L&T eli Lassila&Tikanoja

Aloitin työt maanantaina Kampin terveystalossa.Alue oli hoidettava 4,5 t. Olen alan ammattilainen, mutta siitä huolimatta mulla kesti 5 t. ja sen jälkeen tuli pomo 3 siivooja auttamaan minua, n. 1 t.
Kyllä minä tiedän että siivoojan työ on mitoitettu viimeisen päälle, mutta en voinut kuvitellakaan että koko
päivän työ pitää suorittaa 4,5 t.
Otin saman tien lopputilin enkä suosittele L&T kenellekään !!!
302087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Tollaista se nykyään on. Vaikka kuinka juoksisi, niin alueita ei ehdi tekemään. Ja tossa oli kyseessä vielä terveystalo... mukavaa ajatella, kuinka mikrobit muhii siellä, kun ei ehdi muuta kuin vähän pintoja sipaista.

Äänestä
  • No kun ei ehdi edes sitäkään...
    Hyvää Joulua !!!

    Äänestä

vähän mitä te siellä teette, miten ja miksi ja mitä jätätte tekemättä!!!!

Nyt hei eletään jo kohta 2010 lukua...

Monesti kuulee siivoojien puheista että vieläkin siivotaan kuin 70-luvulla...

Äänestä
  • Tapana on tehdä työt KUNNOLLA, ainakin tähän asti kukaan ei valittanu laadustani. Sitä en todellakaan hyväksy että pitää juosta huoneita siivoamassa hiki päällä ja hermot kiireinä siitä että voi hitto taaskaan en ehdi käydä läpi koko aluetta (kunnon siivoamiisesta nyt puhumattakaan ).

    Äänestä

  • niin hyvä työnjälki siivouksessakin (niin kuin kaikessa muussakin tekemisessä) ottaa oman aikansa.
    Yksityisten siivousliikkeitten (kuten juuri L@T, ISS ja SOL) tyyliin kuuluu juuri tuo liian pieni aika suhteessa asiakkaalle luvattuihin töihin.
    Minäkin olen ammattilainen, en mielestäni mitenkään hidas, mutta ISS;llä ollessani en minä sen enempää kuin kolleganikaan olisi mitenkään ennättäneet tehdä asiakkaalle luvattuja töitä, vaikka jopa ruokatauosta tingittiin rankasti.

    Ja kiireessä tingitään helposti aseptiikasta, mika yhdessä terveydenhoitotilojen siivouksen kanssa on järkyttävä yhdistelmä.
    Joka katsoi syksymmällä televisiosta ohjelman "Luupin alla" saikin nähdä millainen yhdistelmä on esim. sairaalasiivous ja ISS.

    Äänestä

  • laikkariina kirjoitti:

    niin hyvä työnjälki siivouksessakin (niin kuin kaikessa muussakin tekemisessä) ottaa oman aikansa.
    Yksityisten siivousliikkeitten (kuten juuri L@T, ISS ja SOL) tyyliin kuuluu juuri tuo liian pieni aika suhteessa asiakkaalle luvattuihin töihin.
    Minäkin olen ammattilainen, en mielestäni mitenkään hidas, mutta ISS;llä ollessani en minä sen enempää kuin kolleganikaan olisi mitenkään ennättäneet tehdä asiakkaalle luvattuja töitä, vaikka jopa ruokatauosta tingittiin rankasti.

    Ja kiireessä tingitään helposti aseptiikasta, mika yhdessä terveydenhoitotilojen siivouksen kanssa on järkyttävä yhdistelmä.
    Joka katsoi syksymmällä televisiosta ohjelman "Luupin alla" saikin nähdä millainen yhdistelmä on esim. sairaalasiivous ja ISS.

    Olin aikoinaan työssä sairaaalassa, sielläkin oli kiirettä, mutta tällä hetkellä tuntuu kyllä että se sittenkin oli paratiisipaikka L&T:n verrattuna. Pitäisi varmasti ryhtyä tekemään kotisiivouksia pimeästi, ainakin 10,-/tunti
    tulisi ansaittua ja kiitokset sen päälle.

