Seurustelusta

Moikka, olen 19-vuotias nuorimies, mutta en eläessäni ole seurustellut päivääkään. Kun mietin omaa ystäväpiiriäni ja tuttujani suurin osa tuntuu melkeinpä jossain suhteessa olevan paraikaa tai on vähintäänkin sellaisia/sellaisia kokenut aiemmin. Omalla kohdallani ei tällaista seurustelu-suhdetta ollut koskaan ja koenkin itseni jotenkin epänormaaliksi tästä johtuen, mielessä alkanut itää ajatus että kyllä mussa jotain vikaa varmasti on kun en kenellekään kelpaa. Kiinnostuksen kohteita ja ihastuksia on kyllä ollut useita, ja olen pyrkinyt tutustumaan näihin ihmisiin, pitänyt yhteyttä, pyytänyt kahville tai syömään tms, viestitellyt ja niin edelleen. Jotenkin vaan kaikki hyvältä alkuun näyttäneet jutut sitten ovat jotenkin kuitenkin sitten kariutuneet eikä mitään vakavampaa ole tapahtunut. Pitäisikö tässä luopua toivosta kokonaan seurustelun suhteen vai mikä eteen, tai mikä tässä meitsissä on vikana ja pitäisi muuttaa kun aina käy onnettomasti...
8468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

hieman sua vanhempi ja tilanne on samanlainen. Ja sitä kuule löytyy jopa yli viisikyppisiäkin ihmisiä, jotka eivät ole seurustelleet elämässään kertaakaan. Ei tuo ole mun mielestä ollenkaan epänormaalia. Ennemminkin musta on epänormaalia se, kun nuoret meinaa aloittaa nykyään niin hirveen aikasin seurustelun. Mun mielestä se on melkein jo järkyttävää, kun joskus kuulee noita juttui, et jo kymmenvuotiaat seurustelee. Mikä ihmeen hinku ihmisellä on seukkaamaan niin aikaisin? Jos seukkaus alkaa jossain yläasteen lopussa ja sitä vanhemmalla iällä, niin se on mun mielestä aika OK ikä aloittaa seurustelu, mut sitä nuoremmalla iällä seurustelun aloittaminen ei kyl oo mun mielestä mitenkään järkevää.

Ei siitä kannata stressiä ottaa, ettei ole vielä tohon ikään mennessä seurustellut kertaakaan. Olet vielä, voisi melkeinpä sanoa, että hyvin nuori ihminen (ja sitä olen itsekin) ja ehdit kyllä vielä varmasti seurustelemaan elämäsi aikana, jopa kyllästymiseen asti. Tuossa iässä ihmiselämän parhaat päivät ovat vielä vasta edessä.

Äänestä

Moi !
Kerrohan jotain itsestäsi. Olen vuotta nuorempi tyttönen ja osittain samassa tilanteessa kuin sinäkin !

Äänestä

Moi. Mielestäni ei ole mitenkään epänormaalia, että 19-vuotiaat eivät ole kertaakaan seurustellut. Itse olin 20-vuotias, kun aloin ensimmäisen kerran seurustelemaan. Minulla ei ollut kiire seurustelemaan. Ajattelin, että sitten kun se oikea tulee kohdalleen, niin sitten alan seurustelemaan. En yhtään miettinyt, että apua, olen jo 20v. ja en ole ollenkaan seurustellut. Tällä haluan siis sanoa, että älä missään tapauksessa luovu toivosta, eikä sinussa ole mitään vikaa.

Äänestä

Täällä ois samanikänen ottaja myös! :)

Äänestä

Äläpä hätäile, itse olen 23-vuotias mies ja pisin seurustelu on ollut 2 kuukautta. Tämänkin lopetin omasta tahdosta. Nuorempana uskoin olevani viallinen, kun kukaan tyttö ei kiinnostunut. Ujo luonne ei auttanut tutustumisessa. Vaan nytpä on pojasta kasvanut omillaan toimeen tuleva mies. Töitä saa tehdä niin paljon kuin haluaa, 300h kuussakin on tehty, eikä rahaa kulu mihinkään turhuuksiin kuten kukkapuskiin ym. Vapaa-ajalla prätkällä, kapakassa, metsällä, aivan missä vain. Toki välillä olo on yksinäinen, mutta kai me jotkut miehet vaan ollaan yksinäisiä susia. Tarkoituksena on tehdä vielä muutama vuosi pätäkkää reilusti ja lähteä Suomesta helvettiin, pidemmäksi aikaa. Eli väkisin etsiminen on turhaa, niitä tyydyttäviä tyttöjä on 13 tusinassa, mutta mielestäni on parempi elää yksin kuin tyydyttävän kanssa. Kyllä se oikea saattaa löytyä.

Äänestä
  • En ymmärrä miksi haeskellaan niitä tyttöystäviä kokoajan. Yksin on paljon mukavampaa ja saa tehdä mitä itse haluaa. Sinkkuna olo on parasta!

    Äänestä

Kaikki eivät vain löydä soipvaa kumppania nuorena ja mielestäni seurustelu sen takia, että on joku, on typerää. Kun löydät sopivan kumppanin, uskon, ettei sillä ole mitään väliä, oletko seurustellut aiemmin vai etkö.
Itse haluaisin paljo mielummin kokemattoman kuin sellaisen, jolla on ollut monia naisia ja suhteita. Ja ihmistä ei voi luokitella sen perusteella, onko hänellä ollut monta suhdetta aiemmin. :)

Äänestä

Sellasen pikkuvinkin voisin antaa, että älä ainakaan etsimällä etsi seurustelukumppania! Kyllä se sieltä vastaan tulee sit kun tulee. Voi jopa löytyä omasta kaveriporukasta!! :)

......ja aina parempi sinkkuna kuin monta huonoa ja masentavaa suhdetta...ei ainakaan kaduta.. ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pålle867 kirjoitti:

Moikka, olen 19-vuotias nuorimies, mutta en eläessäni ole seurustellut päivääkään. Kun mietin omaa ystäväpiiriäni ja tuttujani suurin osa tuntuu melkeinpä jossain suhteessa olevan paraikaa tai on vähintäänkin sellaisia/sellaisia kokenut aiemmin. Omalla kohdallani ei tällaista seurustelu-suhdetta ollut koskaan ja koenkin itseni jotenkin epänormaaliksi tästä johtuen, mielessä alkanut itää ajatus että kyllä mussa jotain vikaa varmasti on kun en kenellekään kelpaa. Kiinnostuksen kohteita ja ihastuksia on kyllä ollut useita, ja olen pyrkinyt tutustumaan näihin ihmisiin, pitänyt yhteyttä, pyytänyt kahville tai syömään tms, viestitellyt ja niin edelleen. Jotenkin vaan kaikki hyvältä alkuun näyttäneet jutut sitten ovat jotenkin kuitenkin sitten kariutuneet eikä mitään vakavampaa ole tapahtunut. Pitäisikö tässä luopua toivosta kokonaan seurustelun suhteen vai mikä eteen, tai mikä tässä meitsissä on vikana ja pitäisi muuttaa kun aina käy onnettomasti...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu