Joulua vintoosapellet!

Näppiritsa

Joulun kunniaksi en tympääntynyt Linuxiin, vaan jatkuvaan narinaan Windows 7:n hyvyydestä, paremmuudesta, kaikkivoipaisuudesta ynnä muusta, jota tulee ulos vain liikaa piristysjuomia nauttineen aivotoiminnasta.

Niinpä tein imagen Linuxista ja survoin tilalle 7:n. Yllätys yllätys, käyttöjärjestelmähän toimi. Jopa melko tasan kuusi tuntia. Siis, kuten olettaa saattaa suhteellisen hyvin.

Huolestuneena suuresta muistinkäytöstä lisäsin ohjelmia toimimaan kuin pökköä saunan uuniin. Alkoi tapahtua kaikkea pientä mukavaa, joka palautti mieleen nostalgiset ajatukset mainosmiesten kikoista sekä niihin sortuneista aivopesun saaneista.

Windowsia voi rakastaa, ainakin vintoosan aikaan saaneet rakastavat sitä. Tuohan se mainetta, jota voi yrittää korjailla uutukaisilla tuotteilla.

Jouluaaton voi viettää toisinkin, minulla kuitenkin oli hauskaa palauttaessani Linuxia takaisin. Tuskinpa enää vietän jouluaattoa vintoosan kanssa. Olipa se mitä tahansa numeroa tai tyyppiä edustava. Joskus vuosia erilaisia koneita rempanneena uskallan tämän luvata.

Sotaan tämä teksti tuli pienellä kalibeerilla. Tykistöä ei kannata ottaa pikkupoikien leikkiin. Nauttikaa joulusta ja tehkää vaikka viruksia itsellenne. Opitte ehkä jotain!

4

228

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nirk

      sulle, mutta oletko koskaan harkinnut naisen hankkimista? Tuollainen käyttöjärjestelmä elämänkumppanina on niin pirun epäluotettava, kaatuilee sinne-tänne...Noo, eipä tässä muuta, kuin mukavaa Joulun jatkoa sulle!

      • No nainen on mutta pesää ei ole saatu kahteen päivään joten alkaa jo vituttamaan!! Huomenna kysyn kyllä että mitä se meinaa kun pihtaa prkl!! hormoonit ryntäilee äijällä sataa ja turvonnut punainen kilkuttaa housuissa. En kaljahuuruissa viitsi kun tiedän ettei tykkää yhtään kaljanhajuisesta äijästä mutta selvinpäitten otan asian välittömästi puheeksi ja selvitän mikä mättää!! Ehkä se on juuri tämä mun joulupöhnä mikä tökkii, tökkii mutta väärään kohtaan.

        Tällaista voi siis olla myös linuxistin elämä, Penteillä ei edes ole muijaa jolta kysyä vaan rasvainen käsi joka ymmärtää. Kumpi on sitten helpompaa tai säätämistä? Kumpi tyydyttää enemmän?


      • heh heh.
        exergy kirjoitti:

        No nainen on mutta pesää ei ole saatu kahteen päivään joten alkaa jo vituttamaan!! Huomenna kysyn kyllä että mitä se meinaa kun pihtaa prkl!! hormoonit ryntäilee äijällä sataa ja turvonnut punainen kilkuttaa housuissa. En kaljahuuruissa viitsi kun tiedän ettei tykkää yhtään kaljanhajuisesta äijästä mutta selvinpäitten otan asian välittömästi puheeksi ja selvitän mikä mättää!! Ehkä se on juuri tämä mun joulupöhnä mikä tökkii, tökkii mutta väärään kohtaan.

        Tällaista voi siis olla myös linuxistin elämä, Penteillä ei edes ole muijaa jolta kysyä vaan rasvainen käsi joka ymmärtää. Kumpi on sitten helpompaa tai säätämistä? Kumpi tyydyttää enemmän?

        kunhan muijalles tulee menkka-aika, sillon sitä alkaa panettaa mutta silloin ei voi kun paikat sotkeentuu.. Eikä veristä tuheroa oikein tee mieli nuoleskellakaan jos muijas sattuu pitämään siitä että sen tussua nuollaan. :D


      • exergy kirjoitti:

        No nainen on mutta pesää ei ole saatu kahteen päivään joten alkaa jo vituttamaan!! Huomenna kysyn kyllä että mitä se meinaa kun pihtaa prkl!! hormoonit ryntäilee äijällä sataa ja turvonnut punainen kilkuttaa housuissa. En kaljahuuruissa viitsi kun tiedän ettei tykkää yhtään kaljanhajuisesta äijästä mutta selvinpäitten otan asian välittömästi puheeksi ja selvitän mikä mättää!! Ehkä se on juuri tämä mun joulupöhnä mikä tökkii, tökkii mutta väärään kohtaan.

        Tällaista voi siis olla myös linuxistin elämä, Penteillä ei edes ole muijaa jolta kysyä vaan rasvainen käsi joka ymmärtää. Kumpi on sitten helpompaa tai säätämistä? Kumpi tyydyttää enemmän?

        maksaan jo käy!"


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      130
      1146
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1043
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      788
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      577
    5. 43
      542
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      521
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      493
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      448
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      441
    10. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      37
      438
    Aihe