    Äänestä

  • teejan kirjoitti:

    Jos suinkin mahdollista kannattaa pyrkiä muihin paikkoihin kuin näihin isoihin "kahden tai kolmen kirjaimen" firmoihin.
    Vaikka työtä riittää muuallakin niin ettei luppoaikaa jää, on kuitenkin mahdollista saada työaika riittämään niihin töihin mitä asiakkaalle on luvattu.
    Minäkin olen ollut kuntatyönantajalla ja esim. ISS;llä.
    ISS;istä ja kuntatyönantajasta ei voi puhua samana päivänäkään, mitä tulee siivoukseen annettuun aikaan ja siivoojien ammattitaitoon.

    Äänestä

  • teejan kirjoitti:

    Olin aikoinaan työssä sairaaalassa, sielläkin oli kiirettä, mutta tällä hetkellä tuntuu kyllä että se sittenkin oli paratiisipaikka L&T:n verrattuna. Pitäisi varmasti ryhtyä tekemään kotisiivouksia pimeästi, ainakin 10,-/tunti
    tulisi ansaittua ja kiitokset sen päälle.

    Kympin saa tunnilta ihan "valoisastikin" kunnalta. Miksi siis tehdä pimeitä töitä samalla palkalla, kun siitä ei kerry eläkettäkään.

    Jos tekisin pimeästi vaikka kotisiivousta niin ottaisin 20 tunnilta. Ainakin täällä pk-seudulla. Firmat ottaa kotisiivouksista 25-35 euroa tunnilta.

    Äänestä

L&T:lä on nykyään myynnissä konsepti "Kevennetty siivous". Eli 7,5 tunnin työt on tehtävä 4,5 tunnissa. Kiertäkää kaukaa.

Äänestä
  • Se voisikin jotenkin toimia, jos todella saisi tehdä ohjeiden mukaan.

    Mutta asiakkaat eivät ymmärrä sitä. Aikaa menee aivan turhaan siihen, että joku tulee kysymään että "hei voisitko tulla tänne, täällä on silppua lattialla".. ja sitten saa selittää, että tämä tila siivotaan vain ja ainoastaan kerran viikossa, olisi vaikka yrjöt lattialla. "No etkö sä nyt voisi ottaa...". Jos ei suostu siivoamaan ylimääräistä, niin asiakas soittaa naama punaisena esimiehelle huonosta asiakaspalvelusta ja työnjäljestä. Jos taas suostuu siivoamaan, niin sitten saa joka päivä ottaa ylimääräistä...

    Olen ollut tällaisessa isossa kohteessa.

    Äänestä

  • "kevennyksestä" kirjoitti:

    Se voisikin jotenkin toimia, jos todella saisi tehdä ohjeiden mukaan.

    Mutta asiakkaat eivät ymmärrä sitä. Aikaa menee aivan turhaan siihen, että joku tulee kysymään että "hei voisitko tulla tänne, täällä on silppua lattialla".. ja sitten saa selittää, että tämä tila siivotaan vain ja ainoastaan kerran viikossa, olisi vaikka yrjöt lattialla. "No etkö sä nyt voisi ottaa...". Jos ei suostu siivoamaan ylimääräistä, niin asiakas soittaa naama punaisena esimiehelle huonosta asiakaspalvelusta ja työnjäljestä. Jos taas suostuu siivoamaan, niin sitten saa joka päivä ottaa ylimääräistä...

    Olen ollut tällaisessa isossa kohteessa.

    että siivotaan silput lattialta, silloin kun silppuja on lattialla.
    Eikä niin, että "koska eilen tämän tilan siivosin, seuraavan kerran siivoan vasta viikon päästä" vaikka mitä olisi kaatunut lattialle.
    Mitä asiakas tekee siivouksella, joka ei vastaa sen tarpeita ?

