Minä takaan työlläni suomalaiselle virkamiehelle yltäkylläisyyden ja taloudellisesti leveän ja helpon elämän ja myös helpon elämän monelle sosiaaliloiselle. Maksan veroja vuodessa yli 50 000€ jos siirtäisin yritykseni Viroon säästäisin veroissa yli 40 000€ vuodessa.
Olen kyllä jo tehnyt alustavia selvityksiä tytäryhtiön perustamiseksi Viroon ja muuttamiseksi Tallinaan, Suomeen jää vain pieni toimisto ja pöytälaatikko kulissi firma. Kyse on täysin laillisista järjestelyistä ja verosuunittelusta. Sen jälkeen kun teen lopullisen päätöksen Suomi menettää verotuloja sen 40 000€ vuodessa.
Kyseessä on lopulta vain omaisuuden ja tulovirtojen uudelleenjako takaisin virkamiehiltä itse tuloksellisen työntekijälle. En ole ikinä tarvinnut mitään suomen virkamiesten palveluita vaan minulle on jäänyt yhteiskunnassa vain kaiken maksajan rooli ja alkaa tulla kynnys täyteen. Ne palvelut mitä tarvitsen itse ostan omilla tienaamillani rahoilla.
Eli nostakaahan vain veroja poijaat katsotaan kenelle lopulta jää ne karmit käteen...
Olen kyllä jo tehnyt alustavia selvityksiä tytäryhtiön perustamiseksi Viroon ja muuttamiseksi Tallinaan, Suomeen jää vain pieni toimisto ja pöytälaatikko kulissi firma. Kyse on täysin laillisista järjestelyistä ja verosuunittelusta. Sen jälkeen kun teen lopullisen päätöksen Suomi menettää verotuloja sen 40 000€ vuodessa.
Kyseessä on lopulta vain omaisuuden ja tulovirtojen uudelleenjako takaisin virkamiehiltä itse tuloksellisen työntekijälle. En ole ikinä tarvinnut mitään suomen virkamiesten palveluita vaan minulle on jäänyt yhteiskunnassa vain kaiken maksajan rooli ja alkaa tulla kynnys täyteen. Ne palvelut mitä tarvitsen itse ostan omilla tienaamillani rahoilla.
Eli nostakaahan vain veroja poijaat katsotaan kenelle lopulta jää ne karmit käteen...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Veikkaan, että verotarkastajille jää paska kouraan. Ja ne noutaa muutenkin lakkauttaa, se onnistuu verotusta yksinkertaistamalla ja uudistamalla koko systeemi.
"En ole ikinä tarvinnut mitään suomen virkamiesten palveluita vaan minulle on jäänyt yhteiskunnassa vain kaiken maksajan rooli ja alkaa tulla kynnys täyteen"
Muuta sitten vaikka Viroon, Latviaan tai Kiinaan niin ei tarvitse valittaa. Jokainen saa asua missä haluaa, kuka kieltää sinua (onneton) muuttamasta pois täältä.
Moi moi ja tervemenoa.
Voihan olla, että jonkun henkilön osalta wincapita että muita talousrikostutkintaa on suht oikein suoritettu, mutta voi myös olla, että joidenkin osalta tutkinta jää kokonaan suorittamatta, vaikka syytä olisi tutkia. Tähän joukkoon voisi helposti kuvitella poliisit(poliisisijoittajat) sekä silmäätekevät, toiset kun tutkivat itseään ja toisilla on suhteet kunnossa.
Suomessa kun ihan oikeasti on korruptiota, vaikka propaganda sen kiistääkin.
Kuinkas nyt ammattitaidoton poliisi suhtautuu?
http://winwincapita.blogspot.com/
ja Kaikkosta. Pojat ovat kupanneet säätiöiltä verotonta rahaa itselleen eikä verottaja tee mitään. Lisäksi ihmettelen näitä valtiovallan ja verottajan hyväksymiä etuuksia kaikkien kulujen maksamisesta kansanedustajille ja virkamiehille, vaikka ne eivät mitenkään liity viranhoitoon. Yrittäjä, joka toimii noin, on vaikeuksissa ihan just samalla hetkellä. Väärinhän tämä on.
Ja tämä kaikki vuodatus liittyy poliisiin....miten?
Niin, kaiken epämiellyttävän voi aina laittaa poliisin piikkiin, eikö ?
Sinulla kovin suuri yritys ole jos 40 000e:n veroilla vuosittain selviää.Sanoisin,että lähinnä jotain pientä puuhastelua.No mene sinä Viroon jos se kerran kannattaa.Nimittäin sinne ne kaikki luuseri firmat on muutenkin itsensä rekisteröinyt.
pärjänneetkin. Taidatkin olla joku peräkammarin poika, jolla ei ole harmainta aavistusta siitä, mitä on merten takana...
kun petoksia saavat tehdä?
Ylen silminnäkijä dokumentin raportti epäpätevistä poliiseista ja koko poliisien esitutkinnansta talousrikoksien selvittämisessä. Minkäänlaista ammattitaitoa ei ole.
On muistettava että poliisitkin tekevät samalla tavalla talouspetoksia/veropetoksia kuin muutkin ihmiset. Hekin ovat vain ihmisiä. Silläerotuksella että poliisien tekemiä talousrikoksia ei tutkita mutta kansalaisten pienimmätkin rikkeet otetaan tutkinnan alle. Pienyrittäjät.
Mutta miksi ihmeessä poliisiylitarkastaja Jouni Välkin itsemurhasta ollaan hiljaa?
Korruptoitunut poliisi on uhka talousrikoksien tutkinnalle.
Kysymys kuuluu: kuka ajoi Ex-poliisiylijohtajan Markku Salmisen ja poliisiylitarkastaja Jouni Välkin kuolemaan? Miksi ajoi? Tiesikö Salminen liikaa tästä meidän "puhtaasta" yläkerroksesta/eliitistä? Näistä lahjomattomista virkamiehistä ja korruptoituneesta poliisijohdosta ennen kaikkea poliitikoista!
Uskooko joku todella tähän puhtoiseen lintukotoon, jota tavalliselle ihmiselle tarjoillaan!
Suomen yläkerta on pahemmin korruptoitunut kuin joku Bolivia ikinä.
Huumehommia suojellaan, (miksi), poliisin voimavarat suunnataan liikenteeseen (varmaa), Kaikki isot rötökset haudataan tai pahimmassa tapauksessa armahdetaan (vrt Manu). Hyvänä esimerkkinä:Poliisien huumerikostutkintojen yhteydeää äänitetyt puhelinkeskustelut hävitettiin krp:n toimesta, jotta todisteita ei jäisi.
Yleensäkin poliittinen johto horjuu Moskovan ja Brysselin välillä. Samalla he varmistavat, että poliisijohto ei heidän peräänsä hauku. Loistavin esimerkki: Supon johtaja Tiitinen eduskunnan leipiin, turpa varmasti kiinni.
Salminen sekä Välkki tiesivät liikaa ja maksoivat siitä hengellään.
Tuomitaanko todellisia syyllisiä? Ei koskaan!
Näinhän se täällä menee, "ihmeellisesti" jutut poliiseita vesittyy / katoaa myös mediasta.Kyllä on pahasti usko meidän oikeusjärjestelmään vähentynyt viime aikoina. En ole varma vuodesta, mutta taisi olla 2007 , kun poliisien tekemiä rikoksia kirjattiin yli 500 kpl ? Nämäkö meitä täällä valvoo / nuhtelee...