla ramppaaminen ja lenkitys ei innosta niin ei ainakaan kovin aktiivista rotua SAA hankkia,,ihan koiran etua ajatelleen! eniten ottaa itseäni päähän jotkut pienten koirien omistajat, jotka eivät edes vie koiriaan pihalle "kun niillä on pentuna niin pieni rakko että ei voi edes olettaa sisäsiisteyttä",,niin ei sitten anneta koiralle edes mahdollisuutta oppia,,tympiää sellainen toiminta,,ja loppuun yhteenvetona että älkää ikinä fyysisesti kurittako (lasken tuon paskassa pyörittelyn myös tähän kategoriaan) koiraa, se ei kannata pitemmän päälle, eikä taatusti tee onnellista koiraa! - kuseksivako
En tiedä oliko kirjoitus tarkoitettu minulle, mutta vastaan nyt kuitenkin.
Olen kirjoittanut muutaman kerran jo saman: tuskin tarkoitetaan sitä että, kuono työnnetään siihen kuseen kiinni, saati hierotaan siinä koiran naamaa.
Joku viisas tässä nyt vertasikin jo vaippaikäistä ja koiraa... huh..
Kysymys on vain siitä miten sen tekee.
Olen itsekin tehnyt aina joka koiran kanssa niin, että vien alkuun vaikka tunnin välein ulos siitä sitten aikaa pidentäen ja koiran ruokinnan/ tarpeiden teon huomioiden. Ulkona pissaamisesta ja kakkaamisesta ei ole tullut ylenpalttisia nameja tai rapsutuksia. Pelkkä hyvä poika/tyttö ihan ekoilla viikoilla.
Ja kummasti on jokainen oppinut tekemään tarpeensa ulos.
Sisälle tehtyään, vien koiran paikalle, kiellän ja ulos. Ei siis mitään riehumista, repimistä, vaan normaali kielto.
Ja väitän, että ovat olleet ihan tyytyväisiä elämäänsä.
Toki aina parempi jos koira oppii sisäsiistiksi, ihan vaan rytmittämisen avulla.
Omista koiristani kukaan ei ole aikuisena merkkaillut ei kylässä eikä kotona, mutta tuttavani koira tullessaan meille pissaili, ns. huvikseen... koira kiinni, näytin pissan ja kielsin koiraa. Ei pissannut enää ja silti on edelleen iloinen tullessaan meille tai kun menen heille. - ???
What????
- Anonyymi
En tiedä mikä nykyihmisiä vaivaa, kun lapset kasvatetaan päin seiniä ja näköjään samaa yritetään tehdä myös eläimille.
Omistaja on lauman johtaja koiralle ja jos kielletty asia tehdään, niin sitä kuonoa voi todellakin käyttää pissassa tai ääritapauksissa (esim. pureminen) läpsäistä kuonolle.
Eläimen kasvattamisessa ei todellakaan päde mitkään suvaitsevaisuuspsykiatrian säännöt ja on todella pelottavaa, että tällaiset kaiken sallivat maailmanparantajat saattavat omistaa isoja ja vaarallisiakin rotuja...
Ei Jeesus, että hävettää olla ihminen, kun lukee tätä nykymenoa...- Anonyymi
Juuri näin! Kiitos harvoista ja asiallisista kommenteista.
- Anonyymi
Turhaa aivastelua tuossa asiassa. Kyllä koira oppii, jos tökkää kuonon jätökseen.
Kaveri opetti kissankin siten, kun pienenä pökkäs haisevan matolle niin tyrkkäs kuonon siihen läjään ja heitti parvekkeen ovesta nurmikolla ja parin kerran jälkeen osasi työntää kuonon läjään ja hypätä nurmikolle.
Onko kissa viisaampi kuin moppe?- Anonyymi
Entä jos tökkäisin sun kuonon vai pitäisikö sanoa klyyvari omaan pissaasi, tykkäisitkö siitä? Minä jo kiihotun ajatuksesta, ja selvästi sullekin sopisi, jos mielestäsi lemmikitkin sillä ja siitä oppivat. Vai entä jos kakkaat sitä ennen, sitten siihen naamasi? Miau. Hau.
- Anonyymi
Kyllä mä oon niin herkkä, ettei musta saa laittaa mitään huonoa. Mä rakastan niin koiraa yli kaiken ja poistatan kaikki huonot asiat.
- Anonyymi
Aikoinaan meillä sekarotuiset koiranpennut kun kusivat pirttiin, niin niskasta kiinni ja hierottottiin kusilätäkköön ja viskattiin pihalle, pentu oppi nopeasti, ettei pirttiin tehdä tarpeita, nyt on uusi pentu kasvamassa niin yritän pehmeillä metodeilla kasvattaa, ei ole kuseksinut eikä paskonut tupaan, aina kun herää niin vien ulos ja muutenkin puolen tunnin välein hommaa riittää ja voin käydä itsekkin kuseksimassa koivun taimille heh.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912900Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991686Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461557- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21079Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855