    Äänestä

  • kysymys ? kirjoitti:

    Mutta tämä "kevennetty" siivous on mitoitettu juuri niin, että tilat 1/ siivotaan joka päivä 2/ siivotaan jos on näkyvää likaa 3/ siivotaan vain kerran viikossa.

    Jos sitä alkaa itse sekoilemaan ja siivoamaan asiakkaan tarpeiden mukaan, niin mitoitus ei toimi. Ja se ei ole siivoojan vika. Sitä saa mitä tilaa!

    Äänestä

  • toki kirjoitti:

    Jos esim. vessa kaipaa siivousta sovitun 1kerta/päivä lisäksi, siivoan sen vessan.
    Samoin jos keittiön roskis on täynnä 3 kertaa päivässä, tyhjennän roskat.
    Mitä sillä saa ? Tyytyväisen asiakkaan.
    Siivousfirmoille voi ihan suoraan siivoojakin sanoa, jos aika ei riitä siistiksi siivoamiseen.
    Onhan naurettavaa, jos silppuja seisotetaan lattialla viikko.

    Ja asiakkaat ovat tyytyväisiä. Kunnallisissa kohteissa on aikaa siivota hyvin.

    Mutta siivousfirmojen asiakkaat haluavat kaikki mahdollisimman halvalla. Se on suoraan siivoojan selkänahasta. Tehdään sopimuksia, joissa vessat siivotaan joka päivä, mutta muut tilat vain kerran viikossa. Ja silti sitten halutaan, että siivooja siivoaa kaikki joka päivä. Ei kukaan ala ilmaista työtä tekemään!

    Äänestä

  • nyt kunnalla kirjoitti:

    No eihan se ole asiakkaiden vika, vaan tarjousten perusteellahan asiakas valitsee palveluita. Ja jos kerran joku tunnettu firma lupaa palveluita halvalla, niin tottahan toki asiakas valitsee sen. Ja siivooja saa sitten nauttia joka päivän painajaisesta saadakseen ansaittua palkkaa itselle ja voittoja
    työnantajalle.

    Äänestä

  • nyt kunnalla kirjoitti:

    Ja asiakkaat ovat tyytyväisiä. Kunnallisissa kohteissa on aikaa siivota hyvin.

    Mutta siivousfirmojen asiakkaat haluavat kaikki mahdollisimman halvalla. Se on suoraan siivoojan selkänahasta. Tehdään sopimuksia, joissa vessat siivotaan joka päivä, mutta muut tilat vain kerran viikossa. Ja silti sitten halutaan, että siivooja siivoaa kaikki joka päivä. Ei kukaan ala ilmaista työtä tekemään!

    Siivousfirmat ne tekevät tarjouksen asiakkaalle jossa lupaavat mahdottomia.
    Asiakas uskoo saavansa sen mitä sille on luvattu.
    Kun olin ISS;llä töissä, luin sen paperin mihin asiakkaalle luvatut työt taajuuksineen oli kirjattu ja niitä oli mahdottomuus tehdä.
    Mitä siivooja voi tässä tilanteessa tehdä; sanoa lähimmälle esimiehelleen että asiakkaalle on luvattu liikaa, tarvitaan lisäaikaa tai lisähenkilökuntaa.

    Äänestä

  • kysymys? kirjoitti:

    esimies ihmettelee, että missä turhassa se siivoojan aika menee!
    Lisäaikaa ja apuvoimia EI tule.
    Nimim. kokemusta on..

    Äänestä

  • ISSistikin myös kirjoitti:

    esimies ihmettelee, että missä turhassa se siivoojan aika menee!
    Lisäaikaa ja apuvoimia EI tule.
    Nimim. kokemusta on..

    esimiestä näyttämään, mitenkä hän itse tekee kaiken asiakkaalle luvatun sovitun työajan puitteissa.
    Tai tehdä kuten tämän ketjun aloittaja, jättää kokonaan mahdottomaksi sovittu homma.
    Minäkin lähdin ISSiltä koeaikana, ja syyksi ilmoitin mm. tuon että aika ei riitä siihen mitä on sovittu asiakkaan kanssa.

