tr1 eka rata caves heti siinä alussa ensimmäisen salaisuuden jälkeen, jonka hain sieltä nurkasta. Kiipesin ylös ja jatkoin tunnelia pitkin. Tunneli jatkuu sekä suoraan että vasemmalle, itse rata jatkuu suoraan menevästä tunnelista, mutta vasemman tunnelin päässä oikealla on seinässä aukko, juuri niin ylhäällä etten siihen ylety. Pelasin radan jo kertaalleen läpi huomatakseni että 1 salaisuus jäi saamatta, enkä halua ilman sitä jatkaa. On siellä nurkassa salaisuus vai olenkö yrittänyt hypätä reunaan kiinni puoli päivää turhaan. Epäilen että aukkoon pääsee, ja alas tullaan myöhemmin toisesta katosta löytämästäni aukosta, mut miksi mun lara ei ylety siihen reunaan edes siitä kohdasta missä lumikinos on korkeimmillaan. Hääräänkö siis turhaan tän kohdan kimpussa, vaikka 3 salaisuus on oikeasti jossain ihan muualla? Alusta on ps
tr1 salaisuusko?
1234569
4626
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
eikö adventuregirl jaa täällä enää viisaita ohjeitaan. Itse kaikki muut tr:ät läpi kahlanneena, kaikki salaisuudet mukanani, toivon pikaista ohjetta etsinkö vain väärästä paikasta. Muissakaan tr:ssä en ole ohjeitä tarvinnut, mutta nyt perheen perustamisen jälkeen, ei aika riitä kun radan läpäisemiseen, ei joka kolkan koluamiseen, niin kuin vanhoina hyvinä aikoina. Advishan tietää kaiken, sano et sinne pääsee, kunhan vain oikea hyppykulma löytyy... Kyllä mä tiedän et tulilintu tietää vähintäänkin yhtä hyvin.
Saanko muuten kysellä teiltä tytöiltä, et ootteko mua paljon vanhempia (84) vai kuinka olette välttäneet tän perherutiinin ja voineet jakaa tota hommaa, mullakun on into pakostakin laantunut kun on poppoo hoidettavana. Pelailen sit aina kun ukko ja muksut nukkuu, ennen saatoin pelata päivät läpeensä..
Kaikki muut tr:ät on läpi menty niinkuin kerroin ja aina ilman ohjeita, mut nyt haluun päästä myös tän ekan, mitä en oo aiemmin koettanut. Mun vaisto sanoo et siinä kohdassa on jotain, mut saattaa mun salaisuustutka olla kyl monen vuoden jälkeen hieman ruosteessa.
Pelaat pleikkarilla. Minä olen tuon kohdan pelannut PC:llä. Oli kuitenkin sellanen pikku ongelma että Lara ei hypännyt tarpeeksi kun käytin hyppynäppäintä. Pääsin tuosta kohdasta vain kun painoin pelkästään tomintanäppäintä ylänuolta. Silloin Lara hyppäsi riittävän korkealle, tarttui reunaan kiinni ja pääsi ylös. Kokeile pleikkarilla vastaavilla näppäimillä jos toimii.
Juu, oon jossain muussa tombissa oiskohan the last revelationissa hypänny jonkun hypyn päivien junnauksen jälkeen käyttämällä pelkkää toimintanäppäintä ja sillon se toimi. Samaa olen koettanut tässäkin, mut ilman tulosta. Siellä siis kuitenkin jotain on ja sinne pääsee, saattaisko olla mahd. bugi koetan alottaa radan alusta ja sit sitä pelkkää toimintanäppäintä. Katsomme kuinka käy. Tänks!
Piiloon pääsee, kun menee korkeimman lumikinoksen päälle ja painaa toimintanäppäintä ja ylänuolta ( X /\ ) :) Olen itsekin kauan pähkäillyt tuota salaisuutta, mutta selvitinpä kuitenkin.