    Kyllä esimieskin ymmärtää tämän tilanteen, MUTTA-kun hänelläkin on oma esimies,niin hän ei voi asialle mitään.Mitoutukset on tehty ja kun kerran et pysty suorittamaan tehtävät niin kyllä joku toinen tulee paikallesi (vaikkapa muutamaksi päiväksi).

    Äänestä

  • kysymys? kirjoitti:

    Siivousfirmat ne tekevät tarjouksen asiakkaalle jossa lupaavat mahdottomia.
    Asiakas uskoo saavansa sen mitä sille on luvattu.
    Kun olin ISS;llä töissä, luin sen paperin mihin asiakkaalle luvatut työt taajuuksineen oli kirjattu ja niitä oli mahdottomuus tehdä.
    Mitä siivooja voi tässä tilanteessa tehdä; sanoa lähimmälle esimiehelleen että asiakkaalle on luvattu liikaa, tarvitaan lisäaikaa tai lisähenkilökuntaa.

    Noh, aika usein on työnjohtajankin kädet sidottu. Aikaa ei ole tarpeeksi ja laatua vaaditaan. Ja juuri sen esimiehen niskaan valuu kaikki, kun asiakkaat, yritys ja työntekijät valittavat. Kukaan ei ole koskaan tyytyväinen. Johtuu siitä, että ala on todella kilpailtu ja jostain syystä isot firmat myyvät alihintaan.

    Äänestä

  • lähiesimies kirjoitti:

    Niin, siis aika harvoin siivoojien lähin esimies pääsee vaikuttamaan palvelusopimuksiin. Kunpa pääsisikin, työt sujuisivat paljon helpommin.

    jos kohteen siivooja pääsisi vaikuttamaan palvelusopimukseen, työt sujuisivat helpommin. ISS´lla mokomaa asiakirjaa saati palvelukuvaustakaan ei siivooja pääse edes näkemään!!!
    Siivoa siinä sitten, kun asiakas ahdistelee toisaalta ja oma esimies toiaalta, eikä ole haisuakaan mistään kohteen työnkuvauksista!!
    Todella MIELENKIINTOISTA1

    Äänestä

  • kysymys ? kirjoitti:

    Jos esim. vessa kaipaa siivousta sovitun 1kerta/päivä lisäksi, siivoan sen vessan.
    Samoin jos keittiön roskis on täynnä 3 kertaa päivässä, tyhjennän roskat.
    Mitä sillä saa ? Tyytyväisen asiakkaan.
    Siivousfirmoille voi ihan suoraan siivoojakin sanoa, jos aika ei riitä siistiksi siivoamiseen.
    Onhan naurettavaa, jos silppuja seisotetaan lattialla viikko.

    se niin on, että ei sitä ehdi juosta pitkin taloa edestakaisin tarkistelemassa. Jos on sovittu, että vessa siivotaan kerran päivässä ja kohde A siivotaan kerran viikossa, niin sitten se on niin.
    Minä ainakin siivoan paikat niin kun on sovittu (enkä juokse tarkistelemassa paikkoja, siihen ei aika riitä) ja jos asiakas pyytää poistamaan jotain silppuja lattialta useammin, voin sen tehdäkin juuri silloin kun hän sitä pyytää. En tee sitä kuitenkaan omalla ajallani, vaan merkitsen tuntilistaani siivoukseen kulutetun ajan, tai jätän tylysti jonkun vähäpätöisemmän kohdan vähemmälle. Sen jälkeen keskustelen hänen kanssaan josko hänen mielestään kerran viikossa siivous ei riitä ja ohjaan hänet ottamaan yheyttä esimieheeni, jonka kanssa hänen tulee neuvotella uudestaan siivoukset.

    Äänestä

  • ISSiiisti kirjoitti:

    jos kohteen siivooja pääsisi vaikuttamaan palvelusopimukseen, työt sujuisivat helpommin. ISS´lla mokomaa asiakirjaa saati palvelukuvaustakaan ei siivooja pääse edes näkemään!!!
    Siivoa siinä sitten, kun asiakas ahdistelee toisaalta ja oma esimies toiaalta, eikä ole haisuakaan mistään kohteen työnkuvauksista!!
    Todella MIELENKIINTOISTA1

    mahdollinen siivousfirma, koska se isona firmana pystyy polkemaan hintoja haaliessaan uusia asiakkaita.
    Minä olenkin neuvonut niitä asiakkaita, jotka ISSin siivoukseen siirtyvät, seuraamaan tarkkaan että heille todella tehdään kaikki se mitä alkujaan on luvattu ja valittamaan mikäli näin ei tapahdu.

    Äänestä

  • teejan kirjoitti:

    Kyllä esimieskin ymmärtää tämän tilanteen, MUTTA-kun hänelläkin on oma esimies,niin hän ei voi asialle mitään.Mitoutukset on tehty ja kun kerran et pysty suorittamaan tehtävät niin kyllä joku toinen tulee paikallesi (vaikkapa muutamaksi päiväksi).

    Sehän oli aivan päin "peppua" ?
    Oliko mitoituksen tekijällä siivoustyöstä kokemusta ynnä koulutus tehdä mitoitusta (esim. siivoustyönohjaajakoulutus) ?

    Äänestä

  • issiin nuivaantunut kirjoitti:

    mahdollinen siivousfirma, koska se isona firmana pystyy polkemaan hintoja haaliessaan uusia asiakkaita.
    Minä olenkin neuvonut niitä asiakkaita, jotka ISSin siivoukseen siirtyvät, seuraamaan tarkkaan että heille todella tehdään kaikki se mitä alkujaan on luvattu ja valittamaan mikäli näin ei tapahdu.

    Pari vuotta sitten aloin kuulla juttuja, että ISS haluaa Suomen siivousmarkkinoista isomman viipaleen vaikka sitten tappiolla. Sen jälkeen alkoi tapahtua. L&T on nykyään myös mukana hintasodassa ja varmasti kaikki muutkin liikkeet. Ala on täysin epäterveessä tilanteessa.

    Äänestä

  • vkosiivous kirjoitti:

    ISS haluaa vallata siivoukset esim. kunnilta ja kaupungeilta.
    Tekee "tosi edullisia" tarjouksia, ja päättäjät haluavat säästää menoissa joten paljon kohteita siirtyy ISS;lle.
    No, totuushan valkenee ennenpitkää, pian huomataan että onkin ostettu "sika säkissä".
    Ammattitaitoahan ISS ei pysty siivoukseen antamaan vaikka sitä harhaanjohtavasti lupaileekin.

    Äänestä

TÄYSIN,,,SAIS LAITTAA KONKKAN KOKONAAN,,EI SIEL OO TÄYSJÄRKISET ,,,,,,,,

Äänestä
  • Sain uuden työpaikan eilen, hyvältä tuntuu. Palkka aluksi vain 8,-/t., rappusiivousta MUTTA - saan tehdä työt
    omassa rauhassa. Kyllä ne pienet siivousfirmat kunnioittavat palveluksessa olevaa siivoojaa, koska pomotkin
    aloittivat aikoinaan tavallisina siivoojina toisten palkkalistalla. HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE SIIVOOJILLE !!!

    Äänestä

Olen samaa mieltä en suosittele Lassila & Tikanojaa ainakaan siivouksen osalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

teejan kirjoitti:

Aloitin työt maanantaina Kampin terveystalossa.Alue oli hoidettava 4,5 t. Olen alan ammattilainen, mutta siitä huolimatta mulla kesti 5 t. ja sen jälkeen tuli pomo 3 siivooja auttamaan minua, n. 1 t.
Kyllä minä tiedän että siivoojan työ on mitoitettu viimeisen päälle, mutta en voinut kuvitellakaan että koko
päivän työ pitää suorittaa 4,5 t.
Otin saman tien lopputilin enkä suosittele L&T kenellekään !!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu